Sivu 1/5

Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
Noniin, laitetaan ketju pystyyn myös ligue 1:lle. Aikaisemmilla kausilla keskustelu/vihjeet ovat jääneet melko vähiin tämän sarjan kohdalla, mutta ehkä tällä kaudella tilanne paranee. Ainakin näkyvyys on kasvanut kun pelejä on nähtävissä tällä kaudella myös Viasatilta.

Ensimmäiset 3-4 kierrosta olen enimmäkseen tarkkailulinjalla. Toki tuonakin aikana joitain vetoja tulee, mutta panoksia hieman himmattu. Ainakin yksi veto löytyy ensimmäiselle kierrokselle.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Montpellier-Angers - peliaika päättynyt

kohde
Montpellier-Angers
veto
u2.0
kerroin
1.880 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.61

Osuma! +3.52 yks.


Montpellier on ollut melko rauhallinen siirtomarkkinoilla. Olennaisimmat lähtijät: Dabo, Martin, Yatabare. Tilalle junnujen lisäksi vain pakki Vanden Borre. Joukkueen tärkeimmät pelaajat lienevät hyökkäävä kk Boudebouz ja kokenut keskuspakki Hilton. Montpellier oli viime kaudella kovin mitäänsanomaton, ongelmat ehkä enimmäkseen hyökkäyspäässä.

Angers on saanut pidettyä kaikki tärkeät pelaajat. Puolustuksesta lähtivät korvaavat pelaajat Angoula ja Bouka Moutou. Tilalle on hankittu Bremenistä Pavlovic ja Ajacciosta Martinez. Angers pelasi viime kaudella melko samalla nipulla kaikki pelit, minkä mahdollisti vähäiset loukkaantumiset. Angers tuli tutuksi vahvasta puolustuksesta ja erikoistilannepelaamisesta. Joukkueen tärkein pelaaja oli/on N'Doye. Angers oli vahvan puolustuksen johdosta todella underinen ja koska samalla nipulla mennään niin tuskin asia on hirveästi tälle kaudelle muuttunut.

Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Bastia-PSG - peliaika päättynyt

kohde
Bastia-PSG
veto
u2.75
kerroin
1.847 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.62

Osuma! +2.54 yks.


Melko raju himmaus panoksessa. PSG on vielä hieman arvoitus uuden valmentajan alaisuudessa. Paljon on hankittu voimaa keskikentälle, mutta Ibran lähtöä kärjestä ei ole suoraan paikattu. Mikäli Bastia jatkaa viime kauden touhuja niin ainakaan maalia ei se tänään saa ja kysymys on vain montako PSG tekee :)

jpl teki näköjään toisen ketjun, modet voi varmaan yhdistää nämä?

Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja jpl
Valenciennes - Reims 0.35 0.33 0.32

Vedonlyöntivihje: - Valenciennes - Reims - peliaika päättynyt

kohde
Valenciennes - Reims
veto
1+0
kerroin
2.010 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.
raja
1.901
todennäköisyysarvio
arvio 52.6%

Push: +0.00 yks.

0-0


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Montpellier-Angers - peliaika päättynyt

kohde
Montpellier-Angers
veto
Angers +0.5
kerroin
2.030 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.79

Huti: -3.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Dijon-Nantes - peliaika päättynyt

kohde
Dijon-Nantes
veto
u2.0
kerroin
1.892 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.68

Osuma! +2.68 yks.


Sen verran selkeitä vetoja ettei voi jättää täysin vetämättä. Angers value perustuu osittain jo lyötyyn underiin -> panosta himmattu. Angersilta pois tärkeähkö Mangani ja maalilta Letellier. Nantes kuului viime kaudella Bastian ja Angersin ohella "under ihmeisiin". Nantes melko samalla poppoolla liikenteessä, joten sama idea jatkuu. Toisaalta Dijon vielä arvoitus, joten tässäkin vahvaa himmausta panoksessa.

Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja jpl

Vedonlyöntivihje: - Caen - Lorient - peliaika päättynyt

kohde
Caen - Lorient
veto
2+0.25
kerroin
1.952 (Pinnacle)
panos
1 yks.
raja
1.887
todennäköisyysarvio
arvio 53%

Huti: -1.00 yks.

3-2


Vedonlyöntivihje: - Montpellier - Angers - peliaika päättynyt

kohde
Montpellier - Angers
veto
2+0.5
kerroin
2.040 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
1.923
todennäköisyysarvio
arvio 52%

Huti: -2.00 yks.

1-0


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/16 - Nancy-Lyon - peliaika päättynyt

kohde
Nancy-Lyon
veto
Lyon -0.25
kerroin
2.000 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.8

Osuma! +3.00 yks.


En ymmärrä kertoimen nousua, molemmat melko odotetuilla kokoonpanoilla.

Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
Tuttua Bastia underia tarjolla taas..

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Lorient-Bastia - peliaika päättynyt

kohde
Lorient-Bastia
veto
u2.25
kerroin
1.806 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.58

Huti: -4.00 yks.


Rennes hävisi 1-0 Nicelle, mutta olisi ansainnut tuosta paljon enemmän. Nancy aloitti lupaavasti Lyonia vastaan, mutta lopulta Lyon hoiti homman rutiinilla.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Rennes-Nancy - peliaika päättynyt

kohde
Rennes-Nancy
veto
Rennes
kerroin
2.140 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.96

Osuma! +3.42 yks.


Guingamp ei hirveästi vakuuttanut, vaikka saikin pisteen napattua Monacon vieraana. Marseille jatkoi viime kauden sekaisia otteita ja jäi kotonaan tasapeliin Toulousea vastaan. Tämä veto puhtaasti Marseillea vastaan.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Guingamp-Marseille - peliaika päättynyt

kohde
Guingamp-Marseille
veto
Guingamp +0
kerroin
2.000 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.8

Osuma! +3.00 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
17.08.2016 13:56 <Massimo> Tuo rennesin kerroin on kyllä omaan silmään hämmentävä...
17.08.2016 13:57 <Massimo> tekis mieli kiskoa ihan kunnolla siis

Itsellä Nancy ja Rennes ratingit eivät olleet kovin kaukana toisistaan ennen ensimmäistä kierrosta. Nancy oli/on mulla "selvästi" paras nousijoista ja Rennes kuitenkin suht selvästi keskiarvoa huonompi joukkue. Jos näitä laittaisi A-E niin Rennes oli ehkä D+ ja Nancy D. Nyt eroa on enemmän kun joukkueiden suoritukset olivat vastakohdat. Nancy kärsi avausmatsissa hieman kp ongelmista ja ilmeisesti saa ainakin osan pelaajista takaisin (pelikunto toki arvoitus). Vailla parempaa tietoa oletin varmuuden vuoksi ainakin Hadjin ja Guidileyen palaavan. Vaikka Rennes pelasikin tappiosta huolimatta hyvän pelin niin en itse innostuisi siitä liikaa sillä vastassa oli Nice, joka menetti kesällä kaikki tärkeät pelaajat ja peli on varmasti siksi hieman sekaista varsinkin alkukaudesta. Eli en välttämättä lähtisi kiskomaan kunnolla, vaikka äkkiseltään voisi vaikuttaa hyvältä idealta.

Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
Rajoilla ollut under pelattavissa kun Monaco nappasi voiton UCL karsinnan ensimmäisestä osasta ja panosta riittää toiseen matsiin.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Nantes-Monaco - peliaika päättynyt

kohde
Nantes-Monaco
veto
u2.0
kerroin
2.020 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.79

Osuma! +3.06 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
Tässäpä pieni kattaus..

Edelleen jatkuu OM vastaiset vedot, joukkue ei näytä mitään merkkejä paremmasta.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Marseille-Lorient - peliaika päättynyt

kohde
Marseille-Lorient
veto
Lorient +0.75
kerroin
2.000 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.84

Huti: -3.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Nancy-Guingamp - peliaika päättynyt

kohde
Nancy-Guingamp
veto
Guingamp +0.25
kerroin
2.090 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.84

Osuma! +4.36 yks.


Bastia underit maistuisi paremmin kotona, mutta ei näitäkään voi väliin jättää kun sen verran suurta valueta näyttää.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Caen-Bastia - peliaika päättynyt

kohde
Caen-Bastia
veto
u2.25
kerroin
1.892 (Pinnacle)
panos
5 yks.
raja
1.58

Puoliksi osuma! +2.23 yks.


Metz taisteli kohtuullisesti PSG:tä vastaan, tasoero oli toki ilmeinen. Angersilla ollut ongelmia molemmissa tämän kauden peleissä, varsinkaan puolustus ei ole toiminut viime kauden tapaan.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Metz-Angers - peliaika päättynyt

kohde
Metz-Angers
veto
Metz +0
kerroin
1.781 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.65

Osuma! +2.34 yks.


ASSElla eurokiireitä ja kärsii poissaoloista. Toulouse aloittanut kauden mukavasti.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - St Etienne-Toulouse - peliaika päättynyt

kohde
St Etienne-Toulouse
veto
Toulouse +0.25
kerroin
2.040 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.83

Puoliksi osuma! +2.08 yks.


Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - St Etienne-Toulouse - peliaika päättynyt

kohde
St Etienne-Toulouse
veto
u2.0
kerroin
2.270 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.97

Osuma! +3.81 yks.


Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Monaco-PSG - peliaika päättynyt

kohde
Monaco-PSG
veto
o2.5
kerroin
2.000 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.81

Osuma! +3.00 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Nancy-Guingamp - peliaika päättynyt

kohde
Nancy-Guingamp
veto
u2.25
kerroin
1.925 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.72

Puoliksi osuma! +1.39 yks.


Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Montpellier-Rennes - peliaika päättynyt

kohde
Montpellier-Rennes
veto
Rennes +0.25
kerroin
2.190 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.96

Puoliksi osuma! +1.79 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
Perinteinen Bastia under laskenut jo rajusti, kelpaa vielä pienellä.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Bastia-Toulouse - peliaika päättynyt

kohde
Bastia-Toulouse
veto
u2.0
kerroin
1.666 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.52

Huti: -3.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Bastia-Toulouse - peliaika päättynyt

kohde
Bastia-Toulouse
veto
Toulouse +0
kerroin
2.000 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.82

Huti: -3.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Guingamp-Montpellier - peliaika päättynyt

kohde
Guingamp-Montpellier
veto
Guingamp -0.25
kerroin
2.040 (Pinnacle)
panos
5 yks.
raja
1.76

Puoliksi huti: -2.50 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Nantes-Metz - peliaika päättynyt

kohde
Nantes-Metz
veto
u2.25
kerroin
1.806 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.6

Huti: -4.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Nantes-Metz - peliaika päättynyt

kohde
Nantes-Metz
veto
Metz +0.75
kerroin
1.925 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.73

Osuma! +2.78 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
Vähän myöhäiselle meni arvioiden teko ja melko hiljaiselta näyttää tällä hetkellä. Pari sentään löytyi.

Melko tarkkaan samantasoiset joukkueet vastakkain. Dijon pelannut Lyon peliä lukuunottamatta hyvin vaatimattomasti. Myöskään Metz ei ole viime peliä lukuunottamatta pelannut kovinkaan hyvin, mutta on ollut vähemmän huono.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Dijon-Metz - peliaika päättynyt

kohde
Dijon-Metz
veto
Metz +0.5
kerroin
1.990 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.83

Osuma! +2.97 yks.


Molemmilla keskivertoa huonommat hyökkäykset.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Toulouse-Guingamp - peliaika päättynyt

kohde
Toulouse-Guingamp
veto
u2.25
kerroin
1.900 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.68

Huti: -4.00 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
Huomiselle löytyi perinteinen Bastia under. Kolmesta maalista huolimatta myös Bastian viime peli oli tutun tasotonta ja maaliodottama jäi alle kahden. Vedolle ei ole myöskään haitaksi ASSEn torstain UEL peli.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - St Etienne-Bastia - peliaika päättynyt

kohde
St Etienne-Bastia
veto
u2.25
kerroin
1.781 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.59

Osuma! +3.12 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Marseille-Lyon - peliaika päättynyt

kohde
Marseille-Lyon
veto
o2.5
kerroin
1.952 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.77

Huti: -3.00 yks.


Lyonilla ikävät poissaolot, varsinkin hyökkäyspäässä. Hyökkäyksestä poissa Lacazette, Fekir ja Valbuena. Lyonilla kuitenkin riittää vaihtoehtoja hyökkäykseen ja kyllä sinne ok pelaajat saadaan. Noussut over riittää pieneen kokeiluun.

Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
Kovin underilta näyttää tämä midweek kierros.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Lille-Toulouse - peliaika päättynyt

kohde
Lille-Toulouse
veto
u2.0
kerroin
2.000 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.78

Huti: -3.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Angers-Caen - peliaika päättynyt

kohde
Angers-Caen
veto
u2.0
kerroin
2.160 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.92

Huti: -3.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Guingamp-Lorient - peliaika päättynyt

kohde
Guingamp-Lorient
veto
u2.25
kerroin
2.060 (Sbobet)
panos
3 yks.
raja
1.85

Osuma! +3.18 yks.


Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Metz-Bordeaux - peliaika päättynyt

kohde
Metz-Bordeaux
veto
Metz +0.25
kerroin
1.877 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.73

Huti: -3.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Nantes-St Etienne - peliaika päättynyt

kohde
Nantes-St Etienne
veto
u2.0
kerroin
1.840 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.67

Osuma! +2.52 yks.


Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Bastia-Nancy - peliaika päättynyt

kohde
Bastia-Nancy
veto
u2.0
kerroin
1.840 (Sbobet)
panos
4 yks.
raja
1.61

Osuma! +3.36 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
Pelejä alkaa olla sen verran pelattuna, että uskaltaa jo hieman nostaa panoksia. Käytännössä panokset nousee ~1yks luokkaa.

Bastia jatkoi nuhjailuja ja vastassa toinen under joukkue, joten melkoisen selkeä veto. Loput kohteet myöhemmin

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Bastia-Guingamp - peliaika päättynyt

kohde
Bastia-Guingamp
veto
u2.0
kerroin
2.040 (Sbobet)
panos
6 yks.
raja
1.63

Osuma! +6.24 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
PSG:n peli on vielä hakemista ja ei se ole missään nimessä näin suuri suosikki hyvin pelannutta Toulousea vastaan.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Toulouse-PSG - peliaika päättynyt

kohde
Toulouse-PSG
veto
Toulouse +1.25
kerroin
1.806 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.63

Osuma! +3.22 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Monaco-Angers - peliaika päättynyt

kohde
Monaco-Angers
veto
u2.25
kerroin
2.030 (Sbobet)
panos
4 yks.
raja
1.76

Huti: -4.00 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
Metziltä viime kierroksella surkea suoritus Bordeauxia vastaan, eikä joukkue muutenkaan ole mitään kovin ihmeellistä esittänyt. Toisaalta Montpellier ollut myös melko heppoinen ensimmäisen kierroksen jälkeen, joten taas joutuu Metziä pelaamaan.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Montpellier-Metz - peliaika päättynyt

kohde
Montpellier-Metz
veto
Metz +1.0
kerroin
1.787 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.61

Osuma! +3.15 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
Montpellier ei vieläkään vakuuta, joten vastaiset vedot jatkuu.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Dijon-Montpellier - peliaika päättynyt

kohde
Dijon-Montpellier
veto
Dijon +0
kerroin
1.854 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.69

Push: +0.00 yks.


Nancy on ollut heikko ja olen yllättynyt etten saa tähän isompaa vetoa. Toisaalta ei Lille ole varsinaisesti vakuuttanut, mutta on tässä selkeä tasoero.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Lille-Nancy - peliaika päättynyt

kohde
Lille-Nancy
veto
Lille
kerroin
1.917 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.77

Osuma! +2.75 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
Ei ihan näin suurta eroa, vaikka Nice kieltämättä pelannut mukavasti. Riittää pieneen vetoon Nicen torstain europelistä tehdyllä säädöllä.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Nice-Lorient - peliaika päättynyt

kohde
Nice-Lorient
veto
Lorient +0.5
kerroin
2.040 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.89

Huti: -3.00 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
Bastia under noussut odotetusti ja otetaan se tässä kohtaa. Bastialta poissa molari ja konkari toppari, mutta silti ottelu on erittäin vähämaalinen. Toki vetoa auttaa, että Bastialta on myös poissa avauksen hyökkääjä Crivelli.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Nantes-Bastia - peliaika päättynyt

kohde
Nantes-Bastia
veto
u2.0
kerroin
1.833 (Pinnacle)
panos
5 yks.
raja
1.61

Osuma! +4.16 yks.


Re: Ligue 1 16/17

Lähetetty:
Kirjoittaja Midas
Marseille pelasi viime kierroksella kauden parhaan (ja melkeinpä ainoan hyvän) pelin. OM:ssä on kyllä potentiaalia, mutta ehkei tuon yhden pelin perusteella kannata uskoa ihmeisiin. Angers on ollut kahden ensimmäisen pelin jälkeen tasaisen vahva, joten pientä vetoa tarjolla kotijoukkueelle. Markkina on ollut yleensä OM myönteisempi, joten kerroin saattaa vielä nousta.

Vedonlyöntivihje: - Ligue 1 16/17 - Angers-OM - peliaika päättynyt

kohde
Angers-OM
veto
Angers +0
kerroin
1.877 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.74

Push: +0.00 yks.