Sivu 4/5

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja Turbojugend
Helpointa varmaan odottaa päivä tai kaksi että rahat tulevat perille. En ole ainakaan itse kuullut ettei täältä aiemmin olisi rahojaan saanut.

Mitä kautta muuten sait noin nopean vastauksen Skrilliltä? Omat kokemukseni kyseisestä aspasta ovat luokkaa "viikon verran menee vastaukseen".

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja mpr
Käyttääkö tätä puljua vielä muut? Ihmettelin nyt uudella sivulla vetoa lyödessä ruksia ruudussa, hyväksyn vedon kertoimen muuttamisen.
Ja kysäsinpä aspasta.
Kiitos viestistäsi. Syy sille, mikset voi ottaa rastia pois ruudusta, jossa puhutaan kertoimien muuttumisesta, johtuu siitä, että kohta lukeutuu sääntöihimme ja ehtoihimme.

Tämä on säännöissä siksi, että mikäli jotain dramaattista tapahtuu ennen esimerkiksi ennen jalkapallo-ottelua, kuten maalivahdin loukkaantuminen, on luonnollista, että myös joukkueiden voittomahdollisuudet muuttuvat. Tämä saattaa tuntua epäreilulta, mutta kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että

kertoimenne saattavat myös nousta vedon tekemisenne jälkeen. Säännön ei ole tarkoitus olla harhaanjohtava, mutta edellä mainitusta syystä se on tyypillinen kaikille online-casinoille. Toivottavasti tämä vastasi kysymykseenne!
Ja jatkokysymys, ymmärsinkö oikein, että vedon hyväksymisen jälkeen haluaisivat muuttaa kerrointa.
Ymmärsitte oikein, Betway muiden sivustojen tapaan pidättää oikeuden kertoimien muuttumiseen. Tätä ei kuitenkaan tehdä mielivaltaisesti, vaan muutoksille on aina pätevä syy.
Helppo alkaa tekemään tulosta, paljon pelattua merkki -> lasketaan kerrointa ja toisen merkin kerrointahan ei välttämättä tarvi nostaa 8--)

-> Nosto menemään ja aika vähän tuonne on tullut pelattuakin. Joskus futiksessa roikottivat hyviäkin kertoimia ja hihdossa myös.

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja mpr
Ja tulihan sieltä korjaus, kun vielä kerran kysäisin, sattui ehkä asian tajuava palvelija paikalle korjaamaan lausuntoa.
Tarkoitin, että vedon asettamisenne jälkeen, saman vedon yleinen kerroin saattaa muuttua. Sen jälkeen kun olette asettaneet vedon, ei oman vetonne kerroin muutu. Jos kyseessä on esimerkiksi tekninen vika, jonka takia kertoimet ovat selkeästi laitettu väärin, niin veto mitätöidään aivan kuten sanoitte.

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja SilverFace92
Vähän erikoista että betwaylla kotiutuksissa 24h pending time. Ennen ku edes alkavat hyväksymään. Tämä ainoastaan sen takia että kuulemma jotkut asiakkaat haluaa perua kotiutuksia. Niin ovat laittaneet tommosen mukavan 24h ajan jollon eivät hyväksy kotiutuksia.. En suosittele

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja Vihjaaja
Pitikö Betwaylla laittaa omat rahat pitkäaikaisvetoon ennen kierrätystä?

Ja toinen kysymys, en löydä mistään kierrätyksen aikarajoitusta, onko sitä edes?

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja moihei12385
Hei
Voitin eilen 2200 euroa Betwayn casinon puolelta. Pelasin täysin omalla rahalla ilman bonuksia ja ilmaispyörityksiä. Onko täältä voitot saanut ihan normaalisti? Ettei ole mikään huijari lafka..

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja gulliver
Vedonlyöntibonuksessa kannattaa huomioida, että panos saa olla korkeintaan 30 % bonuksesta. Huomasin vasta, kun olin jo lyönyt reilusti liian ison ensimmäisen betsin. Kierrätin loput pienemmillä panoksilla. Hyväksyivät kuitenkin kotiutuspyynnän, eikä papereitakaan kyselty. Rahat tulivat seuraavana päivänä.

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja Holmberg
Kaverilla kestänyt bonusvoittojen kotiutuksessa kaks viikkoa täältä. Ajatteli mainita jos muilla samoja ongelmia niin muut osaa varoa?

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja Holmberg
Kotiutus tuli vihdoin ja 2 viikkoa jälkeen soittivat vielä ja varmistivat, että on itte pelannut. :D Siitä viikko eteenpäin niin ilmotettiin että dokumentit ei oo okei vaikka sanottiin aikasemmin jo, että olis ja siitä viel 4 viikkoa dokkarien tarkistusta ni tuli rahat vihdoin tilille. Aina, kun oli jotain ongelmia niin vissiin tilille tai sähköpostiin ei tullut mitää ilmotusta, että piti mennä aina kysymään itte että mikä kestää.

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja veera94
-

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja veera94
-

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja -Santtu-
Veera94:lle Helposti menee jokunen päivä dokumenttien tarkistuksessa (varsinkin jos pelitilillä on voitettuja rahoja, niin siellä odotellaan jos vaikka pelaaja sattuisi ne häviämään takaisin, tämä siis lähinnä kasinopuolella). Toki siellä nyt myös kuumeisesti haetaan syytä voidata sinun voittosi jos löytyy joku bonusrike, varsinkin tuon isomman voittosi jäljiltä. Joka tapauksessa nyt kannattaa ensin odottaa sitä lopullista vastausta...RAUHASSA!

Ja sitten toisekseen tuo sinun osuma on "once in a lifetime" eli jos/kun saat rahasi niin älä pelaa niitä takaisin, parasta olisi lopettaa kaikki pelaaminen ellet sitten vakavasti harkitse ammattimaista vedonlyöntiä (jossa ainakin teoriassa on mahdollisuus pitkässä juoksussa voittaa)... 8--)

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja veera94
-

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja veera94
-

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja veera94
-

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja mAAra
veera94 kirjoitti:
17.05.2018, 13:02
Nyt tuli virallinen sähköposti.

Kuva
Sellainen tuli mieleen, että ootko pelannu ulkomaisesta IP-osoitteesta, tai sitten toinen mikä tulee mieleen niin ootko pelannu joku tunnettu VPN päällä kuten esim. F-securen freedome tms?

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja veera94
-

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja mAAra
veera94 kirjoitti:
17.05.2018, 14:29
Mitä olen tehnyt tähän asti ;


-MGA (otettu käsittelyyn)
-AskGamblers complaint (odottaa hyväksytäänkö valitus käsittellyyn)
-IBAS (ei ole kuulunut mitään vielä)
-eCOGRA(ei ole kuulunut mitään vielä)
-GamblingComission(ei ole kuulunut mitään vielä)

-twitter (n. 3600 silmäparia nähnyt twiitin tähän asti)
-ylikerroin foorumi
-casinomeister foorumi
-sportsbookreview foorumi
-casinolistings foorumi
Kaverilla oli n. vuosi sitten vähän samanlainen case, missä eräs nimeltämainitsematon suomessa hyvin tunnettu bookkeri jäädytti sen tilin yhtä mystisesti syyllä "olet rikkonut sääntöjä" ja ikinä ei saatu selville mitä sääntöjä oli rikottu. Kaveri laitto siitä kanssa sillon samanlaisen myllyn päälle (twiitit, MGA yms.). MGA otti asian nopeasti käsittelyyn. Ei hirveen kauaa mennyt kun tämä bookkeri sitten suostuikin maksamaan rahat, mutta tili pysyy ikuisesti jäissä (ja eipä kyllä kaverilla ole enään mitään halua asioidakkaan kyseisen lafkan kanssa). Tapauksessa kylläkin oli kyse huomattavasti pienemmästä rahasta.

Toivotaan parasta!

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja Afinogenov
Saisikohan johonkin brittimediaan / west hamiin jotenkin yhteyttä? Voisin kuvitella että uutinen siitä että noin ison joukkueen pääsponsori on täysi petosfirma keräisi ihan hyvin klikkejä. Ei kovin hyvää mainosta joukkueelle, joten heillä olisi porkkana myös kysyä Betwaylta asiasta.

Voimia taisteluun joka tapauksessa.

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja veera94
-

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja veera94
-

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja Bawdy
Joo tuo Palace Group on ehkä isoin paskalafka mitä löytyy.
https://www.spinpalacesports.com/ tarjosi tällä viikolla 100% ilmaisvetoa 300€ saakka, kun tallettaa 300€ ja pelaa sen 5 kertaa läpi 1.30 kertoimilla.
No talletin ja otin tuon tarjouksen ja kierrätyksen jälkeen saldo oli 700€, ja ilmaisvetoa enää odoteltiin vielä päälle, kun
oli vielä ilman kierrätysvaatimuksia.
No eilen illalla kysyin aspasta, ja suomalainen Karoliina vastasi, että joo kaikki näyttää hyvältä että ilmaisveto lisätään tililleni, kunhan viimeinen ottelu (Suomi - Sveitsi) on päättynyt. No odottelin ja veto päättyi. Kysyin asiasta aspasta kun vetoa ei näkynyt, nii "Joakim" Chatissa toteaa, että kerroinraja kierrätykseen oli 1.50, että sen takia en näe ilmaisvetoa tililläni. Pastesin tuohon sitten linkin kampanjasta, niin hän tajusi virheensä, mutta ei osannut sanoa mitää syytä miksi ilmaisveto ei tullut ja lupasi selvitellä asiaa. Kysyin että voinko kotiuttaa tuon 700€, vaikuttamatta tuohon ilmaisvetoon, niin Joakim sanoi että totta kai.
No aamulla sitten äsken kysäisin Chatista ja "Martin" chatista vastasi, että ilmaisveto on tililläni, että on minun laitteissani vika, etten saa sitä näkymään. No kokeilin parilla eriselaimella, sekä puhelimella. Eikä tuota saanut näkymään. Tämän jälkeen laitoin tuon kotiutuspyynnön tuolle 700€ eurolle, kun luin tätä ja tajusin olevan samaa paskaketjua.
Samantien kun laitoin kotiutuspyynnön, nii Martin tokaisee chatista, että Ilmaisvetoni poistettiin koska tein kotiutuspyynnön.

Vaikuttaa aivan järjestelmälliseltä kusetukselta koko puulaaki. Tai sitten asiakaspalvelijat ovat oikeasti todella pihalla. Nuo omat summat mikroskooppisia tuohon Veeran voittoon verrattuna, mutta kertoo melko pitkälle mitä tuolla tapahtuu. Jos nyt tuon 700€ saa pois tuolta niin olkoot ilmaisveto. Tuntuu, että kaikki välittäjät joita Skrill mainostaa ovat enemmän tai vähemmän läpimätiä.

EDIT: taas tulee eri vastausta eri agentilta:

"I see you have not completed your rollover yet. Once rollover is completed then you will receive your free bet. At the moment you still need to complete your rollover."

"how much that rollover is left?"

"My system shows you have 1318 left to complete."

"i just talked with Martin and he told me that rollover is met"

"Rollover is not met, I am sorry if there was some sort of mistake. You still need to achieve 1318 in order to receive the free bet."

"ok, that martin said that there is now freebet in my account but its my computer/ browser mistake that i cant see that freebet.. i have played 1550€ with atleasst 1.30 odds"

"That is the minimum, but I can advise to always try to be on odds higher than the minimum."

"The system takes many actions into consideration and only betting on minimum odds in my opinion is not the best. If you want to achieve rollover I can suggest to always bet on odds slightly higher than the minimum."

"What?! :D but i just rollovered that like the rules was :D"

... Eihän tuota lafkaa voi ottaa tosissaa, alkoi ihan naurattaa kun lukee tuota chatin sontaa "joo se on minimi kierrätysraja, mutta voisit koittaa vähän isompiakin kertoimia" Siis mitä helvettiä :D

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja Bawdy
Nyt saatu suomenkielinen aspa, ja onhan tämä erikoisinta mitä kuullut vähään aikaan..

hei

matiasp10:29 a.m.
Kuinka voin auttaa?
operator
10:29 a.m.minä
kyselisin tuosta ilmaisvedosta

10:30 a.m.minä
otin osaa tuohon teidän toissapäiväiseen päivän kampanjaan

10:30 a.m.minä
talletin 300e

10:30 a.m.minä
kierrätin sen 5 kertaa 1.30 kertoimilla kuten säänöissä luki

10:30 a.m.minä
en saanut kuitenkaan ilmaisvetoa

matiasp10:31 a.m.
Tarkistetaan asia. Hetkinen kiitos.
operator
10:31 a.m.minä
kiitos

matiasp10:33 a.m.
Ikävä kyllä tarjouksessasi on ollut minimikertoimena 1.5 ja tuon takia et ole saanut ilmaisvetoa sillä suurin osa vedoistasi on alle 1.5 kertoimilla.
operator
10:33 a.m.minä
miksi säännöissä lukee että kerroinraja on 1.30

10:34 a.m.minä
"Kierrätä talletuksesi vähintään 5 kertaa lunastaaksesi päivittäinen ilmaisvetosi. Kierrätykseen lasketaan kaikki vedot, jotka on asetettu vähintään 1,3 kertoimella. Katso täydet säännöt alapuolelta."

matiasp10:34 a.m.
Siellä taitaa lukea että kerroinraja on vähintään 1.3. Nuo kertoimet saattavat kuitenkin muuttua eri tarjousten mukaan.
operator
10:34 a.m.minä
no tuo sama teksti lukee teidän jokaisessa tarjouksessa

10:35 a.m.minä
mistä helvetistä minä voin tietää että muuttuuko se vai ei, kai minä nyt tuohon tekstiin luotan

10:35 a.m.minä
tuo sama teksti oli siis myös toissapäiväisessä tarjouksessa

10:35 a.m.minä
eikai tuo asiakkaan vika ole

matiasp10:36 a.m.
Ymmärrän. Ikävä tilanne mutta sen takia siinä lukee "vähintään" eikä "tasan".
operator
10:36 a.m.minä
joten voisitteko lisätä nyt tuon ilmaisvedon tililleni

10:36 a.m.minä
siis täh? :D

matiasp10:36 a.m.
Ennen talletusta voi tulla chattiin kysymään ja varmistamaan että minkälaiset vaatimukset tarjouksessa on.
operator
10:37 a.m.minä
niin minun kertoimeni joita olen veikannut ovat siis vähintään 1.30 kertoimisia

10:37 a.m.minä
no tein juuri niinkuin säännöissä sanottiin

matiasp10:38 a.m.
Vaatimus kerroinraja on vähintään 1.3. Se voi kuitenkin myös olla enemmän kuin 1.3. En pysty valitettavasti lisäämään tuota ilmaisvetoa sillä nyt tarjouksessasi se oli 1.5.
operator
10:38 a.m.minä
haha :D ei jeesus

10:38 a.m.minä
ettehän te voi tuolla lailla asiakasta kusettaa? :o


""Kierrätykseen lasketaan KAIKKI vedot, jotka on asetettu vähintään 1,3 kertoimella." Tuota selkeämmin ei asiaa voi ilmoittaa"

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja JQ2
Kannattaa lukaista tuo ketju vaikka tuosta kolmossivusta eteenpäin ja tehdä sitten johtopäätöksiä, tai no, eipä tuosta tarvi paljoa päätelmiä tehdä: https://www.casinomeister.com/forums/th ... 111/page-3

Re: Betway

Lähetetty:
Kirjoittaja veera94
-