Sivu 1/1

NHL-systeemi 1X2 to ML60

Lähetetty:
Kirjoittaja Maharadza
Terve!

Ensimmäinen viesti foorumille, joten aloitetaan lyhyellä.

Nyt, kun NHL:ää on pelattu kuukauden verran on hyvä katsoa omaa vetosysteemiä hieman kriittisemmin. Kauden alun aikana olen orjallisesti noudattanut kasaamani Excel-tiedoston antamia lukuja. Ainoa vetomuoto, johon olen rahoja sijoittanut on ollut 1X2-vedot. Päätin, että en ensimmäiselle kunnolliselle vetokaudelleni ota turhaan totaleita tms. sekoittamaan jo valmiiksi hankalaa touhua.

Kauden alussa mentiin kunnon Hannu Hanhi -moodissa. 100 ensimmäisen vedon jälkeen käyrät meinasivat mennä näytön yläreunasta läpi, mutta nyt suunta on kohti lattiaa. Oman tarkasteluni perusteella systeemini toimisi paremmin, jos muuttaisin sitä siten, että tasapelin sattuessa saisin panoksen takaisin. Ymmärrän kyllä miten ns. Draw-No-Bet lasketaan, ja tähän on laskureita Interweb täynnä. Avataan tätä ongelmaa hieman tarkemmin.

http://1drv.ms/1Ax6yee (Ohjaa Onedrivessä olevaan kuvankaappaukseen systeemistäni)

Kuvassa on esitetty pieni pala systeemiäni. En nyt rupea kovin tarkasti selittämään miten systeemi toimii, mutta pääpiirteittäin avaan vähän solujen numeroita.

E ja F -sarakkeiden voimaluvut muodostuvat useiden eri sheettien datoista
I ja K - päivittäinen kunto -sheetin muodostamia lukuja (lisätään päävoimalukuihin)
L, M ja N - lopulliset prosentit, joiden avulla saan selville kerroinrajat (O, P ja Q -sarakkeet)
R, S ja T - markkinoiden tarjoamat kertoimet Oddsportalista.
U, V ja W - ilmoittaa, että mihin sijoitan rahojani, ja kuinka paljon. Tässä on käytetty apuna Kelly-kaavaa. Sarakkeissa näkyvä prosenttimäärä suhteuteaan toisella sheetillä pelikassan määrään käyttäen Kelly/3 -jakajaa.

Kuvasta saattaa huomata, että olen asettanut markkinoiden tasapelikertoimeksi kiinteän 4,00. Ei nyt puututa tähän, koska tuossa tasapelihommassa on niin paljon vikaa.

1X2 to ML60

Muutetaan kuvassakin näkyvä MTL-COL -ottelun prosentit ML60-prosenteiksi. Miten?

1X2-prosentit 43,01-24,5-32,49
ML60 ????
Jos lasken kotiprosentin (43,01) ja tasapelin (24,5) yhteen = 67,51% (Kertoimena 1,481)
Tähän otteluun pinnacle tarjosi kerrointa 1,59, joten kertoimessa olisi oman tarkasteluni perusteella reilusti ilmaa. Tein takastelua monelle muullekin ottelulle, ja ylikertoimia löytyi paljon - aivan liikaa.

Pitäisikö tämä ML60 ajatella siten, että laskemani prosentti on arvio sille, että "en ainakaan häviä"? En tiedä ajattelenko tätä liian monimutkaisesti, mutta jotenkin tämä homma ei tunnu selviävän.

Avaan asiaa tarkemmin, jos siihen on tarvetta, mutta yrittäkää tarttua tähän jollain tavalla. Muukin keskustelu NHL-systeemeihin liittyen on tervetullutta.

Re: NHL-systeemi 1X2 to ML60

Lähetetty:
Kirjoittaja jone
Lyhykäisyydessään ml 60min. -prosentit lasketaan näin:

koti ml% = koti1x2% / (100 - tasuri%) * 100
vieras ml% = vieras1x2% / (100-tasuri%) * 100

Eli olet laskenut vain väärin nuo ml 60min. -prosentit tuossa esimerkissäsi. Esimerkkisi luvuilla saadaan

koti ml% = 43,01% / (100% - 24,5%) * 100 = 56,97%
vieras ml% = 32,49% / (100% - 24,5%) * 100 = 43,03%