Sivu 1/1

FA-Cupin finaali, 21.5.

Lähetetty:
Kirjoittaja Ugada Tip Service
Maailman vanhimman jalkapalloturnauksen 135. finaali pelataan huomenna lauantaina Lontoon Wembleyllä. Finaalissa ovat vastakkain 11:llä voitollaan turnauksen toiseksi menestynein seura Manchester United sekä ensimmäistä mestaruuttaan tavoitteleva Crystal Palace. Joukkueet ovat kohdanneet finaalissa kerran aikaisemmin. Tämä tapahtui kaudella 89-90, jolloin ManU pääsi nostamaan pokaalia vasta uusintaottelun jälkeen. Uusintaottelut päätettiin lopettaa paria vuotta myöhemmin vuonna 1993. Nykyään tasapelin sattuessa jatketaan 2 x 15 minuutin jatko-ottelulla ja mikäli tämänkin jälkeen ollaan tasatilanteessa, niin mestaruus ratkaistaan rangaistuspotkuilla.

Juuri päättynyt Valioliiga-kausi oli molemmille finalisteille pettymys. ManU on koko Valioliiga-historian aikana sijoittunut vain kerran huonommin kuin tällä kaudella. Palace taisteli vielä joulukuussa europaikkoihin oikeuttavista sijoituksista, mutta vain kaksi voittoa joulun jälkeen ottanut kotkaparvi löytyi lopullisesta sarjataulukosta sijalta 15. Huominen finaali toimii siis molemmille joukkueille mahdollisuutena pelastaa heikosti sujunut kausi.

Joukkueet pääsevät finaaliin lähes parhailla avauksillaan. Crystal Palacella on koko optimiavaus kunnossa ja ManUlta puuttuvat varmasti vain pitkäaikaispotilaat Luke Shaw ja Bastian Schweinsteiger sekä mahdollisesti Schneiderlin.

Todennäköiset avauskokoonpanot:
--------------- Hennessey --------------------
Ward ---- Dann --- Delayney ---- Souare
-------- McArthur ------ Cabaye ------------
----- Zaha ---- Puncheon ----- Bolasie ----
----------------- Wickham ---------------------

----------------- Rashford --------------------
------ Martial ---- Rooney ---- Mata --------
------------ Fellaini ---- Carrick --------------
Darmian --- Blind --- Smalling --- Valencia
------------------ De Gea ----------------------

Ottelusta on lupa odottaa hyvin varovaista ja vähämaalista. Molemmilla joukkueilla on ollut ongelmia hyökkäyspään tehojen kanssa, mutta puolustukset ovat toimineet hyvin. Ottelun iso panos laskee maaliodotusta entisestään. Valioliigassa vain Arsenalia, Liverpoolia, Tottenhamia ja Leicesteriä vastaan vastustajat pääsivät harvemmin vaarallisille maalipaikoille kuin ManUa ja Palacea vastaan. Omia vaarallisia maalipaikkoja lauantain finalistit puolestaan pystyivät luomaan sarjan 11. ja 13. eniten.

Crystal Palace on päässyt valmistautumaan finaaliin paremmin, sillä se pääsi päättämään Valioliiga-kauden suunnitellusti sunnuntaina, kun taas ManUn ottelu siirtyi pommiuhan takia tiistaille. Palace koki sunnuntaina 4-1 tappion Southamptonin vieraana, mutta pelasi ottelun osittain kakkosmiehistöllä. Ennakoidusta finaaliavauksesta vain viisi pelaajaa pelasi viikonloppuna, kun ManUlla oli tiistaina avauksessa jopa yhdeksän samaa pelaajaa kuin todennäköisessä finaaliavarissa.

Valioliigassa joukkueiden syyskauden kohtaaminen päättyi 0-0 ja keväällä ManU otti 2-0 voiton. Lokakuun matsiin molemmat pääsivät optimiavauksilla, mutta huhtikuista kohtaamista Old Traffordilla seurasi FA-Cupin välierät muutaman päivän päässä. Tuossa vaiheessa vailla panosta Valioliigassa pelannut Palace keskittyi Cupiin ja käytti ManU-pelissä suurta rotaatiota, kun taas ManU pelasi pääasiassa parhaillaan.

Pelin kuva tulee olemaan selkeä: ManU ottaa selvän pallonhallinnan ja Palace kyttää vastaiskuja. Kauden aiemmassa kohtaamisessa (kun molemmat pelasivat parhailla, kuten huomenna) ManU piti palloa 56,2%. Vastustajan kenttäpuoliskolla hallinta meni ManUlle jopa 35% - 65%. Tästä huolimatta manchesterilaiset eivät onnistuneet pääsemään kertaakaan vaaralliseen maalipaikkaan ja laukoivat maalia kohtikin vain kerran. Palace voitti tuon matsin laukaukset boksista 10 - 2 ja maalia kohti 5 - 1.

Arvioin finaalin huomattavasti tasaisemmaksi ja jonkin verran vähämaalisemmaksi, kuin mitä tämän hetken kerrointarjonta näyttää.

Vedonlyöntivihje: - Crystal P. - Man United - peliaika päättynyt

kohde
Crystal P. - Man United
veto
1 +0,75
kerroin
1.860 (Sbobet)
panos
10 yks.
raja
1.667
todennäköisyysarvio
arvio 60%

Osuma! +8.60 yks.

1-1


Vedonlyöntivihje: - Crystal P. - Man United - peliaika päättynyt

kohde
Crystal P. - Man United
veto
u2,25
kerroin
1.860 (Sbobet)
panos
6 yks.
raja
1.754
todennäköisyysarvio
arvio 57%

Puoliksi osuma! +2.58 yks.

1-1