Tänään on 29.03.2024, 12:35.

Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Vedonlyöntiblogit. Pelivalintoja ja tarinaa rahapelien maailmasta ja vähän muualtakin.
Vastaa Viestiin
Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Aloittelevan vedonlyöjän blogi
18.11.2010

Viikon verran on kulunut edellisestä blogikirjoituksesta, joten takaisin sorviin ääreen on jälleen mukava palata. Olette saattaneet huomata, että blogimme tyyli on muuttunut sen alkuajoista huomattavan paljon. Onkin ehkä nyt hyvä, että selvitetään vähän sitä, mitä on joskus tapahtunut, ja miten Pietron ja kumppaneiden aloittelevan vedonlyöjän blogi jatkaa tästä eteenpäin. Alussa seurasimme hieman tarkemmin sitä, miten onnistumme aloittelijoina kehittämään 200 euron alkupanostuksella kassaamme suhteellisen nopealla (epäammattimaisella) tyylillä mahdollisimman suureksi. Tuli aika kun pääsimme noin 5000 euroon ensimmäisen vuoden sisällä, jonka jälkeen otimme aikalisän ja harkitsimme muutamaa tärkeää asiaa. Ensinäkin, olimme yllättyneitä miten nopeasti saimme kasvatettua kassaamme noinkin suureksi tuolla alkupääomalla (tästä suuri kiitos alkuvuoden puolenvälin jälkeen löytyneiden jalkapallon live-vedon, jossa löimme usein tappiolle menneen puolesta puoliajalla mikäli joukkue oli ennakkosuosikki ennen ottelua). 5000 euron rajan ylitettyämme teimme siviilielämän puolella muutamia sijoituksia, jotka rahoitimme täysin pelitililtämme. Tämän jälkeen meille jäi muistaakseni rahaa 1 - 2 tuhatta euroa, jonka piti olla hyvä raha vielä jatkossa. Tästä alkoivat kuitenkin ongelmat:

Oletimme, että saamme jatkettua samaa tahtia ja sorruimme muutamiin typeriin virheisiin. Ensinäkin, lopetimme lähes kokonaan livepelaamisen, ja keskityimme etsimään moneyline tyylillä voittajia sekä jalkapalloon, mutta myös jääkiekkoon. Tässä vaiheessa panokset olivat jo liian suuria kassaan nähden, koska jokainen aloittelijakin varmasti tajuaa (me mukaan lukien) että noin 800 euron tappiot 1400 euron kassassa tuntuu 24h sisällä aika pahalta.. Noh, lopputuloksena laitoimme about 500 euron kassan puoliksi, ja päätimme jatkaa omalla tileillämme loppuvuoden ajan. Näin pääsemmekin tähän päivään, jolloin olemme tilanteessa että pelitileiltämme ei tällä hetkellä löydy juurikaan lantteja. Olemme molemmat sijoitelleet pikkusummia huvinvuoksi jääkiekkoon, jalkapalloon, sekä yksittäislajeihin mutta mitään suurempaa ajatusta tässä ei ole ollut takana, eli huvin ja jännityksen vuoksi pientä pelihimoa ollaan tasoiteltu.

Nyt täytyy muistuttaa, että allekirjoittaneen NFL-vedot pelataan eri kassasta Pinnaclen kautta, mutta en tätä ottanut mukaan laskuihin lainkaan sillä se on projekti joka alkoi vasta tämän NFL-kauden alussa, ja panokset ovat suhteellisen pieniä.

Palatakseni vielä viimevuotisiin tapahtumiin, oli ehkä onni että tajusimme lyödä jarrut päälle ja ottaa noin 4000 euroa pois pelitilltämme, ennen kuin olisimme auttamatta hävinneet kaikki takaisin koska emme jatkaneet pelaamista samalla tyylillä. Toisaalta, kuka tietää mikäli tuolla suuremmalla kassalla olisimme ottaneet pari hieman tarkemmin harkittua vetoa, olisimme ehkä tällä hetkellä huomattavasti paremmassa tilanteessa kuin tällä hetkellä. Noh, suurin osa voitetuista rahoista meni hyvään tarkoitukseen, ja osa hävittiin takaisin joten olemme ihan tyytyväisiä tähän. Nyt voidaankin sanoa, että noin parin vuoden projekti on päättymäisillään. Älkää kuitenkaan olko huolissanne, sillä vuoden 2011 alusta alkaen on Pietrolla ja kumppaneilla jälleen uudet suunnitelmat, joista kirjoitellaan tässä blogissa varmaankin joulukuun aikana. Sen verran voin paljastaa, että alamme pelaamaan huomattavasti suuremmalla alkukassalla, ja tulemma kohdistamaan vetomme ainoastaan yhteen tai kahteen sarjaan, josta meillä on vahva tietämys. Uskomme, että tällä tavalla tulemme saamaan mahtavia tuloksia tulevaisuudessa.

Nyt, ehkä blogin otsikko muuttuu vuoden alussa tai ehkä ei, mutta homma jatkuu täällä ylikerroin.comissa blogin muodossa kuitenkin edelleen. Eikä nyt ennen vuoden vaihtumistakaan voi jäädä laakereille lepäämään, sillä mäkihyppykausikin on alkamassa ja sinne on pakko laittaa muutamia vetoja/kisa aina sisään ainakin ihan jännityksen vuoksi.

Ja vielä pahoittelut GWS:lle, Fat Mikelle ja muille jenkkifutisintoilijoille, sillä en ehitnyt laittaa arvoita viime viikonlopun nihkeästä kierroksesta. 5 oikein, 5 väärin oli mun saldo, mutta kun Patriots voitti hieman suuremman panostuksen ottelun, oli kierros kuitenkin ihan ok. Mistä muuten johtui tuo Dallasin huima ottelu Giantsia vastaan New Yorkissa? Eli Manning ei mahtanut mitään, kun Cowboys puolusti kuin olisi pelannut elämästä ja kuolemasta. Ja tuo yli 100 jaardiin interception td 2 neljänneksen lopulla?! huh huh...

Ainiin, tuo Children Miracle meni kyllä Floridassa aivan penkin alle, kun Vijay oli parhaana mun vedoista jaettu 12. Rickie Fowler pelasi yllättävän hyvin ollen kolmas, ja se harmitti mua vähän sillä dissasin poikaa jonkin verran ennen turnausta. Ei ihmeempää kerrottavaa siis tuolta, mutta odotetaan mäkihypyn ohella vielä Europeantourin Dubain turnausta, jossa pelailee ainakin Westwood jolle tuo kenttä sopii kuin nenä päähän, katsotaan mitä saadaan tuohon turnaukseen pelailtua..

Nyt oli tälläinen vähän muistelukirjoitus, mutta toivottavasti jokainen pääsi tilanteessa nyt ajan tasalle, eikä ihmettele turhaan mitä me täällä höpistään. Nyt vuoden alkua, jenkkifutista, mäkihyppyä ja golfia joka tuutista. Elämä hymyilee.

Rakkain peliterveisin,

Pietro & Kumppanit

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Aloittelevan vedonlyöjän blogi
29.11.2010

Joulufiilikset nousi pintaan viimeistään eilen, kun risteilyaluksella soineet joululaulut oli vahvistettu välkkyvillä joulukuusilla sekä jouluruoalla. Löytyi laatikoita, rosollia, lihapullia ja sitä itseään, eli kinkkua. Teki mieli maistaa, mutta ajattelin että kun vielä se kuukaudenpäivät jouluun on, saan kaikki tarvittavat kiksit siitä että yritän kuivatella jäisen vetisiä sukkiani kauppareissun jälkeen. Jouluoluthan toki oli asia erikseen... Noh lunta tulee ja lunta menee joten pitää olla onnellinen että kääntyi noin nopeasti selvästi pakkasen puolelle, kun täälläkinpäin maailmaa ollaan jo totuttu rämpimään uuden vuoden puolelle loskapaska +/- 1 asteen lämpötiloissa. Kaikesta huolimatta olen jouluihmisiä, ja kun keskiviikkona raavitaan joulukalenterin ensimmäinen luukku auki, ei fiilis voisi olla hienompi. Veikkauksen joulukalenteri tosin edelleen ostamatta, viime vuonna yritin ensimmäistä kertaa ja koukkuunhan siihen jäi. Pian taas ärrälle uutta hakemaan, mikäli niitä tänä vuonna edes tulee. Mulle jäi sellainen fiilis että ne oli suosittuja, joten oletan ainakin että huomenna sellaisen itselleni saan.

Joulukuussa aikaa jää toivottavasti myös enemmän harrastuksille (lue: vedonlyönnille) koska alunperin marraskuulle suunnittelemani lomakuukausi ei olisi voinut mennä enemmän pieleen. Olin kiireisempi kuin kertaakaan aikaisemmin kuluneen vuoden aikana. Tästä voin syyttää osittain itseäni, ja omaa kunnianhimoisuuttani, mutta vedonlyöntiharrastus tuossa sekä Pietron että Mopon osalta kärsi suuresti. Pyritään korjailemaan asiaa joulukuussa, ja potkia uutta projektia käyntiin suunnitelmien mukaan vuoden vaihteessa.

Tarkoitus oli kirjoittaa jälleen mäkihypystä, ja vähän siitä mitä tuolla Rukalla tänä viikonloppuna oikein tapahtui. Harmittaa, että en itse päässyt alusta asti mukaan meininkiin, vaan piti tyytyä sunnuntain lähetyksiin. Onko muuten mitään hienompaa asiaa kuin nuo Yleisradion talviurheilun (ja urheilun) superviikonloput yleensäkin? Huhhei mitä menoa sanon minä. Kuvitelkaapa itse, että heräilette lauantaisin 7 - 8 aikaan (kyllä, olen aamuihmisiä), laitatte kahvin tippumaan ja siirrytte olohuoneen puolelle varustuksena kylpytakki, kahvikuppi ja taloa ympäröivä lähes maaginen hiljaisuus. Kun katsotte ikkunasta ulos, lumihiutaleet tippuvat hiljaa ruutujen takana samalla kun laitat villasukat lämmittämään jalkateriäsi, jonka jälkeen olet valmis syventymään huipputalviurheilun pariin. I FUCKING LOVE IT!

Nyt kun vielä oli mäkihyppy YLEn tarjonnassa mukana, niin tuo tarjonta oli kyllä mahtavaa. Itse pidän hyvänä asiana, että mäkisirkus siirtyy kuitenkin taas MTV3 kanavalle, sillä siellä Toni Niemisen johdolla tuossa hommassa on kyllä enemmän fiilistä. Unohtui mainita että kaiken kruunaa vielä kooste raveista tuohon väliin, niin alkaa olemaan meikäläisen fiilikset huipussaan. Kisatapahtumista jäi paljonkin mieleen, sillä toki myös hiihdot tuli seurattua mutta niihin en vetoja ainakaan vielä sisään laittanut. Miesten puolella toki Aleksandr Legkovin eläimellinen meno 15km takaa-ajossa jäi päälimmäisenä mieleen, sillä niin suurella voimalla ja tahdolla mies tuossa kisassa painoi menemään. Ihailtavaa. Noh, jos nyt kuitenkin päästäisiin vedonlyöntiin ja mäkihyppyyn saakka, eli muutama pieni veto tuli kuitenkin laitettua, koska ajattelin että voimasuhteet H2H vedoissa oli aika hyvin mun mielessä.

Mopo sanoi, että pelitarjonta oli Nordicbetillä todella nihkeää, eikä Betfairilla rahaa pyörinyt lainkaan, joten mistä olisi mahdollista saada mahdollisimman paljon pelattavaa mäkisirkukseen? Toki sieltä vetoja löytyy, mutta tällä tarjonnalla pelattavaa löytyy harvoin. Kommentit ja vinkit olisivat tervettuleita tämän asian suhteen..

Vedot olivat kuitenkin Tom Hilde vs Daiki Ito, jossa Ito sai mielestämme aivan uskomattoman korkean kertoimet 2.25, joka oli ehdottomasti kannattava kerroin. Epäonneksemme Daiki myöhästyi hieman toisen hypyn ponnistuksessa. Virhe joka maksoi miehelle sijoituksen Hilden etupuolelle. Eroa taisi olla loppupisteissa 1,1 tai 1,2 pistettä, joten jättipotti jäi Rukalta saavuttamatta. Varmaakin varmempi taisi kuitenkin olla toinen vetomme, jossa Thomas Morgernstern oli laitettu H2H kamppailuun Ville Larintoa vastaan. Kaikella kunnioituksella Larintoa kohtaan tuo Morgin 1.55 kerroin maistui kyllä meille, joten saimme kuitenkin kohtalaisen hyvän tuloksen maailmancupin avauksesta. Muuten mieleen jäivät Ollin keskisormi, Puolalaisten todella heikko suorittaminen (jopa krakovan kolibrin), sekä Norjalaisten hieno aloitus tälle kaudelle. Ennakoin että saattaisivat olla korkealla maailmancupin kokonaiskilpailussakin, koska en usko että panostavat ainoastaan MM kotikisoihin. Kojonkoski on luotettava veijari, jota ainakin minulla on ikävä.

Muista vedoista sen verran, että NFL jäi kiireiden takia kokonaan väliin. Tänään pelattava MNF tarjoaa 1.909 kertoimella Pinnaclelle San Franciscon vierasvoittoa -1.5 pisteen tasoituksella Arizona Cardinalsista. Todellinen antikiimaottelu, sillä El Clasicosta löytyi myös pelattavaa, kun iskettiin u2.5 maalia kertoimella 2.25 josta löytyy ilmaa aika paljon. Jännityksellä odotetaan tuota ottelua, toivotaan että Barcelona voittaa 1 - 0.

Olisi kiva saada kommentteja kaikesta, ja varsinkin jostain laajasta pelitarjonnasta mäkihypyn maailmancupiin liittyen.

Palataan taas asiaan ystävät hyvät, kun kinkun tuoksu alkaa jo konkreettisesti tuntua sieraimissamme.

PM

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Aloittelevan vedonlyöjän blogi
23.12.2010 - 24.12.2010

Joulussa on ihmeellistä taikaa. Kaiken kiireen ja hulabaloon keskellä unohdamme yleensä sen, mikä on oikeasti elämässä, ja joulussa yleensäkin tärkeintä. Nyt en puhu kuitenkaan perheestä, kinkusta tai yhdessäolosta, mitkä nekin sinäänsä kuuluvat olennaisesti vuoden upeimpaan juhlaan. Puhun nyt niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin rauhoittuminen. Toivon että lukijat nyt myös rauhoittuvat hetkeksi, eivätkä vain ahmi sanoja tästä tekstistä sanojen perään. Rauhoittukaa hetkeksi, sulkekaa silmänne ja hengittäkää kolme kertaa oikein syvälle, ja tuntekaan ylimääräisen painolasti putoavan harteiltanne pieneksi hetkeksi. Jos onnistut täydellisesti hengityksen kanssa, saatat tuntea olosi helpottuneeksi noin kolmen sekunnin ajan. Se kuitenkin riittää.

PS. Tässä vaiheessa noin 99% vedonlyöjistä, sekä muista tämän tekstin sattumalta löytäneistä lukijoista lopettaa lukemisen, ja mielessään kumittaa tämän paskan mielestään välittömästi. Mikäli olet räpistellyt tähän saakka, pyydän sinua miettimään haluatko oikeasti lukea tätä tekstiä loppuun saakka. Jos sinulla on vähänkään sellainen olo, että et jaksa keskittyä tai lukea joka ikistä sanaa, pyydän kohteliaasti sinua sulkemaan tämän sivuston. Tästä kohdasta jatkavat ainoastaan ne, joita oikeasti kiinnostaa, vaikka minua ei kiinnosta paskaakaan. Eikö olekin omituista? Juuri tämän takia rakastan joulua, ja kirjoittamista niin valtavasti.

Palataan takaisin rauhoittumiseen. Mikäli jaksoit yrittää yläpuolelle kirjoittamaani "rauhoittumisharjoitusta", olen sinusta todella ylpeä. Tiedän että se tuntuu yllämainitun kolmen sekunnin ajan aivan mahtavalta. Kaikki murheet unohtuvat ja olet hetkessä maailman onnellisin ihminen. Ihminen ilman huolia ja murheita, ihminen ilman ongelmia. Voi kun tämän olon saisikin jatkumaan loppuelämäni ajan.

Jos joku vielä tässä vaiheessa ihmettelee mistä minä oikein puhun, ja milloin aloitetaan puhumaan vedonlyönnistä, olen pahoillani puolestasi. Äskeisessä lauseessa mainittiin viimeisen kerran tuo uhkapelin kiehtovaan maailmaan mukaansa tempaava sana. En ole poikki, itseasiassa vuoteni oli peleistä voitollinen mutta sillä ei ole tässä vaiheessa väliä. Tämä teksti ei ole katkerille, itsekkäille tai omahyväisille ihmisille. Minun ei tarvitse edes kertoa sitä sinulle, sillä sinä ystäväni olet juuri niin erityislaatuinen lukiessasi tätä tekstiä. Olet hyvä ihminen, ja haluat aina kaikille muille parast mahdollista. Se on upea piirre. Ja arvaa mistä tiedän tämän? Itsekkäät, ylimieliset, epävarmat, muiden mielipiteistä välittävät ihmiset eivät ikinä jaksa lukea tälläistä roskaa tänne asti. Kuten mainitsin, olet erikoinen, ja toivon että jaksat seurata tätä elämän vaikeinta, mutta palkitsevinta polkua loppuun asti. Kuulun niihin ihmisiin, jotka uskovat että lopussa odottaa suuri palkkio; rauhoittuminen.

Sana rauhoittuminen, mitä siihen yleensä liitetään? Hiljaisuus, yhdessä paikassa oleminen, kärsivällisyys. kunnioitus, itsevarmuus... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Nyt kysynkin, mikäli rauhoittuminen on avain (ainakin omalla kohdallani) onneen, miksi emme pysty rauhoittumaan kuin mahdollisesti kerran vuodessa, ja silloinkin vain tietyn aikajakson ajaksi?

On aika kertoa hieman omasta tarinastani. Olen nuoresta asti ollut kovin ujo, ja epävarma itsestäni. Olen yleensä paikasta riippumatta miettinyt mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. Tämä on aiheuttanut sen, että olen joutunut tekemään lukuisia sellaisia asioita, joita en oikeasti olisi halunnut tehdä. Ulkopuoliset tekijät ovat vaikuttaneet käyttäytymiseeni aivan valtavasti useiden vuosien ajan. Tämä vuosi on ollut poikkeus. Tänä vuonna olen useaan otteeseen pysähtynyt, rauhoittunut ajattelemaan mitä minä olen, ja miksi. Olen ymmärtänyt, että omat valintani ja omat ajatukseni alitajuntaisesti määrittävät oman tyytyväisyyteni itseeni/elämääni. TÄMÄ ON OLLUT VALAISEVA KOKEMUS!!

Antakaa minun kertoa lisää, haluan vääntää asian teille rautalangasta. Yläaste ikäisenä minulla oli paha akne, joka vaikutti itseluottamukseeni ja "minä" kuvaani valtavasti. Toinen asia oli pukeutuminen, jota en omasta mielestäni osannut tarpeeksi hyvin. Oikeastaan ongelma oli se, että olisin halunnut pukeutua omalla tavallani, mutta pelkäsin liikaa mitä muut oppilaat siitä ajattelivat. Yläasteen jälkeen tajusin yhden upean asian. Minulla saattoi olla aikoja, jolloin oikeasti en välittänyt pätkääkään siitä mitä muut ihmiset minusta ajattelivat. Elämä oli upeaa, ja minulla oli ehdottomasti elämäni parasta aikaa juuri tuolloin. Miksi en sitten tuolloin välittänyt lainkaan siitä mitä muut ajattelivat minusta? Syitä oli tasan kaksi:

01 Olin niin tutussa seurassa (pitkäaikaiset ystävät) että tiesin saavani kavereideni hyväksynnän ulkonäöstäni, puheistani ja teostani huolimatta.

02 Pääsin yllämainittuun tilaan ainoastaan ulkoisten tekijöiden avulla (elokuva, musiikki, vaatetus, ilmasto... mikä tahansa)

Nämä kaksi yllämainittua asiaa muuttivat elämäni!

Tajusin eräänä päivänä, miettiessäni (RAUHOITTUESSANI) asioita, että minun on pystyttävä olemaan oma itseni tilanteessa kuin tilanteessa. Tämä on asia, joka on sisäistettävä sata prosenttisesti, ja saatava alitajuntaan, mikäli haluat sen toimivan täysin. Mitä väliä sillä on mitä ihmiset sinusta ajattelevat, olitpa pitkä, lyhyt, lihava, laiha... mitä tahansa! Tämä on ainut tapa olla sosiaalisesti, henkisesti ja fyysisesti 100% sitä, mitä jokaisen meidän on tarkoitettu olevan.

Palataan esimerkkeihin. Oliko luolamiehillä peiliä mistä he olisivat voineet tarkistaa miten heidän hiuksensa olivat? Ei. Mitkä asiat silloin vaikuttivat yksilöiden hyvinvointiin? Se, miten he näkivät itsensä, ja minkälaisessa arvossa he itseään pitivät. Miettikää hetki, mikä on tärkeämpää? Se, että näytät hyvältä 500 euron puvussa, vai se, että pidät itsestäsi OIKEASTI juuri sellaisena kuin olet.

S.Sukkelan (erittäin fiksu kaveri, vaikka en henkilökohtaisesti tunnekaan, se huokuu hänestä, hän uskoo ja rakastaa itseään hyvällä tavalla) blogista luin miehen nuoruusvuosista. Mahtavaa luettavaa, näin paljon itseäni noissa teksteissä ja mahdollisesti jopa tiedän mitä mies on käynyt läpi. Upea tunne. Kysynkin muuten vielä teiltä, oletteko koskaan saaneet aivan uskomattoman upean mimmin puhelinnumeroa, mutta olette olleet todella hermostuneita jo siitä, että teidän on pitänyt soittaa tytölle? Oletteko koskaan ajatelleet, että mikäli jo kynnys soittaa naiselle on niin suuri, miten voisitte ikinä saada vietyä juttuanne pidemmälle? Kyse on jälleen siitä miten näet itsesti. Ajattele asiaa vaikka intiaanien toteempipaaluna. Nainen on juuri SINULLE täydellinen, ja asetat hänet luonnollisesti toteemipaalussasi niin ylös kuin mahdollista, ja silti saatat pitää itseäsi "ihan ok tyyppinä", eli toteemipaalun keskivaiheilla koska sinulla ei omasta mielestäni ole esimerkiksi tarpeeksi rahaa, hienoja vaatteita yms... HALUAN että asetat itsesi tästä eteenpäin oman toteemipaalusi korkeimmaille paikalle, ja näe itsesti AINA yhtä arvokkaana, kuin näet ihmisen jonka kanssa olet kanssakäymisessä. TÄMÄ on AINUT tapa mahtaviin kokemuksiin elämän joka osa-alueella.

Haluan vielä nostaa esiin muutama tärkeän asian, josta voin kirjoittaa myöhemmin lisää:

- Älä tuomitse ihmisiä (älä tuomitse oikeasti ketään).
- Näe jokaisessa ihmisessä pieni osa itseäsi.
- Elämäsi on juuri niin mahtava kuin sen itse haluat olevan.
- Käyttäydy aina juuri niin, kuin sinulle on luonnollista! (ERITTÄIN TÄRKEÄ ASIA)

Kiitos että jaksoit lukea, mikäli sinulle tuli mitään ajatuksia esiin tästä tekstistä, laita minulle yksityisviestiä tai kommentoi tähän blogi topiciin. Vastailen niin nopeasti kuin mahdollista.

Olet tärkein!!

hyvää joulua kaikille,

PM

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Aika paljon on tapahtunut taas sitten viimeisimmän kirjoituksen. Jätän suurimman osan kertomatta, omasta halustani. Olen viime aikoina miettinyt paljon pelaamista, ja sen motiiveja. Tätä kautta mielessäni on usein pyörinyt ihmisten yleinen onnellisuus, ja siihen liittyvät tekijät. En ole alkanut yhdistelemään näitä sen enempää, sillä olen jo pidemmän aikaa ollut siinä ajatusmaailmassa, että ihmisen onnellisuus lähtee pääsääntöisesti siitä että hän elää juuri sellaista elämää kuin hän itse haluaa. Tästä meillä on olemassa hyviä esimerkkejä, kuten esimerkiksi tämä suomalainen pariskunta, joka elää omaa elämäänsä tällä hetkellä purjehtien ympäri maapalloa. Okei, tietysti kyseessä on ääriesimerkki, mutta mitä parhain sellainen. Kuinka moni niistä facebookiaan ja twitteriään päivittävistä 36-vuotiaista perheenäideistä ja isistä on oikeasti 36-vuotiaana onnellinen siihen mitä on elämässään siihen saakka saavuttanut, tai pikemminkin uhrannut saavuttaaksen sen mitä on juuri nyt.

En millään tavalla halua pistää halvalla näitä ihmisiä, sillä mikä oikeasti olisi sen hienompaa kuin viedä omaa 6-vuotiasta pentuaan paikallisen futisseuran jalkapallokouluun, ja sen jälkeen huoltoasemaltalta haettujen saunalimujen jälkeen vaimon ja perheen kuopuksen luokse takaisin turvalliseen omakotitaloon maailman upeimmassa maassa, Suomessa? Ei varmasti mikään! Ei siinä tunnu 200 000 euron asunto- ja autolaina, eikä pienet ongelmat vaimon kanssa makuuhuoneen puolella. Kun mietitään oikein syvälle, ei meillä Suomessa asuvilla suomalaisilla tai ulkomaalaisilla edes oikein olisi varaa olla muuta kuin onnellisia. Mutta silti olemme. Silti olemme usein niin toivottomia, valitamme, tiuskimme ja joskus jopa turvaudumme väkivaltaan (usein alkoholin alaisena). Olisiko aika taas kerran pysähtyä ja miettiä mikä on tärkeää?

Nyt kaksi kirjoittamaani kappaletta ovat hyvin ristiriidassa toistensa kanssa. Yritän kiteyttää pointtini yhteen lauseeseen. Teillä on kaksi vaihtoehtoa; joko olette onnellisia siihen mitä teillä on (koska se on usein enemmän kuin osaatte ymmärtää), tai sitten menette ja teette elämällänne jotain mistä oikeasti nautitte (ostatte veneen ja lähdette soutamaan ruotsiin, tai muutamme muutamaksi kuukaudeksi Thaimaaseen). Tätä voisi melkein alkaa kutsua Pietron kaavaksi onnelliseen elämään, mutta ihan ei kehtaa koska ei tämä mikään uusi juttu ole. Itseasiassa tämä on ollut aina kaikkien tiedossa, mutta yleensä se on vain äärettömän vaikea tiedostaa omalla kohdalla.

No niin, tässä vaiheessa nyt sitten se blogini viimeisinkin lukija lopetti! Jätetään nuo onnellisuusasiat hetkeksi aikaa, ja mietitään vähän muita asioita. Sanon kuitenkin vaan, että ei tekisi kenellekään pahaa joskus miettiä äsken kirjoitettuja juttuja. Mä en ole oikeastaan enää pitkään aikaan ymmärtänyt valittajia. Valittajia on paljon, ja heitä on erilaisia. On rikkaita valittajia, sekä köyhiä valittajia. Molemmat yhtä pahoja. On pitkiä, ja lyhyitä. Lihavia, ja laihoja. Miehiä, ja naisia. Jos saisin sen kuuluisan suuren puurokauhan, en antaisi sillä maailmalle rauhaa vaan antaisin sinne jouluntienoille kansainvälisen älä-valita-päivän. 19.12 olisi mahdoton valittaa 24h ajan. Se vasta olis pojat jotain... Noh, on mullakin toiveet mutta uskoisin että tollasen päivän jälkeen fiilis vois olla aika erilainen. Pitää alkaa kehittelemään tätä! (huomautus1: täytyy sanoa että ei allekirjoittanut mikään priimus ole, valitan todella usein ja kun huomaan sen alkaa hävettää). Ajatus oli kuitenkin se, että jokainen miettis tätä ja tajuais mitä se tarkoittaa omalla kohdalla.

En ole pelaillut paljon viime aikoina, en ole oikeastaan ollenkaan. NFL jäi kokonaan viikon 11 tai 12 jälkeen, ja se harmittaa todella paljon, mutta oli täysin oma moka. Mäkihyppyä oon yrittänyt seurailla, mutta yhtään en ole sinne pelaillut. Hautamäen Matin kanssa meinasin päästä kuvaan Helsinki-Vantaalla, mutta se karkas. Futiksesta en tiedä tällä hetkellä yhtään mitään, ja tarkoitus onkin alkaa jo nyt keskittyä ensi vuoden Veikkausliigaan, mikäli otan sen mun pelivalikoimaan. En tiedä vielä. NFL pysyy, se on varma, mutta saa nähdä hyppäänkö siihen mukaan enää tässä vaiheessa, vai alanko jo valmistautua ensi kauteen pitkällä kaavalla. Mäkihyppy pysyy, ja sitä tullaan vähän varmaan myös pelailemaan. Sitten tulee rakkaat hevoset. Tarkoitus olisi kevään aikana syventyä paljon, vaikka paikan päälle en pääse kertaakaan tulemaan oikeastaan missään Suomen radalla. Oon päättänyt että se ei kuitenkaan ole ongelma, ja ajattelin hankkia toisen sijoitushevosen myös heti niin pian kuin se on taloudellisesti mahdollista. Nykyisestäkään en ole tainnut mainita? Noh, siitä voisi jutella tällä viikolla vielä lisää. On vienyt mun sydämen jo nuorena. Toisen hevosen olis tarkoitus olla vähintään 50 - 75% mun omassa omistuksessa. Jos jollain blogissa on kontakteja tai ideoita muuten heppajuttuihin liittyen niin laittakaa vaikka kommentia tai kirjotelkaa yksityisviesti. Suit yourself. En mä sitä hevosta teidän kautta tuu hankkimaan, koska mun tähtäin on jo lukittu mut aina on kiva saada muiden kommentteja ja mielipiteitä!

Mun on pakko kertoa mun unelmista ihan vähän (tää teksti menee nyt laidasta laitaan mutta ei musta koskaan kirjailijaa tule joten ei kiinnosta). Yks niistä liittyy hevosiin ja raveihin hyvinkin oleellisesti. Mä haluaisin omistaa kokonaan 2 tai 3 (muutaman ikävuoden välein) hevosta ja kiertäisin niiden kanssa ainakin vuoden ajan kaikki mahdolliset kilpailut. Sanon vuoden verran näin aluksi koska haluaisin et mulla olis sen ikäsenä muutakin elämää ku makkara, mut jokatapauksessa tää on tällä hetkellä mun yks suurimmista unelmista. Unelmoin toki myös perheestä (1 lapsi), omakotitalosta synnyinseudullani ja rauhallisesta elämästä. Aika laimeeta, tai siltä se ainakin tuntu tällä hetkellä kirjoittaa mut unelma mikä unelma. Viimeinen unelma mistä voisin kirjoittaa on sellainen järkyttävän (ihan over the top) kokonen kirjahylly täynnä kirjoja. Tietokirjoja, elämänkertoja sekä tositarinoihin perustuvaa kirjallisuutta. Rakastan kirjoja, vaikka mun suhde kirjoihin on varsin erikoislaatuinen. Tällä hetkellä lukeminen ei oo maistunu muutamaan kuukauteen ollenkaan, mut aina kun haistan kirjakaupan jossain oon valmis lukemaan kaikki siellä olevat kirjat. Tällä hetkellä on pari hyvää kesken, toinen on NLP:hen (neuro linguistic programming) liittyvä, ja toinen on Sofi Oksasen Puhdistus, jonka kehtaan just ja just myöntää etten vieläkään ole lukenut. Yritän lopettaa sen tällä viikolla jos musta tuntuu siltä.

Olipa mukava kirjoittaa pitkästä aikaa tänne kaikenlaista mitä nyt on ollut mielessä. Mutanen Aapo aloitti hienon blogin, meen heti kommentoimaan sinne jahka saan tän lähetettyä!

/pm

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Tammikuun pimeyden ja kiireen keskellä hymyn huulille tuo Australian Open, joka on ehtinyt livahtaa jo kolmannelle kierrokselle kaiken kiireen keskellä. Katsotaan olisiko mahdollista peesailla forumin tennistietäjiä lopputurnauksen ajan, sillä aika paljon olisi hinkua laittaa rahaa sisään noihin peleihin!

Tennistä pelaillaan sitten kun sen aika on, mutta nyt olisi tarkoitus keskittyä muutamalla sanalla kotimaiseen liigacupiin, jonka alku sekin ehti livahtaa meikäläiseltä ohi suun. Jonkinlainen varaslähtö tuo Maarianhaminan ja Hakan välinen ottelu kuitenkin oli, joten näkisin että on hyvä aloittaa lauantaina Espoossa pelattavasta ottelusta Honka - Maarianhamina.

Lähtökohdat liigacupiin ovat totutun mielenkiintoiset, sillä joukkueet tuttuun tyyliin pyörittävät ringissään suuren määrän pelaajia, mukaanlukien omista juniorijoukkueista nostettuja pelimiehiä ja ulkomailta saapuvia testipelaajia. Liigacup-vedonlyönnissä on normaaliin sarjaan verrattuna myös muita ulkoisia seikkoja, joita pitää ottaa huomioon pelejä tiiraillessa. Listaan muutamia tärkeitä seikkoja alapuolelle:

01 Joukkueiden valmistautumiset otteluihin.
02 Motivaatiotekijät.
03 Sääolosuhteet.
04 Harjoitusrytmi.

Nythän ollaan siinä mielessä hyvässä tilanteessa, että FC Interin ei enää tarvitse matkustaa Rovaniemelle pelaamaan liigacupia, koska joukkueet on jaettu etelä- ja pohjoislohkoon. Tästäkin asiasta voi tietysti olla montaa mieltä, onko se sitten hyvä vai huono asia, mutta yleisesti ottaen pidän tätä muutosta hyvänä asiana. Tämä muutos lohkojaossa taisi muuten olla jo viime vuoden liigacupissakin, mutta oli miten oli, muutos on hyvä asia ja näin sen pitää olla jatkossakin. Motivaatio peleihin pysyy parempana, kun ei tarvitse matkustaa ylipitkiä matkoja liigacupin takia, joka ei ilmeisesti vieläkään ole kovin hyvässä huudossa pelaajien keskuudessa.

Tarkoituksena on kirjata tänne ylös kaikki vedot, mitä liigacupiin tulee pelattua. Alkukassaa pyörittelen tässä vielä muutaman päivän, mutta todennäköisesti se asettuu noin tuhannen euron paikkeille.

Sitten ajattelin kirjoittaa vielä vähän joukkueista, en välttämättä kovinkaan hyvin vielä kartalla ole, mutta toivottavasti lukijat joita liigacup kiinnostaa voisi täyttää mun tiedoissa olevia aukkoja omalla asiantuntemuksellaan.

HJK & Honka
Pääkaupunkiseudun joukkueet ovat mulle liigacupin suurimmat voittajasuosikit, ihan pelkästään sen takia että ne omaavat hyvän pelaajamateriaalin ja usein harjoitusrytmi on ollut tässä vaiheessa sellainen että pelaajien jalkakin vielä liikkuu otteluissa rankan treeniviikon päätteeksi. Honka on ainakin tästä yleisesti tunnettu, ja varsinkin kotonaan sitä on ollut historian valossa lähes mahdoton voittaa. HJK menetti viime kaudesta Juho Mäkelän ja Johannes Westön, jotka vaikuttavat eniten joukkueen peliin. Muut lähtijät eivät olleet kovinkaan merkittäviä. Mäkelälle Akseli Pelvas on lähes yksi yhteen korvaaja, ja on varsinkin liigacupissa vastuuta saadessaan ollut hyvässä vedossa. Löytyyhän joukkueesta myös Teemu Pukki. Rami Hakanpää, Dominic Yobe ja Sebastian Mannströn tuovat mukavasti lisäleveyttä joukkueeseen, joka näyttää tällä hetkellä jopa vahvemmalta kuin viime kaudella. Honka sen sijaan on menettänyt muutaman vanhemman pelaajan (mm. Weckströn), mutta tilalle on tullut Veikkausliigatasolla kovaa jälkeä tehneet Dudu ja Ilari Äijälä. Jos Lehkosuo saisi päättää, Honka olisi varmasti mielummin parempi kesällä kuin talvella, mutta yleisesti asia on mennyt toisinpäin.

Inter, TPS, IFK Mariehamn & KuPS
Turkulaisjoukkueet ovat kysymysmerkki, mutta Inter on vahvistunut jo nyt Bahnella ja Kalle Parviaisella, joten Job Dragtsmalla saattaa olla tulevalla kaudella selvästi parempi joukkue kasassa kuin viime kaudella. Lähtijöitä ainakin joukkueen riveissä on paljon, ja varmasti muutamaa täsmähankintaa Hollantilaisvalmentaja vielä Turkuun toivoo saavansa. Tällä kaudella Inter todennäköisesti panostaa yhä enemmän sen puolustuksen pitävyyteen, joka saattaa näkyä jo liigacupissa. Ari Nyman johtaa mallikkaasti, ja U21 kapteeni Joni Kauko pelannee viimeistä talvea Turussa. Mielenkiintoinen joukkue jonka harjoitusrytmi ja pelaava pelitapa sopii liigacupiin täydellisesti. Minun papereissani ainut joukkue joka pystyy haastamaan pääkaupunkiseudun HJK:n ja Hongan. TPS ja Maarianhamina menevät samaan kastiin, sillä pidän molempia hyvinä joukkueina, mutta vaihtuvuus kokoonpanossa on ollut talven aikana suuri, ja rakentaminen jatkuu yhä. KuPS menetti tärkeän Dudun, eikä ole saanut kovinkaan kummoisia pelaajia vielä hankittua riveihinsä. En jaksa uskoa että Pekosen joukkue yltäisi tällä kaudella samaan kuin viime kesänä, ja vajaa pelaajamateriaali näkyy varmasti myös talven liigacupissa.

Tampere United, Jaro, JJK
Nämä kolme joukkuetta selvisivät vielä Pietron alimmasta kastista parempaan ryhmään. Jarkko Wissin komennossa kukaan ei oikein tiedä mitä tampereella tulee tapahtumaan. Tällä kaudella ei todennäköisesti vielä yhtään mitään, joten Tamua tulee olemaan varsinkin talvella vaikea pelata. Jaro ja JJK kuuluvat ns. "pelaaviin joukkueisiin", ja varsinkin Eremenko Seniorin valmentama Jaro teki mieli nostaa vielä korkeammalle arvioissa, mutta lähteneiden pelaajien lista hirvittää hieman. JJK teki jo lähes tuttuun tyyliin todella kovia hankintoja, hankkien riveihinsä mm. Wusun, Mikko Mannisen ja Tamas Gruborovicin. Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä että JJKn puolesta tullaan pelaamaan suuren yleisön puolelta talvella aika paljon, joten katsotaan josko JJK:ta vastaan löytyisi hyvää peliä.

RoPS, Oulu, VPS, MyPa, Haka
Haka on näistä joukkueista kaikkein suurin kysymysmerkki. Se kävi häviämässä Maarianhaminassa jo rumasti, mutta voisi huomenna voittaa HJK:n 0 - 3. Erittäin hankala joukkue, jota pitää seurata hyvin tarkasti. Kovinkaan hyvin en ole edes tietoinen Hakan valmistautumisesta näin talvella, joten se lisää haastetta joukkueen kanssa. RoPSin puolella on motivaatiotekijät, koska he haluavat varmasti joka pelissä näyttää mihin pystyvät. Joukkueessa tullaan talven aikana näkemään varmasti paljon testipelaajia, jotka saattavat olla joukkueen pelille jopa positiivinen asia. Varsinkin kotonaan uskon RoPSin olevan jopa yllättävän vahva. Oulu sai haalittua muutaman pelimiehen (Kauppila, Kärkkäinen), mutta on silti useassa ottelussa altavastaaja, varsinkin jos pelataan vieraissa. Seuran taloudellinen epävarmuus ja siihen liittyvät seikat tuntuvat painavan jopa joukkueen jokapäiväisessä tekemisessä. Lisäksi menetti paremman Yoben, joten suuri aukko keskikentällä. MyPan peräsimessä on tulevaisuuden valmentajiin lukeutuva Toni Korkeakunnas, jolla on mielenkiintoinen vuosi tulossa Veikkausliigassa. On samassa tilanteessa kuin RoPS, eli haluaa liigacupissa voittaa joka ikisen ottelun. Hankinnoista mainittakoon Mikko Innanen, joka on edelleen kantavia voimia kotimaisen sarjamme joukkueessa kuin joukkueessa. VPS taas tuntuu talvisin olevan aina kovassa koomassa, eikä nykyisellä pelaajamateriaalilla kovinkaan korkealle ole mahdollisuuksia, vaikka ei menettänytkään kovinkaan montaa pelaajaa viime kaudesta. On kuitenkin yleensä keskittynyt enemmän harjoitteluun, joten voitot saattavat olla harvassa.

Tässä vielä mun papereiden mukaan joukkueet paremmuusjärjestyksessä, kun mietitään ainoastaan liigacupia:

Honka, Espoo / a +
HJK, Helsinki / a
Inter, Turku / b
IFK, Maarianhamina / b -
TPS, Turku / b -
KuPS, Kuopio / c +
JJK, Jyväskylä / c -
Jaro, Pietarsaari / d +
United, Tampere / d -
MyPa, Myllykoski / e +
RoPS, Rovaniemi / e
Haka, Valkeakosti / e -
AC Oulu, Oulu / f
VPS, Vaasa / f -

Huomioita! Liigacupissa tasoerot ovat mielestäni todella suuret. Se riippuu tietysti monesta seikasta, mutta on tietysti aivan eri asia lyödä vetoa liigacupin ottelusta Tampere United - Vaasan Palloseura, kuin Veikkausliigan ottelusta Tampere United - Vaasan Palloseura. Tästä syystä olen käyttänyt varsin rajua arvostelua, kun olen merkinnyt joukkueita eri kirjaimilla. Toinen asia on kokoonpanot, joihin en välttämättä tule kiinnittämään niin paljon huomiota kuin voisi kuvitella. Tottakai tarkastan kaikki pelaajat ym, mutta en silti pidä asiaa niin mustavalkoisena kuin se joskus nähdään. Liigacupissa ihmiset jotka panostavat hieman normaalia enemmän, kiinnittävät huomiot kokoonpanoihin. Haluan itse mennä syvemmälle, ja mahdollisesti tehdä pelivalinnat pelaajien vireystilan perusteella. Siis tiettyyn pisteeseen saakka tietysti, tämä on vain spekulaatiota ja mietintää siitä miten voisi kehittää omaa vedonlyöntiä. Viimeinen asia on se, että tämä tulee olemaan ensimmäinen vuosi kun panostan liigacupin vedonlyöntiin, ja kotimaiseen jalkapalloon koko elämäni aikana, mutta luottavaisena lähdetään silti liikkeelle.

Kuten jo mainitsin, kommentit joukkueista ja muustakin ovat tervetulleita. Kiva että jaksoit taas lukea aloittelevan vedonlyöjän blogia! Jatkoa on luvassa, pysykää taajuuksilla!

PM

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Liigacup 2011 vedot:

FC Honka - IFK Mariehamn 1.66 bet365
Kotijoukkue on liigacupissa yleensä hyvässä vireessä, koska Hongan peli- ja harjoittelu identiteettiin kuuluu töiden tekeminen pallon kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että Honka laittaa huomenna tutulla tyylillään palloa liikeelle, ja Maarianhaminalla tulee varmasti kova työ pysyä kotijoukkueen perässä johtuen osittain myös Espoon kovasta tekonurmialustasta johon Honka on tottunut. Odotan siis Hongan olevan kohtalaisen hyvillä jaloilla liikkeellä, ja onhan joukkueiden tasoerokin sellainen että 1.66 on selvästi yläkanttiin, kun omat arvioini lähemmäs 70-prosenttia. Myös kohuhyökkääjä Dudun pelaaminen varmistui, joten Honka pääsee heti esittelemään uusia hankintojaan Espoolaisyleisölle.

PM

vuosi muokattu

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Liigacup 2011 vedot:

TPS - HJK 1.87 Betfair
Vahvistunut HJK on pelannut tämän vuoden puolella jo tukun otteluita, joten pelituntuma alkaa pikkuhiljaa olemaan jo hyvällä tasolla. TPS sen sijaan ei oikeastaan ole vielä pelannut tosissaan, joten alku saattaa olla hankala. HJK on lisäksi vahvistunut niin paljon, että noin 60 prosenttia uskallan vierasvoitolle arvioida. Kotiedusta ei TPS:lle ole hyötyä edes pelialustan muodossa, joka on sama kuin Helsingissä. Lisäksi HJK on ollut historian valoissa hyvä liigacupissa turkulaisia vastaan.

PM

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Ajattelin vähän fiilistellä nyt, kun liigacup on lähtenyt mukavasti käyntiin ja muutenkin tuntuu että hyviä uutisia tulee vähän joka kulman takana vastaan päivän aikana! Aurinko ei tosin paista, eikä ilmat muutenkaan miellytä mutta olenkin viime aikoina keskittynyt lähinnä pitämään itsestäni huolta (syömiset, juomiset, kuntoilu), sekä pysytellyt muuten sisätiloissa kirjojen ja vedonlyönnin parissa. Oon huomannut miten tärkeää tasainen elämänrytmi on oman hyvinvoinnin kannalta. Tarpeeksi pitkät yöunet, aikainen herätys, hyvät ruokailutottumukset. Kultaa. Olo tuntuu terveeltä ja hyvinvoivalta koko ajan. Oon tosin joutunut jättämään aika paljon noita Australian avoimen pelejä mun hyvinvointi-innostuksen takia väliin, mutta joskus asiat pitää pistää tärkeysjärjestykseen.

Hesarin sivuilta katselin vuoden 2011 urheilukalenteria, joka piti olla tämän kirjoituksen pääaihe. Ja onkin. Muutama hieno tapahtuma ollaan jo saatu tämän vuoden aikana kokea (nuorten MM-kiekko, mäkiviikko) ja paljon on vielä edessä. Listailen alle nyt niitä hetkiä tulevasta vuodesta, joita odotan kaikkein eniten. Ja järjestys on sen mukaan mikä on lähimpänä tätä päivää, jne.

5.2 SM-liigan talviklassikko Jokerit - HIFK
Valitettavasti en itse pääse paikalle, ja se harmittaa mua paljon. Kiireet pitävät mut kuitenkin poissa Helsingistä, ainakin näillä näkymin. Mutta upea juttu että Olympiastadikalla tälläinen järkätään. Hieno urheilutapahtuma varmasti tulossa! Great stuff!

6.2 Super Bowl Pittsburgh Steelers - Green Bay Packers
Alkuvuoden ehdoton kohokohta jota ei vaan voi missata. NFL vedot jäi about 10 kierroksen jälkeen johtuen muista kiireistä, ja siitä ajanmäärästä jota tuo vaati. Multa ei vaan sitä aikaa enää löytynyt, joten jouduin olemaan pelkkä penkkiurheilija noissa peleissä loppukauden ajan. Ehkä yritän ens kaudella uudestaan, ehkä en, mutta tämä laji on vienyt niin vedonlyönnin- kuin fanittamisenkin saralla mun sydämeni. Omat toiveet finaaliin olis että Packers hoitaisi homman kotiin.

24.2 Hiihdon MM, Oslo
Voi pojat että odotan näitäkin karkeloita kuin kuuta nousevaa. Nyt saattaa mennä ylihypetyksen puolelle, mutta helmikuusta on tulossa todella upea kuukausi urheilusta nauttimisen ja vedonlyönnin kannalta. Mukavasti aikaa valmistautua näihin kisoihin, ja toivottavasti se näkyy tuloksissa. Hiihtomatkoihin varmaan tullaan peesailemaan, koska forumilla on järkyttävän kova tietämys näistä, mutta mäkihyppyyn tulossa omat arviot ja vedot. Samaan kategoriaan menee vielä ampumahiihdon MM, joka osuu maaliskuun alkuun. Talviurheilu rulaa!

13.3 F1 kauden avaus, Bahrain
Jostain luin, että moottoriurheilun kuninkuusluokan katsomäärät olisi nousussa. On syytäkin olla, sillä harmittaa se arvostuksen lasku, jonka kanssa tämä laji on taistellut viimeiset 2 - 3 vuotta. Maaliskuun puolessavälissä pärisee jälleen. Maailman parasta sunnuntai-iltapäivän tekemistä: hyvä ruoka, olut ja F1. Samoihin aikoihin muuten päättyy SM-liigan runkosarja, joten kiirettä pitää.

7.4 Golfin Masters, majorkauden aloitus
Tuttuun tyyliin turvallinen Masters aloittaa majorien sarjan. Golf on mielestäni yksi parhaista ja viihdyttävimmistä lajeista, mistä on mahtavaa lyödä vetoa. Suosittelen ehdottomasti niitäkin joita ei ole aikaisemmin kovinkaan paljon kiinnostanut nyt syventymään etenkin live-pelien mahdollisuuksien suurten majorien, sekä myös pienempien golfturnausten aikana.

29.4 Jääkiekon MM, Slovakia
Kuka ei voisi rakastaa tätä jokavuotista tapahtumaa? Jääkiekon MM-kisat ovat aivan omassa kategoriassaan, kun mietitään lajeja joissa oikeasti jännitetään perse sohvan reunalla lopputuloksia, oli rahaa sitten pelissä tai ei. Leijonat ja YLE, ainakin vielä tämän vuoden, ja toivottavasti ikuisesti.

2.7 Tour de France
Junnuna ärsytti kun Eurosportilta ei heinäkuussa muuta tullutkaan kuin polkupyöräilyä. Muutamana viime vuotena olen kuitenkin ymmärtänyt tämän lajin olemusta hieman paremmin, ja nykyisin pidän tätä tapahtumaa yhtenä vuoden suurimmista urheilutapahtumista. Vuelta, ja muute ei oikein maistu, koska niin fani en kuitenkaan ole, mutta kyllä tuo legendaarisin kilpailu nykyisin aina sytyttää, ja merkitään kalenteriin.

30.7 Kuninkuusravit, Tampere
En päässyt viime vuonna, mutta tänä vuonna Tampereelle olisi tarkoitus mennä haistelemaan loistavaa tunnelmaa ja upeita hevosia. Onhan tämä lajiväen keskuudessa ihan huikean suosittu tapahtuma, mutta mun mielestä se voisi olla silti vielä enemmän esillä lajiväen ulkopuolellakin. Noh, toivotaan että ainakin Tampereella näkyy.

27.8 Yleisurheilun MM, Daegu
Kiistatta vuoden suurin tapahtuma. Myös vedonlyönnin kannalta merkittävä tapahtuma, mutta valitettavasti tuntuu olevan vielä niin kovin kaukana. Aika kuluu kuitenkin nopeasti, ja pian pääsemme nauttimaan lähes epäinhimillistä suorituksista yleisurheilukentillä.

10.9 Miesten lentopallon MM, Itävalta
Urheiluvuoden kohokohdat päättyvät periaatteessa lentopallon MM-kisoihin. Lentopalloa on todella mukava seurata television välityksellä, mutta vielä parempaa se on aivan huipputasolla livenä, kun ymmärtää oikeasti urheilijoiden taidot ja pelin nopeuden ja tempon.

Paljon on toki muutakin hienoa, joita en tuohon listaan nyt syystä tai toisesta lisännyt. Esimerkiksi jalkapalloa ei listalta löydy, mutta kalenterissa on toki ylhäällä esimerkiksi Mestarien liigan finaali, sekä Suomen maajoukkueen EM-karsintaottelut nimenomaan Ruotsia vastaan. Lisäksi kaikki muut Golfin, sekä Tenniksen suuret turnaukset kuuluvat ehdottomasti penkkiurheilijan vakiokalustoon. Unohtaa ei sovi myöskään Staley Cupin finaaleita, suuria ravitapahtumia tai Kalevan Kisoja, jotka ovat mielestäni yksi kotimaisen yleisurheilukauden kohokohta.

AH! Mikä tarjonta, mikä fiilis. Nyt menossa oleviin Australian avoimiin veikkailen Wozniackia loppuotteluun, sekä miesten puolella Ferreriä. Nadal "päästi" miehen aika helposti välieriin, ja vaikka Murray kova tekijä onki, ei musta tunnu että ero on niin suuri että Ferrerille pitäisi lähemmäs 5 kerrointa tässä antaa.

Urheilun suurkuluttaja,

pietro

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Liigacup 2011 vedot:

TPS - FC Honka 2.14 Betfair
TPS+1 - FC Honka 3.15 Nordicbet
TPS pelaa toisen ottelunsa viikon sisään, ja jaloissa tuntuu varmasti. Honka osoitti kuntonsa ainakin Espoossa, kun se voitti Maarianhaminan selvästi, ja oli muutenkin erittäin vakuuttava tuossa ottelussa. TPS:lla on tällä hetkellä aika niukka rinki, joten vaihtoehtoja kokoonpanoon ei hirveästi löydy edes penkin puolelta. Siihen kun lisätään se, että pelialusta suosii nopeaa Honkaa, ja vierasjoukkue on liigacupin parhaimmistoa, pelaan nämä molemmat vedot pois.

JJK - VPS 3.00 Betfair
Ottelu pelataan Vaasan Botnia-hallissa, joten "kotietu" on vierasjoukkueella. JJK on kuitenkin selvästi parempi joukkue materiaaliltaan, ja FC Hongan mentaliteettia joukkueeseen sisään ajava Kari Martonen on virittänyt joukkuetta hyvään kuntoon liigacupia varten. Mikko Manninen, Tamas Gruborovics, Wusu Babatunde.. Siinä vain muutamia nimiä joilta sopii jo heti huomenna odottaa tehoja JJK:n paidassa. En näe että kotiedusta huolimatta VPS:lla on tässä ottelussa mitään mahdollisuuksia, joten tuo JJK:n kolmen kerroin on jo ennen kokoonpanotietoja aivan naurettava. Eihän siellä paljon ole rahaa sisällä betfairilla, mutta saahan tuohon pikkuhiljaa ujutettua reilumpiakin summia. En nyt päivänselvänä otteluna hehkuta, mutta pettynyt olen mikäli Martosen joukkue ei aloita liigacupiaan voitolla.

Näillä mennään, taustalla soi TPH:n uusi levy, ja huomenna edessä hieno päivä suomifutiksessa!

Pietro

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Lorimer
Avatar
Jäsen
Viestit: 2105
Liittynyt: 24.01.2004, 19:33
Pisteitä: 657
Paikkakunta: Tietäjä 2017

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Lorimer »

Pietron blogille terveiset ja hienon kavalkadin olet listannut vuoden 2011 urheilutapahtumista.
Talviklasikkoon toki mennään jo ihan fiiliksen takia ja sitten myös perinteisesti salppurin kisoihin , kun talvilajien maailmancup rantautuu tänne etelään.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Kiitos Lorimerille palautteesta. Toivottavasti talviklassikko on hieno tapahtuma, ja ottelu olisi kiekkoviihdettä parhaimmillaan. Tälläiset tapahtumat ovat kyllä todella hyvä tapa rikkoa sitä jokseenkin puuduttavaa runkosarjapelien kaavaa ennen playoff-matsien alkua, ja onhan tuossa paljon muutakin hyvää. Omiaan tuomaan myös uusia silmäpareja tapahtumiin, vaikka jääkiekko ei sinänsä täällä mitään kovinkaan suurta nostetta tarvitsisikaan. Kaikille SM-liigan ja kotimaisen jääkiekkoilun vaikuttajille haluaisin lähettää blogini välityksellä vielä sellaiset terveiset, että mikäli tapahtuma on onnistunut siirtäkää se ensi vuonna Turkuun ja Kupittaalle, jossa TPS ja TuTo voisivat ottaa mittaa toisistaan Veritas-stadionilla raikkaassa ulkoilmassa. Siitä vasta saataisiinkin hieno tapahtuma. Harmi että Veritaksen istumakapasiteetti on mitä on...

Piti kirjoittaa jälleen liigacupista, josta jäi viime ”kierrokselta” väliin kaksi hyvää ottelua. Toisessa Jaro murskasi Oulun 4 – 0, ja toisessa HJK ja Honka tasasivat pisteet Talissa. Ottelussa, jonka kotijoukkueen olisi ehdottomasti pitänyt pystyä voittamaan.

4.2 Inter – MIFK 55 – 27 – 18
4.2 HJK – MyPa 70 – 21 – 9
5.2 Honka – Haka 73 – 19 – 8
5.2 Jaro – VPS 52 – 31 – 17
5.2 Oulu – JJK 29 – 41 – 30
6.2 RoPS – JJK 33 – 39 – 28

Tuollainen on loppuviikon liigacup-kattaus. Laitoin perään prosenttiarviot jotka olen tehnyt täysin mututuntumalla, ottamatta sen tarkemmin selvää siitä puuttuuko jonkin joukkueen kokoonpanosta joku tärkeä yksittäinen pelaaja. Tämän seikan tulen tarkastamaan myöhemmin, mutta yksittäisten pelaajien puuttuminen harvoin prosentteja mihinkään suuntaan muuttaa. Ensimmäiset kolme ottelua ovat suhteellisen selviä mulle. Kotijoukkueet tulevat hallitsemaan näitä pelejä todella vahvasti, ja en usko että yhdelläkään näistä kolmesta on ongelmia hoitaa otteluaan, vaikka esimerkiksi Inter pelaakin vasta ensimmäistä kertaa tosissaan tällä kaudella.

Kolme viimeistä peliä ovatkin jo hankalampi homma. JJK on pelannut kerran, eikä vakuuttanut, mutta sen peli pitäisi olla paljon paremmassa kunnossa kuin tuo VPS ottelu antoi ymmärtää. Silti se on äärimmäisen vaikea arvioitava, koska se pelaa kaksi vaikeaa vierasottelua kaukana pohjoisessa, ja vieläpä perättäisinä päivinä. Vaihtelua tulee siis kokoonpanossa olemaan todella paljon, ja on mielenkiintoista nähdä minkälaisia kertoimia näihin peleihin tarjotaan. Tavallaan uskon että JJK hoitaa molemmat ottelut, mutta RoPS pelaa varmasti voitosta koko sydämellään, eikä Oulukaan niin heikko ollut kun antoi ymmärtää Jaroa vastaan. Mikäli sieltä sinne kolmen pintaan JJK:n kertoimia hinataan, saatan hyvinkin ottaa molemmissa peleissä kupongille.

Jaro oli myös vahva, ja jatkanee hyvää putkeaan. Jarolle menestyminen liigacupissa sopii hyvin, ja joukkueessa on suomen mittakaavassa huippuvalmentaja, ja erinomaisia yksilöitä ulkomailta (esimerkiksi Niang, joka omaa potentiaalia kehittyä viime kaudesta). Siksi uskonkin että VPS:aa vastaan Jaro tulee olemaan yhtä vahva kuin Oulua vastaan. Tässä siis mietteitä pääpiirteissään noihin peleihin, ja päivittelen kertoimet tähän samaan kirjoitukseen jahka löydän siihen hieman aikaa, ja myös lopulliset pelivalinnat toki.

Kalenteri näyttää myös Super Bowlin olevan jo ovella, mutta siitä en jaksa alkaa mitään kirjoittelemaan vaikka vähän mieli tekisikin. Olen huomannut, että noista suurimmista urheilupahatumista kannattaa joskus nauttia myös täysin aivot narikassa meiningillä. Hirvittävä määtä roskaruokaa, karkkia, limua ja sipsejä teeveen eteen ja nauttimaan upeista urheilusuorituksista ja jännityksestä jopa ilman vedonlyöntiä. Tämä on vaihtoehto jota kannattaa joskus koittaa, varsinkin jos tuuppaa pelaamaan suhteellisen useasti ja vähän kaikkea sieltä sun täältä, se on joskus tervettä vaihtelua.

Yleisellä puolella ei ole tapahtunut oikein mitään uutta, flunssaa pukkaa ja veto on hieman poissa, mutta toivotaan että loppuviikkoon mennessä olen sen saanut selätettyä. Ravipuolella on menossa jännittävä ajanjakso, kun kimppaomistuksessa oleva heppa aloittelee tosissaan treenaamaan hyvän valmentajan alaisuudessa, ja kaikki näyttää hyvältä. Jännitysmielessä tässä ollaan enemmän mukana, sillä kovinkaan suurta osaa en tästä hevosesta omista, vaikka tarkoitus olisikin lisätä osuuksia about kymmenellä prosentilla nykyisestä. Eräästä toisesta lupaavasta tapauksesta olen myös tällä hetkellä kiinnostunut, nimenomaan sen harvinaisen sukujuurten ansiosta. Tarkoituksena olisi alusta asti omistaa hevosesta ainakin 50 prosenttia, joten tästä tulisi pääsijoitukseni tässä vaiheessa.

Ja onhan ravimaailmassa myös vedonlyöntiä, jossa on pieni projekti meneillään erään toisen forumilla vaikuttavan vedonlyöjän kanssa. Katsotaan josko tästä joskus kirjoitan tarkemmin, mutta pidetään toistaiseksi ainakin matalaa profiilia sen kanssa, ja palataan siihen tarkemmin kun aika on kypsä, jos on koskaan.

Nyt taistelu flunssaa vastaan jatkuu, kiitos ja näkemiin. Top Chef Suomi on muuten aivan loistava sarja. Jos pidit jenkkiversiosta, pidät tästä. Jäbät tekee ruokaa sydämellä!

PM

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Ihan pikainen päivitys tulossa, oikeastaan tuon AC Oulu - JJK ottelun takia. Eilen siis Inter ja HJK yllättävän nihkeillä esityksillä vedot kotiin, mikä oli odotettavaa. Liian tiukille se kuitenkin meni, ja on syytä vähän tarkentaa arvioita näiden joukkueiden suhteen. Toisaalta, nyt on pelattu ensimmäiset pelit (HJK tosin jo kolme peliä) joten odotetaan että juurikin joku Inter parantaa vielä selvästi.

Tänään Veikkauksen kertoimet liigacup otteluiden kotivoittoihin on aika hyvin rajoilla, poikkeuksena JJK. Näillä sanoilla voi siis kävellä kioskille ja pelata JJK:ta (2.50 markkinoiden korkein kerroin) runkona käyttäen sekä Jaron (1.70) että Hongan (1.25) kautta. Toki maailmalla löytyy huikeita tarjouksia kuten williamhill Jaro (1.95) ja williamhill/Centrebet Honka (1.40) joten valinnanvaraa on. Honka ja Jaro poikkeuksetta korkeampia kuin Veikkauksella, jos tämä nyt edes ylittää uutiskynnyksen.

JJK:lla tosiaan Pasoja takaisin puolustukseen, joten odotetaan ehdottomasti vierasvoittoa yli 40% todennäköisyydellä kun Oulu aloitti heikosti (plus lisenssisotkut) ja JJK parantanee VPS pelistä.

Tälläistä kiireellistä asiaa siis tällä kertaa, sunnuntaina palataan paremmin uusilla jutuilla!

PM

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Blogiosiossa alkaa tätä nykyä olemaan paljon aktiivisia kirjoittajia. Se on hyvä juttu, koska itse ainakin tykkään aina paljon lukea muiden vedonlyöjien elämään liittyviä tekstejä jotka ovat luonnollisesti paljon elävempiä kuin forumille päivitetyt todennäköisyysarviot ja seurannat (näitä kuitenkaan lainkaan väheksymättä). Mä pystyn itse samaistumaan jonkin verran aika moneen blogiin, ja eniten viime aikoina käyttäjän tilitäynnä blogiin. Siinä on mun mielestä hyvää meininkiä sen enempää hienostelematta. Toinen on tietysti Mutanen Aapo, jonka Kaakkois-Aasian reissusta on varmaan muutama muukin kateellinen, voitokkaasta tuloksesta puhumattakaan! Keep up the good work boys!

Omalta osaltani tuli kiireisen viikonlopun jälkeen vasta nyt kunnolla aikaa rauhoittua, ja istua alas toimistoon kirjoittelemaan hieman kuulumisia tänne blogin puolelle. Yritän taas jatkossa päivitellä useammin, mutta en lupaa mitään vaikka loppuviikko varsin leppoisalta vaikuttaakin. Tuli tehtyä pieni kaupunkiloma tyttöystävän kanssa, joka oli kyllä aivan huippu. Joskus täytyy sanoa että täysi irtaantuminen pelimaailmasta tekee todella hyvää! Eikä haittaa vaikka ne vedot ja muut stressipesäkkeet siellä päässä pyörii jonkin verran sen loman aikanakin, sillä uskomattoman kova hinku takaisin sorvin ääreen tuollaisen loman jälkeen on juuri siitä syystä. Parahiksi tulee muuten rauhallinen viikko juuri Hiihdon MM-kisojen alun kohdalle. Lisäksi sieltä löytyy golfista match playn championship, joka on penkkiurheilijan must-watch golfkisa viihdearvon ansiosta. Katsotaan josko huomenna saisi tuonne heti vetoja sisään, ja vaikka laitettua niitä tännekin tarkemmin. Mestarien liigaa sekä hieman eksoottisempana valintana nostaisin vielä Kriketin MM-kisat, jotka pyörähtävät käyntiin. Itse olen lajia seurannut jonkin verran, mutta tuonne laittamani vedot menevät ihan suoraan hupikategoriaan.

Keskeytän tämän tarinan tähän väliin hetkeksi, koska mulle tuli sellainen olo että mun blogi on viime aikoina ollut varsin tylsää luettavaa. Olen vaan kertonut enemmän omasta elämästäni ja kiinnostuksen kohteistani, enkä lainkaan ole laittanut tarkemmin vetoja, panoksia, tuloksia... Asioita jotka merkitsevät. Uskallan hieman luvata että tähän on tällä viikolla viimeistään tulossa muutosta, joten sitten käyttäjät saavat lukea vähän muutakin kuin mun kimppavarsan kuulumisia tai seikkailuja netin shakkiservereillä. Vetoja, jännitystä, tunnetta ja fiilistä. Näitä kaipaan enemmän tähän blogiin nyt, ja tulevaisuudessa.

Mulla ei oikein mitään ihmeellistä kerrottavaa ollut, mutta loman jälkeen halusin heti kauhealla hingulla jotain kirjoitella. Se näkyy varmasti laadussa! Monebookkersin kanssa tuli sählättyä jotain, mutta toivottavasti saan uuden salasanan aamuun mennessä niin pääsee jatkamaan hommia normaaliin rytmiin. Välillä ärsyttää kun nuo puljut ovat niin hemmetin tarkkoja, mutta toisaalta onhan näitä murtoja näissäkin ympyröissä nykypäivänä niin paljon, että taitaa passinkopiot ynnämuut olla ihan hyvä juttu noilla firmoilla. Ja onhan se tietysti jo itsestäänselvyyskin.

Mulla ei ole muuta tällä kertaa, toivottavasti palailen vielä tässä viikolla hieman paremmalla asialla.

PM

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Pävitellään vähän tilannetta samalla kun odottelen Tigerin, Westwoodin ja Mickelssonin kierroksia jotka alkavat tässä illan aikana tuolla Ritz-Carltonilla Arizonassa. Kyseessä siis Match Play Championship jossa periaatteessa mukana kaikki tämän hetken 65 parasta pelaajaa. Yleisöystävällinen turnaus, koska reikäpelissä pelaajat uskaltavat ottaa yleensä paljon enemmän riskejä kun normaalissa tourin turnauksessa. Pelaajat siis jaettu neljään ryhmään, jossa he pelaavat playoff-kaavion mukaan h2h kierroksia ja lopulta pelaataan finaali jossa voittaja luonnollisesti ratkeaa. Olikohan siellä 8.5 miljoonaa palkintopotissa, joten mistään leikkikilpailusta ei kuitenkaan ole kysymys. Toi kenttä on sellainen, että siellä pitää osata lyödä pitkälle jos haluaa pärjätä, joten ennen ekan kierroksen alkua voittajavetoon laitoin Ernie Elsiä (55.00) ja Dustin Johnsonia (44.00). Molemmat ainakin ekalla kierroksella pelanneet ihan hyvin, vaikka Els olikin alussa isoissa vaikeuksissa ollessaan jo kolme reikää häviöllä (nyt 1up) ja kertoimet jo tulleet alas jonkin verran. Johnson toki vasta hetki sitten aloitti joten tosta ei voi paljon vielä sanoa.. Toiveissa olisi että saisi suretettua turnauksen aikana, jos vaikka jaksaisivat pidemmän aikaa pitää hyvän pelin tasoa yllä. Ernie on yks mun suosikeista, ja koska se on viime aikoina pelannut hyvin otin sen tolla kertoimella vaikka ei se niin ylhäällä ole kuin ehkä pitäisi. Jotenkin luottoa siihen että sen formi pitää tuolla. Johnsonin kertoimet olivat todella korkealla, ottaen huomioon tämän vuoden suoritukset. Reikäpeli on toki reikäpeli, mutta tällä hetkellä se kerroin on jo tippunut puolella..

Mitä parivetoihin tohon turnaukseen tulee, hyvä idea saattaisi olla pelata Stensonia Westwoodia vastaan heti ekalla kiekalla. Sillä sais melkein 3.00 kertoimen, ja mikäli rahaa olisi markkinoilla niin Stensonille tarjottu +2.5 reikää olisi kyllä mainio peli mikäli kertoimet olis samassa suhteessa asetettu kun ne on tuossa normaalissa kohteessa. Skandinaaveilla muutenkin hieno päivä, kun ruotsalainen pääsee pelaamaan Westwoodia, ja tanskalainen Woodsia vastaan. Mikko vaan puuttuu, se vois käydä nappaamassa Mickelssonin päänahan!

Mestarien liigaan on vaikea löytää pelejä tänään. Unitedilla on Marseillessa ilmeisesti aika paljon loukkaantumishuolia, eikä noi ranskalaiset joukkueet niin huonoja kotona ole, niinku eilen Lyon - Real pelissä nähtiin. Toisessa ottelussa (josta on muuten tulossa megatylsä) Inter ja Bayern on mulle ihan ympäripyöreä peli. Inter ei ole vakuuttanut, ja Bayern on ollut ailahteleva. Parempi siis jättää pelaamatta, ellei sitten livenä tule laitettua jotain sisään. Päivittelen näitä myöhemmin mikäli niikseen on. Huomenna on Eurooppaliigan toiset osaottelut, joten ehkä sinne laittaisin mielummin rahani kun tämän illan CL-peleihin.

Alkuviikolla tuli palattua myös pokerin pariin, jota tuli muutama vuosi sitten pelattua aika tiiviisti. Kun homma alkoi maistua puulta, eikä menestys ollut sitä mitä halusin homma jäi sikseen. Nyt palasin FullTiltille pelaamaan pääsääntöisesti turbosittareita, jossa oon mielestäni parhaimmillani. En tee hommaa oikeastaan mitenkään rahan takia, ainakaan vielä, ja siksi noi sittarit maistuu mulle niin hyvin. Voisihan sitä taas myöhemmin katsoa jos palaisi käteispeliin, mutta nykyisellä läppärillä se ainakin on vaikeaa koska pystyy juuri ja juuri pyörittämään neljää pöytää samaan aikaan ruudun pienen koon takia. Enemmän pokeri on kuitenkin ajankulutusta, jos uni ei tule silmään iltaisin. Samaan tyyliin kuin shakki, joka on fantastinen peli. Jos forumilta löytyy shakinpelaajia, otan ehdottomasti haasteita vastaan. Viimeistään kesällä kierros golffia, jonka jälkeen safkat klubitalolla ja shakkia päälle niin sitä voi sanoa jo kesäpäiväksi. Mulla ei tällä hetkellä ole kuin oikeastaan yksi tuttu kaveri, jonka kanssa voi pelata. En todellakaan sano että olisin hyvä shakissa, joten siinä mielessä mun haasteen voi ottaa tosissaan että pöllytetyksi ei ainakaan tule, haha!

Nyt tätä kirjoittaessa jo lasagne meinas palaa uuniin, onneks ehdin pelastaa sen. Hyvä ruoka, parempi mieli jne. Laitan tosiaan päivityksiä tästä eteenpäin varmaan pari kertaa viikossa, että mitä on tullut pelattua ja miten on mennyt. Ja jos mulla on jotain mullistavaa pokerista, niin saatan jakaa sen myös. Nyt huippugolfin pariin!

PM

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

aloittelevan vedonlyöjän blogi / 2.3.2011

Viikko vetoja on takana, ja on aika laittaa pientä päivitystä siitä missä mennään tällä hetkellä. Aloitin siis 23.2 pelatusta accenturen match play championship golf-turnauksesta tämän vuoteni vedonlyönnin osalta. Siitä päivästä on nyt viikko, joten yritän pitää tätä rytmiä yllä niin saatte hieman selkeämpää kuvaa siitä miten mun pelit menee tällä hetkellä. En välttämättä aina listaa kaikkia vetoja, mikäli niitä on suurempi määrä kuin tällä viikolla, mutta joskus on kiva laittaa kaikki esille ja nähdä se koko kauheudessaan.

Pelit jakautui siis ensimmäisellä viikolla tällä tavalla, ja kuoppaa tuli 300 euroa. Panokset ovat olleet muutamasta eurosta aina 75 euroon saakka, joten millään kovinkaan ammattimaisella tavalla ei tätä viikkoa pelattu. Kaikki meni oikeastaan pieleen siinä vaiheessa, kun ensimmäiset futisvedot kosahtivat Gomezin 90 minuutin osumalla Interiä vastaan, ja noita tappioita kun yritin kuittailla päädyttiin kolmesataa pakkasen puolelle, mikä ei sinäänsä kuitenkaan nyt ole niin vakavaa tässä vaiheessa. Vedot lajeittain olivat seuraavat:

Golf (accenture match play championship)
Ernie Els to win 55.00 (betfair)
Dustin Johnson to win 44.00 (betfair)

Jalkapallo
Inter - Bayern 1 2.860 (betfair)
Inter - Bayern 1 3.25 (betfair) live
Inter - Bayern X 2.58 (betfair) live
Sporting - Rangers to qualify, sporting 3.00 (betfair) live
Milan - Napoli next goal, no goal 3.40 (betfair) live
Milan - Napoli lopputulos 1 - 0 2.46 (betfair) live
Milan - Napoli lopputulos 2 - 0 4.00 (betfair) live
Chelsea - Manchester U next goal, no goal 9.20 (betfair)
Chelsea - Manchester U u2.5 1.70 (betfair) live

NHL
Minnesota - Chicago 2 2.46 (betfair)

Oslon MM (miehet 15km p)
Cologna to win 7.80 (betfair)
Cologna to podium 2.32 (betfair)

Seuranta näyttää siis varsin kadulta, kun näistä ainoastaan tuo Chicago palautti edes jotain takaisin kaiken pelaamisen jälkeen. Jälkiviisaana kaikki livevedot saattavat näyttää tyhmältä, mutta joukossa oli ainakin pari todellista bad beatia (Bayern 90+, Rangers 90+), joten harmittavalla tavalla hyvänoloinen viikko kääntyi loppujenlopuksi selvään kuoppaan. Yllättävän paljon tuli pelattua futista, johtuen varmaan eurocupien huumasta, koska jalkapalloa en ole viimeaikoina juurikaan seurannut. Voisin harkita Milanin pelaamista Tottenhamia vastaan, sillä sen verran hyvässä kunnossa Milanin peli Napolia vastaan oli. Jatkoonmenijä Milan saisi 4.00 kertoimen, joka tässä vaiheessa kuulostaa ihan hyvältä. Tuota pitää katsoa myöhemmin kuitenkin tarkemmin.

Viikko oli kuitenkin aika rikkonainen, enkä pystynyt pelaamaan ihan niin paljon kuin halusin. Pokeria en ehtinyt pelata tosissani lainkaan, sillä kaikki ylimääräinen aika meni oikeastaan shakin ja fifa11 nettipelin hakkaamiseen. Löysin nettipelissä järkyttävän kovan vastustajan (siis fifassa), jota en vaan pystynyt voittamaan, ja lopulta aamun pikkutunneilla oli pakko luovuttaa noin 15 tappiollisen ottelun jälkeen. Oon näköjään hävinnyt kaikkialla tällä viikolla, eikä pelit gameknotillakaan ole menneet yhtään putkeen shakin parissa. Huomenna vedot taitaa kuitenkin jatkua, mutta laitetaan niistä lisää infoa taas myöhemmin.

Siellä olis houkutteleva NHL kierros taas edessä ensi yönä, mutta taitaa pelit jäädä tähän tältä päivältä. Olisi muuten saanut jäädä tuo 77 minuutin rankkari viheltämättä Chelsealle, niin oltaisiin jääty alle 2.5 maalin siinä pelissä.. Ääh nyt saa riittää tämä valitus, varmaan kiva lukea tällästä tekstiä! Otan vähän hörppyä ruskeasta lasipullosta ja siirryn gameknottiin treenaamaan mooveja.

pm

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

9.3.2011 aloittelevan vedonlyöjän blogi

Moi kaikille lukijoille, kirjoittelen todella huonoilla fiiliksillä tällä hetkellä koska kuoppa syvenee pikkuhiljaa. Tälle päivälle tuli pelattua Barcelonan ja Arsenalin otteluun under 1.5 sekä 2.5, mutta valitettavasti kumpikaan ei jaksanut pitää ja kuoppaa tullut parin viikon jälkeen tasan 500 euroa. Viimeaikojen paras veto oli varmaankin Espanjan liigaan Valencian ja Barcelonan otteluun under 2.5 kertoimella 2.38 josta innostuneena ajattelinkin alkaa jatkossakin mätkimään Barcelonan peleihin underia, joka tuntui vielä ennen tätä päivää hyvältä idealta. Not good!!

Tein myös kaksi todella tyhmää NHL vetoa viikon aikana, jotka kyllä tulee pitämään mun jalat maassa kun niitä mietin jos jossakin vaiheessa osumia tulisi sen verran että keskittyminen pääsisi katoamaan. On oikeastaan noloa kertoa, mut ajattelin että reilut 2.10 kertoimet riittää pelaamaan Tampa Baytä ja Pittsburghia vierasotteluissaan, vaikka nämä joukkueet olivat jo playoffpaikat varmistaneet. Vastassa olivat muistaakseni Toronto ja New Jersey, molemmat kotijoukkueina siis ja ehdottomasti enemmän pelattavaa kuin vierailijoilla. Vielä kun otin huomioon Tampan surkean vireen, mutta jätin sen omaan arvoonsa. Molemmat tietysti hävisivät ottelunsa suht selvästi, ja veistä haavassa käänsi NY Islanders, joka oli mulla nippa nappa menossa peliin Minnesotaa vastaan (jolla myös heikko formi) ja kertoimet samaa reilu kakkosen luokkaa. Tarkoitus oli joko lyödä Islandersille isompi paukku, tai hajaannuttaa riski Tampan ja Washingtonin välillä. Islanders otti selvän voiton, ja mä valitsin niin väärin kuin olla ja voi. Ton jälkeen en pelannutkaan muuta kuin tänään tuohon Mestarien liigan peliin, ja siihenkin huonolla menestyksellä.

Viikko siis parihunttia tappiolle, joten katsotaan mitä seuraavaksi keksitään. Eurooppaliigaa olisi kiva pelata, mutta täytyy varmaan odottaa että ärsytys menee ohi ettei tule laitettua mitään ihan typerää noihin peleihin. F1 kausi starttaa tässä kuussa, eikä Veikkausliigan alkuunkaan enää mahdottoman pitkä aika ole. Noita mun kiikareista oikeastaan pidän silmällä, vaikka liigacup vedot jäi kiireiden takia ihan täysin yhdessä vaiheessa, enkä moottoriurheilun kuninkuusluokkaan vielä ole ehtinyt tehdä periaatteessa minkäänlaista taustatyötä.

Hommasin muuten uuden läppärin näihin hommiin, ja hinta-laatusuhteeltaan parhaimman todennäköisesti sain kun valitsin Applen uuden macbook pro:n, joka on ilmeisesti noin kuukausi sitten tullut kauppoihin uusilla prosessoreilla ja näytönohjaimilla ynnä muilla herkuilla. 320gt kovalevy ja 4gt muistia takaa sen että korvaa tuon 4 - 5 vuotta vanhan mun ekan macbookin aika 100 - 0. Kaikenlisäksi microsoft officet ja muut toimii aivan täydellisesti myös OS X:lla, joten taidan olla omenamiehiä loppuelämäni.

Toivotaan että jaksaisin kirjoitella jatkossakin, vaikka pelkään että jos kuoppa kasvaa joudun jossain vaiheessa pitämään hengähdystauon. Täytyy vaan uskoa että hommat kääntyy, ja jättää nuo typerät (kerrassaan idioottimaiset) vedot sieltä välistä pois, niiden vaikutus on yllättävän suuri kun ottaa vähänkin suuremman otannan omista kirjanpidoista.

Mungolle hyvää lomaa!

PM

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

aloittelevan vedonlyöjän blogi / 16.03.2011

Ajattelin hieman päivitellä taas blogia, vaikka vain kaksi vetoa on tullut pelattua sitten viime päivityksen. Aika hiljaista on siis ollut, mutta kun tuli taas uusi viikko uusine Mestarien liigan otteluineen, oli sinne pakko laittaa vetoja sisään ja yrittää vähän täyttää viime viikkoina syntynyttä kuoppaa. Tiistaina pelasin Manchester Unitedia voittamaan Marseillen 1.59 kertoimella ja panosta oli 300 euroa. Mun arvioiden mukaan kerroin oli riittävä, vaikka jälkikäteen koosteen ja kuulopuheiden perusteella olisin vedon jättänyt tekemättä. Tarkoitus oli seurailla peliä, mutta jostain käsittämättömästä syystä en sitä saanut näkymään, joten piti tyytyä jännittämään livescoren välityksellä ja seurata sen sijaan Bayernin ja Interin ottelua, joka oli toki viihdyttävä futismatsi.

Toinen veto oli tänään Realin kotivoitto, johon puskin järkyttävän pienellä 1.36 kertoimella lähes 278 euroa sisään. Jälkikäteen helppo sanoa että kannatti, mutta alkuillasta ehkä eilisen hyvän osuman takia tuli sohaistua vähän liikaa, vaikka toki Mourinhon Real Madrid kotikentällä antaa kyllä kaikki mahikset arvioida kotivoitto hieman yläkanttiin. Molemmat vedot kuitenkin kunnialla kotiin, ja helmikuun lopusta ollaan enää reilu 300 euroa pakkasen puolella.

Toivottavasti pystyn välttämään huomenan pelaamista Eurooppaliigaan, koska mun taidot ja tiedot ei siihen tällä hetkellä millään riitä. Esimerkiksi Ajaxia tekis mieli pelata, mutta järkevämpää olisi jättää väliin ja odottaa viikonloppuun euroopan muita pelejä. Ja onhan siellä esimerkiksi liigacupia, jossa esim TPS saattaisi olla erinomainen pelivalinta Tampere Unitedia vastaan. Viime aikojen huonot otteet, vaikka vastustajat ovat olleet aika kovia (lasken Interin aika kovaksi vastustajaksi talviaikaan, kuten luonnollisesti myös Djurgårdenin) Tamuun verrattuna.

Oon muuten viime aikoina seurannut Mestarien liigan pelit uuden telkkarin ja HD kanavien kautta, joten elämys on ollut aika huikea verrattuna aikaisempaan roskaan. Jonkinlainen into futiksen seuraamiseen on taas palannut muutamien kuukausien hiljaiselon jälkeen. Viikonloppua odotan erittäin innolla, kun Eurosport kakkoselta tulee Bundesliigaa in high definitioon! Okei, onhan nykyään kaikkea 3D:tä sun muuta, mutta niin pitkälle en ainakaan vielä mennyt. Se ero mikä normaalin kanavan ja HD:n välillä on, oli mulle jo tarpeeksi iso askel.

Päivittelen taas kun ehdin, en osaa oikein sanoa mitä blogille tulevaisuudessa tapahtuu, sillä uudet kujeet saattaa olla edessä (tästä lisää myöhemmin), mutta toistaiseksi mennnään samalla kaavalla, ja olisi kiva saada viides sivu ja 10 000 klikkausta täyteen täällä ylikerroin.comissa, vaikka ihan omaksi ilokseni tätä pääasiassa teen.

Pelionnea kaikille tasapuolisesti.

PM

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


JussiQ
Avatar
Jäsen
Viestit: 11549
Liittynyt: 25.02.2003, 18:55

Tuotto: +29.24 yks.

Palautus%: 103.49%

Panosten ka: 0.34 yks.

Vetoja: 2474

Pisteitä: 6214
Paikkakunta: Eura

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja JussiQ »

Hyvä blogi. Tätä on tullut seurailtua.

Nyt osui hieman silmiin tuo, että lyöt vetoa 300e kohteeseen ja perusteluina vieläpä se että tappioita koitetaan paikata :) Eikös nämä ole niitä kuuluisia viimeisiä temppuja, että koitetaan napata menetettyjä voittoja takaisin riskillä. (myönnän, itsekin joskus tullut sorruttua ns. korjausbetsiin)

Tämä kaikki siis oletuksella ettei pelikassa ole 10k paikkeilla, kun jossain vaiheessa muistelin että blogissa on ollut muutamasta tuhannesta puhe. Jos kassa on isompi, niin koko ylläolevan kirjoituksen voi unohtaa :)

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

JussiQ kirjoitti:Nyt osui hieman silmiin tuo, että lyöt vetoa 300e kohteeseen ja perusteluina vieläpä se että tappioita koitetaan paikata :) Eikös nämä ole niitä kuuluisia viimeisiä temppuja, että koitetaan napata menetettyjä voittoja takaisin riskillä. (myönnän, itsekin joskus tullut sorruttua ns. korjausbetsiin)

Tämä kaikki siis oletuksella ettei pelikassa ole 10k paikkeilla.
Oot ihan oikeassa, nämä on juuri niitä kuuluisia typeriä viimeisiä temppuja joita lähdetään harrastamaan tässä blogissa vielä ihan liian usein. Onneksi tällä kertaa selvisin kahteen otteeseen (en nyt sano että kuin koira veräjästä, mutta kuitenkin) näistä korjausbetseistä kohtalaisin hyvin tuloksin. Pelikassa ei kymmenissä tuhansissa liiku, vaan puhutaan edelleen muutamista tuhansista euroista.

Ja tällä hetkellä nauran itseäni ja omaa "ammattimaisuuttani" jota tuli vähän aikaa sitten taas lupailtua.. :x Thanks for the comments kuitenkin, hyvä että jengi pitää mut hereillä täälllä näissä jutuissa!

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Perhana! Päivitetään vähän tätä vaikka paljon asiaa ei olekaan.

Luin Mutasen Aapon blogia ja olin huojentunut kun huomasin että muillakin on ongelmia arvioida Veikkausliigaa tänä vuonna. Tuo pelimäärän lisääminen ja joukkueiden tason heittely tietysti kulkee käsi kädessä, mutta jotenkin sitä ei kuitenkaan näin alkukaudesta vielä osannut ottaa vakavasti huomioon kun noihin peleihin arvioita raapusteli. Ensimmäinen kierros kolmesta takana, ja palautus alle 90 prossan, siitä ei auta kun lähteä nöyrästi kiipeämään ylöspäin. Tosin vetojakin on tullut pelattua vasta vajaa 60 kappaletta ja siitä muutama peli Kakkosen B-lohkoa.

Se siitä tilannepäivityksestä. Onhan se surullista luettavaa kun vielä aika kovin Veikkausliigan alkuun oltiin panostettu. Nyt on pahin kiukku saatu purettua ja tänään HJK:n kotivoittoa suhteellisen pienellä kertoimella, MIFK peliin overia ja VPS - Haka otteluun underia.

Kauhistuttaa muuten tuo Hongan meno tällä hetkellä. Lehkosuolla tuntuu olevan paketti pahasti sekaisin. Keskikentäpelaamisessa mulle on ollut suuri mysteeri Duarte Tammilehdon pelaaminen Schullerin vieressä. Jälkimmäinen toki oman pelipaikkansa aatelia kotimaisessa liigassamme vaikka tälläkään kaudella parhaaseen ei ole pystynyt. Tammilehto sen sijaan tuli varsin kevyillä näytöillä ja kuitenkin pelannut jo seitsemän ottelua. Oli kuuleman ja lukemieni juttujen perusteella se epätyypillinen Honkalainen keskikenttäpelaaja, mutta tässä yhteydessä se tuntuu valitettavasti tarkoittavan agressiivisuuden ja terrierimäisyyden sijaan sitä että Tammilehto ei ole pystynyt pelaamaan sillä tasolla missä muut Hongan pelaajat keskimäärin ovat pelanneet. Jos nyt avaudutaan vielä Hongasta hieman niin Savage on kyllä erittäin tärkeä pelaaja, pelasin hän sitten laidalla tai kärjessä. Vapaassa roolissa toisena hyökkääjänä pystyy olemaan todennäköisesti suurin uhka vastustajalle mikäli saa vakituisesti sillä paikalla pelata jatkossakin. Puustinen välillä katsomossa ja välillä avauksessa, huh huh. Ei ihme että joukkueen taso heittelee kun ei oikein tiedetä kenen pitäisi pelata ja kenen ei.

Honka selittelee omia suorituksiaan sillä, että se rakentaa joukkuettaan koko ajan tulevaisuutta varten. Ehdottomasti positiivinen asia, sillä siihenhän näillä Rexhepin ja Väyrysen peluuttamisilla tähdätään, mutta valitettavaa että se vaikuttaa joukkueen tekemiseen näin paljon. Hongassa taitaa olla pinnan alla paljon ongelmia, josta halutaan olla hiljaa. Esimerkiksi TPS on periaatteessa onnistunut tuomaan ja peluuttamaan omia pelaajiaan ykkösjoukkueessa Honkaa paremmin, omien suoritusten silti ailahtelematta näin valtavan paljon. Ainakin Marko Rajamäen alaisuudessa viime- ja tänä vuonna.

Voisin jatkossakin päivitellä, koska tänne kirjoitteleminen on todella mukavaa ja myös sopivan terapeuttista heikkojen vetojen jälkeen.

Pietro Mopo

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Turbojugend
Jäsen
Viestit: 1816
Liittynyt: 12.05.2010, 09:56

Tuotto: +19.93 yks.

Palautus%: 101.80%

Panosten ka: 2.55 yks.

Vetoja: 433

Pisteitä: 1269

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Turbojugend »

Voisin jatkossakin päivitellä, koska tänne kirjoitteleminen on todella mukavaa ja myös sopivan terapeuttista heikkojen vetojen jälkeen.
Myös niitä vetoja olisi todella mukavaa lukea täältä näiden mahtavien blogipäivitysten lisäksi.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Ajattelin näin ennen juhannusta laittaa Veikkausliigan tauon kunniaksi pienen yhteenvedon sarjasta tähän asti. Osa joukkueista on jo ehtinyt pelata 12 ottelua, kun osalla tuo sarake näyttää 11 ottelua. Odotetusti sarjan piikkipaikalla on HJK, mutta miksi? Käydään asiaa hieman tarkemmin läpi seuraavaksi.

Klubi oli odotetusti rankattu kaikissa ennakkoarvioissa ykköseksi ylivertaisen laajan materiaalin takia. Antti Muurinen on valmentajana unelma-asemassa, koska Muurinen pääsee ilman loukkaantumisia ja pelikieltoja valitsemaan jokaiselle pelipaikalle kyseiseen otteluun sopivan pelaajan kahdesta Veikkausliigatason huippupelaajasta. Ei tehtävä silti helppo ole, mutta Klubi on vastannut paineisiin ja odotuksiin mestarin elkein. 12 ottelua, 10 voittoa ja vain kaksi tappiota. Tällä hetkellä HJK:n tekemisessä vakuuttavinta on kuitenkin se, millä tavalla joukkue tällä hetkellä pelaa. Varsinkin kotikentällä meno on murhaavaa, ja nyt myös tehokasta alkukauden pienien maalintekomurheiden (Pukki, Sadik) jälkeen. Sonera Stadionin tekonurmialusta on joukkueelle valtava etu, mutta pelkästään tekosyitä ei HJK:n hyvälle vireelle voi keksiä. Joukkue on yksinkertaisesti niin hyvä tällä hetkellä, että sillä ei ole sarjassa varteenotettavaa haastajaa.

HJK:n pallollinen pelaaminen perustuu laadukkaaseen ja suhteellisen suoraviivaiseen pallonhallintaan ja syöttämiseen, jossa suurinta roolian näyttelevät laadukkaat syötöt sekä oikea-aikainen hyökkäyksiin lähteminen ja maalintekopaikkoihin murtautuminen. HJK pelaa käytännössä varsinkin kotonaan myös agressiivista prässipeliä, mutta koska se omalla laadukkaalla pallonhallinnallaan pystyy liikuttamaan vastustajan joukkuetta pitkän aikaa, se kuluttaa vastustajan voimia lähteä hyökkäyksiin. Näin ollen HJK saa pallon yleensä varsin nopeasti takaisin, viimeistään toppari Ojalan tai jonkun keskikenttäpelaajan Fowler/Bah/Ring pallonriistosta. Käytännössä HJK:n paketti on tällä hetkellä niin hyvin kasassa, että se ei periaatteessa edes tarvitse Jari Litmasta. Litmasen vahvuudet ovat nimenomaan laadukas pallollinen pelaaminen sekä pelin rytmittäminen, mutta tällä hetkellä HJK:lla on niin hyvä flow-tila omassa pelaamisessaan, että jos (ja kun) Muurinen Litmasta taas peluuttaa, ei Klubi ole yhtä vaarallinen. Tämä saattaa olla mielenkiintoinen asia jota kannattaa miettiä kun tarkastelee HJK:n kokoonpanoja kesän otteluihin.

Periaatteessa tällä hetkellä ei ole suurtakaan väliä edes maalivahdilla, sillä yhden pelin perusteella Sahlgren pystyy maalilla samaan kuin Wallen. En usko että HJK häviää Soneralla enää yhtään ottelua tällä kaudella. Pistemenetykset ovat toki mahdollisia, mutta täysin mahdollista on se että HJK pelaa loppuun saakka kotona täysin puhtaalla pelillä. Betfairissa kertoimet ovat HJK:lle usein nousseet suhteellisen korkeille varsinkin vierasotteluissa, mutta myös kotona. Selaan seurantaa ja huomaan että HJK:ta olemme saaneet pelattua tällä kaudella mm. seuraavilla kertoimilla:

vs TPS (kotiottelu) 1.47 raja 1.30
vs Haka (vierasottelu) 1.51 raja 1.39


Tauko tulee muille joukkueille hyvään paikkaan, sillä juuri nyt märkä juhannus tuntuu olevan ainut asia mikä HJK:n voi pysäyttää. Tässä tapauksessa valitettavasti darrakin kestää vain maksimissaan kaksi päivää, joten vaikealta näyttää. Leikki sikseen, ammattilaisjoukkue ei tälläisiin asioihin kaadu. Vaikka Bangor City Hongan kaatoikin, nyt tuskin kukaan uskaltaa edes epäillä etteikö HJK menisi ainakin ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon, toivottavasti myös pidemmälle.

Hyvä aasinsilta siirtää meidät keskustelemaan joukkueesta, joka on todella pienen loman tarpeessa. FF Jaro on vajonnut sarjan jumboksi, onnistuen voittamaan ainoastaan kaksi ottelua yhdestätoista. Pistesaldo on karttunut myös kahdella tasurilla, mutta tällä hetkellä Jaro voidaan rankata Myllykosken Pallon kanssa kahden huonoimmain Veikkausliigajoukkueen joukkoon. Yhdistäviä tekijöitä näillä joukkueille on monia.

- Suhteellisen vahva pelaajamateriaali, jolla on potentiaalia paljon parempaan (vertaa esim. VPS/RoPS).
- Ongelmia toteuttaa pallolliseen pelaamiseen perustuvaa pelisysteemia suurimassa määrin.
- Keskimäärin huonompia koti- kuin vierasotteluissa.
- Selvän ykköshyökkääjän puute.
- Paljon maaleja omaan verkkoon.


Ongelmia voidaan käydä läpi yksitellen, mutta joukkueet menevät näissä asioissa yksi yhteen. Ensimmäisenä on hauska huomata, miten huonoa tulosta Toni Korkeakunnas ja Alexei Eremenko Sr saavat aikaan niinkin hyvällä materiaalilla kuin heillä on tarjolla. Jarolle on pakko antaa siimaa, sanoisin että Eremenko Sr on lahjakkuutensa valmentajana osoittanut, ja Pietarsaaressa homma on enemmänkin kiinni siitä että muutamat tähtipelaajat (Niang, Zeze) yrittävät ratkoa liikaa asioita keskenään tai yksin, ja tästä johtuen koko joukkueen peli isona kokonaisuutena kärsii. Myllykosken Pallon tilanteessa syyttävä sormi menee kohti valmentaja Korkeakunnasta. Mies ei ole saanut joukkuettaan olemaan joukkue, ja eri otteluiden välillä suoritukset saattavat heitellä kuin yö ja päivä. Kaksi peräkkäistä kotiottelua suhteellisen samantasoisia (voitettavissa olevia) joukkeita vastaan ja tuloksena murskavoitto ja murskatappio. Tällä menolla ei MyPa pitkälle pötki, ja vastuuta on alettava ottaa ennenkaikkea valmentaja Korkeakunnaksen. Summa summarun on siis se, että rankalaisin viivoin merkityt kaksi ensimmäistä ongelmaa ovat joukkueilla samat, mutta ne kulminoituvat eri osatekijöihin. Antti Pohja kirjoitti viimeisimmässä Veikkaajassa ymmärtääkseni vähän samoista asiosita, liittyen yksinomaan Jaroon. Ei ole kuitenkaan kiinnostanut lukea joten pelkästään otsikoista päättelin tämän jutun.

Tuloksellisesti väite kolme taitaa pitää nipin napin paikkaansa, mutta viilailuksi menee. Pelillisesti tämä seikka on pitänyt aivan varmasti paikkansa. Yksinkertainen selitys sille miksi heikkotasoinen suomalaisjoukkue pelaa vieraissa keskimäärin paremmin kuin kotona: Pallonhallinta. Kotona heikkotasoisemmatkin joukkueet yrittävät jääräpäisesti omine tonikorkeakunnaksineen ja esapekosineen pelata "joga bonitoa", vieraissa tyydytään pelaamaan hieman varovaisemmin, ja tulokset ovat parempia. Tuli ihan tästä seikasta muuten mieleen, että olisi hauska saada aikaiseksi laskettua hieman tilastoa siitä miten nämä, esimerkiksi kauden alkuarvioissa C tai D rankatut joukkueet olisivat palauttaneet vedonlyöjille rahaa, jos niitä olisi pelannut säännölisesti voittamaan tai pelaamaan tasapelejä vieraskentällä. Saattaa olla että mun kuvitelma tästä on hieman virheellinen juurikin sen takia, että syvennyin tuossa yllä olevassa tekstissä siihen hieman tarkemmin, ja Jaron sekä Mypan kohdalla peliesitykset ja jopa tulokset ovat olleet hieman parempia vieras- kuin kotikentällä. Mene ja tiedä, mutta itse aion pitää mielessä.

Selvä ykköshyökkääjän puute ja paljon maaleja omiin. Näitä ei sen enempää kannata lähteä analysoimaan, ne johtuu niin pienistä asioista. Kyseessä kuitenkin suhteellisen tyypillinen ongelma joukkeilla ympäri maailmaa.

Iltalehden leijonapörssi on aika humpuukia, koska se suosii hyökkäyspään pelaajia puolustajien sijaan kohtalaisen paljon. Tarkoitus oli laittaa tähän väliin asiaa pelaajista, jotka ovat tuossa top10 listassa tällä hetkellä siis eniten leijonia keränneinä. Se kuitenkin saa jäädä, ja kehitän oman top5 listan kauden parhaista ja tärkeimmistä pelaajista tähän saakka. Saattaa olla että on ihan hyvä idea laittaa hieman asiaa yksilöistä silloin tällöin, koska noita joukkuejuttuja saattaa olla aika kuiva lukea.

01 Mika Ojala
Interin pelin ehdoton sielu, vaikka maalintekovastuu jää usein erikoistilanteita lukuunottamatta kaksikolle Furuholm ja Lehtonen. Ojalan kautta on on lähtenyt tällä kaudella seitsemän maaliin johtanutta syöttöä, ja mies on itse viimeistellyt kahdeksan kertaa. Tehopisteitä siis 15 tällä hetkellä, joka on jo lähes kaksi kertaa enemmän kuin koko viime kaudella yhteensä (6maalia/2syöttöä). Ojala saattaa joskus jäädä pelin ulkopuolelle laidallaan, mutta tällä kaudella hän on pysynyt TPS kotiottelua lukuunottamatta aina pelissä mukana.

02 Tony Björk
Niin kauan kun Björk häärää Vepsun keskikentällä, ei joukkueen tarvitse rämpiä putoamistaistelussa. Veikkausliigan yksi harvoista keskikenttäpelaajista, jolla on luontainen kyky tehdä keskialueen pitkiä pystyjuoksuja vastustajan puolustuksen selustaan. Harvinainen, niin harvinainen kyky pelaajalla! Voisi ottaa enemmän vastuuta ja roolia keskikentällä, mutta VPS:n tasoissa joukkueessa nykymenolla aivan huipputärkeä yksilö. Mikäli Björk loukkaantuu tai joutuu muusta syystä olemaan sivussa kesän otteluista, tulee joukkue olemaan vaikeuksissa.

03 Njazi Kuqi
TPS:lla ei ole moneen vuoteen ollut tämän tasoista target-pelaajaa, ja joukkue nauttii siitä täysin siemauksin. Mika Ääritalo ja Jarno Heininkangas ovat olleet suurimmat hyötyjät mustavalkoisten porukasta. Viime vuosina TPS on joutunut luopumaan pallosta liian helposti, mikäli Heinikangas ei ole pelinavaustilanteessa onnistunut nopeasti löytämään keskikentän pohjalta vapaana olevaa pelaajaa. Silloin vaihtoehtona on ollut laakapallo hyökkääjälle (maksimissaan rinnan korkuinen), ja tähän teknillisesti vaikeaa suoritukseen Heininkangas ei ole aina pystynyt parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt Kuqin ollessa kärjessä pelinavaustilanteessa kakkosvaihtoehtona oleva pallo hyökkääjälle ei tarvitse olla niin laadukas, koska Kuqi äärettömän hyvänä pallon suojaana pitää itsellään myös vaikeat pallot. Suomen eliittiä roolissaan, ja myös hyvä maalintekijä ja kohtalainen kosketus palloon.

04 Teemu Pukki
Viimeistelijänä Veikkausliigan paras, eikä HJK:lla ole tarjota hyökkäykseen läheskään Pukin tasoista korvaajaa mahdollisessa poissaolotilanteessa. HJK luo pelissä niin paljon paikkoja, että Pukki tulee todennäköisesti pääsemään isoille maaliluvuille tänä vuonna, alkukauden kompastelusta huolimatta. HJK voittaa todennäköisesti suurimman osan otteluistaan myös ilman Pukkia, mutta siitä tulee huomattavasti vaikeampaa. Tällä hetkellä tulikuuma Pukki tuntuu tarvitsevan vain puolikkaan paikan maalintekoa varten. Eikä hattutemppu TPS:n verkkoon ollut kuin vasta alkua.

05 Dudu
Mika Lehkosuo saa kiittää onneaan että kiinnitti viime kaudella Kuopiossa hyvää vireeseen pääseen Dudun Honkaan viime kauden jälkeen. Dudu on Demba Savagen kanssa ainut pelaaja, joka on hyökkäyspäässä tällä kaudella saanut Hongalle mitään hyvää aikaan. Kaksikko Savage - Dudu on luontainen pari, koska katsomoon asti on selvästi nähtävissä miten paljon paremmin henkilökemiat täsmäävät näillä kahdella kuin esimerkiksi kaksikoilla Puustinen - Väyrynen, Savage - Väyrynen, Dudu - Puustinen. Savage ei ole maalintekijä, mutta Dudu on, ja se on juuri sitä mitä Honka tarvitsee jotta se on mitalitaistossa mukana: Huippuvireisen Dudun.

Nyt siis juhannustaukoa joukkueilla ja aikaa hoitaa rivit kuntoon uutta pelirupeamaa varten. Liiga on tällä kaudella kyllä armoton, ja joukkueiden suorituksissa on nyt jo nähtävissä pieniä muutoksia pelitavoissa, jotka edesauttavat joukkueita pitkissä pelirupeamissa. Tämä ilmenee esimerkiksi siinä, että vierasotteluissa selkeästi heikkotasoisempi vierasjoukkue lähtee otteluun selvästi alemmalla tempolla kuin esimerkiksi viime kaudella, ja pelaa myös selkeästi varovaisemmin. Toistaiseksi tämä on suurilta osin ollut vierasjoukkueen kannalta huono asia, koska syvällä puolustaminen ja pelin täydellinen kontrolloiminen vastustajan pallokontrollista huolimatta on erittäin vaikea taktinen asia. Tämä kaikki on toki selkeästi ristiriidassa sen kanssa, että mun mielestä nämä C ja D rankatut joukkueet voittavat vieraspelejään, mutta luulen että pitkällä aikavälillä asia tulee myös menemään niin.

Innolla odotetaan että pelit jatkuu, ja turbojugendin pyynnöstä ajattelin jatkossa noita pelejä myös tänne laittaa. Tarkoitus oli kirjoitella lisää vielä joukkeuista, mutta nopsakkaa liikkuvat kellon viisarit, sekä vuoden tärkein tennismatsi huomisaamuna parasta kaveria vastaan vaatii jonkinlaista henkistä valmistautumista. En halua taas joutua tilanteeseen (tai taas ja taas, olen hävinnyt kyseisen ottelun vain kerran 15-vuotiaana) jossa ennakkosuosikin psykologinen valmistautuminen otteluun oli sm-liigatuomareiden tasolle. Terveiset Tammiselle, vaikka samasta kaupungista ollaankin ei ainakaan vielä olla törmäilty sen enempää. Julkkistulosvetosi tuntuvat kuitenkin napsuvan ainakin sinnepäin, joten Aurinkokuninkaan titteliä sinulta tuskin vieläkään kukaan anastaa.

Hyvää juhannusta kaikille ylikerroin.comin käyttäjille,

Pietro Mopo

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Aloittelevan vedonlyöjän blogi

11.7.2011

Tulevaisuuden suunnitelmia ja Coca-Colaa!

On niin hieno ilta menossa, että päätin avata ylikerroin.comin ja jakaa hieman ajatuksia nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Se on jännä juttu miten pienillä, yksinkertaisilla asioilla kuten esimerkiksi musiikilla voi vaikuttaa omaan mielentilaan niin vahvasti niin pienessä ajassa. Juon nyt Colaa ja suunnittelen mitkä sarjat/lajit otan loppuvuodelle tarkempaan syyniin vedonlyöntimielessä. Vaihtoehtoja on monia, mutta varmaa on että viime vuoden tapaan NFL tulee olemaan suuressa osassa syksyn suunnitelmia. Lajin ongelma on ainoastaan se, että en luota omiin taitoihini siinä vielä ihan niin paljon että pystyisi ilman peesailuja 100 prosenttisesti ottamaan sitä omakseen. Vedonlyöntimielessä kuitenkin aivan fantastisen upea laji, ja en malta odottaa syyskuun alkuviikoilla että pääsee noihin karkeloihin ensimmäistä kertaa laittamaan pientä panosta. Tälläkin forumilla on loistavia NFL vedonlyöjiä, joita ei varmasti tarvitse erikseen mainostaa sen enempää.

Tottakai kaikki todelliset jalkapallosarjat starttaavat myös käyntiin. Perinteiset Valioliigat ja La Ligat tuntuvat kuitenkin vielä tällä hetkellä niin tavattoman tylsiltä, koska varmasti noin 75% urheiluvedonlyöntiä harrastavista tyypeistä näihin suurimpiin jalkapallosarjoihin arvioita laskee. Ja miksei laskisi, mutta tulos on markkinoilla ja kertoimissa sen mukaista. Tämä ajatus, että jalkapallosarjat jäisivät tänä syksynä vähemmälle huomiolle kuin yleensä on kuitenkin todennäköisesti pelkkää uhoilua, sillä Mopon kanssa ehdottomasti parhaat tulokset urheiluvedonlyönnin parista ollaan tehty juurikin näiden kyseisten sarjojen (Englanti, Espanja, Saksa, Italia) parista. Saatiin muuten muutama päivä sitten pieni projekti näiden vanhojen vetojen kanssa valmiiksi, kun vuoden 2010 helmikuusta (seurannan alkuajoilta) asti saatiin kerättyä kaikki vedot samaan paikkaan ja laskettua hieman tuloksia. Seuranta näytti ihan hyvältä, vaikka sinäänsä säännöllisen epäsäännölliset wannabe pelisijoittajat Pietro ja Mopo saivat vuoden 2010 aikana (helmikuu - joulukuu) pelattua ainoastaan vajaat 650 vetoa. Sarjoja ja lajeja tuohon joukkoon mahtui vaikka kuinka paljon erilaisia, mutta pääsääntöisesti vedot menivät suurimpiin jalkapallosarjoihin. Vuoden 2011 aikana vetoja on tullut pelattua vasta vajaat 60 kappaletta, johtuen pitkälti siitä että olemme molemmat olleet varsin kiireisiä jopa vasten tahtoamme koko vuoden alkupuoliskon ajan. Vuodelta 2010 tuo vajaan 650 vedon otos palautti tasapanoksilla vajaat 107%, mikä oli kiitettävän arvoinen suoritus jos verrataan lajien ja sarjojen määrään mitä tuohon on sisältynyt. Vuoden 2011 lukuja ei ole pienen vetomäärän takia tässä vaiheessa vielä edes laskettu, joten tästä lisää vasta loppuvuonna. Veikkausliigaan olemme 2010 pitäneet erillistä seurantaa, johtuen siitä että se on ensimmäinen suuren panostuksen yksittäinen sarja pitkään aikaan, ja tulokset ovat olleet sen mukaisia (huutonaurua tähän kohtaan!!). No, näitä asioita voidaan käydä tarkemmin läpi tulevaisuudessakin, mutta oli kiva saada kerättyä vähän dataa yhteen pakettiin ja saada hieman osviittaa menneestä.

Golf on lajina mulle ollut aina lähellä sydäntä, mutta varsinkin viime aikoina on varmistunut että golfia on paljon mukavampi pelata, kuin lyödä vetoa siitä. Vaikka olenkin muutamaan otteeseen pyrkinyt hieman huolellisemmin hakemaan vetoja golfiin, tulee nämä karkelot jatkossa olemaan ihan hupivetoja. Tulevan The Open Championshipin tulen siis nauttimaan telkkarin kautta muutamalla hupivedolla maustettuna. Tässä vaiheessa kirjoitusta muuten hiljenin hetkeksi miettimään tuota turnausta, ja heti tuli kauhea hinku alkaa analysoida sitä miksi McIlroy ei tule tätä voittamaan, ja Roryn ohipeli saattaisi olla yksi parhaista ideoista koska esimerkiksi Betfairilla on tällä hetkellä omasta mielestäni liian selvä suosikki. Mutta nyt tosiaan annan tämän olla ennen kuin karkaa taas ajopeli apupyörine kaikkineen käsistä. Pakko vielä kuitenkin mainita, että kävin pelaamassa muutama viikko sitten yhden hupikisan keskikesän juhlaa kunnioittaen, ja kyseessä siis kolmen hengen joukkuiesta koostuva scramble-peli. No, tottakai ryhmiä oli lyöty samaan sitten niin paljon että samaan aikaan tiiasi neljä joukkuetta (12 pelaajaa). Satuin olemaan näiden 12 pelaajan joukosta ainoa, joka pelasi kaksinumeroisella tasoituksella, ja sateisen kelin takia olosuhteet olivat haastavat jopa vähän paremmalle pelaajalle. Voitte kuvitella kanssapelaajien ilmeet ja mielentilat kun vettä sataa kaatamalla, peli on muutenkin pelaajamäärästä johtuen erittäin hidasta, ja sitten haetaan porukalla yhden amatöörin soketteja milloin mistäkin. Sain pallon ilmaan ensimmäisen kerran jossain kuudennella väylällä, pienten aplodien kera. Nimimerkillä "birdie-pulloa ei tarvinnut korkata". Ei minun, eikä joukkueeni.

Copa America on muuten ollut ihan mielenkiintoinen turnaus toistaiseksi. Maalimäärät ovat tainneet jäädä ihan valtavan paljon odotetusta, sillä (ihan mutulla heitän nyt) 12 ottelusta varmaan 10 on päättyny under 2.5 maaliin. Argentiina ja Brasilia valtavissa ongelmissa, mutta toivottavasti tämä näkyisi loppua kohti edes vähän näiden kertoimissa. Mulla ei ole pienintäkään epäilystä etteikö molemmat jatkaisi ihan loppuun asti, alku on aina näissä karkeloissa vaikea oli sitten miten monta Neymaria tai Messiä tahansa joukkueessa. Vedonlyöntimielessä tämä on mennyt toistaiseksi aika pitkälti plus-miinus nolla, joten tuulettaa ei sen enempää kannata. Nyt kun lupasin niistä tulevaisuuden suunnitelmista vielä tarkemmin kirjoitella, niin pää lyö tyhjää. Tarkoitus on, että syksyn aikana ajankäyttö vedonlyöntiin lisääntyy lisääntymistään. Tarkoitus olisi keskittyä vain muutamaan sarjaan, mutta voi olla että Valioliigat ja muut tulevat näyttelemään myös melko suurta roolia loppuvuoden aikana. Italian Serie A on mulle näistä lähellä sydäntä, ja mikäli aikaa ja kiinnostusta löytyy tulen kirjoittamaan hieman laajemmat analyysit joukkueista 11 - 12 kaudella.

Tänään tuli tosiaan pelattua Honkaa, Jippoa ja AC Oulua, joten sukkana ohi kaikki ja uutta räkää nenään huomenna. JJK:lla on vedenjakaja ottelu, joka heidän tulee hoitaa selvästi. En sen enempää ala tätä käymään läpi, koska kaikki mistä ajattelin kirjoitella tuli jo aika hyvin esille. Nauttikaahan kesästä ja muistakaa pitää hauskaa mitä ikinä teettekään. Toivottavasti palataan asiaan taas pian.

Terveisin,

Pietro Mopo

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Aloittelevan vedonlyöjän blogi

16.07.2011

Copa America huumaa!

Ajattelin kirjoitella hieman lyhyemmän pätkän välillä ihan vaan Copa Americaan liittyen. Oon pelaillut noihin kisoihin tänä vuonna jonkin verran euroja, ja hyvällä prosentilla on tullut takaisin (lasken lopulliset ja tarkat luvut turnauksen päätteeksi). Olin onneksi heti alun alkaen suhteellisen hajulla noista vähämaalisista otteluista, ja sen jälkeen mun arvioissa suosikkijoukkueet ovat olleet jopa hieman aliarvostettuja. Varsinkin Brasilia ja Argentiina viimeisissä otteluissaan vaikka kertoimet ei juurikaan yli 1.2 nousseet missään vaiheessa.

Tänään siis alkaa puolivälierät, ja Kolumbia - Peru ottelu oli ainut mihin en tule koskemaan. Jo aikaisemmin lähti isot panostukset Argentiinaan kertoimella 1.60, kun mä sain noin 70 pinnan todennäköisyydellä Messien ja kumppanien rajat 1.45 paikkeille... Moni on mua varoitellut näistä, mutta joskus sä vaan tiedät kun sulla on hyvä haju jostain peleistä/urheilutapahtumista. Se fiilis huokuu susta, mutta pidetään panostuksen suhteen järki mukana. Toivottavasti en nyt ammu itseäni jalkaan ja huomaa aamulla että Argentiina on ottanut pahasti kuokkaan Uruguaylta, joka on kuitenkin vaarallinen joukkue Cavanin, Suarezin ja Forlanin johdolla. Silti, en näe Uruguaylla tässä ottelussa mitään mahdollisuuksia, sillä ovat suhteellisen heikkoja puolustamaan joukkueena, eikä pelifilosofia oikein tanssi rytmissä organisoidun puolustuspelin kanssa. Tähän tilanteeseen he nyky Argentiinaa vastaan ehdottomasti joutuvat.

Mun mielestä on oikein, että Brasilian kerroin on hieman korkeampi kuin Argentiinan. Nyt se on vain aavistuksen, sillä Paraguayta
vastaan tuo on Betfairissa jämähtänyt 1.63 paikkeille. Mulla raja on kuitenkin 1.5, joten otan Brasilian huomenna mukaan kelkkaan jos, ja kun Argentiinan kanssa menee kaikki hyvin. Otin molemmat myös tuplaan, mitä en yleensä harrasta mutta tällä kertaa löytyi odotusarvoltaan sen verran mukavat kohteet että sijoitin vielä samaan lappuun yksittäisten vetojen lisäksi.

Brasilia ja Argentiina on kyllä tällä hetkellä kaksi sellaista nippua että oksat pois. Brasilia on turnauksessa lähinnä sortunut hätäilyyn, ja Argentiina paineisiin. Nyt kun nuo vaikeat alkusarjaottelut ollaan saatu alta pois, kovista paineista huolimatta uskon että joukkueet pystyvät joltain osin lähtemään näihin otteluihin vapaantuneemmin.

On hieno ottelu tulossa tuosta Argentiinan pelistä, en malta odottaa että pääsee jännittämään! Nyt en malta kirjoitella enempää, mutta mainitaan nyt vielä että The Openiin voittajavetoihin kahden päivän jälkeen nousivat Mickelson suosikeista, sekä Kim ja Garcia hieman isommilla kertoimilla. Meinasin myös ottaa Kaymeria johtopaikalta päälle seitsemän kertoimella hieman suuremmalla rahalla, mutta onneksi tuo veto ei missään vaiheessa mennyt sisään, sillä nyt näyttää huonolta Kaymerin kannalta, vaikka toki hyvin on edelleen mukana pelissä. Taitaa nuo vedot mennä kankkulan kaivoon, mutta Philiin haluan edelleen uskoa!

Illanjatkoja kaikille!

PM - Viva la Argentina!

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


Pietro Mopo
Avatar
Jäsen
Viestit: 194
Liittynyt: 23.12.2008, 22:36

Tuotto: -4.22 yks.

Palautus%: 99.19%

Panosten ka: 5.41 yks.

Vetoja: 96

Pisteitä: 60

Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi

Viesti Kirjoittaja Pietro Mopo »

Aloittelevan vedonlyöjän blogi

18.07.2011

Tulevaisuuden suunnitelmia Vol. 2

Hei taas kaikille! Kannatti eilen lähteä huutelemaan täällä blogin puolella Argentiinan selvää voittoa Uruguaysta. Ottelu oli highlight-koosteen ja raporttien perusteella kaikkea muuta kuin selvä. Silti, totuuden nimissä omasta mielestäni Argentiinan olisi tuo ottelu pitänyt pystyä voittamaan. Paineet olivat kai tällä kertaa liikaa, mikä on tosin ihan ymmärrettävää. Niin suuri ottelu kuitenkin kyseessä. Tätä seikkaa aliarvioin hieman kun tein alustavia arvioita. Kun ottelussa tuli maali, tai jokin muu merkittävä tapahtuma niin vaihtopelaajia, huoltajia ja järjestysmiehiä osallistui tilanteiden selvittelyyn ja eläytyivät tuttuun Etelä-Amerikkalaiseen tyyliin. Katselin koosteita, enkä oikein ymmärrä miksi Higuain toinen maali hylättiin? Kai siinä virhe tai paitsio oli, eikai muuta syytä voi oikeastaan edes olla. No, se siitä ottelusta. Tänään Brasilia mokasi about miljoona paikkaa Paraguayta vastaan. Maalintekoyritykset tilastojen mukaan 10 - 1 Brasilialle. Laukauksia olisi pitänyt saada maalia kohti enemmän, mutta näytti olevan Paraguayn maalivahdilla sellainen once-in-a-lifetime ottelu että oksat pois! Otin pahasti kuokkaan näistä kahdesta ottelusta ja se sai minut miettimään tulevaisuutta hieman tarkemmin..

Tämä alkaa mennä jo naurettavaksi, mutta tuossa edellisessä kunnon kirjoituksessani lupasin lopettaa golfiin liittyvän vedonlyönnin. No The Openiin pääsin kuitenkin syventymään sen verran tarkasti, että päätin kahden päivän jälkeen iskeä sinne muutama voittajavedon. Ne olivatkin yllättävän hyvin kohdillaan, ja yksi (Mickelson) oli jopa lähellä osua hienolla kertoimella (25). Kaveri pelasi aivan fantastisen päätöskierroksen, ja ainoastaan takaysin pienet toilailut putterin ja väyläbunkkerien kanssa aiheuttivat voiton luisumisen käsistä. 14 väylällä Mickelsonilla oli semilyhyt birdieputti, joka oli kuitenkin sen verran vaikea linjaltaan että se meni inahduksen ohi. Tämä oli voiton kannalta ratkaiseva, sillä tässä vaiheessa Johnson (joka pelasi Clarken kanssa) oli myös alkanut paukuttaa pirkkuja ja Clarke olisi tällä tavalla saanut painetta kahdesta suunnasta. Nyt loppupeleissä aika helppo voitto Clarkelle, kun 15 väylällä muistaakseni Johnson löi kakkosen out of bounds, ja mestaruus ratkesi käytännössä siihen. Tuo takaysi oli kyllä Openissa todella todella vaikea, ja täytyy antaa hirvät propsit näille kavereille jotka 4 kierrosta onnistuivat pelaamaan alle parin. Sikari Clarkelle tietysti erityismaininta, varsin hieno mies ja hyvin sympaattinen pelaaja. Miinus 5 on erinomainen tulos ja mies ansaitsi voittonsa.

No, karkasin taas hieman aiheesta mutta pointtina oli että aion kyllä alustavasta suunnitelmasta huolimatta mätkiä vetoja PGA- ja Euroopan Tourille jo heti tulevasta viikosta alkaen. Siellä on ohjelmassa Tukholman Nordean kisa, jossa kovia nimiä mukana (Watson ja The Openin kolmonen Johnson). Tulee hyvä kisa kun hurrit lähtee noita kovia nimiä haastamaan tuolla. Markkinoilla ei vielä hirveästi rahaa ole, joten tutkitaan ja katsotaan mihin suuntaan noi kertoimet lähtevät liikkumaan. Alustavasti Donald, sillä on kokonaisuudessaan paras pelaaja tällä hetkellä maailmassa. Johnsonin motivaatio ei varmaankaan ihan kunnossa, Openin vika kiekka ja varsinkin 15 väylä harmittaa vielä jonkin aikaa. Kanadassa on sitten jo legendaarinen Canadian Open, joka palaa ensimmäisen kerran takaisin tuonne komealle Shaughnessyn kentälle. Tutkin nämä molemmat ja katson voittajavetoon valintoja viimeistään torstai aamuna. Kaikki tähtää tietysti lyhyellä tähtäimellä elokuun PGA Mastersiin, josta tulee ihan uskomaton turnaus. On muutenkin aivan huikeita tapahtumia nämä golfin mastersit. Selostukset, tunnelma, pelaajat ja kaikki. Tiger kun tuonne vielä pamahtaa mukaan niin se on piste i:n päälle. Ai että odotan tätä turnausta jo nyt kovin.

Toinen projekti mikä olisi tarkoitus aloittaa asap, on tuo Yleisurheilun MM-kisoihin valmistautuminen. Ajattelin väsätä hieman rankingiä, ja tutustua hieman tarkemmin tänä vuonna näihin skaboihin. Tuntuu että näissä on yleisestikin enemmän pelatavaa kuin normi futiksessa tai lätkässä, tai ainakin näen nämä järkevämpinä sijoituskohteina vedonlyönnissä kuin Valioliigat ja SM-liigat (näitä yhtään väheksymättä). Ihan ensimmäinen tavoite olisi kuitenkin kaivaa itseni ylös täältä pienestä kuopasta mihin oon saanut itseni kaivettua loppuviikosta/viikonloppuna. Vähän on huonoa tuuriakin ollut, kun Brassit ja Argentiinot ei saa sisään, ja KuPS tulee viimeisillä minuuteilla tasoihin näissä oman maan peleissä. Honka tällä kertaa tietysti toi pisteet kotiin, kun päätin pitkästä aikaa jättää betsin Lehkosuon jengille laittamatta. Uusi viikko ja uudet kujeet kuitenkin edessä, meikäläinen tutkii nyt hetken golfia ja yleisurheilua ja painuu sen jälkeen vetämään unta kalloon.

Palataan asiaan taas joskus tulevaisuudessa, kaikkea hyvää.

Mopon Pietro

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.

Minikommentit


100% 200€ bonus librabet.com.

Katso kaikki vedonlyöntibonukset.

Vastaa Viestiin