Sivu 1/1

Tennis 20.1. Aus Open

Lähetetty:
Kirjoittaja grenberg
Eiköhän se ole aika lopettaa oman maan miesten pelit tähän päivään ja kokeillaankin seuraavaa:

GONZALEZ - Hewitt 1.80 (Bet24)

Tässä uskon vakaasti siihen että enää eivät kotiyleisön kannustuskaan auta Hewittiä jatkoon ja nyt vastaan tulee ensimmäinen "kunnon" vastus. Chilen ykköspeluri Gonzalez on täällä pelannut kahta tulevaa tähteä vastaan ja on ollut välillä vähän tiukoillakin. Ensimmäisellä kierroksella voitti venäjän Korolevin (ATP 87. -> ainakin top30 sakkiin tällä kaudella) erin 3-1, toisella kierroksella kaatuis argentiinan Del Potro (ATP 73. ja mielestäni paras argentiinalainen tällä hetkellä) luovutuksella viidennessä erässä, jota Gonzalez johti 4-0, en sitä tiedä mikä oli luovutuksen syy mutta tiukkaa vääntöä oli neljä ensimmäistä erää. Muutenkin Gonzalez avasi kauden kovia pelureita vastaan Kooyongin näytösturneessa (tappio Stepanekille ja voitto Haasista). Hewitin kausi alkoi Adelaidessa jossa jäi alkulohkoon (Round Robin turnaus) häviten Kunitsynille ja saaden luovutus voiton Tipsarevicista (joka laittoi Nalbandianin täällä tiukoilla, mutta kuumuus vei miehestä tehot ottelun lopussa), sen jälkeen lähti Hewitin valmentaja käveleen ja tilalle tuli golffari Scott Draper (ex-tennis pelaaja). Täällä australialainen oli tiukoilla ensimmäisellä kierroksella jenkkikarsija Russellin kanssa jolta myöskin loppui virta viimeisessä erässä erät 3-2 Hewitille, toisella kierroksella kaatui Dancevic erin 3-1. Täällä pelatuissa peleissä Hewitin ykkössyöttö prosentti on ollut siinä 50% molemmin puolin kun taas Gonzalez on syöttänyt ykkösensä yli 60% molemmissa peleissä ja helppojen virheiden määrä on Hewitillä ollut molemmissa peleissä yli 40 joka on aivan liian paljon Chileläistä vastaan joka varmasti hyödyntää virheet tehokkaammin kuin australialaisen edelliset vastustajat. Miesten aikaisemmat kohtaamiset on 2-2 viimeisin vuodelta 2004, Gonzalez on ottanut molemmat voitot massalla kun taas Hewitt on voittanut sisäkovalla ja ulkokovalla, mutta mielestäni Gonzalez pelaa parempia otteluita kovilla kuin massalla. Tiukka vääntö varmasti tulee ja kotiyleisön tuelle Hewitt saa vielä hivenen lisää intoa peliinsä, mutta en usko senkään riittävän ja chileläinen etenee 16 parhaan joukkoon.

Lähetetty:
Kirjoittaja vixi
Andy Murray - Juan Ignacio Chela 3-0
2,85 ~40% (Expekt)

Lähetetty:
Kirjoittaja Surebetti
David Nalbandian - Sebastian Grosjean 35% 3.15 Pinnacle

Florian Mayer - Tommy Haas 22% 5.01 Pinnacle

Tomas Berdych - Dmitry Tursunov 38% 2.85 5Dimes

Lähetetty:
Kirjoittaja timo
Naisista löysin yhden ainoan, mutta mielestäni hyvän dogin.

Patty Schnyder – Alicia Molik 2.75 (Gamebookers)

Aussien oma vaalea amatsoni on palannut takaisin! Näin voidaan todeta Molikin vireestä, koska viime kauden sairastelujen jälkeen alkukauden 6-2 saldo on huippusuoritus. Toisella kiekalla peli hiukan tosin takkuili Kanepia vastaan, mutta Alicia tuntee lausuntojensa mukaan olevansa parin kauden takaisessa kunnossa. Täällä aussi oli viime kaudella puolivälierissä.
Patty on aina kova luu ollessaan pelipäällä. Sveitsiläisen peli vain ailahtelee joskus melkoisesti, vaikkakin tämän kauden 4-2 saldo ja tappiot Clijstersille ja Peerille puhuukin hyvän vireen puolesta. On pelannut useasti hyvin täällä (mm. 2004 välierissä, 2005 ja 2006 puolivälierissä).
Molik pelaa uutta kevättään ja on sitkeä taistelija, jolla kotiyleisön edessä kerrointaan parempi sauma kaataa Schnyder.

Miesten puolella näyttää suosikkipitoiselta ja selkeiltä voitoilta…

Rafael Nadal 3-0 - Stanislas Wawrinka 2.20 (Centrebet)

Rafa menetti edellisellä erän Kohlschreiberille, mutta Wawrinka on astetta kevyempi vastustaja. Sveitsiläinen parempi massalla ja alkukauden kaksi peräkkäistä 1-2 tappiota (Mirnyi, Almagro!) antavat kuvaa nykyvireestä. Täällä kaatoi Kimin 3-1 ja Capdevillen 3-0, mutta kaverien rankingit ovat 96 ja 148!
Espanjalaisen peli näytti viimeksi hyvältä ja Rafa vakuutti olevansa 100 %:ssa kunnossa. En usko, että Wawrinkalla on suuriakaan saumoja edes eränriistoon.

James Blake 3-0 - Robby Ginepri 2.25 (Centrebet)

Blake on hurjassa vireessä: alkukauden saldona 7-0 ja ei yhtään menetettyä erää! Viimeksi kaatui Kuznetsov 6-4,6-1,6-2 ja venäläinen kuvasi Blaken peliä ”kunnioitusta herättävän pelottavaksi”! Viime kaudella Jamesin tiellä oli usein vain Fed-Ex, jolle kärsi 4/9 tappiomatsistaan ulkokovilla.
Maanmies Gineprin kauden alku 3-1 saldolla ja voitot Mayer-Almagro-Zverev ja tappio Koroleville. Robbyn viime kausi meni jo alakanttiin eikä tältä kaudelta ole parempaa odotettavissa.Oli ekalla kovissa vaikeuksissa joutuen massamiehen kanssa viiteen erään. 2000-luvun keskinäiset 4-2 Blakelle, joka tässä jatkaa hyviä esityksiään jyräämällä voton suoraan kolmessa.

Andrew Murray 3-0 - Juan Ignacio Chela 2.60 (Centrebet)

Vixiltä hyvä haku, vaikka nyt Expektin kerroin syötykin jo ja nyt 2.45...
Skotti saanut Brad Gilbertin valmennuksessa lisää itseluottamusta ja tehoja peliinsä. Alkukauden 8-2 saldo ja tappiot Roddickille ja Ljubolle puhuu puolestaan. Täällä murskasi Martinin 6-0,6-0,6-1 ja toisella taisteli suoran voiton kokeneesta Verdascosta (7-6,7-5,6-4).
Parikymppinen Murray on murtautumassa TOP10:n ja edessä onkin terveenä pysyessään uransa paras kausi.
Chela selätti Jarkon 3-1 ja sitä ennen 3-0 Staracen. 8 vuotta vanhempi argentiinalainen on kokenut AUS open kävijä ja viime kaudella oli täällä neljännellä. Merkittävää on myös, että silloin Chela kukisti suoraan kolmessa Murrayn. Mutta tuolloin Andrew oli paljon kokemattomampi ja nyt hakee tosissaan revanssia.

Ja sitten suosikkirekka:

Nadal + Davydenko + Murray + Blake 2.03 (Centrebet)

Etukäteen ajateltuna aika saletti yhdistelmä, sillä niin kovia nämä suosikit ovat matseissaan vastustajiinsa verrattuna. Muita onkin edellä perusteltu ja tuskin ”Kolya” Davydenko antaa ”Taikuri” Santoron yllättää, vaikka kärsiikin hiukan kuumuudesta.

Jätetään yöksi hautumaan mahdollinen pelivalinta päivämatsiin Hewitt – Gonzalez.

Lähetetty:
Kirjoittaja BetMaker
Kaksi peliä ensi yölle.

Aus open men

J.I.Chela(+6 games) to bt A.Murray 53% 2.00 Bet365 2/5
* Chela kaatoi Murrayn viime vuonna Australian avoimissa suoraan kolmessa erässä. Ok, paljon on vettä virrannut Thamesissa sen jälkeen, mutta jotenkin uskon, että Chelasta voi tulla taas vaikea pala Andylle. Myös suora voitto (27%) pelattavissa noin neljän kertoimilla.

Aus open women

A.Molik to bt P.Schnyder 36% 3.00 Bet365 1.5/5
* Ei Patty enää ihan sellainen uhka ole, mitä nämä nuoremmat nousevat plikat. Se, mikä tekee tästä ottelusta mielenkiintoisen, on se, että pelataan la-päivänä, ja vain 2 aussia jäljellä. Hewittiin en ihan usko, mutta Alicia voi yllättää. Suht' kokeneena hän pystynee siirtämään yleisön kannustuksen edukseen.

Lähetetty:
Kirjoittaja timo
Sade tuntuu sotkevan hiukan aikatauluja, mutta onneksi kahdella katetulla stadionilla pelataan.

Lleyton Hewitt - Fernando Gonzalez 41 games or over 1.85 (Centrebet)

Lleyton ei ole elämänsä kunnossa, mutta on armoton tsemppaaja ja taistelija, joka saa kotikatsomon edessä irti itsestään kaiken. Osoitti tämän täällä ekalla noustuaan 0-2 asemasta voittoon Russelia vastaan. Toisella Dancevic kaatui 3-1, mutta mm.syöttö ei vieläkään kulkenut. Mutta Lleyton kykeni molemmissa matseissa nostamaan tasoaan kesken matsin ja voittamaan ns.tärkeät pallot.
Gonzo kaatoi Korolevin neljässä ja sai luovutuksen Del Potrolta viidennessä johdettuaan erää 4-0. Pelannut jo 4 tiebreakia. Argentiinalaisen syöttöpeli ja baseline tuntui toimivilta. Gonzo ei ole koskaan ollut täällä neljättä korkeammalla.
Tämä matsi haiskahtaa jopa viiden erän väännöltä ja raja voi ylittyä jo neljässäkin.