Tänään on 20.04.2024, 10:05.

OLS-VPS

Raportoi katsomistasi peleistä sekä pelaa ottelun jälkipelit täällä.
Vastaa Viestiin
Lv
Jäsen
Viestit: 842
Liittynyt: 14.01.2003, 15:45
Pisteitä: 0
Paikkakunta: Oulu

OLS-VPS

Viesti Kirjoittaja Lv »

Ottelu pelattiin kauniissa kesäsäässä, aurinko ei oikeastaan häirinnyt maalivahteja eikä tuulta käytännössä ollut. OLS:lta puuttui liuta avauksen miehiä, Palosaari etunenässä.
GBK:sta tullut Jussi Roiko oli odotetun vaarallinen ja viimeistelikin ottelun ainoan maalin forssellmaisen harhautuksen päätteeksi. Miehellä oli myös paikkoja pariin lisämaaliin mutta VPS:n pulustus ehti siivota pallon maaliviivalta. Vepsullakin oli paikkansa, mm. tolppa ja pari maaliviivalta siivousta mutta siinäpä ne melkein olivat. Joukkue roiski puuduttavasti palloa pitkänä ylös(varsinkin toisella jaksolla kun kärjessä viiletti honkkeli Jukka Sauso), ne eivät kuitenkaan tuottaneet yleensä mitään ja kotijoukkueen maalivahdilla Kalle Rönköllä ei ollut vaikeuksia niiden poimimisessa. OLS hyökkäsi kohtuu pirteästi ja olisi hyvemmällä tuurilla voinut johtaa parillakin maalilla ennen taukoa. Toisella jaksolla VPS oli pelaavampi mutta kovin vaarallisia tilanteita ei päässyt syntymään.
Kyllä OLS omasta(en o puolueellinen) mielestä ansaitsi voittonsa, kyllä tällä pelillä sarjassa pysytään. Huonoja uutisia luistinseuralle oli parin pelaajan loukkaantumiset jonka vuoksi joukkue joutui tekemään aikaisen vaihdon.

Melko ikävän jälkimaun ottelusta jätti kuitenkin tuomari Heikki Pajusen työskentely, kyseinen pelle antoi 5(!!) minuuttia lisä-aikaa vaikka mitään järkevää syytä ei sille kukaan keksinyt, lopulta katsomon vihaisten huutojen :o jälkeen kyseinen piipari vihelsi pelin päättyneeksi. Ja minä kun luulin että Juha Nykästä huonompaa ei Ykkösestä löydy...

oo-äl-ässä..

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


200% 60€ vedonlyöntibonus Ninjacasino.com.

Katso kaikki vedonlyöntibonukset.

Vastaa Viestiin