Sivu 1/1

Mestis 11.10

Lähetetty:
Kirjoittaja Antoha
KooKoo - JYP-Akatemia 72 16 12
O/U 5.5 45 55


KooKoo hävisi eilen erittäin vaisun esityksen jälkeen Peliitoille 3-2. Eilisestä pelistä huomasi, että KooKoolla ei riitä motivaatiota aivan joka ikiseen vieraspeliin painaa täysillä. Kotipelit ovat kuitenkin aivan eri juttu, katsojat on pidettävä tyytyväisinä, jotta rahaa tulisi ensi kauden liigabudjettiin. KooKoo onkin voittanut kaikki 5 kotipeliään. Kokoonpanoon palaa taas eilen poissaolleet Juutilainen ja Kärmeniemi, joten KooKoo pääsee pelaamaan taas parhaalla mahdollisella kokoonpanolla. Maalilla jatkaa Frederic Cloutier.

Akatemia kärsi eilen tappion hurjassa vireessä olevalta Jukureilta 2-5 eikä Akatemialla ollut tuossa ottelussa paljoa mahdollisuuksia. Päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi sekoitteli jo eilen ketjuja ja tänään on taas aivan uudet ketjukoostumuset. Akatemia ei ole pelannut missään vaiheessa huonosti ja se on kärsinyt tappionsa Mestiksen kärkiporukoita vastaan, yksinkertaisesti tasoerot kärjen ja keskikastin välillä on suuri. Maalissa pelaa Juhana Aho, joka vaihdettiin eilen kentälle ensimmäisen erän jälkeen Saikkosen tilalle.

Molemmille tämä on viikon kolmas ottelu ja kummallakin on alla kaksi tappiota tällä viikolla. Eilisen esityksen jälkeen nähdään varmasti todella sisuuntunut ja kovaa pelaava KooKoo. Joukkueet kohtasivat pari viikkoa sitten Jyväskylässä, sieltä KooKoo nappasi helpon 3-6 voiton. Akatemia tulee tuttuun tyyliinsä puolustamaan tiiviisti vieraissa ja iskemään vastahyökkäyksistä. Akatemia jouttuu myös matkustamaan tänään Kouvolaan. KooKoon on otettava tästä ottelusta täydet pisteet, muuten Jukurit karkaa kauemmaksi sarjataulukossa.

Vedonlyöntivihje: - Mestis 14-15 - KooKoo - JYP-Akatemia - peliaika päättynyt

kohde
KooKoo - JYP-Akatemia
veto
KooKoo 1.5
kerroin
1.769 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.563
todennäköisyysarvio
arvio 64%

Osuma! +3.08 yks.

4-2


Vedonlyöntivihje: - Mestis 14-15 - KooKoo - JYP-Akatemia - peliaika päättynyt

kohde
KooKoo - JYP-Akatemia
veto
Under 6.0
kerroin
1.775 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.587
todennäköisyysarvio
arvio 63%

Push: +0.00 yks.

4-2


KeuPa HT- Peliitat 30 22 48
O/U 5.5 62 38


KeuPa pelasi eilen pirteästi, vaikka se kärsikin Hokille 4-2 tappion. KeuPa oli alussa erittäin hyvä ja oli lähes koko ottelun 5-5 pelissä Hokkia edellä. Ottelun käänsi Hokille KeuPan ulosajo ensimmäisen erän lopulla ja Hokki käytti ylivoiman tehokkaasti ja ratkaisi pelin itselleen. KeuPa on ollut kotipeleissä hyvä ja on tarjonnut kotiyleisölleen viihdyttäviä suurimaalisia pelejä. Maalissa pelaa hyvän alkukauden pelannut Petri Pitkänen.

Peliitat otti eilen komean voiton KooKoosta 3-2 numeroin. KooKoo oli kaukana omasta tasostaan ja teki harvinaisia virheitä, jotka Peliitat käytti tehokkaasti hyväksi. Täysin ansaittu voitto Peliitoille ja joukkueen itseluottamus nousi varmasti viime kauden mestarin lyömisestä. Peliitat on aloittanut kautensa oikein hyvin ja se pitää hallussaan sarjan viidettä sijaa. Peliitat purki Tuomas Santavuoren sopimuksen heikkojen peliesitysten perusteella ja kokenutta liigajyrää ei nähdä enää Peliitoissa. Maaliin palaa Heikki Tuomisto.

Ensimmäinen keskinäinen päättyi Heinollassa KeuPan 0-1 rankkari voittoon. Silloin asetelmat otteluun olivat täysin päinvastaiset mitä nyt. KeuPalla oli tuolloin lainassa kentällinen pelaajia Lukosta ja maalissa oli Oskari Setänen. Peliitoilta puuttui silloin hyökkäyksen sielu Michal Kristof ja kummankin maalinteko oli huonoa. Nyt Peliitoilla on taas Kristof mukana ja KeuPalla omat miehet kentällä. KeuPa hyökkää kotipeleissään vahvasti ja välillä jopa yli innokkaasti ja se näkyy puolustuspään virheinä. Peliitat pelaa myös hyökkäysvoittoista jääkiekkoa ja maaliverkot ovat venyneet Kristofin ollessa mukana useasti kummassakin päässä.

Vedonlyöntivihje: - Mestis 14-15 - KeuPa HT - Peliitat - peliaika päättynyt

kohde
KeuPa HT - Peliitat
veto
Over 5.5
kerroin
1.714 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.613
todennäköisyysarvio
arvio 62%

Osuma! +2.14 yks.

7-2


LeKi - K-Vantaa 62 20 18
O/U 5.5 55 45


LeKi on heikon alkukauden jälkeen piristynyt viime kierroksilla. Eilen kaatui hyvällä ja järkevällä pelillä SaPKo kotona 3-1. Kokeneet liigajyrät Miikka Männikkö ja Jussi Pesonen ovat osoittaneet piristymisen merkkejä ja ovat kovia vahvistuksia Mestikseen. Maalissa LeKillä pelaa Aaro Peltonen, joka on viimeaikoina vuorotellut LeKin ykkösmaalivahdin ja Tapparan kakkosmaalivahdin paikkaa Hrachovinan kanssa. Peltonen pelasi erittäin hyvin keskiviikkona Jyväskylässä Akatemiaa vastaan.

Vantaan tappioputki venyi eilisen TuTo tappion jälkeen kuuden ottelun mittaiseksi. Eilen TuToa vastaan Vantaa oli huono ja teki paljon helppoja virheitä. TuTo pääsi ottelun aikana useamman kerran yksin läpi ja ilman Kevin Lankista numerot olisivat olleet paljon rumemmat. Vantaan kokoonpano on vaihtunut lähes joka peliin ja päävalmentajan mukaan he saivat joukkueen kasaan vasta eilen aamulla. Tänään joukkue on lähes sama mikä eilen, mutta harvoin yhdessä pelissä oppii pelaamaan uusien pelaajien kanssa yhteen. Maalissa jatkaa eilen hyvin pelannut HIFK laina Kevin Lankinen.

LeKillä on hyvä yhtenäinen porukka, jonka vaihtuvuus on ollut yllättävän pientä farmijoukkueeksi. Ensimmäinen keskinäinen päättyi joukkueiden välillä Vantaan 6-2 voittoon, mutta silloin Vantaalla oli aivan eri joukkue ja niistä ajoista se on todella paljon heikentynyt. LeKin piristyneet otteet ovat nostaneet joukkueen itseluottamusta ja tulosta on alkanut tulla. Vantaan tilanne on huono, se on täysin farmipelaajien varassa ja viimeaikoina sille ei ole herunut kummoisia miehiä ja tulokset ovat olleet sen mukaisia. Vantaa joutuu matkustamaan tänään Lempäälään, kun taas LeKi pelasi eilen kotonaan ja sen ei tarvitse matkustaa mihinkään ja se on LeKille suuri etu. Vantaan peli oli eilen sen verran sekaisin, että yhdessä yössä se tuskin muuttuu miksikään ja piristynyt LeKi on kotikentällään vahvoilla.

Vedonlyöntivihje: - Mestis 14-15 - LeKi - K-Vantaa - peliaika päättynyt

kohde
LeKi - K-Vantaa
veto
LeKi -0.5
kerroin
1.793 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.613
todennäköisyysarvio
arvio 62%

Huti: -4.00 yks.

2-3 VL


SaPKo - Hokki 40 23 37
O/U 5.5 50 50


SaPKo ei ole pelannut huonosti, mutta pisteet ovat olleet todella tiukassa ja se on sarjan toiseksi viimeinen. Eilen SaPKo oli hyvin pelissä mukana siihen asti kuin LeKi iski minuutin sisään kaksi maalia ja peli kääntyi LeKille. Viimeiseen erään SaPKo tuli todella kovaa ja saikin ansaitun kavennusmaalin aikaiseksi, mutta se ei riittänyt ja LeKi iski vielä tyhjiin lukemiksi 3-1. Kotipeleissä SaPKo on ollut hyvä ja sillä on kahdesta edellisestä kotipelistään kaksi voittoa. SaPKolla on yhtenäinen kovaa raastava joukkue, joka on todella vaikea vastustaja varsinkin kotonaan. Maalissa jatkaa eilen hyvin pelannut Petteri Similä.

Hokki on ollut suuri pettymys alkukaudesta. Eilen se otti kauden ensimmäisen kotivoiton voittamalla KeuPan 4-2 lukemin. Hokki oli 5-5 pelissä jäljessä KeuPaa ja kun olet sarjan heikoimpia joukkueita jäljessä jossakin, se ei lupaa hyvää. Hokin puolustus on ollut viime kierroksilla erittäin huono ja sitä oli eilenkin, ainoastaan maalivahti Antti Lehtosen torjunnat pitivät KeuPan maalinumerot vain kahdessa. Maalissa jatkaa eilen hyvin pelannut Antti Lehtonen.

Joukkueet kohtasivat avauskierroksella Savonlinnassa ja silloin Hokki haki 2-4 voiton SaPKosta Sakari Mannisen johdolla, joka nykyään viilettää Kärppien ykköskentässä. SaPKon peli on kehittynyt huimasti avauskierroksesta, kun taas Hokin peli on tuntunut vain huononevan kauden edetessä. SaPKon on alettava ottamaan myös voittoja ja päävalmentaja Janne Sinkkkonen saa alkaa jo pelkäämään työpaikkansa puolesta, mikäli pisteitä ei ala tulemaan. SaPKo puolustaa todella tiiviisti ja pyrkii pitkillä hyökkäyksillä väsyttämään vastustajaa. Hokilla tulee näin olemaan todella vaikea ilta tiedossa vuotavan puolustuksen ja heikon 5-5 pelin kanssa.

Vedonlyöntivihje: - Mestis 14-15 - SaPKo - Hokki - peliaika päättynyt

kohde
SaPKo - Hokki
veto
SaPKo +0
kerroin
2.110 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
1.961
todennäköisyysarvio
arvio 51%

Osuma! +2.22 yks.

4-1