Liigan runkosarja on vähitellen lähestymässä loppuaan. Olen tilastoinut joukkueiden laukauksia maalintekosektorilta kauden aikana ja tässä hieman yhteenvetoa. Joillekin lienee NHL:stä tuttu PDO-tilasto, jossa lasketaan yhteen laukaisuprosentti ja torjuntaprosentti. Näiden lukemien summa kertoo kohtuullisen hyvin siitä, että miten paljon joukkueella on mahdollisesti ollut tuuria tai epäonnea kauden aikana. Itse käytän vastaavaa laskutapaa, mutta en ole tilastoinut kaikkia laukauksia, vaan ainoastaan ottelun kannalta merkittävimmät, eli maalintekosektorilta tulleet. Kaukalon laidoilta ja siniviivalta tulleet laukaukset eivät ole niin arvokkaita kuin huippupaikat.

Tilaston tarkempi tulkinta jätetään lukijalle, mutta alla olevan taulukon viimeinen prosenttiluku kertoo nopeiten missä mennään joukkueiden osalta. Mitä enemmän yli sadan, niin sitä enemmän ”tuuria” ollut joko maalipaikoissa tai torjunnoissa ja mitä pienempi luku, niin sitä vähemmän. Näitä ei tietenkään ihan suorana totuutena voi lukea. Onhan se tietysti selvää, että esimerkiksi Sportin vähemmän lahjakkaat pelaajat tarvitsevat enemmän kunnon paikkoja maalintekoon, kuin Kärppien tai HIFK:n nimimiehet. Lisäksi maalivahdeissakin on eronsa.

Joukkue / Laukaukset maalintekosektorista per ottelu / Päästetyt laukaukset maalintekosektorista per ottelu / Tehdyt maalit per ottelu / Päästetyt maalit per ottelu / maalintekotehokkuus% + maalinestotehokkuus% (kuva aukeaa isompana klikkaamalla)

Jääkiekko Liiga

Huomioita:

– Bluesin viime aikojen tuloksellisesti hyvä vire ei saa juurikaan puoltoa maalitilanteista. Voisi siis ennustaa, että mikäli maalitilanteet jakautuvat jatkossakin noin, niin tappioitakin sieltä alkaa vähitellen taas tulla.

– HPK on luonut ja päästänyt tilanteita melko tasaiseen tahtiin. Edellistä 20 peliä tutkittaessa voittoja joukkueelle on tullut kolme, tasapelejä kuusi ja tappioita 11 kappaletta. Tilanteisiin nähden tappioita on siis tullut melkoisesti liikaa. Tässä kohtaa osasyy huonoille tuloksille löytynee maalin suulta, Juuse Saros oli nuorten MM-kisoissa ja poissa HPK:n maalilta. Mitään suurta korjausliikettä tässä tilanteessa tuskin on enää tulossa, mutta pientä epäonnea hämeenlinnalaisilla on kuitenkin tällä kaudella ollut.

– JYP on läpi kauden pelannut ”liian hyvin” maalitilanteisiin nähden. Loppukausi näyttää jatkuuko sama tahti, vai tulisiko tilastoihin pieni korjaus ”oikeaan” suuntaan.

– Kärpät on kiistatta tämän hetken kuumin joukkue, kun katsellaan joukkueen luomia ja päästettyjä maalipaikkoja. Maalitilastot ovat kuitenkin vielä liioitellunkin hyvät viime aikoina. Pientä tasaantumista nähtäneen loppukaudella.

– Lukolla on viime aikoina ollut ”epäonnea” hieman enemmän, mutta toisaalta joukkueen tilannetta huonontaa avainpelaajien loukkaantumiset.

– Tapparan tuloksellisesti kuuma vire ei ole näkynyt vielä maalipaikoissa. Hyvä viimeistely ja Juha Metsolan nappiotteet ovat olleet voittojen takana. Mikäli joukkue haluaa nousta mestaruustaisteluun tosissaan mukaan, niin pitkällä aikavälillä sen pitäisi pystyä luomaan selvästi vastustajiaan enemmän tilanteita. Metsolan torjuntojen varaan kun ei joka ottelua voi jättää.

– TPS on tilaston kummajainen. Taulukkoa tutkiessa ymmärtää hyvin ”Mikkihiiri” Elomon jatkuvat puheet siitä, kun joukkue pelaa ihan hyvin ja luo tilanteita, mutta onnikaan ei ole puolella. Huono kierre voi kuitenkin johtaa uskomattomiin tuskatiloihin ja sellainen on Turkuun saatu aikaan. Valmentajallakin siihen on varmasti osasyynsä. Jos ajatellaan ihan teoriassa, että TPS jatkaisi edelleen samalla alkukauden miehistöllä, niin kyllähän tuo maalintekotehokkuus jossain vaiheessa kääntyisi parempaan suuntaan. Maalivahditkaan tuskin imuroisivat ihan samaan tahtiin. Loppukausi on TPS:n osalta kuitenkin arvoitus, sillä kovimmat nimet ovat jättäneet seuran. Näin ollen taulukkoa ei voi TPS:n osalta ihan suoraan tulkita. Mikäli nuori joukkue sattuisi saamaan peliinsä rentoutta, niin loppukausi voi hyvinkin olla odotuksia positiivisempi.

– Ässien tilastot ovat koko kauden tarkastelussa kohtuu tasapainossa. Viime aikoina se on toisaalta pelannut melko yläkanttiin huomioiden vielä joukkueen loukkaantumisongelmat. Viime kierrosten kaltaista tuloksellista huipputahtia joukkue tuskin onnistuu pitämään yllä. Yhtä kaikki Ässät on kuitenkin ollut tällä kaudella hyvä joukkue ja voikin sanoa, että ainoastaan Kärpät on ollut selvästi porilaisia edellä. Ässät voisikin olla kunnon musta hevonen pudotuspeleissä, etenkin jo joukkue onnistuisi nappaamaan paikan kuuden joukosta.

Katso myös nämä tarjoukset

Vedonlyöntibonus: 100 % ilmaisveto 100 € saakka

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Panosta talletus 5x, saat 100 % ilmaisvedon Minimikerroin single 1,5, yhdistelmät 1,7 Kierrätysaikaa 14 vrk
Vedonlyöntibonus: Jopa 50 € riskitön veto + jopa 75 € alennusveto!
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille Luo pelitili Optibetile Talleta vähintään 20€, ja panosta vaadittu summa urheilutapahtumiin. Saat JOPA 125€ alennusvedon ja riskittömän vedon muodossa. Täydelliset säännöt & ehdot löytyvät Optibetin sivuilta.

Bonus vedonlyöntiin: 100 % 50 €

Bonusehdot

Vain uusille pelaajille

Bonus + talletus tulee kierrättää 15 kertaa ennen kotiutusta Minimikerroin kierrätyksessä 1,9 Kierrätysaikaa 60 päivää

Vedonlyöntibonus: 100 % bonus 50 € saakka

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Talletus + Bonus tulee kierrättää 15 kertaa ennen kotiutusta Minimikerroin kierrätyksessä 1,9 Kierrätysaikaa 60 päivää

Vedonlyöntibonus: Ilmaisvetoja, joka viikko

Bonusehdot

 

Ei talletusbonusta, mutta vaihtuvat ilmaisvetotarjoukset joka viikko

Vedonlyöntibonus: 20 € ilmaisveto

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Minimikerroin 1,5. Tarjous voimassa 30 päivää.

Vedonlyöntibonus: 100 % bonus 150 € asti

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

KOODI: WELCOME150 Kierrätysvaatimus 16x (talletus+bonus) Kierrätysaikaa on 30 päivää. Minimikerroin kierrätyksessä on 1.5. Maksimivoitot bonuksella on 10x myönnettyyn bonussummaan nähden.

Vedonlyöntibonus: 100 % bonus 150 € asti!

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus on 5x (talletus+bonus) Minimikerroin kierrättäessä on 1.50. Kierrätysaikaa on 30 pv. Maksimipanos bonuksen ollessa aktiivisena on arvoltaan sama kuin ensitalletuksen arvo.

Bonukset ovat vain uusille asiakkaille.