Sivu 1/1

SHL 10.10.

Lähetetty:
Kirjoittaja Diesel
Örebro - Brynäs IF 43 23 34
o/u 5,5 44,5 55,5

Ennen kauden alkua olisi voinut luulla, että näiden kahden kohtaamisessa taisteltaisiin sijoista 8-11. Mutta toisin on kumminkin käynyt, kumpikin on top3 sijoituksilla sarjataulukossa. Örebron puolustus ei näytä kovinkaan hyvältä, kesän merkittävimmät hankinnat puolustukseen olivat Tomas Skogs sekä Daniel Sondell. Nämä kaksi ovat saaneetkin vastuuta hyvin kun kummankin keskimääräinen peliaika on päälle 20 min per ottelu. Örebron hyökkäysosasto on huomattavasti vahvempi ja tätä kautta myös maalintekotaitoa riittää. Maalinteko vastuu on jakautunut Örebrolla aika hyvin, ainoastaan ykköskentän Tim Wallace on päässy muilta "karkuun".

Brynäs luottaa vahvaan puolustukseen ja se heiltä myös onnistuu, onhan remmissä jo viime kaudelta tuttu porukka. Monen muun joukkueen tavoin myös Brynäs on hankkinut vahvaa osaamista hyökäykseen, ehkä merkittävimmät AHL:stä Bill Sweatt sekä Greg Scott. Myös Andreas Thuresson on päässyt hyvää vauhtiin, hän on napsinut piste per peli tahtia eli jo yli puolet viime kauden pistesaaliista.

Näistä lähtökohdista on ottelussa odotettavissa maaleja:

Vedonlyöntivihje: - SHL - Örebro - Brynäs IF - peliaika päättynyt

kohde
Örebro - Brynäs IF
veto
Over 4,5
kerroin
1.810 (Pinnacle)
panos
6.5 yks.
raja
1.64

Huti: -6.50 yks.

2-2


Re: SHL 10.10.

Lähetetty:
Kirjoittaja Gubbe
Luleå - Färjestad 52 25 23
o/u4,5 47,5 52,5

Skellefteå - HV71 61 23 16
o/u4,5 59 41

Modo - Linköping 35 26 39
o/u4,5 57,5 42,5

Örebro - Brynäs 39 26 35
o/u4,5 54 46

Växjö - AIK 53 25 22
o/u4,5 51,5 48,5

Frölunda - Leksand 52 25 23
o/u4,5 47,5 52,5

Vedonlyöntivihje: - Modo Hockey -vs- Linkopings HC - peliaika päättynyt

kohde
Modo Hockey -vs- Linkopings HC
veto
over4,5
kerroin
1.850 (SBOBET)
panos
8 yks.
raja
1.739
todennäköisyysarvio
arvio 57.5%

Osuma! +6.80 yks.

3-2


Re: SHL 10.10.

Lähetetty:
Kirjoittaja Diesel

Vedonlyöntivihje: - SHL - Luleå - Färjestad BK - peliaika päättynyt

kohde
Luleå - Färjestad BK
veto
1 hc -0,5
kerroin
1.930 (Pinnacle)
panos
2.5 yks.
raja
1.82

Osuma! +2.33 yks.

2-1



Vedonlyöntivihje: - SHL - Luleå - Färjestad BK - peliaika päättynyt

kohde
Luleå - Färjestad BK
veto
Under 4,5
kerroin
1.950 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
1.85

Osuma! +1.90 yks.

2-1



Vedonlyöntivihje: - SHL - Skellefteå - HV71 - peliaika päättynyt

kohde
Skellefteå - HV71
veto
Over 5
kerroin
2.020 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
1.89

Push: +0.00 yks.

5-0



Vedonlyöntivihje: - SHL - Frölunda - Leksands IF - peliaika päättynyt

kohde
Frölunda - Leksands IF
veto
1 hc -0,5
kerroin
1.790 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.69

Huti: -3.00 yks.

1-2



Vedonlyöntivihje: - SHL - Frölunda - Leksands IF - peliaika päättynyt

kohde
Frölunda - Leksands IF
veto
Over 5
kerroin
2.270 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
2.08

Huti: -3.00 yks.

1-2


Re: SHL 10.10.

Lähetetty:
Kirjoittaja Diesel
Tommy Salo näyttää olevan hyvin aktiivinen pelaajamarkkinoilla; uusin hankinta Leksandin puolustukseen Zürichistä puolustaja Matt Lashoff. Ei tosin pelaa vielä tänään, joten ei vaikutusta arvioihin. Ihan kovan luokan kaveri kyseessä; NHL ja AHL otteluita alla useammaltakin kaudelta. Hyvä lisä puolustukseen.