Nykyisen Milanin vara-presidentin, Adriano Gallianin, ja Barista tunnettujen Matarresen veljeksistä vanhemman, Antonion, presidenttiyksien jälkeen Lega Calcion johtoon astui mm. journalistina uraa aikaisemmin tehnyt Maurizio Beretta.
Serie A -kauden lähestyessä ei voi olla sivuuttamatta keskusteluja, joissa käsitellään italialaisen jalkapalloilun nykyistä tilaa: Stadionien turvattomuus, katsojien puute, oman junnutuotannon heikkous, liigan heikko taso, rahan puute...
Suurin osa Italian stadioneista on todella huonossa kunnossa. Reilu 50-vuotta sitten rakennetut ja vuoden 1990 MM-kisoihin peruskorjatut betonimöhkäleet täyttävät juuri ja juuri turvallisuusmääräykset. Lapsiperheitä ei stadioneilla kuitenkaan näy, koska todellisuudessa pelitapahtumissa turvallisuusmääräyksillä on pyyhitty juuri sitä. Jos säännöissä kerrotaan, että stadioneille ei saa viedä soihtuja ja pommeja, niin se ei luonnollisesti koske curviin meneviä. Jos taas säännöissä lukee, että sisään pääsee vain yksilöidyllä lipulla näyttämällä henkilötodistusta, niin luonnollisesti voit kertoa ostaneesi lipun katukaupasta tai unohtaneesi ajokortin kotiin. Pääkatsomoihin seula on hieman tiukempi, mutta säännöt ovat kirjoitettu vain niiden itsensä vuoksi. Yksi iso ongelma stadioneiden huonokuntoisuutta ajatellen on se, että stadionit eivät ole seurojen, vaan kaupunkien omistuksessa. Rahavirrat valuvat seurojen tilien läpi, eikä kunnilla ole intressejä korjata stadioneja, kun taas seuroilla ei ole varaa rakentaa omia (poikkeuksena Juventus, jonka oma stadion valmistuu luultavasti kaudelle 2011-12, mikä tulee näkymään seuran kohdalla positiivisesti tulevaisuudessa). Suunnitteluasteella uuden stadionin rakentaminen on ollut monellakin seuralla, kuten AS Romalla, mutta ensin pitäisi löytää uusi omistaja tai voittaa pari kertaa jalkapalloilun syövän pääkilpailu, eli UCL.
Catanian Angelo Massiminolla 2.2.2007 pelatun Derby di Sicilian yhteydessä poliisi sai surmansa Catanian fanien itsetekoisen pommin räjähdetty, jonka myötä kaikki Italian liigat keskeytettiin muutamiksi viikoiksi.
Omasta junnutuotannosta kertoo karulla tavalla se, että viime kaudella triplan voittaneen Interin optimi avauskokoonpanossa ei ole yhtään italialaista (jos ei Zanettia italialaiseksi laske )ja valmentajakin on Espanjasta. Omistaja sentään on Italialainen. Football Club Internazionalen kohdalla voidaan tosin katsoa kauas menneisyyteen: seura syntyi 1908, kun se irtautui AC Milanista ja yksi eroamisen syistä oli juuri se, että Interissä haluttiin antaa ulkomaalaisille pelaajille tilaa. Perustamissyyn vaikutusta nykypäivänä on vaikea arvioida. Kuitenkin, Italiassa on tapana luottaa vanhoihin pelaajiin ja ottaa joukkueesta juuri sen hetkinen paras irti, eikä tarjota nuorille peliaikaa tulevaisuutta silmällä pitäen. Taktiikka, taktiikka ja taktiikka, kun Espanjassa se on taito, taito ja taito. Yksi parhaista esimerkeistä on Juventuksessa pari kautta istunut Sebastian Giovinco, joka lukeutui yhdeksi Italian lupaavimmista junioreista. Nyt jo 23-vuotias Giovinco siirtyi viimeinkin lainalla Parmaan, jossa vastuuta on tulevalla kaudella luvassa. Harmi vain, että kaikki tapahtui pari vuotta liian myöhään. Tuo nyt on vain yksi esimerkki, mutta kertoo paljon. Tietysti tulossa on myös todella kovan luokan pelimiehiäkin, mm. Barissa aivan huikean viime kauden pelannut -87 syntynyt Leonadro Bonucci, joka siirtyi kesällä £14 miljoonalla Juventukseen. Nuorukainen on jo nyt vakiokasvo maajoukkueessa ja parhaat vuodet ovat vasta edessä. Ja sitten on tietysti tämä Manchester Cityyn siirtynyt Mario Balotelli, joka on tämän hetken lupaavin junnu koko maailmassa. Todella harmi, että siirtyi Englantiin, mutta sukset olivat sen verran pahasti ristissä vanhemman kaartin kanssa, ettei lopulta muita vaihtoehtoja oikein jäänyt. Selvä isku Serie A:lle, josta päästäänkin kätevästi seuraavaan aiheeseen, eli...
...liigan heikko taso. Italian suurseurat eivät pysty kilpailemaan Englannin ja Espanjan jättien kanssa tasapäisesti kirkkaimmista huipuista, jonka myötä liigan taso on heikentynyt ja sarjan mielenkiintoisuus vähentynt suuren kansan silmissä. Premier League on tällä hetkellä markkinoiden ykkönen, kiitos öljysheikkien ja Abramovichien, joiden rahojen myötä liigaan on saatu kasattua superjoukkueita, jonka myötä taas Kiinasta on putkahtanut 1 000 000 uutta Chelsea-fania. Real Madridilla taas on käytössään musta luottokortti ja vähän enemmänkin. Italialla olisi mafia, mutta edellinenkin mafian omistama joukkue taidettiin lakkauttaa.
Niin ja olihan tuossa muutama vuosi sitten muuan calciopoli, joka oli omiaan tiputtamassa Serie A:ta kauemaksi huipulta.
Mistä Serie A voisi sitten saada tarvittavan nosteen? Tekohengitystä tai historian tappajia tuskin kukaan haluaa, joten voimme olla kiitollisia siitä, että Italiassa ei seuroja myydä ihan kenen tahansa käsiin. Öljypohattoja seurojen johdossa ei tulla siis näkemään, kiitos siitä. Yksi tavoittelemisen arvoinen keino voisi olla MM-kisojen saaminen maahan. Stadionit pitäisi laittaa uusiksi, maa saisi medianäkyvyyttä ohi Englannin ja Espanan ja niin edelleen. Interin viime kauden menestys nosti hetkellisesti Italian muiden yläpuolelle, mutta vain hetkellisesti.
Vaikka Serie A:n tämän hetkinen "materiaalinen" tila on mitä on, niin on siellä jotain, miksi itse en sen suuremmin viihtynyt katkarapumatsissa Chelsea-Arsenal, kun taas Italiassa jokainen näkemäni matsi on antanut enemmän.
Stamford Bridgelle astuessani näin pitkän käytävän täynnä televisioita, Ladbrokesin pisteitä, myyntikojuja ja niin edelleen. Kaikki oli viimeisen päälle, mutta tunnelma ei ollut kotoisa. Tunsin olevani pelkkä asiakas. Vastaavasti Italiassa stadionista riippumatta hienouksia ei ollut tarjolla. Harvalta stadionilta löytyi edes vessapaperia, tunsin olevani kotona. Tunnelma oli täysin omissa sfääreissään. Tiedän, osaksi turvallisuuden ehdoilla, mutta henkilökohtaisesti en edes halua kisoja Italiaan, en halua uusia hienoja stadioneita tai uusia turvallisuusmääräyksiä, koska ne tappavat ison osan pelistä, mikä ei televisiosta välity.Italialaisten joukkueiden kannattajia, jotka ovat tehneet seurastaan syyn elää ja Kaarteestaan heidän alueensa, heidän toisen perheensä, miellyttää ajatella ylpeydellä, että Euroopassa kukaan ei ole koskaan saavuttanut samaa tasoa organisaatiossa tai kannatuksen tasossa. Muut organisoidut ryhmät Euroopassa ovat näyttäneet Italiassa vain yritykseltä saavuttaa kannatusmuoto, joka Italiassa on keksitty ja jota Italiassa on harjoitettu ensimmäisinä: Ultras.
Serie A 2010-2011, prego!
Minikommentit