Peruskoulun jälkeen jatkoin opiskeluja yläasteen yhteydessä olleessa lukiossa. Lukioon siirtymisen jälkeen koulukiusaaminen vähentyi, kun osa kiusaajista jatkoi ammattikouluun ja sain uusia kavereitakin, joista monen kanssa olen tekemisissä edelleen viikoittain. Vedonlyöntiharrastukseen tämä ei kuitenkaan vaikuttanut ja lähes kaiken vapaa-aikani vietin omissa oloissani ravilehtiä lukien, lähtöjä arvioiden ja illat totokahvilassa tai raviradalla polleja seuraten. Ihan asian sivusta niin tuolta ajoilta on lähtöisin nimimerkkini, jonka kaappasin Simo Sukkela nimiseltä liinakko-suomenhepalta, jonka kotirata oli Tampereen ravirata Teivo ja ohjastaja/valmentaja Seppo Sarkola.

Kavereiden hankkiminen oli siis tullut mahdolliseksi, mutta vuodet olivat muovanneet luonnettani ja tarpeitani enemmän erakkomaiseen suuntaan niin omissa oloissa oleminen oli muuttunut pakonsanelevasta elämäntavasta normaaliksi ja luonnolliseksi tavaksi viettää aikaansa. Vedonlyöntiharrastus siis sai jatkua ja itse asiassa tuossa vaiheessa se vei vuorokaudesta jo lähestulkoon kaiken koulun ulkopuolisen ajan ja toki kouluvihkoissakin vilisi nimiä kuten Viesker, Isla J Brave, Edu´s Speedy jne. jotka tuskin olivat historian suuria sotapäälliköitä tai Aleksis Kiven kuuluuksi tekemiä suomikirjallisuuden hahmoja.

Välitunneilla useimmiten tuli kaivettua illan ravien lähtölista esiin, jota tietenkin kavereiden toimesta oudoksuttiin ja normaali kommentti jota kuulin olikin, että kannattaisi lopettaa ettei kaikki rahat kuluisi asiaan jota pidettiin tyhmyytenä, ellei melkein jopa sairautena. Tuolloin enää tuollaiset kommentit eivät millään tapaa minuun vaikuttaneet, sillä en ollut koskaan tuntenut ketään toista joka olisi harrastanut vedonlyöntiä ja olin tottunut ettei minun harrastustani ymmärrettäisi. Tämä ei ollut itselleni mikään erityinen ongelma enkä ole milloinkaan pyrkinyt käännytyskampanjoihin, minulle riitti että sain olla rauhassa harrastukseni parissa.

Lukio rupesi lähestymään loppuaan ja mukavasti raviurheilun parissa vietetyn lukuloman ja keskinkertaisesti sujuneiden kirjoitusten jälkeen oli aika ruveta pohtimaan jatko-opiskelupaikkaa. Kavereiden keskuudessa tuleva asepalvelus oli noussut suosituksi puheenaiheeksi. Minut on vapautettu asepalveluksesta saman syyn vuoksi kuin minua oli koko kouluaikakiusattukin, eikä minun tarvinnut olla huolissani miten vedonlyöntiharrastukselleni tai viikon kohokohdalle Teivon tiistai-illoille kävisi palvelusaikana. Selvää tulevaa opiskelupaikkaa puntaroidessa oli, että haluaisin jäädä Tampereelle opiskelemaan, koska kaupungin vaihtaminen olisi ollut henkisesti liian vaikeaa. Lapsuuden kokemukset olivat johtaneet ahdistuneisuuteen ja epävarmuuteen vieraiden ihmisten parissa, jo pelkkä uusi tuntematon koulu Tampereen sisällä oli pelottavampi ajatus kuin tällä hetkellä treffit Johanna Tukiaisen kanssa.

Lopulta valinta oli helpohko sillä ainoa ala miltä koulu Tampereelta löytyi, joka jollain tavalla kiinnosti olivat kauppatieteet ja Tampereen Yliopisto. Valintaa tukevia seikkoja sijainnin lisäksi olivat opiskelun vapaus (harvoilla kursseilla minkäänlaista läsnäolopakkoa), kirjoitusten arvosanoilla ei väliä (erikseen sisäänpääsykiintiöt pääsykoe+kirjoitusten arvosana, että pelkkä pääsykoe) sekä se, että alan opinnoista saattaisi olla hyötyä vedonlyönnin parissa. Toisella hakukerralla tärppäsi luettuani pääsykoekirjat kahdeksan kertaa läpi. Olin raivannut itseni sisään opiskelupaikkaan, jossa periaatteessa ei montaa tuntia viikossa täydy olla läsnä ja aikaa jää ruhtinaallisesti sille tärkeimmälle eli vedonlyönnille.

Täältä osa:3

Katso myös nämä tarjoukset

Vedonlyöntibonus: 100 % ilmaisveto 100 € saakka

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Panosta talletus 5x, saat 100 % ilmaisvedon Minimikerroin single 1,5, yhdistelmät 1,7 Kierrätysaikaa 14 vrk
Vedonlyöntibonus: Jopa 50 € riskitön veto + jopa 75 € alennusveto!
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille Luo pelitili Optibetile Talleta vähintään 20€, ja panosta vaadittu summa urheilutapahtumiin. Saat JOPA 125€ alennusvedon ja riskittömän vedon muodossa. Täydelliset säännöt & ehdot löytyvät Optibetin sivuilta.

Bonus vedonlyöntiin: 100 % 50 €

Bonusehdot

Vain uusille pelaajille

Bonus + talletus tulee kierrättää 15 kertaa ennen kotiutusta Minimikerroin kierrätyksessä 1,9 Kierrätysaikaa 60 päivää

Vedonlyöntibonus: 100 % bonus 50 € saakka

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Talletus + Bonus tulee kierrättää 15 kertaa ennen kotiutusta Minimikerroin kierrätyksessä 1,9 Kierrätysaikaa 60 päivää

Vedonlyöntibonus: Ilmaisvetoja, joka viikko

Bonusehdot

 

Ei talletusbonusta, mutta vaihtuvat ilmaisvetotarjoukset joka viikko

Vedonlyöntibonus: 20 € ilmaisveto

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Minimikerroin 1,5. Tarjous voimassa 30 päivää.

Vedonlyöntibonus: 100 % bonus 150 € asti

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

KOODI: WELCOME150 Kierrätysvaatimus 16x (talletus+bonus) Kierrätysaikaa on 30 päivää. Minimikerroin kierrätyksessä on 1.5. Maksimivoitot bonuksella on 10x myönnettyyn bonussummaan nähden.

Vedonlyöntibonus: 100 % bonus 150 € asti!

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus on 5x (talletus+bonus) Minimikerroin kierrättäessä on 1.50. Kierrätysaikaa on 30 pv. Maksimipanos bonuksen ollessa aktiivisena on arvoltaan sama kuin ensitalletuksen arvo.

Bonukset ovat vain uusille asiakkaille.