Sivu 1/2

Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Mungo
Joulunajasta johtuen osaltani hyvin vaihtelevasti vetoja nuorten kisoihin, mutta toivotaan ettei tämä jää ainoaksi. Kisoissa on kaksi suosikkia, Kanada ja USA. Suomi ei kuulu joukkoon. Viime vuoden MM tuli hyvin roolitetulla viisikkopuolustamisella (varsinkin finaali Ruotsia vastaan) ja oli pitkälti paitsi joukkueen, myös valmentaja Kiven saavutus. Kiven korvannut Jortikka ei enää omaa samanlaista osaamista nykykiekossa kuin Kivi ja Suomen joukkuekin on mestarivuotta heikompi. Ilman että Saros/Husso varastaa voiton jenkeiltä, Suomi jää varmasti hyvin pelanneena, mutta tuttuun tapaan tehottomana maalipaikoissa tässä ottelussa toiseksi. Suomen perusongelma on se, että meidän juniorisysteemi ja Liiga eivät kasvata ratkaisijoita ja jenkkien yksilötaito korvaa sen minkä he - mahdollisesti - jäävät viisikkopelaamisessa jälkeen. Jenkkien joukkue pelaa tuttuun tapaan Kanadan ja USA:n yhteisiä tai USA:n omia junnusarjoja. Niissä luistelu ja pelinopeus on viimeisten viiden MM-kisan perusteella erittäin kova ja esimerkiksi Liigassa jopa hallitsevat nuoret suomalaispelaajat jäävät yleensä armotta jalkoihin.

Vedonlyöntivihje: - U-20 - Suomi vs USA (U-20) - peliaika päättynyt

kohde
Suomi vs USA (U-20)
veto
USA ml
kerroin
1.340 (Guts)
panos
8 yks.
raja
1.305
todennäköisyysarvio
arvio 76.65%

Osuma! +2.72 yks.

1-2 SO


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja razor
Mungo ei oo uskovainen. Mungo tietää.

Vedonlyöntivihje: - Suomi-USA - peliaika päättynyt

kohde
Suomi-USA
veto
2 -0,5
kerroin
1.530 (veikkaus)
panos
5 yks.

Huti: -5.00 yks.

1-1


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja seti
Mungo kirjoitti:Kisoissa on kaksi suosikkia, Kanada ja USA.
Jep. Ja jos jenkit voittavat niin heidän kassari on turnauksen MVP?

Vedonlyöntivihje: - U20 MM MVP - peliaika päättynyt

kohde
U20 MM MVP
veto
Thatcher Demko
kerroin
36.000 (Paddy)
panos
1 yks.

Huti: -1.00 yks.


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Ver
Veikkaushuoneella joulukalenteri jatkuu, luukussa 25 lukee "Huomenna alkaa alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisat Kanadassa. Tarjoamme markkinoiden korkeimmat kertoimet Pikkuleijonien MM-avaukseen USA:ta vastaan!"

Suomen kerroin on 4.7 kun unibetilla se on 5.15. Tiiä sitten mitä heiän mielestään tuo tarkoittaa.

USA on veikkaushuoneella kuintenkin 1.55, kyllähä tuossa tasoeroa on.

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja KilgoreTrout

Vedonlyöntivihje: - U-20 MM - Tanska-Venäjä - peliaika päättynyt

kohde
Tanska-Venäjä
veto
under 7,5
kerroin
2.300 (Veikkaus)
panos
7 yks.
raja
1.96

Osuma! +9.10 yks.


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja maiconi

Vedonlyöntivihje: - Suomi - USA - peliaika päättynyt

kohde
Suomi - USA
veto
USA -2,5
kerroin
2.580 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
2.45

Huti: -2.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Turnauksen voittaja - peliaika päättynyt

kohde
Turnauksen voittaja
veto
USA
kerroin
3.480 (Pinnacle)
panos
0.6 yks.
raja
3.15

Huti: -0.60 yks.


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja juspa

Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Denmark-Russia - peliaika päättynyt

kohde
Denmark-Russia
veto
U 7,5
kerroin
2.300 (veikkaus)
panos
2 yks.
raja
2.17

Osuma! +2.60 yks.

2-2







Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Finland-Usa - peliaika päättynyt

kohde
Finland-Usa
veto
U 6
kerroin
2.000 (pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.89

Osuma! +3.00 yks.

1-1


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja juspa

Vedonlyöntivihje: - U20 MM kanada 14-15 - Sweden - Czech Republic - peliaika päättynyt

kohde
Sweden - Czech Republic
veto
Sweden -1,5
kerroin
1.900 (ladbrokes)
panos
3 yks.
raja
1.81

Osuma! +2.70 yks.

5-2




Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Canada - Slovakia - peliaika päättynyt

kohde
Canada - Slovakia
veto
Slovakia +4,5
kerroin
2.160 (pinnacle)
panos
3 yks.
raja
2

Huti: -3.00 yks.

8-0




Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Canada - Slovakia - peliaika päättynyt

kohde
Canada - Slovakia
veto
U 8,5
kerroin
2.130 (pinnacle)
panos
2 yks.
raja
2.04

Osuma! +2.26 yks.

8-0


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja razor

Vedonlyöntivihje: - Tanska-Venäjä - peliaika päättynyt

kohde
Tanska-Venäjä
veto
alle 7,5
kerroin
2.300 (veikkaus)
panos
4 yks.

Osuma! +5.20 yks.

2-2


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja credit
Mistä näitä kisoja kannattaisi seurata? MTV Sport ei ilmeisesti näytä alkulohkoista kuin Suomen pelit ja Kanada-USA-ottelun.

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja petterik
Ehkä vähän väärä ketju fiilistelyyn, mutta vetäsin tuuliasun päälle ja käväsin tapsan päivän kunniaksi ärrällä,
mukaan tarttu 14,65 kertoiminen lappu, joka on enää USA -2,5 voitosta kiinni, joten go suomi!

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Punterismo
Sellasen tulin tänne huikkaamaan, että Betsson tarjoaa u20 kisoihin riskittömän vedon. Pakkohan se oli jenkeille lyödä.

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja razor

Vedonlyöntivihje: - Slovakia-Suomi - peliaika päättynyt

kohde
Slovakia-Suomi
veto
alle 6,5
kerroin
1.930 (veikkaus)
panos
4 yks.

Osuma! +3.72 yks.

2-1


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja juspa
Veikkaus totaleissa joka pelissä hieman kujalla. En usko murskavoittoihin ja kovin runsaisiin maaleihin kuten eilen nähtiin ja tulokset tyyliin 6-0 5-1 riittää näissä undereissa ja canada 7-0 8-0 7-1. kuten eilen riittikin 8-0 u 8,5
Tsekkipelissä taas overi 5,5 on pelattavissa. Maaleja siinä pelissä voi taas tulla molempiin päihin ja onhan se mielestäni reilusti yli 50%

Tasoituksillakin saisi pelattavaa, mutta tyyliin saksa +6,5 on liian samalainen veto kuin u 8,5 joten ei ole kannattavaa pelata molempia ainkaan normaalilla kelly panoksella. Panosta voi toki jakaa näihin kahteen. Itse tyydyn pelkkään underiin.




Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Denmark U20 - Sweden U20 - peliaika päättynyt

kohde
Denmark U20 - Sweden U20
veto
U 7,5
kerroin
2.000 (veikkaus)
panos
2 yks.
raja
1.92

Osuma! +2.00 yks.

1-5



Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Slovakia U20 - Finland U20 - peliaika päättynyt

kohde
Slovakia U20 - Finland U20
veto
U 6,5
kerroin
1.930 (veikkaus)
panos
3 yks.
raja
1.85

Osuma! +2.79 yks.

2-1



Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Czech Republic U20 - Switzerland U20 - peliaika päättynyt

kohde
Czech Republic U20 - Switzerland U20
veto
O 5,5
kerroin
1.850 (veikkaus)
panos
3 yks.
raja
1.75

Vihje poistettu seurannasta.



Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Germany U20 - Canada U20 - peliaika päättynyt

kohde
Germany U20 - Canada U20
veto
U 8,5
kerroin
2.100 (veikkaus)
panos
2 yks.
raja
2

Vihje poistettu seurannasta.


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Mungo
Ylikerroin, jonka maistuvuutta pienentää se fakta, että Saksa pelaa ensin Kanadan ja USA:n kanssa kunnes kohtaa päävastustaja Slovakian.

Vedonlyöntivihje: - U20 - Saksa vs Kanada - peliaika päättynyt

kohde
Saksa vs Kanada
veto
u8.5
kerroin
2.100 (Veikkaus)
panos
2 yks.
raja
1.961
todennäköisyysarvio
arvio 51%

Osuma! +2.20 yks.

0-4


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Hese
Missä muodossa streamin osoite pitää esim. Ace playeriin kopioida? Saan joka kerta virheilmoituksen. ty

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja juspa
Nyt alkaa totalit olla aika oikein veikalla, mutta tästä löyty vielä peini etu. Tämä voi mennä yli 7,5, mutta kuitenki aika 50 50 meneekö vai ei, mutta kertoimella 2,1 saa pientä etua

Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - USA U20 - Germany U20 - peliaika päättynyt

kohde
USA U20 - Germany U20
veto
U 7,5
kerroin
2.100 (veikkaus)
panos
2 yks.
raja
2

Osuma! +2.20 yks.

6-0


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja juspa

Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Finland U20 - Canada U20 - peliaika päättynyt

kohde
Finland U20 - Canada U20
veto
U 5,5
kerroin
2.300 (veikkaus)
panos
1.5 yks.
raja
2.22

Osuma! +1.95 yks.

1-4


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja kovaleka

Vedonlyöntivihje: - USA-Slovakia - peliaika päättynyt

kohde
USA-Slovakia
veto
u7,5
kerroin
1.720 (Veikkaus)
panos
5 yks.

Osuma! +3.60 yks.




Veikko edelleen pihalla totaliensa kanssa. Tämä >60% varmasti. Tähän saa yli 7,5 maalia Sportingbet 2,50, Unibet/paf 2,43 kolikkosuretkin.

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja razor

Vedonlyöntivihje: - Tshekki-Tanska - peliaika päättynyt

kohde
Tshekki-Tanska
veto
2 +2,5
kerroin
1.600 (veikkaus)
panos
3 yks.

Osuma! +1.80 yks.

3-3


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja juspa
Underit vaan veikalla senkun jatkuu.

Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - USA U20 - Slovakia U20 - peliaika päättynyt

kohde
USA U20 - Slovakia U20
veto
U 7,5
kerroin
1.720 (veikkuas)
panos
3 yks.
raja
1.66

Osuma! +2.16 yks.

3-0



Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - USA U20 - Slovakia U20 - peliaika päättynyt

kohde
USA U20 - Slovakia U20
veto
Slovakia +3,5 (+4)
kerroin
2.350 (veikkaus)
panos
1 yks.
raja
2.27

Otetaan pienellä tätäkin.

Vihje poistettu seurannasta.


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja juspa
. Tämä taas pitäs olla enempi over 5,5 peli.

Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Slovakia U20 - Germany U20 - peliaika päättynyt

kohde
Slovakia U20 - Germany U20
veto
O 5,5
kerroin
1.780 (Veikkaus)
panos
4 yks.
raja
1.69

Osuma! +3.12 yks.

5-2



Edit juuri nyt pinnaclen kerroin nousi hieman peremmaksi 1,81

Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja TheFan
Kokeillaan jonku pelin nähneenä.

Kanada toki suosikki mutta eikait näin iso. Ennen kisoja USA oli aika tasoissa ja joissaki arvioissa jopa voittaja suosikki. Karkeasti 60-40 rosentit.

Vedonlyöntivihje: - Kanada-USA - peliaika päättynyt

kohde
Kanada-USA
veto
2 ml 60min
kerroin
3.070 (pinnacle)
panos
2 yks.

Huti: -2.00 yks.



Tsekki kyntäny näissä kisoissa ja aina vahva Venäjä kyykyttää viimisessä pelissä niitä kans. Venäjä ois hyvä olla kahen joukossa jotta välttyis USA/Kanada vastustajan puolivälierissä. Venäjä (-1,5) n.60%.

Vedonlyöntivihje: - Venäjä-Tsekki - peliaika päättynyt

kohde
Venäjä-Tsekki
veto
Venäjä(-1,5)
kerroin
1.830 (ladbrokes)
panos
4 yks.

Huti: -4.00 yks.


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja juspa

Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Switzerland U20 - Sweden U20 - peliaika päättynyt

kohde
Switzerland U20 - Sweden U20
veto
U 6,5
kerroin
1.800 (veikkaus)
panos
4.5 yks.
raja
1.69

Osuma! +3.60 yks.

1-5



Vedonlyöntivihje: - U20 MM Kanada 14-15 - Germany U20 - Finland U20 - peliaika päättynyt

kohde
Germany U20 - Finland U20
veto
U 6,5
kerroin
1.850 (betway)
panos
5 yks.
raja
1.72

Osuma! +4.25 yks.

0-2


Re: Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat Kanada 2014-2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Jii
Venäjä-Tsekki • Venäjä(-1,5) • kerroin 1.83 (ladbrokes) • panos 4 yks
Parhaimmassakin tapauksessa tuo veto menee voidiksi. Pahimmillaan hirveä tappelu, kun tuossa jo panos sisällä ja puolenyön aikaan suomalaisille porttikielto. Aspasta kannattaa varmaan pyytää tuon vedon voidaamista, muuten voipi mennä aikamoiseksi taisteluksi.