Ylikerroin.com
Suomen suurin vedonlyönnin keskustelupalsta
Tänään on 26.03.2017, 06:29

Kaikki ajat ovat UTC + 3 tuntia



Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 9 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: EM-kisojen playoffs-ranking
ViestiLähetetty: 20.06.2016, 17:30 
Avatar
Status: JäsenLiittynyt: 19.01.2003, 19:32Viestit: 3444Paikkakunta: Norge
Pisteitä: 2116
EM-kisoissa jatkopaikat alkavat varmistua lohko kerrallaan, joten nyt voisi olla hyvä aika hieman tarkastella rankingia kun jokaiselta maalta on kolme peliä nähtynä. Hese teki hyviä kirjoituksia viimeeksi, joten avaan nyt pelin ja katsotaan saadaanko keskustelua aikaan. Postailen aina joka päivä uudet kolme joukkuetta, kun lohkoja on saatu pakettiin.

Ranska
Ranska selvitti A-lohkon saldolla 2-1-0, joka oli lähes täsmälleen odotettu lukema. Pelillisesti se ei kuitenkaan ole esittänyt vielä juuri mitään, kun vertaa vaikkapa Espanjan tai Kroatian tai parin muunkin maan parhaimpiin esityksiin. Lisäksi Ranska on joutunut ahtaalle oikeastaan joka pelissä. Avauskierroksella Ranska oli suuri pettymys, ja Romania olisi ansainnut ottelusta ehdottomasti tasapelin. Tällä kertaa Payetin huikea yksilösuoritus kuitenkin riitti, ja Ranska otti tärkeän voiton viime hetken maalilla. Toisella kierroksella ongelmat vain pahenivat Albaniaa vastaan, mutta voitto irtosi viime minuuttien maalilla. Payet pääsi jälleen rooliin, viimeisteltyään 2-0 osuman 5+ minsaa yliajalla pelin jo ratkettua. Kolmannella kierroksella Ranska lepuutti avainmiehiään, ja oli Sveitsiä vastaan hyvä ottelun alussa. Peli kuitenkin puuroutui loppua kohden molempia tyydyttäväksi tasuriksi. Kokonaisuutena Ranska ei ole tällä hetkellä mitenkään vakuuttava, eikä se tunnu hyötyvän erityisemmin kotiedustaan. Oman maan stadionit eivät näytä siivittävän Ranskaa mihinkään supersuorituksiin, ja fiilis on aika lailla sama kuin niin monta kertaa aiemminkin: #FRA menee lohkostaan jatkoon, ja tippuu heti ensimmäiseen laatujengiin. Ei asiaa finaaliin näillä näytöillä, vaikka Payet juuri nyt onkin aivan hirmuisella itseluottamuksella liikkellä.

Sveitsi
Sveitsin saldoksi tuli myös hyvin odotettu 1-2-0, eli joukkue kaatoi Albanian ja veti tasurit Romanialta ja Ranskalta. Jokseenkin näin moni varmasti myös ajatteli tämän lohkon menevän. Tästä maasta tuli kirjoitettua jo aiemmin, että Sveitsi teki karsinnoissakin kaikki maalinsa rupujoukkueita vastaan. Se pelasi kolme peliä + 80 minsaa tekemättä yhtään osumaa Sloveniaa & Englantia vastaan, ja tästä on saatu viitteitä nytkin. Ranskan maalivahti ei torjunut ottelussa kertaakaan ja Sveitsi hukkasi myös tukun paikkoja ALB & ROU -matseissa. Tämä jengi on kuin Puola ilman Lewandowskia. En ole pitänyt Sveitsistä missään vaiheessa, enkä pidä edelleenkään. En näe tässä joukkueessa mitään sellaisia vahvuuksia, joilla kaadettaisiin yksikään edes top 10 rankin joukkue. Sveitsi voi puolustamalla venyä rankkareiden kautta jatkoon seuraavasta vaiheesta, mutta sekin olisi yllätys.

Albania
Albania on taistellut urhoolliesti tähän saakka, ja sai tästä vääntämisestä palkinnon kaadettuaan Romanian päätöspelissä. Tappio Ranskaa vastaan 2x 90 min maalilla tulee kuitenkin maistumaan entistä kitkerämmälle, sillä nuo osumat veivät arvokkaan pisteen ja paukuttivat maalieron myös -2 lukemiin. Tämä saldo ei tule mitenkään riittämään jatkoon ilman todella kummallisia muiden lohkojen tuloksia, ja Albanialle tulee kisoista lähtö kotiin. Tosin hienon taistelun ja hienon voiton myötä, joka ei varmasti ole huono lopputulos. Viisi lohkoa on vielä pelaamatta, mutta Albania on jo nyt sijalla 3 lohkokolmosten vertailussa. Takaa tulee taatusti väh. 2 jengiä vielä ohi. Albania olisi voinut saada näistä kisoista enemmänkin mukaansa, jos joukkue osaisi pistää palloa maaliin. Paikkoja se sai jopa lohkon kärkimaita vastaan aivan riittävästi.
12

_________________
Pelaajastatsit: http://www.playerdatabase247.com | Fantasyfutista: http://www.allfantasytips.com | Vedonlyönnin ABC: http://miestenmaailma.org/kategoria.php ... y%C3%B6nti
Ylös
  Profiili
 
20.06.2016 22:01 <GWS> Ei kai Albanian jatko nyt niin mahdoton ole, epätodennäköine
20.06.2016 22:02 <GWS> toki. Irl & Swe ei voita + Turkin ja Tsekin tasapeli tai
20.06.2016 22:02 <GWS> turkin maalin voitto, niin Albat jatkossa
 Viestin otsikko: Re: EM-kisojen playoffs-ranking
ViestiLähetetty: 20.06.2016, 21:52 
Avatar
Status: JäsenLiittynyt: 23.02.2006, 13:59Viestit: 2850
Pisteitä: 1445
Kassa: +30.46 yks. Palautus%: 100.29% Panosten ka: 3.71 yks. Vetoja: 2823
Sveitsi ainakin kärsi pahasti kärkimiehen puutteesta. Vain yksi pelitilanne maali kolmeen peliin vaikka vastassa Romania ja Albania. Toisaalta paikkoja Sveitsi on kyllä saanut luotua, ei vain ole uponnut. Seferovic on tuhnuillut varmaan puolenkymmentä maalipaikkaa. Onko itseluottamusta enää? Puolustussuuntaan Sveitsi sen sijaan ollut hyvä. Shaqiri ollut pieni pettymys eikä ole saanut peliä pyörimään odotettuun tahtiin.

Ranska ei tosiaan ole ollut sellainen mitä isäntämaalta odottaisi. Molemmat voittopelit ratkaistu viime hetkellä ja ajoittain joukkue oli suurissa ongelmissa (kaikella kunnioituksella) Romanian ja Albanian puolustuksia vastaan. Toisaalta se ensimmäinen laatujengi ei tule makaamaan samalla tapaa omalla alueella kuin Romania tai Albania, jolloin Ranska pääsee hyödyntämään paremmin hyökkäyskalustoaan. Kyllähän Benzema&Valbuenan puute tuossa näkyy. En kuitenkaan usko, että Ranska hyökkäysvoiman puutteeseen kaatuisi. Payet-Giroud-Griezmann on kuitenkin sen verran vahva. Tie välieriin taitaa olla aika helppo, mutta siellä sitten voi käydä huonosti. Ranska on pelannut underisti selvästi heikompia vastaan. Miten käy kun tulee vastaan kovempi jengi? Todennäköiesti Ranskan on jopa helpompi rakentaa peliä kun on enemmän tilaa, mutta vastaavasti omaa pää saattaa soida, sillä tuo puolustus ei oikein ole alkupeleissä vakuuttanut. Todennäköisesti Ranska tulee kaatumaan puolustukseen tai DD:n sekoiluun välierässä.
1

_________________
Seuranta
Ylös
  Profiili Seuranta
 
 Viestin otsikko: Re: EM-kisojen playoffs-ranking
ViestiLähetetty: 21.06.2016, 00:03 
Avatar
Status: JäsenLiittynyt: 19.01.2003, 19:32Viestit: 3444Paikkakunta: Norge
Pisteitä: 2116
Lohko B on saatu päätökseen, ja sen jatkoonmenijät näyttävät seuraavilta.

Wales
Lohkoykköseksi päätyi hieman yllättäen Wales, jota oltiin monien arvioissa jopa tiputtamassa jatkosta ennen päätöskierrosta. WAL pisti kuitenkin Venäjän pakettiin täysin ansaitusti, ja käytti jälleen omia aseitaan loistavasti. Kuten ennakossa tuli myös kirjoitettua, niin Wales pääsi tässä pelaamaan omilla aseillaan ja teurasti Venäjän puolustuksen etenkin avausjaksolla. Sama taktiikka toi myös tulosta avauskierroksella Slovakiaa vastaan, ja oli minuuteista kiinni tuoda myös tasurin Englanti-pelistä. Gareth Bale on ampunut ensimmäisenä pelaajana sitten EM-2004 kisojen maalin jokaisessa alkulohkon ottelussa, ja on ollut kaiken kisoja edeltäneen hypetyksen arvoinen. Walesilla on kasassa mielenkiintoinen paketti, ja altavastaajan asetelma sopii sille jatkossakin. Joukkue on ainakin vedonlyöntimarkkinoilla ollut aliarvostettu koko ajan, ja saa nähdä miten jatkossa: vastaan tulee A/C/D -lohkon kolmonen, joten saumat on hyvin kahdeksan joukkoon, mihin asti tämä jengi ainakin menee.

Englanti
Harvoin pääsee sanomaan tämän, mutta Englanti vaikuttaisi olevan jopa hieman aliarvostettu juuri nyt. Joukkue on dominoinut jokaista peliään tähän asti, ja luonut ison kasan laatutontteja. Viimeistely on vain hieman tökkinyt, mutta onhan peli-ilme ollut moneen aiempaan kisaan verrattuna erilainen. Vaikka lohkovoittoa ei tullutkaan, niin palkintona on jatkossa F-lohkon kakkonen, joka on suurella todennäköisyydellä joku muu joukkue kuin Portugali. Englannista ei ole oikeastaan mitään pahaa sanottavaa, ja yksi harvoja joukkueita tässä turnauksessa, joka olisi ansainnut voittaa jokaisen ottelut. Menee vähintään kahdeksan joukkoon, mutta miten kova tämä jengi sitten on kun vastaan tulee joku mestarisuosikki? Lohko oli kuitenkin hyvin helppo, joten todelliset testit on vähän hakusessa vielä. En nostaisi top-4 jengiksi, mutta hyvä Englanti on ollut.

Slovakia
Slovakia meni aivan ansaitusti kolmantena joukkueena jatkoon, ja täysin luokaton Venäjä jäi siis rannalle. 1-1-1- saldo +-0 maalierolla tulee varmasti riittämään jatkoon, mutta en näe oikein mitään syytä miksi tämä joukkue etenisi yhtään pidemmälle. Walesilla on omat aseensa + Bale, ja esim. Puola näyttäisi olevan ihan eri levelillä. Slovakia on vähän keskinkertainen joukkue, joka löi surkean Venäjän mutta ei ole esittäny tuon pelin lisäksi yhtään mitään. Laatujoukkuetta vastaan se tulee olemaan lanan alla kuten Englanti-pelinkin alussa, ja rahkeet tuskin riittävät jatkoon. Menee samaan kastiin kuin Sveitsi, eli lähtee kotiin heti seuraavan matsin jälkeen.
8

_________________
Pelaajastatsit: http://www.playerdatabase247.com | Fantasyfutista: http://www.allfantasytips.com | Vedonlyönnin ABC: http://miestenmaailma.org/kategoria.php ... y%C3%B6nti
Ylös
  Profiili
 
 Viestin otsikko: Re: EM-kisojen playoffs-ranking
ViestiLähetetty: 21.06.2016, 23:58 
Avatar
Status: JäsenLiittynyt: 19.01.2003, 19:32Viestit: 3444Paikkakunta: Norge
Pisteitä: 2116
Lohko C saatiin päätökseen aiemmin tänään.

Saksa
Saksa eteni helposta lohkosta jatkoon sanotaan minimisuorituksella, eli kaatoi rupusakit päästämättä maaliakaan ja pelasi laadukkaamman Puolan kanssa tasan. Toistaiseksi hallitseva maailmanmestari ei ole ihmeitä esittänyt tuloksellisesti, ja keskittyi P-Irlanti -ottelussakin lähinnä paikkojen tuhlailuun. Joku tuossa porukassa nyt ei aivan natsaa entiseen malliin, ja mm. Thomas Muller on edelleen maaleitta. Saksa ei ole päästänyt siis vielä maaliakaan, mikä on pieni ihme muistaen Ukraina-matsin avausjakson. Tuon sekoilun jälkeen paketti on kuitenkin ollut melkoisen tiivis, eikä sitä seuranneessa 5x puoliajassa Neuerilla juuri töitä ole ollut. Kaikesta huolimatta takalinjat siis toimivat, mutta Saksa on toistaiseksi vetänyt vielä vähän käsijarru päällä, ja tästä on vara parantaa. Välieriin mennään heittämällä, sillä vastaa tulee joko ALB tai SVK, ja molemmat ottelut on taputeltu viimeistään tauolla.

Puola
Puola on ollut itselleni positiivinen yllätys tähän asti. Se oli todella hyvä P-Irlanti pelissä, ja pelasi myös mainion matsin kovaa Saksaa vastaan kakkoskierroksella. Ukraina-ottelu oli täysin turha lönkyttely molemmilta, mutta senkin Puola onnistui lopulta voittamaan 1-0. Lewandowski on toistaiseksi keskittynyt ampumaan palloa lähinnä katsomoon, eli Puolalla on vara parantaa vielä nähdystä hyökkäyspäässä. Kokonaisuutena se vaikuttaa olevan kuitenkin pykälän laadukkaampi kuin esim. jatkoon menneet Sveitsi tai Slovakia, ja Puolalta löytyy selkeästi laatua molemmista päistä kenttää. Vastustaja on jatkossa Sveitsi, jota vastaan Puola lähtee selkeästi suosikkina, ja olisin yllättynyt jos tämä maa ei löydy kahdeksen parhaan joukosta.

Pohjois-Irlanti
NIR oli monien rankeissa kisojen surkeimmaksi veikattu jengi, ja kyllähän se oli totaalisesti niin Saksan kuin Puolankin jaloissa. Noista peleistä olisi voinut hyvin tulla turpaan rumin luvuin, eikä 1-0 FT kerro kyllä millään tavoin tiukoista peleistä. Tällä kertaa Ukrainan luokaton esitys keskinäisessä pelissä kuitenkin riitti jatkopaikkaan, mutta eipä tälle joukkueelle voi mitään luvata tästä eteenpäin. Sen +-0 maaliero tulee riittämään jatkoon sillä nyt Turkki kepitti Tshekin ja päättyy myös 1-0-2 / -2 lukemaan. Tulee vastaan mikä joukkue tahansa, niin P-Irlannin taival loppuu hyvin todennäköisesti jo seuraavalle kierrokselle.

Tämän hetken tilanne:
Kuva
7

_________________
Pelaajastatsit: http://www.playerdatabase247.com | Fantasyfutista: http://www.allfantasytips.com | Vedonlyönnin ABC: http://miestenmaailma.org/kategoria.php ... y%C3%B6nti
Ylös
  Profiili
 
 Viestin otsikko: Re: EM-kisojen playoffs-ranking
ViestiLähetetty: 22.06.2016, 21:03 
Avatar
Status: JäsenLiittynyt: 19.01.2003, 19:32Viestit: 3444Paikkakunta: Norge
Pisteitä: 2116
Sitten lohko D:n paketointi rankingin osalta.

Kroatia
Kroatia nousi monien suosikiksi heti avausottelunsa jälkeen, kun joukkue esitti vauhdikasta hyökkäyspeliä luodan maalipaikkoja kuin liukuhihnalta. Sama jatkui myös toisen kierroksen ottelussa, jossa Kroatia kuitenkin sössi uskomattomalla tavalla 2-0 johdon heikkoa Tsekkiä vastaan 2-2 tasuriin. Kokonaisuus näytti kuitenkin varsin pätevältä ennen todellista testiä Espanjaa vastaan, joka jätti varsin ristiriitaisen olotilan. Kroatia ei luonut pelissä juuri mitään, mutta käänsi siitä huolimatta 0-1 tilanteen 2-1 voitoksi, ja vielä väisti Espanjan rankkarin 1-1 tilanteessa. Voittomaalissa kukapa muu kuin Kuningas Perisic esitti hienon yksilösuorituksen. Peli oli hieman hankala arvioida myös Espanjan löysän asenteen vuoksi, ja konehuoneesta puuttui myös Kroatialta esim. Modric. Mulle jäi kokonaisuutena kuitenkin kuva, että Kroatia on hyvä myllyttämään heikompiaan, mutta hieman aseeton laatujengiä vastaan. Playoffs-vaiheeseen Kroatialle tuli nyt mielenkiintoinen vastus: Portugali. Se tulee olemaan kova testi Kroatian puolustukselle, ja pelissä on ainekset myös maaleihin. Näkisin matsin aika coin flippinä, jonka jälkeen SUI/POL kaksikkoa vastaan Kroatia on jo selkeämpi suosikki. Espanja-voitolla hankittu kaavion helpompi polku on todella lupaavan oloinen.

Espanja
Espanjsta oltiin tekemässä turnauksen mestaria toisen kierroksen jälkeen, jolloin se lanasi Turkin 3-0 hienolla esityksellä. Tätä oli edeltänyt myös ihan kelpo 1-0 voitto Tshekistä, jossa Espanja joutui tuloksellisesti tiukalle, mutta otti kuitenkin vaaditun voiton ansaitusti. Kolmannella kierroksella sitten joukkue kämmäsi 'friendly'-matsin Kroatiaa vastaan, vaikka lähti otteluun myös käytännössä täydellä miehistöllä. Peliesitys ei ollut nopean avausmaalin jälkeen mitenkään erikoinen, mutta näytti siltä ettei Espanjan tarvitse edes mitään ihmeitä tehdä. Huolimaton suoritus, ja tämä kämmi saattoi hyvin maksaa koko turnauksen voiton: Espanja joutui näin ollen kaavion karmealle alapuolelle, josta se joutuu raivaamaan sekä Italian että Saksan päästäkseen edes välieriin. Nämä ovat jo molemmat erittäin tiukkoja otteluita, joten Espanjan tie on kyllä hyvin kivinen juuri nyt. Tosin ei se ole sen helpompi kellään muullakaan kaavion alapuolen joukkueella. Espanja on edelleen ehkäpä alakaavion ykkössuosikki menemään finaaliin, mutta vastukset ovat niin hankalia, että tiukalle se tulee menemään.

Turkki
Turkki oli iso pettymys kahdessa avausottelussa, ja odotin joukkueelta kyllä enemmän. Se kokosi hienosti rivinsä viimeiseen peliin, ja hoiteli Tshekin nurin 0-2 saatuaan todella tärkeän avausmaalin. Tämän jälkeen Turkki pääsi puolustamaan ja yrittämään vastaiskuja koko ottelun loppuajan, ja Tshekin heikko viimeistely avitti myös sen nollapeliä. Kokonaisuutena Turkin puolustuspää on ollut todella, todella haavoittuva. Jopa Tshekki olisi hyvin voinut tehdä pari maalia, ja Kroatiakin loi paikkoja hyvin vaikka kolmeen osumaan. Turkin hyvä onni kuitenkin jatkuu: jos se etenee jatkokierrokselle, niin vastaan tulee Wales. Ehkäpä ainoa joukkue, jonka hyökkäyspää ei aivan hirvittävästi pelota. Turkki voi hyvinkin vääntää itsensä jatkoon tästä parista, mutta tällä puolustuksella ei ole mitään asiaa pidemmälle. En näe Turkissa mitään potentiaalia ihmeisiin, mutta Wales ei ole ollenkaan hullumpi vastus tälle porukalle.
3

_________________
Pelaajastatsit: http://www.playerdatabase247.com | Fantasyfutista: http://www.allfantasytips.com | Vedonlyönnin ABC: http://miestenmaailma.org/kategoria.php ... y%C3%B6nti
Ylös
  Profiili
 
 Viestin otsikko: Re: EM-kisojen playoffs-ranking
ViestiLähetetty: 23.06.2016, 00:09 
Avatar
Status: JäsenLiittynyt: 19.01.2003, 19:32Viestit: 3444Paikkakunta: Norge
Pisteitä: 2116
Ja E-lohko:

Italia
Italian turnaus on ollut kovin kaksijakoinen: se oli avausottelussaan huikean hyvä, ja peli Belgiaa vastaan oli muutenkin ehkäpä ykköskierroksen helmi koko turnauksessa. Tämä herätti myös monet kotisohvalla istujat muistamaan miten hyvä joukkue Italia onkaan - vai onko? Tätä ottelua on seurannut kaksi matsia, joissa Italia ei ole tehnyt paljon mitään. Ruotsia vastaan se lähinnä haki 0-0 tulosta, mutta kaupan päälle tuli vähän extraa joukkueen saatua voittomaalin aivan viime hetkillä täysin puskista. Tätä seurasi sitten B-miehistöllä vedetty Irlanti-peli, jolla ei ollut enää lohkon kannalta merkitystä. Italia on siis pelannut yhden ottelun ja lönkytellyt kaksi, joten eipä tämä jengi ole ainakaan ylirasittunut. Ongelma on jatkon kannalta tietysti todella hankala kaavio, ja palkintona tulee heti playoffs-vaiheen avauksessa Espanja. En usko Italian olevan tässä kovin suuri altavastaaja, mutta tie on joka tapauksessa helvetin kivinen kun jatkona seuraa vielä todennäköisesti Saksa. En usko Italian voittavan näitä molempia, ja kisavisiitti jää ikävä kyllä lyhyeksi. Italia jää kuitenkin paperilla GER/ESP kaksikosta niin paljon jälkeen, ja joukkueen pelivire ylipäätään huolestuttaa hieman kahden höntsäpelin jälkeen. Mistään momentumista ei ole tietokaan, joten lohkovoitto palkitaan nyt pikaisella kesälomalla.

Belgia
Belgian kisat ovat olleet oikeastaan päin vastaiset, eli Italia-ottelun jälkeen se on ryhdistäytynyt ja noussut omalle tasolleen. Irlanti-ottelussa pyyhittiin heti avauskierroksen tappio pois mielestä vakuuttavalla voitolla, ja viimeisellä kierroksella se otti hallitun voiton Ruotsista. Esitys ei ollut mikään kummoinen, mutta Belgian lähtöasetelmat ja paineet huomioiden se oli kuitenkin ok, ja joukkue teki mitä pitikin. En ole kokonaisuutena oikein silti vakuuttunut Belgian meiningistä, ja ainoa voittokin tuli varsin huonosti Irlannista. Ruotsi on lisäksi ollut helvetin huono läpi turnauksen, mutta oli lähellä rankaista Belgiaa pariin kertaan. Jotenkin tämä jengi tuntuu olevan perässä aivan liigan montaa joukkuetta, eikä hyökkäyspäässä tapahdu myöskään mitään elämää suurempaa. Joukkue sai kuitenkin kakkossijastaan palkinnoksi helvetin hyvän arvan, ja tie on suorastaan taputeltu välieriin: vastaan tulee ensin Unkari, ja sitten WAL-NIR -matsin voittaja. Ja välierävastuskin nelikosta CRO/POR/POL/SUI, joten Belgia voidaan aivan hyvin nähdä vielä finaalissa. Ja siihen mennessä pelin tasokin ehtii vielä parantua pariin kertaan. Eli: top8 vähintään, top4 myös hyvät saumat.

Irlanti
Lohkon kolmonen Irlanti menee samaan kastiin muutaman muun jatkoon selvinneen rupusakin kanssa. Vaikka se kaatoikin B-miehistöllä lönkytelleen Italian, ei näillä näytöillä ole mitään asiaa seuraavaa kierrosta pidemmälle. Vastaan tulee isäntämaa Ranska, jolla riittää hyökkäyksessä laajuutta puhkoa Irlannin takalinjat muutamaan kertaan. En näe tällä jengillä mitään erityisiä aseita jatkoon, ja irkut ovat myös toki paperilla todella iso altavastaaja Ranska-pelissä.

Kaaviohan oli, yläosa:

SUI-POL
vs
CRO-POR
--
WAL-NIR
vs
HUN-BEL

Ja alaosa:

GER-SVK
vs
ITA-ESP
--
FRA-IRL
vs
ENG-ISL
13

_________________
Pelaajastatsit: http://www.playerdatabase247.com | Fantasyfutista: http://www.allfantasytips.com | Vedonlyönnin ABC: http://miestenmaailma.org/kategoria.php ... y%C3%B6nti
Ylös
  Profiili
 
23.06.2016 01:18 <Henkka> Neolle tosiaan propsit jutuista. Pientä sippiä vaikuttaisi
23.06.2016 01:20 <Henkka> kuitenkin olevan. Eristysnauha Lehtolankin simmut jo
23.06.2016 01:21 <Henkka> punoittivat kun päivisin EM-kisoja ja öisin Copaa.
23.06.2016 01:22 <Henkka> Nyt vähän hulia ja jutut sen kuin paranee. Thumb.
 Viestin otsikko: Re: EM-kisojen playoffs-ranking
ViestiLähetetty: 23.06.2016, 09:18 
Avatar
Status: JäsenLiittynyt: 19.01.2003, 19:32Viestit: 3444Paikkakunta: Norge
Pisteitä: 2116
Ja lopuksi vielä lohko F:stä jatkoon menneet.

Unkari
Todella omituisen lohkon ykköspaikalle päätyi Unkari, joka selvitti urakan tappioitta ja tehden lohkovaiheessa eniten maaleja yhdessä Walesin kanssa. Uskomaton saldo - kuka olisi uskonut että Wales & Unkari voittavat lohkonsa, ja paukuttavat samalla 6 maalia, joka tuplasti se mitä esim. Italia, Saksa tai Englanti saivat aikaan. Unkarin voitto Itävallasta ja piste Islannilta oli suht ansaittua settiä, jossa tämä keskinkertainen joukkue oli vähintään yhtä hyvä, kuin sen keskinkertaiset vastustajansa. Jatkopaikan joukkue kyllä ansaitsti, mutta olihan lohko tasoltaan kyllä aikamoinen. Eilen sitten nähtiin melkoinen hulluttelu viimeisessä ottelussa, jossa Unkari käytti kaikki mahdolliset tuurit 3-3 tasapelissä Portugalia vastaan. En kyllä mitenkään saa tehtyä Unkarista yhtäkkiä laadukkaampaa joukkuetta, sillä se oli kisoihin lähtiessä rankingin bottom 3 -laarissa. Jotenkin kaikki nyt on vain mennyt Unkarin suuntaan, ja kiitosta voi laittaa myös vastustajani maksimissaan välttävälle tasolle näissä otteluissa. Jatkossa vastaan tulee hyökkäysvoimainen Belgia, joka saa tykistyönsä ollessa kunnossa Unkarin takalinjat levälleen. Kiitos Gabor Kiraly, mutta tähän se nyt jää.

Islanti
Islannin tarina on ollut vähintään yhtä huikea kuin kahden muun yllättäjän (Unkari, Wales), ja kisojen ensikertalainen on taistellut joukkueena ihailtavasti jokaisen ottelun. Jostain syystä odotin Islannin joukkueelta enemmän taitoa, ehkä Gylfi Sigurdssonin nimi mielessä, ja taustalla myös statsit tehdyistä maaleista karsinnoissa sekä 4-4-2 kokoonpano. Todellisuus on kuitenkin ollut varsin raaka puolustussota suurimmassa osassa otteluita, mutta Islanti on onnistunut tekemään maalin jokaisessa pelissä tästä huolimatta. Portugali-matsissa se nousi ihmeellisesti maalin takaa tasoihin, mutta Unkari- ja Itävalta-peleissä Islanti tuikkasi avausosuman ja sen jälkeen puolusti sitä läpi ottelun. Islannin ongelma on siinä, että toi puolustustyöskentely ei ole erityisen vakuuttavaa. Sekä Unkari- että Itävalta-peleissä se menetti johtoaseman hyvin keskinkertaisia joukkueita vastaan, ja Portugalikin sai luotua tilanteita kuin liukuhihnalta. Pallo pyörii tuskaisen näköisesti vaarallisella alueella, ja peliä katsoessa tulee fiilis että ei tämä johto kyllä kestä. Jatkossa tulee vastaan Englanti, joka on läpi turnauksen luonut paljon vaarallisia tilanteita, vaikka sen vastustajat ovat myös ryhmittyneet tiukasti puolustukseen. Islannille olisi ollut monta sopivampaa vastusta, mutta nyt en näe kyllä yllättyssaumaa kun on katsonut miltä aiemmat 3 peliä ovat näyttäneet. Upea suoritus hyvin rajalliselta porukalta tähän asti, mutta rajat tulevat nyt vastaan.

Portugali
Portugali selvis lopulta jatkoon nousemalla kolme kertaa maalin takaa tasoihin päätöspelissä Unkaria vastaan. En ole ymmärtänyt yhdenkään Portugalin matsin lopputulosta, ja kaiken järjen mukaan Ronaldon olisi pitänyt tehdä 4-5 maalia ja johdattaa joukkonsa 3 voiton myötä jatkoon. Portugali dominoi matseja Islantia ja Itävaltaa vastaan alusta loppuun, ja ainoastaan pieni ihme piti lukemat tasoissa. Unkari-pelissä paineet alkoivat ehkä näkyä ottelun alussa, jossa Portugali oli kaukana omasta tasostaan. Mutta se kokosi itsensä henkisesti hienosti ja väänsi jatkopaikan. Hyökkäyspeli on ollut uomissaan koko ajan, ja maaleja olisi voinut tulla paljon lisää. Olen tykännyt Portugalin tyylistä avauskierroksilla paljon, ja siinä on potentiaalia myös jatkopeleihin. Ehkä Unkari-pelin "kuolleista nousu x3" jopa vähentää paineita nyt playoffs-vaiheeseen, kun pahin nöyryytys jo vältettiin, ja CR7 teki sen maalin (tai kaksi) joka oli hakusessa. Portugali on mun mielestä Kroatian tapaan joukkue jossa on potentiaalia, mutta sellainen rutiini-elementti puuttuu, mikä näkyy Saksan ja Espanjan toiminnasta. Onkin varsin sopiva kattaus nähdä CRO-POR vastakkain, ja Portugalin arpa ei ole todellakaan huono sen päästessä kaavion yläpuolelle: joukkue ei ole missään pelissä ennen finaalia kummoinen altavastaaja, ja puolivälierissä jopa suosikki. Mitä tulee CRO-POR matsiin, olen varmasti ehkä yleistä linjaa Portugali-myönteisempi, mutta mitään vahvaa mielipidettä ottelusta ei kyllä ole suuntaan tai toiseen.
16

_________________
Pelaajastatsit: http://www.playerdatabase247.com | Fantasyfutista: http://www.allfantasytips.com | Vedonlyönnin ABC: http://miestenmaailma.org/kategoria.php ... y%C3%B6nti
Ylös
  Profiili
 
25.06.2016 02:07 <Lorimer> kiitos Neo, Islanti maistuu kuitenkin , tuo hullu tarina....
25.06.2016 02:08 <Lorimer> voi jatkua vielä vaikka rankkareiden jälkeen
 Viestin otsikko: Re: EM-kisojen playoffs-ranking
ViestiLähetetty: 25.06.2016, 01:10 
Avatar
Status: JäsenLiittynyt: 25.02.2003, 19:55Viestit: 11333Paikkakunta: Eura
Pisteitä: 5754
Kassa: +28.19 yks. Palautus%: 103.51% Panosten ka: 0.35 yks. Vetoja: 2281
Hyvää juhannusta!

Pieni tilastopläjäys kommenttien kera.

Joukkueen perässä ensin luodut maalitilanteet (https://twitter.com/MC_of_A/status/746034988580220928), sitten ennen peliä arvioidut maaliodotusarvot ja lopuksi toteutunut maalimäärä. Laitoin nuo ottelupareittain tuohon. Tilastot toki hieman vääristyneitä, koska osa joukkueista ei pelannut parhailla kolmatta ottelua.

PaikatPaikatOdotettuOdotettuTulosTulos
Sveitsi3,62,63,23,221
Puola2,52,04,03,420

Wales3,33,82,73,863
Pohjois-Irlanti1,15,11,75,422

Kroatia 5,32,73,63,153
Portugali4,82,15,21,844

Ranska4,01,95,81,741
Irlanti1,72,32,73,824

Saksa6,41,06,02,030
Slovakia2,74,22,63,833

Unkari2,02,42,14,664
Belgia4,12,64,12,542

Italia2,42,43,42,831
Espanja6,51,95,12,052

Englanti5,11,24,72,232
lslanti2,94,22,54,043

- Sveitsi pelannut odotettua paremmin. Todellinen maaliero täsmää maalipaikkoihin.
- Puola pelannut tilanteiden valossa odotetusti, tosin paljon vähämaalisemmin mitä oli ajateltu. Tulos hieman mairittelee.

- Wales pelannut kutakuinkin odotusten mukaan, tai ehkä hieman paremmin. Todelliset maalimäärät tosin mairittelevat reilusti.
- P-Irlanti luonut maalipaikkoja jopa odotuksia vähemmän. Se on melko kehnosti. Tulokset aivan liian hyvät, etenkin puolustuspään osalta. Selvästi "heikkotasoisin" ottelupari tämä.

- Kroatia ylittänyt odotukset hienosti. Tulokset puoltavat myös.
- Portugali pelannut lähes odotetusti, tosin vastus oli helppoa, eli aavistuksen noillakin maalipaikoilla jäivät odotetuista. Todelliset tulokset kertovat toisaalta epäonnesta.

- Ranskalta odotettu aika paljonkin enemmän, etenkin maalitilanteiden luomisessa.
- Irlanti pelannut odotetusti. Todelliset maalimäärät tilanteisiin nähden hieman liian huonot, toisaalta viimeisessä pelissä Italialla ei ollut panosta.

- Saksa luonut tilanteita jopa reippaita odotuksia paremmin. Reilusti maalintekopotentiaalia jäi realisoitumatta.
- Slovakialta ei paljoa odotettu, eikä tilanteitakaan saatu. Todellinen tulos mairittelee hieman.

- Unkari onnistui etenkin puolustuspäässä reippaasti odotuksia paremmin (tilanteiden valossa). Toteutunut maaliero tosin liian hyvä.
- Belgia täysin odotusten mukaista.

- Italialta odotettu kokonaisuutena enemmän tilanteiden valossa ja tulos mairittelee. Tosin päätöspelillä ei ollut merkitystä ja toisessa pelissä vaan näyttivät 0-0:aa pelaavaan. Eka ottelu Belgiaa vastaan taasen kertoi hyvästä tasosta.
- Espanja kuin Saksa. Kovat odotukset ja ylittänyt ne (tilanteiden valossa).

- Englannista voi sanoa samat kuin Saksasta ja Espanjasta. Odotettiin hallintaa ja sitä saatiin. Omiin todella vähän paikkoja. Toteutuneet lukemat antavat liian huonon kuvan.
- Islanti ei lopulta hirveän paljon pelannut odotuksia paremmin (tilanteiden valossa). Mukana kun olivat Unkari ja Itävalta, niin kyllä siinä sitä odottamaakin oli. Toteutuneet mairittelevat hieman, kuten Unkarillakin.

Sitten vielä rankingit suhtkoht hatusta. Näillä ei kannata pelata, tein vaan huvin vuoksi.

Sveitsi C+
Puola C+

Wales D++
P-Irlanti E

Kroatia B++
Portugali B+

Ranska A-
Irlanti D

Saksa A+
Slovakia D

Unkari D--
Belgia B++

Italia B
Espanja A

Englanti A--
Islanti D--
6

_________________
NHL-panokset: 0,1-0,5 / Liiga: 0,1-1,0.
Ylös
  Profiili Seuranta
 
 Viestin otsikko: Re: EM-kisojen playoffs-ranking
ViestiLähetetty: 25.06.2016, 11:55 
Status: JäsenLiittynyt: 20.06.2014, 10:35Viestit: 174
Pisteitä: 154
Kassa: -50.02 yks. Palautus%: 79.83% Panosten ka: 6.20 yks. Vetoja: 40
Neo kirjoitti:
Sitten lohko D:n paketointi rankingin osalta.

Kroatia
Mulle jäi kokonaisuutena kuitenkin kuva, että Kroatia on hyvä myllyttämään heikompiaan, mutta hieman aseeton laatujengiä vastaan.

Kroatian keskikentän tähtipelaaja Luka Modric ja Juventus-kärki Mario Mandzukic ovat toipuneet pelikuntoon.

Kroatian pakka toimi ilman Modricia puolustussuuntaan hyvin Espanjaa vastaan. Avauspelaaminen ja prässinpurku jäi vähän vaisuksi juurikin Modricin puuttumisen takia. Vaikka Turkki oli heppoinen, Modricin avulla prässinpurku oli Kroatialla tuossa ottelussa aivan loistavaa. Espanjaa vastaan omaan silmään vaikka Kroatian puolustaminen oli suht' ok, avauspelaamisesta ja prässinpurusta puuttui se viimeinen silaus jota Modric tuo.

Perisichän on ollut aivan loistava laidallaan ja jos/kun oma inhokkipelaajani, Mandzukic, pelaa loppukisat, Kroatian hyökkäyspeli on todella vaarallista, monipuolista ja nopeaa. Etenkin Perisicin laitanousuihin Mandzukic tuo lisää ulottuvuutta - suora keskitys, suoraa maalintekoon (kuten Espanja-pelissä) tai palloja boksin rajalle (mm. Rakiticille).

Tuosta lainaamastani olen siis hivenen erimieltä - Kroatialla on laatua myllyttää myös kovempia vastaan.
3
Ylös
  Profiili Seuranta
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 9 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 3 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Etsi tätä:
Hyppää:  


Powered by phpBB © 2008 phpBB Group | Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com
subSilver+ theme by Canver Software, sponsor Sanal Modifiye