Sivu 1/2

Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja JussiQ
Noniin, kisat starttaa kohta, joten poimitaas jo yksi veto sisään.

Valko-Venäjä - Slovenia 2 3,35 @Bet-at-Home (3,45 Bwin, 3,20 betway)

Tää voi olla kyllä alikerroinkin ja tarkkaa arviota ei ole vielä heittää, mutta Slovenia pelannut harkkapeleissä hyvin ja muistissa on myös todella hyvät olympialaiset vuoden takaa. Luulisin että tänä vuonna Slovenia onnistuu jopa A-sarjapaikkansa säilyttämään. Valko-Venäjä on pelannut kehnoin tuloksin viime aikoina, tosin MM-kisoissa eri nimet siellä kehissä. Mutta olisikohan tässä vähän krapulaa V-Venäjällä, kun viime vuonna sentään oli kotikisat (jotka toki hyvin menivät). Sitä aiemmat kahdet MM-kisat ei kovin hääppöisesti Valko-Venäjältä sujuneet.

Hassutellaan ja pelataan pois mitä saa, vaikka tarkoista kokoonpanoista (ja vahvistuksista) ei tosiaan käryä.

Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Jantsa_
Ihan mielenkiintoistahan näitä on tässä vaiheessa jo alkaa katsella. Noista aukiolevista peleistä en vaan mitään selvästi ylikertoimilta haiskahtavia löytänyt. Mestaruuskertoimia selailin myös, mutta sen verran pieniä kertoimia kaikilla että vähän parempaa vihiä pitäisi joukkueista olla. Yhdysvaltojen 21,00 oli Ladbrokesilla pelattuna maltillisella panoksella, mutta Lädin kanssa kävi miten kävi. Jenkit kuitenkin saa NHL-pelaajista pääosin koostuvan joukkueen jalkeille parhailla yliopistopelaajilla höystettynä ja vaikkei menestystä ole tullutkaan toistaiseksi, niin eväät siihen on. Steve Moses heittää MM-kisojen maaliennätykset uusiksi :jorma:

Tuota yllämainittua Sloveniaa en henk.koht. näe kovin houkuttelevana pelivalintana nykytiedoilla, mutta onhan arvioiminen tässä vaiheessa todella hankalaa. Pidin heitä ennakkosuosikkina tuossa alkukuussa Wienissä pelatussa turnauksessa, koska olivat liikkeellä lähes ykkösrosterillaan ja Itävallalta puuttui useita avainpelaajia, Italia pelasi käytännössä ilman näitä CAN/USA-kaksoiskansalaisiaan jotka MM-tasolla ovat heidän parhaitaan pääosin ja Slovakia oli liikkeellä U23-jengillään. Turnauksen alla toki tuli pari poissaoloa Sloveniallekin, mutta tuota Itävalta-peliä kun katsoin niin ei kyllä Slovenian touhu vakuuttanut ollenkaan. Valko-Venäjä puolestaan oli Tanskan turnauksessa täysin läppäryhmällä mukana. Olisikohan viime kevään MM-jengistä ollut kolme pelaajaa mukana ja todnäk noiden kolmen lisäksi tuosta ryhmästä mukaan mahtuu ainoastaan 1-2 Krikunoviin vaikutuksen tehnyttä pelaajaa ja hekään tuskin isoihin rooleihin. Minsk on KHL:ssä pelannut erinomaisen kauden ja vaikka ulkomaalaisilla on ollutkin huippumerkittävä rooli, niin kolmos-nelosketjutkin ovat nostaneet tasoaan. Valko-Venäjän hyökkäyksen kärkipelaajatkin tulevat pääosin muista seuroista kuin Minskistä. Tosin heidän ehkä paras hyökkääjä Charles Linglet (50gp 19+35) sai maan kansalaisuuden ja on valmis edustamaan V-V:tä kisoissa. Niin ikään kansalaisuuden hankkinut Nick Bailen tuo myös V-V:ltä aiemmin puuttunutta viivaosaamista ylivoimalle.

Viime keväänä positiivisesti yllätti Ranska. Jos saavat Bellemaren niin varmasti pystyvät haastamaan Saksankin. Saksa pelasi myös tässä helmikuun mj-turnauksesa umpisurkeasti, mutta hyökkäys oli sen verran b-luokkaa, ettei maaleja juurikaan voinut odottaakaan. Deutschland Cupissa oli eri ääni kellossa. Tämän vuoden joukkueista odotan paljon Norjalta. Jos saavat parhaat Euroopassa pelaavat mukaan, niin arvioisin joukkueen iskukyvyn hyvin lähelle Slovakiaa. Patrick Thoresenin selkä on toki kysymysmerkki tätä ajatellen. Norjalla on kuitenkin Patrick Thoresenin ja Mathis Olimbin tasoisia kärkihyökkääjiä ja takana huimia steppejä tällä kaudella ovat ottaneet Ken Andre Olimb, Andreas Martinsen ja Mats Rosseli Olsen. Viimeisenä mainitulla tosin kehitys ei niinkään tehopisteissä ole näkynyt, mutta syynä siihen on rooli viime vuodesta selkeästi vahvistuneessa Frölundassa. Niin ja toki nää Skrøderit yms. Pakistossa Holøs on erittäin tärkeä lenkki, mutta hänen ja Tollefsenin takana muutkin pelaajat ovat jutimaisesti menneet eteenpäin.

Joku Norja-Tanska/Slovakia olisi maistunut noihin ihan ensimmäisiin (ja nyt jo aukioleviin) peleihin niin olisi voinut Norgea hakea betslipille.

Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja rillijuti
Kyllä tuota Ranskaa oli pakko ottaa jo avauskierroksen otteluun Saksaa vastaan, ennen kuin kerroin romahtaa totaalisesti. Jos ja kun Ranska saa ykköstykkinsä mukaan, lähtee se oman, vähintäänkin auringontarkan arvioni mukaan jotakuinkin 50/50 asemista tuohon peliin.
Kaikki Ranskan ykköskorin äijät(Roussel, Bellemare) ovat putoamassa NHL:stä ennen pudotuspelejä ja vakaa uskoni on, että näillä pelaajilla riittää kipinää tulla maajoukkueeseen hienosti sujuneiden viime MM-kisojen johdosta, joissa riikinkukot kaatoivat mm. Kanadan alkulohkossa. Näiden kahden lisäksi tietysti on mainittava KHL:n ykkösmesrarisuosikki CSKA Moskovan erinomainen ykkössentteri Stephane Da Costa, niin tulivoimaa ei kyllä joukkueen kärkiosastolta puutu.

Saksan tilanne ei niinkään juuri vakuuta tällä hetkellä. Täältä hieman lisätietoa: http://keskustelu.jatkoaika.com/threads ... ksa.61190/

Saitti on minulle ihan uusi, 69euroa ottivat sisään Ranskan suoraan voittoon. Muualta 3,60-3,40 tasoa tällä hetkellä tämä 1X2-linja.

Vedonlyöntivihje: - Ranska-Saksa - peliaika päättynyt

kohde
Ranska-Saksa
veto
1
kerroin
3.900 (1xBet)
panos
34 yks.

Huti: -34.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - Ranska-Saksa - peliaika päättynyt

kohde
Ranska-Saksa
veto
Ranska+0.5
kerroin
2.080 (1xBet)
panos
30 yks.

Huti: -30.00 yks.


Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja ED89

Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM-kisat 2015 - Slovakia - Tanska - peliaika päättynyt

kohde
Slovakia - Tanska
veto
Slovakia
kerroin
1.533 (Sportingbet)
panos
10 yks.

Osuma! +5.33 yks.

Slovakia saa Euroopasta lähes kaikki ja kun kisat Tsekissä niin rajan yli tulee kansaa kisoihin, joten luulisi että NHL:stä putoavat miehet haluaisivat mukaan. Tanska on puolestaan pitkälti NHL-miestensä varassa mutta näyttänee että kovinkaan montaa kaveria sieltä ei olisi tulossa. Tanska taistelee putoamista vastaan Slovenian kanssa näillä näkymin.

Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM-kisat 2015 - Sveitsi - Itävalta - peliaika päättynyt

kohde
Sveitsi - Itävalta
veto
Sveitsi
kerroin
1.300 (Expekt)
panos
10 yks.

Huti: -10.00 yks.

Ei kahta sanaa.

Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM-kisat 2015 - V-Venäjä - Slovenia - peliaika päättynyt

kohde
V-Venäjä - Slovenia
veto
V-Venäjä
kerroin
1.850 (Expekt)
panos
10 yks.

Huti: -10.00 yks.

V-Venäjän kerrointa on aika mahdoton ymmärtää. Heikkoja kisoja on ollut viime vuosina mutta maajoukkueen touhu alkaa pikku hiljaa näyttää paremmalta. Slovenia on tässä selkeä altavastaaja vaikka A Kopitar olisi mukana.

Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM-kisat 2015 - Ranska - Saksa - peliaika päättynyt

kohde
Ranska - Saksa
veto
Ranska
kerroin
3.600 (Betway)
panos
5 yks.

Huti: -5.00 yks.

Komppia Ranskalle, alla vaihtoehtoja ketä kisajoukkueessa voisi olla. Tummennetut jo 1. leiriryhmässä mukana. Jos saa lähes kaikki parhaat mukaan, tekee kiusaa mille maalle tahansa, vaikka pakisto kaipaisikin pari kovemman kaliiberin kaveria.

Cristobal Huet (Lausanne, NLA)
Florian Hardy (EHC Munchen, DEL)
Ronan Quemener (Jukurit, Mestis)

Yohann Auvitu (HIFK, Liiga)
Kevin Hecquefeuille (Langnau, NLB)
Johann Morant (Zug, NLA)
Antonin Manavian (Rouen)
Jonathan Janil (Rouen)
Florian Chakiachvili (Briancon)
Nicolas Besch (GKS Tychy, POL)

Antoine Roussel (Dallas Stars, NHL)
Pierre-Edouard Bellemare (Philadelphia Flyers, NHL)
Tim Bozon (Kootenay Ice, WHL)
Stephane Da Costa (TsSKA Moskova, KHL)
Teddy Da Costa (Pelicans, Liiga)
Charles Bertrand (Sport, Liiga)
Anthony Guttig (Jukurit, Mestis)
Valentin Claireaux (LeKi, Mestis)
Damien Fleury (Djurgprden, SHL)
Eliot Berthon (Biel, NLA)
Floran Douay (Servette, NLA)
Laurent Meunier (Straubing, DEL)
Sacha Treille (Straubing, DEL)
Julien Desrosiers (Rouen)
Damien Raux (Briancon)
Yorick Treille (Grenoble)

Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Jantsa_
Pientä omaa kommenttia voimasuhdekeskusteluun. En ED89:n kanssa ihan kaikesta ole samaa mieltä, mutta älä ota sitä henkilökohtaisesti, ihan hyvin voin itse olla väärässä. Sveitsin suoran voiton kerroin 1,30 ei mielestäni missään nimessä riitä Itävaltaa vastaan. Ennakkosuosikkihan Sveitsi tuossa on, mutta ei mielestäni noin selvä. Hanlonin kiekko ei oikein iske meikäläiseen. Eikä Sveitsikään rapakon takaa ainakaan tuohon peliin vielä isoja vahvistuksia montaa saa.

Valko-Venäjää hehkutin aiemmin tuolla, mutta nyt kun tuli vilkaistua noita kahta kotipeliä etenkin pakiston osalta täysin B-ryhmällä liikenteessä ollutta Latviaa vastaan, niin eihän tuo taas hyvältä näytä. Taas on roudattu Dave Lewis tuomaan pohjoisamerikkalaista ison kaukalon osaamista penkin taakse ja pelillisesti tuo touhu oli kaameaa katsottavaa. Latvia peluutti paljon mm. junnusarja MHL:ssä pelanneita jätkiä ja nuo V-V:n pelaajat eivät saaneet juuri mitään aikaan. Kahteen peliin kaksi ylivoimamaalia, that's it. Latvia hyökkäsi paskanipullaankin paremmin. Aiemmin mainostamani Bailen ei olekaan käsittääkseni edustuskelpoinen vielä tämän vuoden kinkereissä. Lingletiä ei myöskään ole näkynyt leirityksillä. Grabovskista on keskusteltu, mutta NHL:n pudotuspelit ovat ratkaisevassa roolissa tässä varmastikin. KHL:stä tulee jäljellä olevista joukkueista varmasti jokunen pelimies mukaan. Belarussian osakkeet laskivat ainakin omissa papereissa. Tuo suoran voiton kerroin Sloveniaa vastaan ei innosta meikäläistä.

Ranskasta sen sijaan isot peesit. Saksasta tuolta Jatkoajan linkin kautta löytyykin hyvää infoa. Ovat toki ennakkosuosikkeja Ranskaa vastaan, mutta Ranskan kertoimissa selvästi ilmaa. Norjalta odotan edelleen heikompien kaatamista ja vahvempien kanssa kovaa vääntöä. Tsekkiä vastaan oli pakko pelata vastaan, kun sen verran heikko kokoonpano otteluissa.

Expektin ja Betclicin kerrointa 2,15 Suomelle avausottelussa Yhdysvaltoja vastaan pidän pelattavana. Suomi on saamassa ihan hyvän nipun kasaan. Jo nyt runko on todella vahva. Leiritys on myöskin pitkä ja yhdessäolo ja pelitavallisten asioiden opettelu antaa selvän edun tyhjistä kasattua jenkkiryhmää vastaan. Nämä edut vielä korostuvat avauspelissä. Jenkit todnäk pelaavat taas ehkä sen yhden treenipelin Euroopassa ennen kisoja, mutta melko myöhään saapuvat ja pientä jetlagiakin saattaa vielä olla. Tämän lisäksi jenkit ovat saamassa ainakin paperilla yhden heikoimmista ryhmistä mukaan todennäköisesti, vaikka vaikeahan näistä on varmuudella sanoa. Eihän sitä tiedä vaikka Kesselit ja kumppanitkin innostuu ;)

Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja ED89

Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM-kisat 2015 - MM-kisat - Voittaa mestaruuden - peliaika päättynyt

kohde
MM-kisat - Voittaa mestaruuden
veto
Kanada
kerroin
4.500 (Expekt)
panos
5 yks.

Osuma! +17.50 yks.

Kanadan joukkue nimennyt kisoihin seuraavat herrat näin alkajaisiksi; Mike Smith, Aaron Ekblad, Claude Giroux, Tyler Seguin, Jason Spezza, Matt Duchene, Ryan Nugent-Hopkins, Jordan Eberle & Taylor Hall. Nimiä paperilla ja vetelevät selkä suorina todennaköisesti. Kuitenkin Praha on kaunis kaupunki ja näin lomareissulla voi muutakin tehdä kuin höntsätä aivan satalasissa. Mutta mistä sitä tietää.

Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Taika
Tehdääns näihin perinteiset kuopasut.

Vedonlyöntivihje: - jääkiekon MM 2015 - peliaika päättynyt

kohde
jääkiekon MM 2015
veto
Kanada
kerroin
4.000 (bet365)
panos
0.45 yks.
raja
3.636
todennäköisyysarvio
arvio 27.5%

keväinen makumatka tshekkiläisiin oluisiin tutustuen...

Osuma! +1.35 yks.



crosbylla vähän lisää..

Vedonlyöntivihje: - jääkiekon MM 2015 - peliaika päättynyt

kohde
jääkiekon MM 2015
veto
Kanada
kerroin
4.000 (bet365)
panos
0.15 yks.
raja
3.509
todennäköisyysarvio
arvio 28.5%

Osuma! +0.45 yks.



Vedonlyöntivihje: - jääkiekon MM 2015 - peliaika päättynyt

kohde
jääkiekon MM 2015
veto
Suomi
kerroin
8.000 (bet365)
panos
0.2 yks.
raja
7.143
todennäköisyysarvio
arvio 14%

kaikkien aikojen joukkue... eiku ihan oikeesti näytti jo eilen melko hyvältä kyllä peli. paljon saadaan sotkea, jos tolla ei jollain menesty. no tietty mokket ei kyllä mua vakuuta, jos koskinen tulee tekemään sen ratkaisevan virheen.

Huti: -0.20 yks.


Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Afinogenov
Aiempina vuosina runsaasti altavastaajavoittoja eikä nuo Venäjän harjotuspelit ihan putkeen ole menneet. Katellaan lisää vetoja kun saadaan rosterit.

Vedonlyöntivihje: - Venäjä - Norja - peliaika päättynyt

kohde
Venäjä - Norja
veto
2
kerroin
16.500 (Marathonbet)
panos
0.33 yks.

Huti: -0.33 yks.



Vedonlyöntivihje: - Venäjä - Norja - peliaika päättynyt

kohde
Venäjä - Norja
veto
Norja +3,5
kerroin
1.850 (Marathonbet)
panos
6 yks.

Huti: -6.00 yks.



Vedonlyöntivihje: - Sveitsi - Saksa - peliaika päättynyt

kohde
Sveitsi - Saksa
veto
Sveitsi -1,5
kerroin
2.375 (Marathonobet)
panos
7 yks.

Huti: -7.00 yks.



Vedonlyöntivihje: - Tanska - Valko-Venäjä - peliaika päättynyt

kohde
Tanska - Valko-Venäjä
veto
2
kerroin
2.710 (Marathonbet)
panos
4.75 yks.

Osuma! +8.12 yks.



Vedonlyöntivihje: - V-Venäjä - Slovakia - peliaika päättynyt

kohde
V-Venäjä - Slovakia
veto
V-Venäjä +1,5
kerroin
1.990 (Marathonbet)
panos
3.75 yks.

Osuma! +3.71 yks.



Vedonlyöntivihje: - V-Venäjä - Slovenia - peliaika päättynyt

kohde
V-Venäjä - Slovenia
veto
1
kerroin
1.980 (Veikkaus)
panos
5 yks.

Osuma! +4.90 yks.



Vedonlyöntivihje: - Group A winner - peliaika päättynyt

kohde
Group A winner
veto
Kanada
kerroin
2.330 (Marathonbet)
panos
7 yks.

Osuma! +9.31 yks.


Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja rillijuti

Vedonlyöntivihje: - Lohko B voittaja - peliaika päättynyt

kohde
Lohko B voittaja
veto
Suomi
kerroin
3.600 (Unibet)
panos
11 yks.
Aika kahden kaupaksi tämä taitaa mennä. Slovakialla ihan kovia pelimiehiä mukana, kuin myös USA:lla, muttei heidän materiaalinsa silti riitä haastamaan Venäjää lohkovoitosta.

Vedonlyöntivihje: - Lohko B, sijoittuu viimeiseksi - peliaika päättynyt

kohde
Lohko B, sijoittuu viimeiseksi
veto
Tanska
kerroin
3.500 (Unibet)
panos
5 yks.
Tämäkin tuntuu ihan mahdolliselta skenaariolta, joten kokeillaan pienellä kylkeen.

Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Jantsa_
Jos täällä haluaa joku meikäläisen tapaan riskeerata välejään Veikkaushuoneeseen niin tarjolla on vetokohde siitä, tekeekö Suomi maalia tyhjään verkkoon ja siihen vaihtoehto KYLLÄ antaa kertoimen 5,65. Tämä siis turnauserikoisissa eikä yksittäisen pelin listoilla.

Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Henkka
Jantsa_ kirjoitti:Jos täällä haluaa joku meikäläisen tapaan riskeerata välejään Veikkaushuoneeseen niin tarjolla on vetokohde siitä, tekeekö Suomi maalia tyhjään verkkoon ja siihen vaihtoehto KYLLÄ antaa kertoimen 5,65. Tämä siis turnauserikoisissa eikä yksittäisen pelin listoilla.
Ty. Meni jopa jotain sisäänkin. Mut mites tämä...

"Suomen pelaaja LIKASTUU yrittäessään tehdä maalia voittomaalikilpailussa"

Meinaako toi, että ammutaan tykillä tai kaadetaan ämpärillä paskaa päälle kesken rankkilaukauksen?

Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Jantsa_

Vedonlyöntivihje: - Jääkiekko - Oliver Ekman Larsson: o/u 4,5 goals - peliaika päättynyt

kohde
Oliver Ekman Larsson: o/u 4,5 goals
veto
under 4,5 goals
kerroin
1.980 (Nordicbet)
panos
4 yks.

Osuma! +3.92 yks.

Vedonlyöntivihje: - Jääkiekko - Oliver Ekman Larsson: o/u 10,5 points - peliaika päättynyt

kohde
Oliver Ekman Larsson: o/u 10,5 points
veto
under 10,5 points
kerroin
1.870 (Nordicbet)
panos
4 yks.

Huti: -4.00 yks.

Vedonlyöntivihje: - Jääkiekko - Michel Miklik: o/u 9,5 points - peliaika päättynyt

kohde
Michel Miklik: o/u 9,5 points
veto
under 9,5 points
kerroin
1.870 (Nordicbet)
panos
4 yks.

Osuma! +3.48 yks.

Vedonlyöntivihje: - Jääkiekko - Danis Zaripov: o/u 10,5 points - peliaika päättynyt

kohde
Danis Zaripov: o/u 10,5 points
veto
under 10,5 points
kerroin
1.650 (Nordicbet)
panos
4 yks.

Osuma! +2.60 yks.



Nämä nyt ainakin peleihin. Miklik veti viime kisoissa kunnon suonenvedon ja tehot 4+7. Mikään ei viittaa että sama jatkuisi. Linja liian korkealla vielä kun ottaa alkulohkon huomioon. Ekman Larsson on kyllä Ruotsin ykköspakki ja Karlssonin jäätyä sivuun yv:n liideri, mutta viisi maalia pakilta on helvetin kova saldo ja 11p samoin. Seth Jones viime kisoissa ylsi 11 pinnaan ja Duncan Keith jokunen vuosi sitten. Viittä maalia pakilta etsin pidemmän aikaa ja Norjan Mats Trygg sellaisen suorituksen hillotteli tässä joskus joo. Zaripovin rooli tulee jäämään niin pieneksi, että tuo huikea 11p jää hänelläkin haaveeksi.

Samat myös Betsafe ja Betsson. Nordicci otti satasia sisään mutta näitä voi jakaa useammankin bookkerin välille.

Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja raihatown
Onko täällä kiinnostusta Leijonapörssiin rahakimppaan? :)
Tarjolla ois niittää mainetta vaivasella kahenkybän buy-inillä, ja se tuo selvästi lisäintoa skodacupin seuraamiseen.
Elikkä kimppana toimii rahakimppa, lisätietoa löytyy kimpan sivuilta.

Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Mungo
Vaikea uskoa että isäntämaa olisi alle 15 prosenttia käytettävissä olevalla kokoonpanolla, jolla se on ehkä rankingissa neljäs tai viides. Kotietu ja toki kotipaineet ratkaisevat paljon, mutta Tsekki on ollut viimeisen 9 kauden aikana kolme kertaa finaaleissa vaikka joukkueelta ei ennakkoon ole paljonkaan odotettu. Parempaan finaalimäärään on pystynyt vain Kanada ja Venäjä. Tsekiltä löytyy muutama tähti Jagrin (kiikkustuolissa) lisäksi, kuten snaipperi Voracek. Nimillä MM-kisoissa ei ole ennenkään menestytty, joten Tsekin kuten muidenkin onnistuminen on mahdollista jos pelitapa natsaa, onnistumisia tulee ja pelaajat sitoutuvat joukkueeseen - ei ainoastaan yhteisiin yöryyppäjäisiin :)

Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM mestari - peliaika päättynyt

kohde
Jääkiekon MM mestari
veto
Tsekki
kerroin
7.100 (Veikkaus)
panos
1 yks.
raja
6.667
todennäköisyysarvio
arvio 15%

Huti: -1.00 yks.


Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja hankkija
Henkka kirjoitti: "Suomen pelaaja LIKASTUU yrittäessään tehdä maalia voittomaalikilpailussa"

Meinaako toi, että ammutaan tykillä tai kaadetaan ämpärillä paskaa päälle kesken rankkilaukauksen?
http://youtu.be/4FzkX2bbPJo

Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja SheSMySin

Vedonlyöntivihje: - to score most points,ruutu tuomo-leo komarov - peliaika päättynyt

kohde
to score most points,ruutu tuomo-leo komarov
veto
komarov
kerroin
2.020 (unibet)
panos
25 yks.

Osuma! +25.50 yks.


Vedonlyöntivihje: - to score most goals,aaltonen-kontiola - peliaika päättynyt

kohde
to score most goals,aaltonen-kontiola
veto
aaltonen
kerroin
2.000 (unibet)
panos
20 yks.

Push: +0.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - to score most goals,erikson loui-eberle jordan - peliaika päättynyt

kohde
to score most goals,erikson loui-eberle jordan
veto
eberle
kerroin
1.850 (unibet)
panos
20 yks.

Osuma! +17.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - to score most goals for team sweden - peliaika päättynyt

kohde
to score most goals for team sweden
veto
filip forsberg
kerroin
6.000 (unibet)
panos
10 yks.

Osuma! +50.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - to score most goals for team finland - peliaika päättynyt

kohde
to score most goals for team finland
veto
Barkov
kerroin
5.500 (unibet)
panos
10 yks.

Huti: -10.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - to score most points for team sweden - peliaika päättynyt

kohde
to score most points for team sweden
veto
filip forsberg
kerroin
5.500 (unibet)
panos
10 yks.

Huti: -10.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - to score most points for team finland - peliaika päättynyt

kohde
to score most points for team finland
veto
barkov
kerroin
5.000 (unibet)
panos
10 yks.

Huti: -10.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - to score most points for team slovakia - peliaika päättynyt

kohde
to score most points for team slovakia
veto
gaborik marian
kerroin
4.000 (unibet)
panos
10 yks.

Puoliksi osuma! +15.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - to score most goals for team slovakia - peliaika päättynyt

kohde
to score most goals for team slovakia
veto
gaborik marian
kerroin
3.750 (unibet)
panos
10 yks.

Osuma! +27.50 yks.


Vedonlyöntivihje: - to score most points for team czech republic - peliaika päättynyt

kohde
to score most points for team czech republic
veto
voracek jakub
kerroin
3.500 (unibet)
panos
10 yks.

Huti: -10.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - to score most goals for team czech republic - peliaika päättynyt

kohde
to score most goals for team czech republic
veto
voracek jakub
kerroin
4.500 (unibet)
panos
10 yks.

Huti: -10.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - group winner A - peliaika päättynyt

kohde
group winner A
veto
canada
kerroin
2.400 (unibet)
panos
30 yks.

Osuma! +42.00 yks.


Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja IvanKarsk

Vedonlyöntivihje: - jääkiekko - Tekee eniten maaleja turnauksessa Jussi Jokinen - Marian Gaborik - peliaika päättynyt

kohde
Tekee eniten maaleja turnauksessa Jussi Jokinen - Marian Gaborik
veto
Marian Gaborik
kerroin
1.900 (Unibet)
panos
3 yks.

Osuma! +2.70 yks.



Jokinen ei yleensä ole maajoukkueessa loistanut eikä ole muutenkaan mikään varsinainen maalitykki. Liike ei tahdo riittää isoon kaukaloon. Gaborik on lähtökohtaisesti Slovakian ykköshyökkääjä. NHL:ssäkin maalit menivät tällä kaudella 27-8 Gaborikin hyväksi (vaikka Gabolla 12 matsia vähemmän pelattuna) ja iso kaukalo vielä suosii mielestäni Gaborikia eikä Jokista!

Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja ron
Jantsa_ kirjoitti:Jos täällä haluaa joku meikäläisen tapaan riskeerata välejään Veikkaushuoneeseen niin tarjolla on vetokohde siitä, tekeekö Suomi maalia tyhjään verkkoon ja siihen vaihtoehto KYLLÄ antaa kertoimen 5,65. Tämä siis turnauserikoisissa eikä yksittäisen pelin listoilla.
samaa sarjaa, Gutsille jos haluaa välit riskeerata niin sieltä löytyy turnaus hedari
Itävalta-Slovakia 2 1.80

Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja razor

Vedonlyöntivihje: - ValkoVenäjä-Slovenia - peliaika päättynyt

kohde
ValkoVenäjä-Slovenia
veto
2 -0,5
kerroin
2.800 (veikkaus)
panos
4 yks.

Huti: -4.00 yks.

4-2


Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja razor

Vedonlyöntivihje: - Ranska-Saksa - peliaika päättynyt

kohde
Ranska-Saksa
veto
1 -0,5
kerroin
2.950 (veikkaus)
panos
4 yks.

Huti: -4.00 yks.

1-2


Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Malibu

Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM 2015 - Slovakia - Tanska - peliaika päättynyt

kohde
Slovakia - Tanska
veto
Slovakia -1.5
kerroin
1.850 (Pinnacle)
panos
1 yks.
raja
1.78

Huti: -1.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM 2015 - V-Venäjä - Slovenia - peliaika päättynyt

kohde
V-Venäjä - Slovenia
veto
Slovenia
kerroin
2.970 (Pinnacle)
panos
0.5 yks.
raja
2.82

Huti: -0.50 yks.


Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM 2015 - V-Venäjä - Slovenia - peliaika päättynyt

kohde
V-Venäjä - Slovenia
veto
O4.5
kerroin
1.710 (Pinnacle)
panos
1.5 yks.
raja
1.62

Osuma! +1.07 yks.


Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja juspa

Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM 2015 - Switzerland - Austria - peliaika päättynyt

kohde
Switzerland - Austria
veto
Over 5,5
kerroin
2.100 (paf)
panos
2 yks.
raja
2

Osuma! +2.20 yks.

3-3




Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM 2015 - Belarus - Slovenia - peliaika päättynyt

kohde
Belarus - Slovenia
veto
Belarus -0,5
kerroin
2.150 (expekt)
panos
2 yks.
raja
2.04

Huti: -2.00 yks.

3-3


Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Antoha

Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM2015 - Sveitsi - Itävalta - peliaika päättynyt

kohde
Sveitsi - Itävalta
veto
Sveitsi -1.5
kerroin
1.571 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.471
todennäköisyysarvio
arvio 68%

Huti: -4.00 yks.

3-4 VL


Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM2015 - Sveitsi - Itävalta - peliaika päättynyt

kohde
Sveitsi - Itävalta
veto
Over 5.0
kerroin
1.769 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.639
todennäköisyysarvio
arvio 61%

Osuma! +2.31 yks.

3-4 VL


Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM2015 - Slovakia - Tanska - peliaika päättynyt

kohde
Slovakia - Tanska
veto
Slovakia -1.5
kerroin
1.806 (Pinnacle)
panos
5 yks.
raja
1.613
todennäköisyysarvio
arvio 62%

Huti: -5.00 yks.

4-3 VL


Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM2015 - Slovakia - Tanska - peliaika päättynyt

kohde
Slovakia - Tanska
veto
Over 5.0
kerroin
1.847 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.695
todennäköisyysarvio
arvio 59%

Osuma! +2.54 yks.

4-3 VL


Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM2015 - Ranska - Saksa - peliaika päättynyt

kohde
Ranska - Saksa
veto
Under 5.0
kerroin
1.645 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.538
todennäköisyysarvio
arvio 65%

Osuma! +1.94 yks.

1-2


Vedonlyöntivihje: - Jääkiekon MM2015 - Valko-Venäjä - Slovenia - peliaika päättynyt

kohde
Valko-Venäjä - Slovenia
veto
Valko-Venäjä +0
kerroin
1.680 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
1.538
todennäköisyysarvio
arvio 65%

Osuma! +2.72 yks.

4-2


Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja Alex Under

Vedonlyöntivihje: - MM-jääkiekko - Slovakia - Tanska - peliaika päättynyt

kohde
Slovakia - Tanska
veto
2 +2
kerroin
1.770 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.67

Osuma! +2.31 yks.

3-3


Vedonlyöntivihje: - MM-jääkiekko - Sveitsi - Itävalta - peliaika päättynyt

kohde
Sveitsi - Itävalta
veto
2 +2.5
kerroin
1.790 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
1.75

Osuma! +1.58 yks.

3-3


Vedonlyöntivihje: - MM-jääkiekko - V-Venäjä - Slovenia - peliaika päättynyt

kohde
V-Venäjä - Slovenia
veto
2 +0.5
kerroin
1.800 (Pinnacle)
panos
2 yks.
raja
1.75

Huti: -2.00 yks.

4-2


Vedonlyöntivihje: - MM-jääkiekko - Ranska - Saksa - peliaika päättynyt

kohde
Ranska - Saksa
veto
1 +0.5
kerroin
1.740 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.67

Huti: -3.00 yks.

1-2


Vedonlyöntivihje: - MM-jääkiekko - Latvia - Tshekki - peliaika päättynyt

kohde
Latvia - Tshekki
veto
1 +2.5
kerroin
2.030 (Pinnacle)
panos
3 yks.
raja
1.92

Osuma! +3.09 yks.

2-4


Vedonlyöntivihje: - MM-jääkiekko - Norja - USA - peliaika päättynyt

kohde
Norja - USA
veto
1 +2
kerroin
2.000 (Sbobet)
panos
4 yks.
raja
1.86

Osuma! +4.00 yks.

1-2


Re: Jääkiekon MM-kisat 2.5.2015

Lähetetty:
Kirjoittaja razor

Vedonlyöntivihje: - Sveitsi-Itävalta - peliaika päättynyt

kohde
Sveitsi-Itävalta
veto
Itävalta yli 2,5
kerroin
4.500 (veikkaus)
panos
2 yks.

Osuma! +7.00 yks.

3-3