Jokerit - HIFK 27.01.

[Terrieri]

Jokerit – HIFK

Rusettiluistelua reilu 10 000 silmäparin edessä.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran kymmenen päivää sitten. Silloin oli ollut sähköä ilmassa, pelissä taklattiin paljon sekä tunnelataus oli kuuleman mukaan ollut korkealla. Allekirjoittanut odotti hieman samankaltaista kamppailua nähtäväksi. Mitä vielä, ensimmäisessä erässä taklattiin tasan kerran ja tunnelmaa sai hakea tutkan avulla.

Läpi ottelun luistelu oli molemmilla joukkueilla sitä tasoa, kuin olisi pelattu kuudetta erää jossain maailmanennätysottelussa. Oli tainnut harjoituksista jäädä lyijypainot jalkoihin, varsinkin vierasjoukkueella. Ensimmäinen erä tarjosi kaksi maalia. Kummassakin maalissa HIFK:n puolustus pelasi tilanteen todella löysästi. Ensimmäinen oli todella hieno. Teemu Laine oli juuri päässyt jäähyltä. Hän eteni oikeaa laitaa ja passasi keskelle täysin vapaana olleelle Valtteri Filppulalle, joka laukaisi kiekon todella tarkasti ohi Stathosin. Toinen maali syntyi, kun Bergenheim sai ohjattua Lepistön laidasta tulleen syötön sivuttaisliikkeessä olleen Stathosin längistä sisään. Bergenheimiä ottanut HIFK:n pakki pelasi tilanteen aivan liian löysästi. Eipä erästä paljon muuta jäänyt mieleen kuin maalit, siksi väsynyttä molempien liike kentällä oli.

Toinen erä jatkui siitä, mihin edellisessä jäätiin. Jokerit otti jäähyn ensimmäisen erän tapaan aivan erän alussa. Ihmeellistä pyöritystä Petopaidat eivät aikaiseksi saaneet. Rusettiluistelu jatkui, eikä taklauksista ollut tässäkään erässä tietoakaan. Jokerit pyssyttivät erässä kaksi maalia lisää ja peli oli selvä. Tästäkään erästä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa, kuten ei koko ottelusta.

Viimeinen erä, ja nyt nähtiin peliä loistavasti kuvaava maali. Söderholmin chippi kuvasi hyvin HIFK:n kovuutta illan ottelussa. Mies sai kiekon p-pisteiden välissä täysin vapaana. Hän oli nurin, kun kiekko siihen tuli, nopea luutaisu ja kiekko banaanikaaressa yli hölmistyneen Häkkisen olkapään. Tämän maalin jälkeen vierailijat jopa alkoivat hieman taistelemaan ja ottelussa nähtiin jopa muutama taklaus, mutta loppujen lopuksi yritys oli sen verran tehotonta, ettei ottelun loppupuoliskostakaan tullut mitään suurta näytelmää. Kimmo Kuhta sai vielä loistavan paikan tuoda HIFK kahden maalin päähän, mutta läpiajo päättyi Häkkisen eduksi, hieman jopa tuurilla.

Tiivistelmänä voisi sanoa, että Jokerit hallitsi kenttätapahtumia lähes läpi ottelun. Muutama hetki vierailijoilla oli, mutta tilanteet kuivuivat kerta toisensa jälkeen kasaan. Pärssinen väläytti tuttuun tapaan pari kertaa ja Harkinsista jäi mieleen yksi onnistunut syöttö ylivoimalla täysin vapaaseen paikkaan pakille, joka onnistui sutimaan kiekosta ohi tyhjän maalin. Häkkinen torjui ne harvat paikat varmasti, ja hyvän maalivahdin tapaan hieman tuuriakin oli mukana.

Pitää kyllä rehellisyyden nimissä sanoa, että näitä paikallisotteluita on kauden aikana aivan liikaa. Joukkueilla ei yksinkertaisesti näytä riittävän intoa näin moneen kohtaamiseen, vaikka vastassa on kaikkein rakkain vihollinen. Jos ei olisi ollut hyvää juttuseuraa, niin allekirjoittanut olisi varmaan vetänyt katsomossa unta palloon. Hallissa oli niin hiljaista, että tuomarin pillinvihellystä lukuun ottamatta olisi nukkuminen onnistunut vaivatta. Vierailijat tulivat otteluun kuin valmiiksi hävinneenä. Pisti suuresti ihmetyttämään, voiko Karalahden ja Kultasen poissaolo vaikuttaa henkiseen puoleen näin paljon, että joukkueesta on se tuttu taklauspeli ja hyvä syke kokonaan pois. Noh, eipä ollut Jokereiden pelissäkään sen enempää kehumista. Kotijoukkuekin oli muutamaa yksilöä lukuun ottamatta huono. Päällimmäisinä jäivät mieleen Berhenheim, Filppula sekä jo mainittu Häkkinen.