Avataanpa kauden viimeiselle NHL kuukaudelle palsta.
Car tappiot söi kassaa ja luotin joukkueeseen pitkään. Grit puuttui eikä Hurricanes pystynyt millään vastaamaan Rangersin preesensiin ja suoraviivaiseen pelitapaan. Toki Mv osasto on oma tarinansa.
Idän konferenssifinaaleissa vastakkain ovat siis New York Rangers vs Tampa Bay Lightning.
Sanomattakin on selvää, että Tampa odotti tätä vesi kielellä ja on päässyt äärimmäisen tärkeään saumaan lepuuttamaan pelaajiaan.
Veskareiden taisto tulee olemaan huima eikä ero ole järin suuri.
Rangersilta on syöty kulmia pois viimeisten viikkojen aikana enkä tahdo uskoa uuteen työntöön. Tampa ei ole joukkue, joka tulisi ahdistumaan selkeästä ennakkosuosikin asemasta ja pelaa edelleen samalla kaavalla, joka on tuottanut tulosta. Näkemykseni mukaan Rangers tulee saamaan hyvin vähän aikaan hyökkäyspäässä kuten kävi Carolina kanssa, nyt vastus vain kovenee merkittävästi.
Tampa ottaa heti avauspelissä kotiedun itselleen huomattavan Lepoedun turvin. Tampa pelattu jo mestariksi huhtikuun alussa kertoimella 11,60
Vedonlyöntivihje: - NHL - New York Rangers - Tampa Bay - peliaika päättynyt
Lännen finaaleissa pelaa kaksi huippumielenkiintoista porukkaa.
Jää nähtäväksi kuinka pitkälle Edmontonin karuselli jatkaa hyökkäyspään tuhojaan.
Sama ralli tulee jatkumaan kuin Albertan tulituksessa. Colorado oli erittäin haavoittuvainen omissa ja tulee tukeutumaan hyökkäysvoimaansa sekä absoluuttiseen pelinopeuteen.
Molemmat joukkueet haluavat peluuttaa McDavidia ja Makaria vastakkain ja tämä taistelu tulee olemaan upeaa seurattavaa > kumpi vuotaa vähemmän omissa?
MV osastoa on vaikeampi arvioida. Kuemper ei loistanut ja Smith on lähinnä toivotaan toivotaan -kaliiberia.
Näkisin tämän sarjan kuitenkin tasaisena vääntönä.
St.Louis on hyvä referenssi Edmontonille hyökkäyspään väsytystaktiikasta ja Öljyt ovat tässä vielä parempia.
Tasoitetaan sarjaa Edmontonille ja katsotaan illan mittaan saadaanko peliä game 1:n
Vedonlyöntivihje: - NHL - Colorado - Edmonton - peliaika päättynyt
kohde
Colorado - Edmonton
veto
Edmonton +1,5 series prices
kerroin
2.070(Coolbet)
panos
12 yks.
raja
1.880
todennäköisyysarvio
arvio 53.2%
Huti: -12.00 yks.
Re: NHL 2021-2022 kesäkuu
Lähetetty:
Kirjoittaja nutipäällikkö
Heti alkuun pahoittelut mikäli tämä on täysin väärä alue puida seuraavaa asiaa.
Pelasin taannoin Coolbetilla muutaman pelaajakohteen Calgary - Edmonton sarjaan. Gaudreau alle 3 maalia ja McDavid > Gaudreau pisteissä. Johnny Gaudreaun nimi oli kirjoitettu vahingossa muotoon Frederick Gaudreau, joka kiekkoilee jo pudonneessa Minnesota Wildissa. Pian vedon asettamisen jälkeen molemmat kohteet suljettiin, jonka jälkeen ne aukesivat samoilla kertoimilla, mutta nimi korjattuna.
Kun sarja loppui, molemmat vedot mitätöitiin. Gaudreau teki sarjassa ainoastaan yhden maalin ja McDavid takoi enemmän pisteitä, joten kumpikin oli voittava veto. Vedot olivat avonaisia ja panokseni oli jumissa koko sarjan ajan. En voinut myöskään lyödä kohteita nimenkorjauksen jälkeen.
Kysyin chatissa miksi vedot ovat mitätöity ja sain seuraavan vastauksen: "Frederick Gaudreau plays for Minnesota Wild, so this was and odds misprint and due to that, the bet was pushed."
Pelatut kohteet löytyivät Calgary - Edmonton sarjan alta, joten jo tippuneen Minnesotan pelaajan ei todellakaan tulisi enää löytyä listoilta. Frederick Gaudreaun maalien linja ei myöskään olisi missään nimessä ollut 3, joten on päivänselvää ketä Gaudreauta kohteissa tarkoitettiin.
Pohdinkin tässä että mitä minun tulisi tehdä seuraavaksi. Coolbetin sivuilla on muutama eri mailiosoite johon olla yhteydessä ja ilmeisesti ns. viimeisenä oljenkortena ollta suoraan yhteydessä Malta Gaming Authorityyn.
Onko teillä vinkkejä mitä te tekisitte? Tai vastaavanlaisia kokemuksia? Kiitokset jo etukäteen!

Vastaava tilanne sattui itsellekkin Carolina - Rangers sarjan pelaajavedoissa. Siellä oli tälläinen kohde 'Vincent Trochek vs Dylan Strome Tekee Enemmän Pisteitä Ottelusarjassa H2H' . Kerkesin asettaa tähän vedot Vincentille ennen kuin huomasin tämän virheellisen Dylanin. Otin yhteyttä chattiin jonka jälkeen mitätöivät vedon ja avasivat sitten uudelleen Ryanilla. Kävin tämän jälkeen heidän sääntöjään läpi ja sieltä löytyi tälläinen pykälä:
Kaiken kaikkiaan Coolbet pidättää itsellään oikeuden oman harkintansa mukaan julistaa veto mitätöidyksi osittain tai kokonaan, jos on selvää, että jokin seuraavista asioista on tapahtunut:
6) vetoja tarjottiin, asetettiin ja/tai hyväksyttiin johtuen virheestä, kuten kirjoitusvirhe, tekninen virhe, ylivoimainen este tai muu (”Virhe”).
Joten en näe että tilanteestasi on hyödyllistä lähteä ottamaan yhteyttä mihinkää, kun sääntöihin on noin kirjoitettu. Täten ovat "oikeutettuja" mitätöimään virheellisen nimen verukkeella. Täytyy vain jatkossa olla tarkempi bookkereiden mahdollisten kirjoitusvirheiden suhteen.
Re: NHL 2021-2022 kesäkuu
Lähetetty:
Kirjoittaja jousou
Vedonlyöntivihje: - Jääkiekko - Enemmän maaleja Rantanen-McDavid - peliaika päättynyt
kohde
Enemmän maaleja Rantanen-McDavid
veto
MC
kerroin
1.760(Comeon)
panos
15 yks.
Mikolla ollut hiljaista ja saldona 1maali. Connorilla kaksi peliä enemmän pelattuna ja 7kassia.
Huti: -15.00 yks.
Re: NHL 2021-2022 kesäkuu
Lähetetty:
Kirjoittaja Sir Alex
Vedonlyöntivihje: - NHL - Colorado - Edmonton - peliaika päättynyt
Vedonlyöntivihje: - NHL Playoffs - Filip Chytil goals in series - peliaika päättynyt
kohde
Filip Chytil goals in series
veto
Over 1
kerroin
1.700(Coolbet)
panos
0.1 yks.
Manuaalisen hyväksynnän kautta sain itse panosta.
Osuma! +0.07 yks.
Chytil datan valossa Rangersin paras hyökkääjä Canes sarjassa. Yleinen maaliodottama tulee olemaan sarjassa matala, mutta tällä linjalla kelpaa peleille. Markkinan mukaan sarjassa olisi luvassa ainakin kuusi ottelua, joten ei pitäisi olla muutaman ottelun varassa. Jos Chytil points over 1,5 aukeaa vielä niin se maistuu myös.
Re: NHL 2021-2022 kesäkuu
Lähetetty:
Kirjoittaja Sir Alex
Pelaajavetoja myöhemmin. Näillä kuitenkin lähdetään. Hullua kiinnostaa Edmonton ja yllätys takaa ohi sarjan voittoon. Koskinen oli vakuuttava ja aloittanee maalilla.
Nyt on pitkälti Mikosta kiinni kuinka pitkälle Edmonton menee. Ensimmäinen osa oli äärimmäisen tasainen eikä Colorado pysty alkuunkaan pysäyttämään McDavidin ketjua.
Vedonlyöntivihje: - NHL - Colorado - Edmonton - peliaika päättynyt
En tehnyt vähennystä Kuemperin poissaolosta. Edellisen ottelun Colorado 1x2-arviosta vähensin kuitenkin 1.5% johtuen Burakovskyn mahdollisesta poissaolosta sekä Edmontonin odotuksia paremmista peliotteista.
Re: NHL 2021-2022 kesäkuu
Lähetetty:
Kirjoittaja Muikkuz
Jos joku on sitä mieltä, että Colorado on jo kypysyny, niin Veikkaukselta Edmonton 2,96 ja x 4,45.
Jos taas on Coloradon puolella, niin Bet365 Colorado+0 aasialaisesta 1,90. Reilut 3% kertoimet ristissä.
Re: NHL 2021-2022 kesäkuu
Lähetetty:
Kirjoittaja Sir Alex
Vasilevski all the way.
Vedonlyöntivihje: - NHL - New York Rangers - Tampa Bay - peliaika päättynyt
Vedonlyöntivihje: - NHL Playoffs 2022 - Chris Kreider shots on goal - peliaika päättynyt
kohde
Chris Kreider shots on goal
veto
Under 2,5
kerroin
1.840(Coolbet)
panos
0.1 yks.
Pinnyltä syötiin juuri, mutta tipsataan niille ketkä saa peliä coolille.
Huti: -0.10 yks.
Datan ja silmän mukaan ollut pimennossa hyökkäyssuuntaan jo jonkin aikaa, etenkin G1 ja G2 ei päässyt/pelattu maalipaikoille.
Vedonlyöntivihje: - NHL Playoffs 2022 - Mika Zibanejad shots on goal - peliaika päättynyt
kohde
Mika Zibanejad shots on goal
veto
Over 2.5
kerroin
1.850(Coolbet)
panos
0.1 yks.
Muualla ei riitä peleille.
Osuma! +0.08 yks.
Perustuu paljolti Rangersin ylivoiman määrään, sillä on siinä pelaaja jolle paikat pyritään pelaamaan. Esiintynyt mainiosti niin 5 vs 5 kuin ylivoimallakin.
Re: NHL 2021-2022 kesäkuu
Lähetetty:
Kirjoittaja Tenkrat
Se matsi joka Tampan on pakko voittaa. Toisaalta ei yllättäisi jos Rangers painelee tästä sarjasta 4-0 voitoin finaaliin. Suht ansaittu 2-0 sarjajohto NYR:llä.
Vedonlyöntivihje: - NHL 2021-2022 - Tampa - NYR - peliaika päättynyt
Leikatulla panoksella, koska 3-0 sarjatilanteessa repeämisriski huomattava.
Huti: -2.50 yks.
Sarjan pelit ovat olleet maaliodottamaltaan markkinaa vähämaalisempia, johon on korjauksia tullutkin - ei kuitenkaan riittävästi. Yhtenä syynä maaliodottaman laskuun on ollut Oilersin tukkoinen hyökkäyspeli, johon lisähaasteen tuo Kanen pelikielto, eikä rosterista löydy riittävästi leveyttä. Kaiken lisäksi Draisaitl pelaa aivan rikkinäisenä, joka ei Oilersin maaliodottamaa paranna.
Mv oletus: Smith - Francouz
Col out: Kadri, Girard ja Kuemper. Burakovskyn laskin mukaan Rantasen laidalle kun on ollut jo jäällä.
Edm out: Kane ja Yamamoto(?).
Re: NHL 2021-2022 kesäkuu
Lähetetty:
Kirjoittaja Sir Alex
Vedonlyöntivihje: - NHL - Tampa - NYR - peliaika päättynyt
NYR on puhki pelannut itsensä enkä näe juuri muuta kuin toiveet ylivoiman tehokkuudesta ja Vasilevskin kilpikädestä. Kovat on kovia ja Tampa rutiininomaisesti tulittaa Rangersin nurin.
Vedonlyöntivihje: - NHL - NYR - Tampa - peliaika päättynyt
Mikolla ollut hiljaista ja saldona 1maali. Connorilla kaksi peliä enemmän pelattuna ja 7kassia.