Sivu 4/8

Re: Yleistä keskustelua tenniksestä ja kysymyksiä

Lähetetty:
Kirjoittaja S.Mäenala
Aloittelevana tennisvedonlyöjänä halusin vähän creditin selvitystä tarkemman kuvan tilanteesta.
Tilanne on varmasti 12-13 vuodessa muuttunut jonkinverran. Tennis on lajinakin ehkä kokenut jotakin kehitystrendejä, mutta joka tapauksessa vedonlyöntimaailma on tänä aikana muuttunut rajulla tavalla. Tästä on tälläkin foorumilla puhuttu monen kirjoittajan suulla.

Niinpä kaivoin omasta kokoelmasta tiedot vuosilta 2011 - 2013. Tarkastelin vain pinnaclen kertoimia, jotta mahdolliset pikkubookkerit eivät kertoimillaan sotke kuviota.
Pinnaclen keskeytyssäännön mukaisesti jätin kaikki keskeytyneet ja luovutetut, ts push'iin johtaneet vedot pois tilastoa vääristämästä.

Kohteita löytyi ATP-tourilta 6 279.
Erottelin näistä omaksi ryhmäkseen ne kohteet, joissa ei ollut selkeää suosikkia. Kriteeri tässä oli: kummankin pelaajan kertoimet alle 2.10.
Näitä tasabookkeja löytyi 420.

Muiden otteluiden palautukset olivat eri kerrointasoilla prosentteina seuraavat:

Kuva

Kuvan mukaisessa jaottelussa kaikkiin ryhmiin tuli yli 600 ottelua, suurimpiin ryhmiin vähän yli tyhat.
Näin ollen virhemarginaalit jäävät pieniksi ja satunnaisvirheille ei jää paljon tilaa.

Käyrät puhuvat selvää kieltä:
- on vaikea kuvitella että ainakaan vahvempia underdogeja pelaamalla voitaisiin tehdä positiivista tulosta.
- on vaikea kuvitella että suursuosikkeja (alle 1.50 -tason) pelaamalla voisi tehdä merkittävää tappiota.
Jälkimmäinen toteamus näyttää pitävän paikkansa aina minikertoimia myöten (sic!).

Keskimääräinen palautuprosentti tasabookkiryhmälle asettuu sopivasti näiden väliin, se oli 97.4 %.

Re: Yleistä keskustelua tenniksestä ja kysymyksiä

Lähetetty:
Kirjoittaja credit
Gini kirjoitti:Ruvetaan siis kaikki pvetää vain suosikkeja, ja hävitään
vain vähän. Tuollainen 1000 vetoa 97-98& palautuksella on
kyllä ihan vidun iso tappio ammattikassalla. Mieluummin
ylikertoimia joka puolelta kuin hävitä "vähän" suosikeilla.
Näistä käppyröistä ei ole päivätasolla mitään hyötyy vedon-
löynnissä.Jos löydyt ylikertoimen, jätätkö sen pelaamatta,
kun käyrä käskee. Kerroinrasismia :)
Yksinkertaisista asioista ei pidä tehdä liian vaikeita!
...
287 vetoa, 104,3% alkuvuosi. Se on mulle huonosti, pystyn
parempaan. Tai ainakin ennen olen pystynyt. Suosikit tosta
pois, niin palautus 106,9%
Tää on todellista, ei noi käppyrät ja häkkyrät.
En tiedä, mitä tarkoitit tolla "hävitään vähän" parempi
vaihtoehto?
Tän vuoden yk-vihjeet myös voitolla, vähän vähemmän tosin.
Oletkohan nyt ymmärtänyt minun ja S. Mäenalan tutkimusten pointin?

Minun tarkoitukseni oli tuoda esille se, että tennisvedonlyönnissä suurin osa ylikertoimista löytyy todennäköisesti ennakkosuosikkien puolelta. Tämä tarkoittaa sitä, että vedonlyöjän laskentamenetelmien ollessa kunnossa hänen vetojensa pitäisi painottua ennakkosuosikkeihin - mikä ei tietenkään sulje pois sitä, etteikö joskus voisi pelata myös altavastaajaa.

En ole yrittänyt suositella strategiaa, jossa pelataan aina suosikkia, eikä se varmaan ole ollut S. Mäenalankaan tarkoitus. Pointtini oli se, että suosikkivetoja ei todellakaan kannata väheksyä; pikemminkin kannattaa olla itsekriittinen ja tiedostaa se, että vaikka suuret kertoimet houkuttelevat pelaamaan, niihin kannattaa suhtautua varovaisesti, koska bookkereiden edge on altavastaajien kohdalla yleisesti ottaen suurempi.

Sinä ja TuplaJallu pelaatte altavastaajia varsin hyvällä menestyksellä, jos katsotaan koko Ylikertoimen vetohistoriaa. Sitä ei voi kiistää. Strategianne eivät kuitenkaan ole kovin lähellä optimaalista, koska ilmeisesti teiltä jää hyvin paljon ennakkosuosikkien ylikertoimia pelaamatta.

Heitto siitä, että "vähän häviäminen" olisi hyvä vaihtoehto, oli läppä, jolla viittasin kokonaisuutena heikosti menneeseen alkuvuoteen. Se ei ollut piikittelyä tennisvetojen huonosta osumisesta.

Re: Yleistä keskustelua tenniksestä ja kysymyksiä

Lähetetty:
Kirjoittaja zot
Jep noin itsekin ymmärsin kuten credit, en usko että kukaan on suositellut vetämään suosikkeja sokkona. Sinällään tuo ilmiö on tuttua monista muista lajeista. Esim jalkapallo-otteluista on samansuuntaisia analyyseja ja muistaisin vuosia sitten lukeneeni että ravikertoimissa on vastaavaa trendiä.

Re: Yleistä keskustelua tenniksestä ja kysymyksiä

Lähetetty:
Kirjoittaja Gini
Kyllä mä oikein olen ymmärtänyt, mutta en ehkä tajua näiden todisteluiden arvoa päivänvedonlyöntiin. En kuitenkaan näissä matemaattisissa asioissa ala teitä haastamaan; turpiinhan siinä vain saisi.

Ajattelen itse näitä asioita vaan aika paljon yksinkertaisemmin: 1) otan kohteen käsittellyyn ja lasken sille prosentit 2) menen oddsportaliin ja katson löytyykö mitään. Ei väliä onko kerroin pienempi vai suurempi kuin 2. Tärkeintä on, että laskee prosentit ennen kuin näkee, mikä markkina on!

Re: Yleistä keskustelua tenniksestä ja kysymyksiä

Lähetetty:
Kirjoittaja credit
Gini kirjoitti:Kyllä mä oikein olen ymmärtänyt, mutta en ehkä tajua näiden todisteluiden arvoa päivänvedonlyöntiin.
No, sitähän ei oikeastaan ole. Lyhyellä tähtäimellä tällaisista tutkimuksista ei tosiaan ole juurikaan hyötyä vedonlyönnissä, koska tieto siitä, että suursuosikkeja pelaamalla häviää hyvin vähän rahaa, ei auta löytämään yhtään pelikohdetta tänään tarjolla olevista vedoista.

Tällaisista historiallisista tarkasteluista ei myöskään voi vetää suoria johtopäätöksiä siitä, minkälainen tulevaisuus on. Ne eivät kuitenkaan ole hyödyttömiä, sillä kuten olen yrittänyt sanoa, vedonlyöjän pitäisi suhtautua omiin laskenta-/analyysimenetelmiinsä kriittisesti. Tenniksen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että jos vedot painottuvat voimakkaasti altavastaajiin, kannattaisi miettiä, miten niitä omia menetelmiään voisi muuttaa, että myös ennakkosuosikkien ylikertoimet löytyisivät.

Itse esitit kysymyksen: "Jos löydät ylikertoimen, jätätkö sen pelaamatta?" Minä voisin vastata kysymykseen kysymyksellä: "Jos löydät ylikertoimia altavastaajista, mikset etsisi niitä myös ennakkosuosikeista?"

Re: Yleistä keskustelua tenniksestä ja kysymyksiä

Lähetetty:
Kirjoittaja S.Mäenala
Hyvä vastaus creditiltä! Nämä ajatukset on helppo jakaa.

Q: <Wille_78> TY! Oliko ATP:stä mukana myös karsintaottelut tarkastelusa?
A: Eivät olleet, niistä minulla ei ole kerroindataa.

C: <Gini> Ruvetaan siis kaikki pvetää vain suosikkeja, ja hävitään
vain vähän. Tuollainen 1000 vetoa 97-98& palautuksella on
kyllä ihan vidun iso tappio ammattikassalla. Mieluummin
ylikertoimia joka puolelta kuin hävitä "vähän" suosikeilla.
Näistä käppyröistä ei ole päivätasolla mitään hyötyy vedon-
löynnissä.Jos löydyt ylikertoimen, jätätkö sen pelaamatta,
kun käyrä käskee. Kerroinrasismia :)
Yksinkertaisista asioista ei pidä tehdä liian vaikeita!
A: Viittaan tässä tuohon creditin vastaukseen.
-Täytyy muistaa että tämä tulos on saatu pelaamalla kaikki kohteet ilman mitään valintaa. Numeroita ei ole manipuloitu millään tavoin vaan ne ovat kylmänviileä tulos viimeisen 2.5 vuoden ajalta.
-Alle 1.50 kertoimisia vetoja oli 3810 ja niiden yhteinen palautusprosentti 99.38 %. Jos tästä jättää vielä alle 1.10 tason mikroskooppikertoimet pelaamatta, on palautus vielä hivenen tätäkin parempi. Jos panostaso on 1-2 prosenttia pelikassasta niin aika pitkään saa tahkota saadakseen kassansa tyhjäksi...
-Jos Sinä olet underdogeja pelaamalla tehnyt positiivista tulosta ko. aikavälillä niin pipo lähtee täällä kyllä päästä.

-Ylikerrointa pelataan silloin kun sellainen löytyy.
Tämän selvityksen viesti ei ole se että underdogien ylikertoimet jätetään pelaamatta.
Tämän selvityksen viesti on: ylikertoimia pitäisi löytyä pääasiassa suosikkien kertoimista. 8--)

Re: Yleistä keskustelua tenniksestä ja kysymyksiä

Lähetetty:
Kirjoittaja R-bet
Kiitos käppyröistä ja faktoista. Ovat mielenkiintoisia.

Kuitenkin yritän istahtaa samaan veneeseen Ginin kanssa enkä osaa oikein noita hyödyntää vaan hommat jatkuu tosiaan niin että tehdään arvio ja lyödään jos kerroin riittää. Tosin tätä vastaan ei tietenkäkän kukaan ole yrittänytkään olla.

Ehkä handicapit ovat ykkösjuttuni tenniksessä, mutta omista ML vedoista voin sanoa että:

- Ilmeisesti Gini lyö pääosin altavastaajia näissä. Niin minäkin.
- Suurimmat ja parhaat vedot ovat usein kuitenkin suosikeissa
- Parhaat tulokset ovat tulleet viimeisistä 1000 vedosta suosikeista, joka olikin arvattavissa käppyrämiehien tilostoista.

Credit"Jos löydät ylikertoimia altavastaajista, mikset etsisi niitä myös ennakkosuosikeista?"

Tiedät tietenkin vastauksen tähän. Kyllä minä ja varmasti Ginikin niitä etsii, mutta jos oma arvio ei riitä niin sitten ei vaan riitä. Mielellään pelaan ennakkosuosikeja. Nehän ovat useammin osuvia ja tuloksen heittely pienenee verrattuna harvemmin osuviin vetoihin.

Upeaa että joku jaksaa tehdä tälläistä työtä ja jakaa sitä vielä täällä. Välilä olen "pelännyt" että laatukeskustelu on lähinnä siellä Teidän clubissa, mutta kyllä tätä palstaa kannattaa seurata.

Vaikka pari riviä tähän sainkin niin ei ollut sinällään mitään uutta tai järkevää sanottavaa vaan lähinnä halusin kiittää tilastoista ja hienosta keskustelusta :peukku:

Re: Yleistä keskustelua tenniksestä ja kysymyksiä

Lähetetty:
Kirjoittaja Gini
credit kirjoitti:
Itse esitit kysymyksen: "Jos löydät ylikertoimen, jätätkö sen pelaamatta?" Minä voisin vastata kysymykseen kysymyksellä: "Jos löydät ylikertoimia altavastaajista, mikset etsisi niitä myös ennakkosuosikeista?"
Joo tässä kitetytätkin mun systeemin ongelman hyvin. Kuten R-bet totesikin tuossa aiemmin, niin itsekin "etsisin" mieluummin pelattavaa suosikeista. Se on kaikin puolin mielenterveydelle paras.

Mun tilanne on kuitenkin nyt käytännössä sellainen, että toi mun koneisto on kuin unkarilaisen Ernő Rubikin kehittämä kuutio. Olen saanut siitä pari sivua valmiiksi, mutta jos lähden yrittämään muita värejä, niin joudun rikkomaan jo valmiina olevat seinät.

Re: Yleistä keskustelua tenniksestä ja kysymyksiä

Lähetetty:
Kirjoittaja maig
Minäkin halusin kantaa korteni kekoon tänne liittyen altavastajiin ja dogeihin. Havaintoni tulevat pääasiassa futiksesta ja sen erityisemmin perustelematta. Aion jossain vaiheessa puskea simulointitulokset tänne viime kauden Premieristä, mutta siellä nyt ei vielä ole valmista. Luonnollisesti näyttöni tällä hetkellä eivät ole kovin kummoiset, mutta jotain havaintoja on tehty.

Peliä valikoituu hyvinkin paljon altavastaajiin ja undereihin, kuten täälläkin jo todettiin. Tämän uskon johtuvan siitä, että suurien ja tasaisten suorittajien taso on paljon helpompi määrittää, kun pienten ja epävarmojen. Todella harvoin päästään vetämään paksulla ennakkosuosikkia, koska jakauma ei vain anna periksi ja kovin paljon helpommin ollaankin siellä altavastaajan puolella, etenkin jos tuulipuvut ovat päässeet tiputtamaan suosikkia. Itse tuskastuin siihen, että koko ajan lyödään "hyviä" vetoja altavastaajille, usein tasoituksella ja sitten selkäranka katkeaa lopussa ja avot. 25/38 kierrosta olen saanut simuloitua ja tässä vaiheessa miinuksella olevat joukkueet ovat, arvatkaa mitkä:

Chelsea, City ja United.

Tulos on tässä vaiheessa positiivinen 14/20 joukkueelle kaikkien analysoitujen kierrosten osalta. Jos puolet punaisella olevista ovat ennakkosuosikkeja lähes joka ottelussaan, jotain on jäänyt huomaamatta.

Etenkin vierassuosikkina pelatessa ero on selvä. Olen tästä vetänyt sen johtopäätöksen, että suuret ennakkosuosikit eivät mahdu perusjakaumaan, vaan jonkinnäköinen korrelaatiokerroin on lisättävä, jotta näitä joukkueita voisi pelata voitollisesti. Tennistä en ole tutkinut yhtään, mutta voisin hyvin kuvitella, että tässäkin lajissa täytyy ottaa huomioon "pehmeitä" muuttujia, jotka säätelevät suosikin suoritusta. Mitä ne voisivat olla, siihen en vielä ota kantaa. Myös pistemäärissä (maali) tuloksen tekeminen näissä otteluissa on todella vaikeaa, koska letdownin mahdollisuutta on kovin vaikea arvioida. Jos heikompi pystyy roikkumaan perässä, yksi maali saattaa saattaa riittää myös "hyväksyttävään tappioon". Voisin kuvitella näin perstuntumalta, että tenniksessäkin saatetaan antaa erä periksi, jotta päästään virkeämpänä seuraavaan monien virheiden ja heikon aseman jälkeen.

Tottakai on mukavaa kun softat näyttää ylikerrointa suosikille, osuuhan se useammin, kassa kasvaa lyhyellä tähtäimellä ja kivempaakin katsoa telkkarista. Vaikkakin täällä on todistettu, että sokkona suosikkeja rumputtamalla pääsee lähelle nollatulosta, ei ole keskusteltu asiasta, löytyykö niistä tarpeeksi ylikertoimia kunnolliseen tulokseen vaikka onnistuttaisiin eliminoimaan huonot pelit pois. Mielestäni on tärkeämpää määrittää oikea taso altavastaajalle kuin suosikille, jonka käyttäytyminen on lähtöarvoisesti hyvin ennustettavaa. On vaikea nähdä, että systemaattisesta suosikkien pelaamisesta olisi löydettävissä mullistavaa valueta. Vastaavasti supersuosikkia vastaan pelaamiseen pitäisi olla jokin syy, miksi altavastaajan taso poikkeaa odotetusta.

Kunhan lätisin.

Re: Tennis 21.5.

Lähetetty:
Kirjoittaja Wille_78
Ihan uteliaisuuttani ja oppiakseni --> Miten otatte huomioon nyt kun on viikko ennen grand slamia? Itsellä etiäinen että olen ihan joskus ennenkin kuoppaillut näinä viikkoina ennen isoja turneita ennen, kun tulee hiukan odottamattomia tuloksia.

P.S Mietin että laitanko tämän tuonne yleistä tenniksestä... osioon, modet siirtäkööt jos katsoo aiheelliseksi.

Re: Tennis 21.5.

Lähetetty:
Kirjoittaja Gini
Mulla tärkein asia on se, että onko pelaaja osallistumassa karsintoihin. Toinen asia, mikä on normaalienkin turnauksien kanssa, että onko pisteitä puolustettavana, jota painotan Grand Slamien kanssa hieman vähemmän. Se on myös tärkeää, että paljon on pisteitä puolustettavana siinä kisassa, jota sillä hetkellä pelataan. Sitten on tietysti lukemattomia pieniä asioita.

Re: Tennis 21.5.

Lähetetty:
Kirjoittaja timo
Ennen Grand Slameja (ja miksei myös ATP 1000) turnausten alla kuten myös muuten niiden jälkeisillä viikoilla tulee
monesti yllättäviä tuloksia!
Tärkeintä on ainakin tarkastaa tuo Ginin mainitsema pelaajan mahdollinen osallistuminen
karsintoihin! Ginin jo esilletuoma pisteiden puolustaminen on toinen tärkeä pointti (kuten aina).
Miten pelaaja suhtautuu edeltävään turnaukseen on kovin yksilöllinen juttu ja kannattaa tarkastella myös pelaajan
edesottamuksia aiempina kausina ennen GS-turnauksia.

PS. Itse olen täällä kuoppaillut viime aikoina, mutta tiedän, että nousu on edessä!

Re: Yleistä keskustelua tenniksestä ja kysymyksiä

Lähetetty:
Kirjoittaja timo
R-bet kirjoitti: Upeaa että joku jaksaa tehdä tälläistä työtä ja jakaa sitä vielä täällä. Välilä olen "pelännyt" että laatukeskustelu on lähinnä siellä Teidän clubissa, mutta kyllä tätä palstaa kannattaa seurata.

Vaikka pari riviä tähän sainkin niin ei ollut sinällään mitään uutta tai järkevää sanottavaa vaan lähinnä halusin kiittää tilastoista ja hienosta keskustelusta :peukku:
Ylikertoimen clubi-puolella en ole havainnut mitään "laatukeskustelua" ja tenniskeskustelu on täysin minimaalista.
Itse olen valinnut tämän yleisen puolen vihjeilleni ja koettanut saada keskustelua aikaan. Mielestäni tällä tavoin saamme
enemmän keskustelijoita ja vihjaajia palstalle. Olen varma, että ns.peesaajien ja hiljaisten joukossa on paljon kavereita, joilla
on varteenotettavaa ja painavaa sanottaa myös tenniksestä.
Harmi, että meitä vakituisia karvapallon tipsaajia on edelleen vain muutama ja tähdenlentoja tulee ja menee...
Kaiketi tällainen talkootyyppinen homma ei yksinkertaisesti kiinnosta, koska individualismi ja itsekkyys ovat päivän trendejä
reaalimaailmassakin. Kumpa palstan lukijat tajuaisivat, että aktiivisella ja yhteisellä toiminnalla saamme myös parhaita tuloksia
ja kaikki hyötyvät siitä! Unohdettaisiin keskinäinen kateus ja negatiivinen asenne ja rohkeasti tuotaisiin esiin omia mielipiteitä
ja vihjeitä. Tennisosioonkin vihjaaminen on helppoa: jos ei halua antaa raja-arvoa tai prossia, niin muutaman rivin perustelukin riittää!
Kaikilla meillä varmaan on mielessään jokin perustelu kohteen valinnalle!
Eli R-bet, ei muuta kuin vihjeitä myös tennisosioon aina kun ehdit...

PS. Palstan ylläpito on mielestäni myös aika lailla huonontunut ja kehittämistyö jäänyt hiukan retuperälle.
Olisiko aika myös ylläpidossa ryhdistäytyä ja tsempata, jotta Mikon perustama hieno keskustelupalsta ei rappeutuisi ja kuihtuisi kokonaan.

Re: Tennis 21.5.

Lähetetty:
Kirjoittaja odds
timo kirjoitti:Ginin jo esilletuoma pisteiden puolustaminen on toinen tärkeä pointti (kuten aina).
Onko tuo "pisteiden puolustaminen" käytännössä sama kuin "menestynyt turnauksessa viime vuonna"?

Re: Tennis 21.5.

Lähetetty:
Kirjoittaja timo
odds kirjoitti:
timo kirjoitti:Ginin jo esilletuoma pisteiden puolustaminen on toinen tärkeä pointti (kuten aina).
Onko tuo "pisteiden puolustaminen" käytännössä sama kuin "menestynyt turnauksessa viime vuonna"?

Ennen turnauksen alkua viime vuonna saadut rankkipisteet vähennetään ja turnauksen loputtua lisätään tämän vuoden saadut pisteet.
Jos siis menestyy huonommin menettää saatuja pisteitä.

Re: Tennis 21.5.

Lähetetty:
Kirjoittaja odds
timo kirjoitti: Ennen turnauksen alkua viime vuonna saadut rankkipisteet vähennetään ja turnauksen loputtua lisätään tämän vuoden saadut pisteet.
Jos siis menestyy huonommin menettää saatuja pisteitä.
Väännän vielä rautalankaa.

Eli siis Ginin mukaan:
Toinen asia, mikä on normaalienkin turnauksien kanssa, että onko pisteitä puolustettavana
Itse olen ajatellut, että edellisten kausien menestys saattaa korreloida pelialustan, pallojen, ympäristön, yleisön ja monen muun seikan vuoksi. Toisaalta sitten aikaiset tippumiset saattavat seuraavana vuonna muistutella ja auttaa keskittymisessä.

En ollut kuitenkaan ajatellut, että laskevat atp-pisteet olisi se moottori, joka ajaisi parempiin suorituksiin.

Itselläni täysin hakusessa vielä se, miten aikaisempi menestys pitäisi huomioida vai onko sillä sitten mitään merkitystä.

Re: Tennis 21.5.

Lähetetty:
Kirjoittaja timo
odds kirjoitti: Itse olen ajatellut, että edellisten kausien menestys saattaa korreloida pelialustan, pallojen, ympäristön, yleisön ja monen muun seikan vuoksi. Toisaalta sitten aikaiset tippumiset saattavat seuraavana vuonna muistutella ja auttaa keskittymisessä.

En ollut kuitenkaan ajatellut, että laskevat atp-pisteet olisi se moottori, joka ajaisi parempiin suorituksiin.

Itselläni täysin hakusessa vielä se, miten aikaisempi menestys pitäisi huomioida vai onko sillä sitten mitään merkitystä.
Ensimmäistä kappaletta en ymmärrä edes, joten jätän sen kommentoimatta muutoin kuin totean, että useinkin aikainen
tippuminen jostain kumman syystä toistuu monen pelaajan kohdalla joka vuosi tietyissä turnauksissa (joissa esim. ei siis pisteitä ole
puolustettavana).

Eivät "laskevat ATP-pisteet" ole ratkaisevassa semassa. Mutta kyllä pelaajille rankingpisteiden mahdollisella menetyksellä voi olla suurtakin merkitystä.
Esim. kun tippuu tiettyyn tasoon joutuu karsimaan turnauksissa ts.pelaamaan enemmän ns.turhia matseja.
Lisäksi turnausten kaaviot muodostetaan myös rankingpisteiden mukaan.
Tämän voi todeta jo kun lukee pelaajien haastatteluja, jossa usein painotetaan kovaa halua puolustaa edelliskauden pisteitä!

Sinänsä pistelaskusysteemi on aika monimutkainen eli ATP:

Rankingpisteitä lasketaan korkeintaan:
4:stä Grand Slam-turnauksesta
8 Masters 1000 turnauksesta
ATP World Tour-finaalista
6:sta muusta parhaasta turnauksesta (ATP 500,ATP 250,ATP Challenger ja Future)

Pelaaja voi siis saada pisteitä vain 18 turnauksesta (+ATP finaaliturnaus).

Jolla intoa riittää voi tutustua lajin kiemuroihin lukemalla sääntökirjan reilu 150 sivua :wink:
http://www.atpworldtour.com/Corporate/Rulebook.aspx

Re: Tennis 21.5.

Lähetetty:
Kirjoittaja Gini
odds kirjoitti:
Onko tuo "pisteiden puolustaminen" käytännössä sama kuin "menestynyt turnauksessa viime vuonna"?

Käytännössä näin, mutta ei aivan yksiselitteisesti. Vastaan tässä alkuun vähän laajemminkin tuon yllä käydyn keskustelun pohjalta.

Otetaan esimerkiksi ATP-kalenterista tämä ajanakohta, jota nyt eletään. Pelaaja, joka sapuu Dusseldorfiin, ja on vuonna 2012 tippunut kyseisessä kisassa ensimäisellä kierroksella (tai ei ole sinä vuonna osallitunut ollenkaan), niin huono menestys tänä vuonna (tai vetäytyminen kokonaan) ei vähennä hänen nykyistä pistesaldoaan, joskaan ei myöskään auta kerryttämään sitä tämän viikon osalta jatkossakaan - Timon mainitseman monimutkaisen pistelaskentasysteemin - mukaisesti. (Itse systeemiä en rupea tässä avamaan sen yksityiskohtaisemmin, koska se on kompleksinen, eikä varmastikaan kiinnosta suurinta osaa tämän palstan lukijoita.)

Jos esimerkkipelaajamme on viime vuonna päässyt kolmannelle kierroksella ensi viikolla alkavissa Ranskan Avoimissa, voi hän ajatella, että tärkeintä on menestyä siellä, koska tänä vuonna tippuminen aikaismmin kuin tuo 3. kierros, on vahingollista hänen nykyiselle pistemäärälleen.

Näin hän voi ajatella, että Dusseldorf saa jäädä omaan arvoonsa, ja pelaajamme päättää "tankata" koko kisan. Toisaalta pelaaja voi ajatella, että hän haluaa saada paljon hyviä pelejä alle täällä Saksassa, jotta pystyisi mahdollisimman hyvin sitten seuraavalla viikolla puolustamaan näitä pisteitään. Nämä ovat niitä asioita, joiden kanssa tennisbetsari joutuu pähkäilemään. Mitenköhän hän suhtautuu asioihin? Toisilla pelaajilla on tietyt maneerit ja toiset tekevät erilailla. Tarpeeksi kauan kuin seuraa tourin tapahtumia, oppii hieman tuntemaan pelaajien käytöstapoja tietyissä tilanteissa. Vaikeata.

Miksi hän tulee sitten paikan päälle ylipäätään, jos mielenkiinto on ensi viikon kisassa? Ensinnäkin hänen on pakko, koska hän on tehnyt kalenterinsa kauden alussa ja lupautunut tulemaan Dusseldorfiin. Poisjäänti ilman virallista lääkärintodistusta on sakkoasia. Pelaajilla on paljon muitakin velvollisuuksia. Huippupelaajien on mm. pakko osallistua kaikkiin ATP1000-kisoihin - Monte Carloa lukuunottamatta - eli välillä on hyvin vaikea tietää motivaation tasosta.

Palatakseni vielä tuohon, nimimerkki oddsin, alkuperäiseen kysymykseen, että "onko tuo pisteiden puolustaminen käytännössä sama kuin "menestynyt turnauksessa viime vuonna", niin ei aivan ole näin. On olemassa tour-viikkoja, jolla voit ikään kuin puolustaa sen viikon pisteitä kokonaan toisessa kisassa, jossa et ole edellisenä vuonna edes pelannut, mutta voi puolustaa sieltä käsin edellisen vuoden - samalla viikolla olleen - toisen kisan pisteitä. Käytännössä pelaajat kuitenkin valitsevat seuraavana vuonna sen saman kisan, jossa ovat pärjänneet, koska selvästikin ovat siellä viihtyneet, mutta esimerkiksi matkustusmaileista johtuvista syistä, saattavat valita siltä viikolta eri kisan - voiden silti puolustaa viime vuotisia pisteitään.

Re: Yleistä keskustelua tenniksestä ja kysymyksiä

Lähetetty:
Kirjoittaja S.Mäenala
Gini taitaa olla tällä hetkellä foorumin number one tenniksen peesaussuosikkien joukossa. Siksi hän ansaitsee pienen auttavan kädenojennuksen. :peukku:

Aluksi muutama lainaus Giniltä:
Toisaalta olen onnistunut luomaan
järjestelmän, joka noukkii 2,5-3,5 väliltä ylikertoimia voitokkaasti. Sekin on jo jotain!

Näistä käppyröistä ei ole päivätasolla mitään hyötyy vedonlöynnissä. Yksinkertaisista
asioista ei pidä tehdä liian vaikeita!

287 vetoa, 104,3% alkuvuosi. Se on mulle huonosti, pystyn parempaan. Tai ainakin ennen
olen pystynyt. Suosikit tosta pois, niin palautus 106,9%. Tää on todellista, ei noi käppyrät
ja häkkyrät.
Ginin seurannasta poimin kaikki tämän vuoden tennis-vedot Chennaista alkaen:

Kuva

- 207 vetoa, keskimääräinen palautus tasapanoksin 102.92 %.
- kerroinkeskiarvo on huima, mutta jos jätetään kaksi mukana olevaa jättikerrointa pois, on muiden kerrointen keskiarvo 2.54.

Käytän tässä samaa jaottelua kuin tuolla aiemmin olleissa käppyröissäni: alle 1.90 kertoimet, tasabookit ja yli 2.10 kertoimet.
Jos ensin ja viimeksimainitut pelataan erikseen, on 1u. tasapanoksilla tuloksena seuraavat käppyrät:

Kuva

Kun vedoista tehdään tarkempi jaottelu, saadaan tämännäköistä:

Kuva

Vetojen lukumäärät näkyvät Tasapanos-laatikossa.

Ginikin näyttäisi kuuluvan siihen suureen enemmistöön, joka tekee tasapanoksilla paremman tuloksen kuin omalla suosituksellaan. Poikkeuksena luonnollisesti nuo suuret kertoimet; kaikille lienee selvää että ei ole kovin järkevää panostaa 250-kertoimiseen vetoon yhtä paljon kuin 1.40-kertoimiseen.

Alle 1.90 -ryhmä on senverran pieni (63 vetoa) että mitään pitemmälle menevää jaottelua ei kannata tehdä. Mainittakoon kuitenkin että 30:n pienikertoimisimman vedon palautus-prosentti on n. 140 %.

Tulos menee erinomaisesti yhteen aikaisemman postaukseni häkkyröiden kanssa.

Mutta nämähän ovat vain käppyröitä, eikä niistä ole mitään hyötyä päivätason vedonlyönnissä.
Hätätilanteessa tulos voidaan kuitata liian pienellä otoksella.
Joten, unohdetaan koko juttu...

Re: Yleistä keskustelua tenniksestä ja kysymyksiä

Lähetetty:
Kirjoittaja R-bet
S.Mäenala on kyllä jälleen kerran nähnyt vaivaa. Omia vetojaan kannattaa mm. tällä tavalla tosiaan analysoida. Otanta ei saa olla liian pitkältä ajalta, sillä peli ja oma vedonlyönti muuttuu, mutta toisaalta vetomäärän olisi oltava vähän suurempi kun nyt. En näe kuitenkaan tätä tutkimusta hyödyttömänä. Kyllähän nämä numerot antavat tukea S.Mäenalan aikaisemmille tilastoille. Kohta koko maailma lyö vain suosikkeja ja ehkä Gini ja ehkä minä lyödään edelleen kaavoihin kangistuineina altavastaajia.. entistä paremmalla odotusarvolla :D Vitsivitsi vaikka ikävä kyllä asenteeni on välillä "Tuen toki muuotksia, kunhan kaikki pysyy ennallaan".

Voisi olla yksi projekti itselleni että excel piirtelisi vastaavia käppyröitä seurantaani automaattisesti. Käppyröitä ja tilastoja on aina mukava seurata ja vielä parempi jos niitä osaa hyödyntää.

Onhan noista itsellekin hyötyä vaikka Ginin vetoja on analysoitu. Ehkä voin vähän pohtia omia arvioita vaikka samalla "pitäisi pelata suosikkeja" on hyvin vaikea laittaa arviointiexceliini tukemaan yksittäisen ottelun arvioita. Kuitenkin tungen tämän mietintämyssyyni ja katsotaan jos tulisi pelattua enemmän usein osuvia, joita tosin pelaan niin paljon kun mahdollista nyt myös, mutta lisää pitäisi ilmeisesti löytyä.

Avun voi tietenkin mielellään kohdistaa sitä haluaville tai sitten keskustella yleisesti, sillä muuten voi helposti tulkita että kyseessä "kyllä minä tiedän" asenne tai vittuilu. Kuitenkin hieno huomata että tällä foorumilla tosissaan analysoidaan vetoja, jopa muiden vetoja ja autetaan toisia, yhteistyössä tehdään vedonlyönnistä entistä parempaa. Peukkua tälle :peukku:

Re: Tennis 21.5.

Lähetetty:
Kirjoittaja odds
Gini kirjoitti:
odds kirjoitti: Palatakseni vielä tuohon, nimimerkki oddsin, alkuperäiseen kysymykseen, että "onko tuo pisteiden puolustaminen käytännössä sama kuin "menestynyt turnauksessa viime vuonna", niin ei aivan ole näin. On olemassa tour-viikkoja, jolla voit ikään kuin puolustaa sen viikon pisteitä kokonaan toisessa kisassa, jossa et ole edellisenä vuonna edes pelannut, mutta voi puolustaa sieltä käsin edellisen vuoden - samalla viikolla olleen - toisen kisan pisteitä. Käytännössä pelaajat kuitenkin valitsevat seuraavana vuonna sen saman kisan, jossa ovat pärjänneet, koska selvästikin ovat siellä viihtyneet, mutta esimerkiksi matkustusmaileista johtuvista syistä, saattavat valita siltä viikolta eri kisan - voiden silti puolustaa viime vuotisia pisteitään.
Kiitokset Ginille ja Timolle vastauksista. En ollut perillä ATP-pisteiden laskemisesta. Lähinnä sitä en tiennyt, että ne eivät tosiaan kerry kuin parhaimmista turnauksista.

Toinen amatöörin kysymys. Miten nuo karsinnat menee? Monesti näkee, että pelaaja pääsee itse turnaukseen vaikka olisi hävinnyt (viimeisen) karsintapelin. Tietääkö pelaajo jo ennen kyseistä peliä ettei voittoa vaadita?

Re: Tennis 21.5.

Lähetetty:
Kirjoittaja credit
odds kirjoitti: Toinen amatöörin kysymys. Miten nuo karsinnat menee? Monesti näkee, että pelaaja pääsee itse turnaukseen vaikka olisi hävinnyt (viimeisen) karsintapelin. Tietääkö pelaajo jo ennen kyseistä peliä ettei voittoa vaadita?
Karsintoihin osallistunut pelaaja voi päästä pääsarjaan, vaikka olisi hävinnyt karsinnoissa viimeisen kierroksen ottelunsa. Muistaakseni nämä "lucky loserit" arvotaan nykyään, jotta karsintaturnauksessa ei viimeisellä kierroksella pelattaisi merkityksettömiä otteluita. (Joskus aiemmin oli kai niin, että pääsarjapaikka annettiin parhaiten rankatulle hävinneelle pelaajalle, joten viimeisellä karsintakierroksella koko joukon parhaiten rankattu pelaaja saattoi hävitä ottelun tahallaan, jos pääsarjasta oli jo auennut paikka.) Silloin tällöin paikka pääsarjassa aukeaa vasta niin viime hetkellä, että osa karsintoihin osallistuneista on jo ehtinyt lähteä paikkakunnalta. Tällöin onnella on vieläkin suurempi osuus pääsarjaan pääsyssä.

Re: Yleistä keskustelua tenniksestä ja kysymyksiä

Lähetetty:
Kirjoittaja S.Mäenala
Mitä tapahtui 25.04.2013 ?

Kuinka on mahdollista että Timon juna kulkee kuin kiskoilla koilliseen vuositolkulla ja yhtenä kauniina päivänä tekee 90°-käännöksen ja jatkaa suoraan kohti kaakkoa? Näin kokeneella asiantuntijalla mitkään runit tai satunnaistekijät eivät voi tuollaista kehityskulkua selittää.
Ainoa selitys minkä keksin oli se että Timo onnistui roplaamaan omaa laskukonettaan epäonnisin tuloksin.
Muunlaisia selittäviä tekijöitä voisi löytyä vain markkinoilta.

Katselin foorumin tennisässien saavutuksia tältä keväältä seuraavin tuloksin:

Kuva

Kaikkien vihjaajien kaavioihin on merkitty huhtikuun 25. päivä.
Wille_78:lla on niin vähän vetoja tuon jälkeen että mitään selvää suuntaa ei voi määrittää.

TuplaJallua lukuunottamatta kaikkien vihjaajien käyrissä on merkityn päivämäärän kohdalla selvä käännekohta. Rajan jälkeen jokaisen käyrä kulkee vankasti alaviistoon.
Lenox'illa vedot olivat huhtikuussa vähän harvemmassa mutta käänne on kuitenkin selkeästi nähtävissä.
Ginillä ja Timolla tilanne on täysin analoginen ja käänne huonompaan suuntaan on ilmeisen selvä.

Mitä kummaa huhtikuun 25. päivänä oikein tapahtui? :?

Re: Yleistä keskustelua tenniksestä ja kysymyksiä

Lähetetty:
Kirjoittaja Gini
Varmaan sattumaa. Ainakaan mulla ja Timolla ei ole kovinkaan paljon samoja vetoja tuon päivän jälkeen, eli samanlaisiin kuoppiin on päädytty kahta eri reittiä. Mitään muutoksia ei kyllä ole tullut tehtyä - ainakaan tietoisesti.

En tiedä Timosta ja muista, mutta niin kuin olen jo aiemminkin sanonut, että mun mielestä markkina on koventunut, ja ehkä ei vaan pärjää enää..

Re: Yleistä keskustelua tenniksestä ja kysymyksiä

Lähetetty:
Kirjoittaja TuplaJallu
Jollain on vähän liikaa aikaa käytettävänä. :lol:

Aika hauska sinänsä kun vahvalla mutulla heitän ettei Timo ja Gini varmaan kovinkaan usein ('jos koskaan') ole laittaneet rahojaan samaan voittajaan, poikien kakertoimet on varmaan aika erilaiset ja silti jyrkkää laskua molemmilla.

Mun pitäis varmaan huolestua kun muut kuoppaa tolla aikavälillä ja mie en.

Jaa Gini ehtikin kirjottaa tosta Timo/Gini-erosta..