Ylikerroin.com
Suomen suurin vedonlyöntisivusto
Tänään on 20.02.2018, 14:28

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia



Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 131 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3, 4, 5, 6>
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi
ViestiLähetetty: 09.10.2012, 14:41 
Avatar
Status: JäsenLiittynyt: 23.12.2008, 22:36Viestit: 194
Pisteitä: 60
Kassa: -4.22 yks. Palautus%: 99.19% Panosten ka: 5.41 yks. Vetoja: 96
Pitkä aika on jälleen kulunut edellisestä kirjoituksesta. Jossakin vaiheessa päätin jo haudata koko blogin, mutta kuten aikaisemminkin olen maininnut on tämä mitä mainion alusta tulla purkamaan tunteita ja avautumaan kaikesta maan ja taivaan välillä.

Olen viimeiset pari vuotta kiertänyt eurooppaa etsien vakituista paikkaa johon asettua aloilleen siinä kuitenkaan onnistumatta. Neljä maata kahden vuoden sisään on liikaa, ja jouluna odottaakin jo paluu kotiin. Suomeen, siihen ainoaan oikeaan kotiin. Joulua odotan muutenkin kuin kuuta nousevaa, sillä olen henkeen ja vereen jouluihmisiä. Sitä ennen minua odottaa kuitenkin jonkinlainen palkinto jonka olen itselleni suonut viimeisen parin vuoden uurastuksesta.

Marraskuun loppupuolella nokka kohti Yhdysvaltoja, joka ei minulle vielä toistaiseksi ole kovinkaan tuttu matkakohde. Suurena jenkkiurheilun ystävänä reissuun on tarkoitus puristaa niin paljon eri urheilutapahtumia kuin mahdollista. Suunnitelmat alkavat pikkuhiljaa olla selvillä, ja ensimmäinen etappi on marraskuun 24. päivänä pelattava yliopistofutiksen ottelu Ohio State - Michigan. Minulla on muutamia henkilökohtaisia siteitä Michiganin alueelle, ja olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta. Marraskuun 30 päivänä, joka on perjantai, on edessä huipputapahtuma MAC Football Championship Game Ford Fieldilla Detroitissa. Ei varmaan tarvitse yliopistofutiksen ystäville hehkuttaa tätä peliä kauhean paljon.. Ja sattumalta Detroitin alueelle osuu vielä sopivasti joulukuun toiselle päivälle NFL:aa Indianapolis Colts - Detroit Lions. En tosiaan ole koskaan ennen ollut yliopisto/nfl -tapahtumassa joten odotukset kaiken suhteen niin korkealla kuin olla ja voi.

Rakastan matkustaa yksin ilman sen suurempia velvollisuuksia ja siteitä, joten Lionsin NFL -pelin jälkeen lähden katsastamaan Vegasin. Vegasin jälkeen olisi tarkoitus ottaa vielä aurinkoa muutama päivä Dominikaanisessa Tasavallassa, ja ehtiä kotiin reilusti ennen joulua siinä 15-16.12 tienoilla joten aikataulut tuolle Vegasin vierailulle vielä vähän auki. Ajattelin, että viikko Vegasissa riittää ja sen jälkeen 4-5 päivää Dominikaanisessa niin saisi reissun pakettiin. Huikea loppuvuosi kyllä tiedossa, ja innostustani purkamaan oli pakko tulla avautumaan tänne blogin puolelle.

Kirjoittelen myöhemmin hieman lisää vedoista ja muusta tärkeästä jahka aikaa löytyy enemmän.

Adios.
3

_________________
Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.
Ylös
  Profiili Seuranta
 
 Viestin otsikko: Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi
ViestiLähetetty: 08.12.2012, 03:33 
Avatar
Status: JäsenLiittynyt: 23.12.2008, 22:36Viestit: 194
Pisteitä: 60
Kassa: -4.22 yks. Palautus%: 99.19% Panosten ka: 5.41 yks. Vetoja: 96
It's hard to explain the feeling you get when you know you have screwed up.

It's not guilt. It's not shame. It's something between. When you really, really screwed up. Homer Simpson style.

But life ain't no cartoon. It may seem like one from time to time, but its far from it. You don't just play with you and your feelings. You play with others as well. Real human. Feeling, caring, understanding human being. That is if you played your card right. And I sure did. I played right every single hand I was ever dealt. Bluffing with the semi-weak. Folding under the gun. Being damn aggressive when you are leading on the turn. But my life was a gamble.

Its funny when someone once said "You never know what you had until its gone". At the same time, the dude was so right, and so wrong. I had what I wanted. I was lucky, because I also had what I needed. It just never seemed to be enough. Here is my story:

A warm summer evening in the end on July 2009. Out drinking with my buddies, having the time of my life. As usual. We owned the city, at least we liked to think that way. I still feel the warm late summer sun rising to its peak and showing us why life was worth living. Sure, we had our doubts. We had our fights, but who didn't? I mean, they all fight. Don't they? That cute newlywed couple just opposite the hallway. And that weird Asian couple who always seemed to have the luck go their way. We are all just human. Right? But why am I here writing excuses to myself? Sure, it makes me feel better but this is the cyber-world. Who really cares? If it was me reading the text from another writer I would wipe my ass with it if I could.

So there I am. The music is loud, the lights turn off and on every time the DJ decides to drop another beat. Drinks have not been wasted, drinks have been adored. And now my question to you is, who has not been here? For me its hard to explain how it all happened that night. I have the story, but I don't have the reason why it happened. Obviously, we visit the strip club. This was mandatory to all of us every single night we went out. Why? Because we were men, and we wanted some excitement. We wanted some boobies, and most of all we wanted to feel important.

Later that night I returned to the same bar. It was the same people, the same atmosphere, the same vibe. I could not help myself. When I saw something I wanted, I went for it. Of course, when you have been in a committed relationship for three years I suggest you give it a minute of though at least. If I would be there right now reading this, maybe I would have. But I didn't. And to be honest, even if I would have been I think I would not have given a fuck.

So obviously things escalate. I had been winning a lot of money a few days before and I was feeling hot. Also, I like to think I am attractive and all the girls want me. That is just the mindset I live with. Or lived, at least for that night. When having the history of being bullied at school and seeing yourself as a waste of gods work the feeling of feeling like a million dollars a few years later is remarkable.

Later that night I went home. Feeling nothing, absolutely nothing. Maybe some satisfaction for being able to hang with my best buddies again after a few months. But I did not bother to tell anyone the truth. Sometimes I find writing relaxing. Even therapeutic. This time I feel pain in all the possible ways I can. I literally bleed the letter to this post. But I know that if I can come back day after the day to read my own post I will get power and energy to keep getting forward.

A few wonderful years has now passed by. A few absolutely magnificent years have seen us past them, always hand by hand. I thought my secrets would never come out. Until all of a sudden, one sunday afternoon. All the world as I knew it, stopped. I really don't get any satisfaction telling shit to anyone. That's how I've always been. Mind your own business. I still think thats a great motto, especially for her. But how a woman thinks, you can never know. And so my secret came out. A so called "relationship" that lacked all the passion and love in the world made me lose everything I knew in a heartbeat.

Well I can not hide the facts. How could I? I had been in touch with her the whole year, but did not know how to end it. I made the radical decision of changing all my e-mails and phone numbers so no one could ever be in touch with me anymore. But the modern day is also the time of the social media. Never, never underestimate the power of the social media. It is deadly, it is threatening, and eventually it will end our lives as we know them.

But I don't blame anyone but myself for my errors. Some say I need to be strong enough to honestly come forward with my lies. I hate how right they are. They say it's not the cheating, it's not the sex. It's the lying. And I guess they are right. I turned to whole thing upside down and I set myself to her positions. She, doing those mistakes like that. I would never be able to look her in the eye the same way again. Sure, I could forgive. Sure, I could continue the relationship but I could never forget. The worst kind of dirt is the dirt you can not see.

So what is left for me. Here I stand proudly to say: everything. Everyone makes mistakes in their life every now and again. Some bigger, some smaller. My mistake was a radical one, but still only a mistake.

I am not scared of being alone. Hell no. I could concentrate on my betting again. Get a girl ten times hotter than the current one but I could never be sure about the feeling again. The feelings of something bigger. The feeling of someone being absolutely and honestly the one for you. And that is why we live. That is why we make mistakes. That is how we go so low, and bounce back time and time again.

That is why I will never make the same mistake again. You have my word. But I don't know what will happen in the future. Nobody knows. So from now on, I just live the world the way I see it. That, my friends. Is the only way.

Happiness is having a scratch for every itch.

Pietro Mopo
2

_________________
Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.
Ylös
  Profiili Seuranta
 
 Viestin otsikko: Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi
ViestiLähetetty: 18.12.2012, 13:26 
Avatar
Status: JäsenLiittynyt: 23.12.2008, 22:36Viestit: 194
Pisteitä: 60
Kassa: -4.22 yks. Palautus%: 99.19% Panosten ka: 5.41 yks. Vetoja: 96
Palaan blogini ääreen siinä toivossa, että onnistuisin kirjoittelemaan tänne vihdoin hieman enemmän asiaa vedonlyönnistä. Tästä blogista tuli minulle jossakin vaiheessa jonkinlainen online -päiväkirja. En pidä siitä ajatuksesta, vaikka se välillä on sopivan terapeuttista tekemistä minulle ollutkin. Vedonlyöntiaiheiselle sivustolle pidettävässä blogissa päähuomio vedonlyöntiin, ja muut asiat minimiin. Tätä kaavaa pyrin pitämään mielessäni jatkossa. Kirjautuessani koneelle tänään huomaan vuoden jälleen vierähtäneen, ja enää ollaan loppusilausta vaille valmiit jättämään vuosi 2012 taaksemme. Kun sopivasti aikaa sattuu löytyvän, yritetään lyödä hieman yhteen tätä vuotta ja miettiä tulevaisuuden kuvioita.

Nyt kun tarkemmin mietin, niin eipä minulla tästä vuodesta juuri kerrottavaa ole. Osa minusta ehkä haluaisi kirjoittaa asioita, vedoista ja muista, mutta pelkään että juttu karkaisi jälleen omille teilleen. Se olisi menoa sen jälkeen. Itkua, valitusta ja hampaiden kiristystä. On muutenkin huomattavasti järkevämpää suunnata katseet tulevaisuuteen. Asioihin, joihin voi vielä omalla tekemisellään vaikuttaa. Vuoden 2012 vedonlyöntikuviot ovat omalta osaltani vielä kesken, koska rapakon takana pelataan jalkapalloa. NFL tulee sivussa ja NCAAf vie pääsääntöisesti kaiken vapaa-ajan mitä normaali elämältä jää. Bowlit jatkuvat tammikuun 7. päivään saakka, sitten täytyy katsoa miten jatketaan eteenpäin. NFL -moneyline kertoimien laskemisen ja arvioiden kirjoittamisen tänne foorumille aloitin kesken kauden, mutta se tyssäsi kuin seinään siviilielämässä tapahtuneiden muutosten takia. Jotkut asiat menevät aina vedonlyöntihommien edelle, vaikka näitä juttuja aina mielellään tekisi. Uskomatonta että tälläistä joutuu edes kirjoittamaan, onhan se toki itsestäänselvyys. Jotenkin se kuitenkin kalvaa aina välillä jossakin päin kehoa. Niin paljon sitä nauttii kun saa yksin raapustaa yömyöhään kertoimien ja todennäköisyyksien kanssa. Voitot ja muut alkavat siinä vaiheessa olla jo jollakin tasolla toissijainen juttu. Ah, sitä fiilistä! NFL:n regular season yritetään saada kunnialla loppuun, eli viikot 16 ja 17 on tarkoitus vihjata foorumille. Playoffit toki myös. Mutta nämä kaikki menee edelleen niin muun elämän sävelmien mukaan, että koskaan ei voi olla ihan varma.

Tarkoitus oli pitää tämä teksti lyhyenä ja jämäkkänä. Toivottavasti se onnistuu, sillä joskus ei jaksa edes oikolukea omia tekstejä kirjoittamisen jälkeen. Myöhemmin kun on selannut, oikein pahaa tekee miten tyhmiä juttuja sitä on tullut kirjoitettua. Ja aika kamalia kielioppivirheitä seassa. Tätä voisin yrittää ainakin parantaa blogini suhteen vuodelle 2013. Vedonlyöntihommat aion ensi vuonna keskittää ainoastaan yliopistofutikseen kun kausi sitten joskus taas saadaan käyntiin. Kahden viime vuoden aikana tulokset noista on ollut uusilla kaavoilla sen verran luottamusta herättäviä, että siihen aion panostaa kaiken energiani ja resurssini mitä siviilielämän puolelta jää. Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että aikaa vedonlyöntiin jää yleensä paljon. Joskus jopa liikaa, ja tulee tehtyä turhia juttuja jotka vaikuttaa negatiivisesti isoon kuvaan. Esimerkiksi pelattua tyhmiä vetoja sarjoihin joista ei oikeasti tiedä tarpeeksi. Loppuvuosi 2012 on vain ollut poikkeus ajankäytön kanssa. Mutta uskon että nämä kaikki asiat tulee taas tasaantumaan ensi vuodelle. 99% varmuudella jätän myös NFL:n pois kuvioista, koska en ole pystynyt käyttämään yliopistofutiksen työkaluja siinä yhtä hyvin hyväkseni kuin olisin halunnut. Aion tutkia asiaa lisää, enkä ole lopullisia johtopäätöksiä sen suhteen tehnyt. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää että samat jutut ei päde NFL:n ja NCAAf:n kanssa, vaikka kuinka haluaisin. Se on toki ihan loogista, eikä siinä mitään sen ihmeellisempää.

Näillä puheilla taitaa blogin päivityksessä tulla siis pienehkö tauko. Alkuvuoden aion käyttää lukemiseen, taustatyöhön, tutkimiseen ja uuden oppimiseen. Omasta itsestäni täytyy myös pitää parempaa huolta, vähän alkaa päästä repsahtamaan sieltä sun täältä. Mitä vedonlyöntihommiin tulee, niin muutamia kavereita tulen varmasti auttamaan (tai he tulevat auttamaan minua) Veikkausliigakauden analysoinnissa. Jonkinlaista materiaalia ennen kauden alkua on tulossa jossakin kivassa ja modernissa muodossa, mutta lopullisia päätöksiä ei tuonkaan suhteen ole vielä tehty. Viittaan tällä siis jo viime vuonna kokeilupohjalta työnalle otettuun projektiin Veikkausliigan ennakkoinnissa. Tulee varmasti keskityttyä nyt enemmän joukkueisiin taktisella ja analyyttisella tasolla kuin vedonlyöntimielessä, sillä kuten jo yllä mainitsin vedonlyöntihommat tulee keskittymään ihan muihin juttuihin.

Loppuun vielä lopulliset (ja ainaiset) unelmoinnit raveista. Näille en vain löydä aikaa, vaikka kuinka haluaisin. Luotan kuitenkin siihen, että vielä joskus on enemmän aikaa olla mukana (ihan konkreettisesti), ja elää tuotakin elämää samalla intohimolla kuin joskus. Kaikki aikanaan, sanotaan. On hyvä olla unelmia.

Kiitän tässä vaiheessa kaikkia blogini lukijoita ja kommentteja jättäneitä kuluneesta vuodesta. Vierailen yhä foorumilla päivittäin, ja tulen tekemään sen jatkossakin. Ehkä turhaan jätin liian dramaattisen kuvan menneestä ja tulevasta. Kaikki on kuitenkin hyvin, ja vuoden hienoin aika on edessä. Yhteiden joulu perheen ja rakkaiden kanssa!

Hyvää joulua kaikille!

PM
3

_________________
Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.
Ylös
  Profiili Seuranta
 
 Viestin otsikko: Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi
ViestiLähetetty: 28.01.2013, 14:21 
Avatar
Status: JäsenLiittynyt: 23.12.2008, 22:36Viestit: 194
Pisteitä: 60
Kassa: -4.22 yks. Palautus%: 99.19% Panosten ka: 5.41 yks. Vetoja: 96
Pietro, Mopo ja Hikinen Helmikuu
- kuukauden kiinnostavimmat urheilutapahtumat, ja muutama kommentti niistä

Tarkoituksena on tänä vuonna päivitellä blogia noin kerran kuukaudessa. Muutama päivä ennen kuun vaihtumista tullaan lyömään kasaan tulevan kuukauden kiinnostavimmat ja suurimmat urheilutapahtumat. Asioita tarkastellaan pääosin vedonlyöjän silmin, mutta koska sarjat mistä tänä vuonna lyön vetoa ovat niin harvassa, ja alkavat vasta myöhemmin on penkkiurheilijan näkökulma hyvä ottaa peliin mukaan.

Feb 03: Super Bowl
- san francisco 49ers vs baltimore ravens

Tämän vuoden Super Bowl on minulle henkilökohtaisesti vähiten kiinnostava moneen vuoteen, mutta silti tämä tulee luonnollisesti joka vuosi väijyttyä. Kun koko kauden pelailee pääasiassa NCAA pelejä, ja pikkaisen NFL pelejä siihen päälle ja pelejä tulee katsottua vähintään se 2-3 joka viikonloppu on vähän vaikea syttyä tähän tapahtumaan esimerkiksi samalla tavalla kuin jotkut kaverini joille tämä on ainoa jenkkifutismatsi jonka koko vuotena tulevat katsomaan. Ei mitään pois tältä upealta tapahtumalta kuitenkaan, joka vuosi se kuuluu kiistatta kalenteriin isoilla kirjaimilla. Tämä kuitenkin myös ottelu, josta tulen lyömään vetoa ja vihjaamaan sen tänne viikon aikana.

Feb 04: Hiihtolajien MM -kisat
- ampumahiihtoa, alppihiihtoa ja maastohiihtoa tarjolla innokkaille peesaajille

Nimimerkit ron ja Henkka ainakin jaksavat päivä toisensa jälkeen tarjoilla ihan huippuvihjeitä talviurheiluun, enkä usko että MM -kisat tulevat olemaan poikkeus. Varsinkin maastohiihdon kohdalla käyrät ovat näyttäneet huikeilta jo usean kuukauden ajan ja mielestäni nämä ovat viime kuukausien aikana olleet parasta tarjontaa täällä foorumin puolella. Keep up the good work.

Feb 12: Mestarien liiga ja Eurooppa-liiga
- mitäpä olisi kevät ilman eurooppalaista huippujalkapalloa?

Real Madrid - Manchester United ja AC Milan - Barcelona tulevat olemaan luonnollisesti kaikkien suurennuslasien alla kun aletaan pelata jälleen paikosta kohti Wembleyn finaalia. Itse toivoisin että ikuinen suosikkini, ajattoman tyylikäs AC Milan pudottaisi Barcelonan jatkosta ja etenisi aina mestariksi saakka. Toivoa sopii, mutta Leo Messi ei näytä hyytymisen merkkejä, ja todennäköisesti kaataa yksin koko AC Milanin.

Tälläiset asiat ovat siis ohjelmassa ainakin meillä nyt helmikuussa. Palataan asiaan Super Bowl arvioiden parissa tämän viikon aikana.

PM
0

_________________
Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.
Ylös
  Profiili Seuranta
 
 Viestin otsikko: Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi
ViestiLähetetty: 11.04.2013, 11:09 
Avatar
Status: JäsenLiittynyt: 23.12.2008, 22:36Viestit: 194
Pisteitä: 60
Kassa: -4.22 yks. Palautus%: 99.19% Panosten ka: 5.41 yks. Vetoja: 96
Kesä menee nyt kokonaan Veikkausliigan parissa. Projekteja ollut siellä ja täällä, mutta tässä nyt viimeisin ulos joka löytyy esittelyineen kaikkineen paremmin linkkivinkit osiosta.

Veikkausliigaan ennakkoa (60-sivun PDF) ladattavissa:

.http://www.mediafire.com/view/?ehydp1bjl5jdmm9

PM
2

_________________
Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.
Ylös
  Profiili Seuranta
 
11.04.2013 16:38 <Blaah> Hyvä ennakko, kiitos tästä.
 Viestin otsikko: Re: Aloittelevan Vedonlyöjän Blogi
ViestiLähetetty: 02.07.2013, 00:22 
Avatar
Status: JäsenLiittynyt: 23.12.2008, 22:36Viestit: 194
Pisteitä: 60
Kassa: -4.22 yks. Palautus%: 99.19% Panosten ka: 5.41 yks. Vetoja: 96
"Call me Wally."

Ei Rio De Janeiro itseasiassa ole niinkään ihmeellinen paikka. Paitsi tietysti Maracana. Läkähdyttävän kuuma kesäkuinen aamupäivä on liian uuvuttava jopa rantareissuun. Copacabanan hehkutetun vaaleaa rantahiekkaa on sitäpaitsi kohtuuttoman vaikea nähdä ihmismassojen, aurinkovarjojen ja tyhjien Lay's perunalastupussien alta. Turhaudun. Slummien köyhyyttä ja kurjuutta ei sen sijaan internetin foorumeilla ja matkaoppaissa ole lainkaan vähätelty. Likaa, graffitteja ja onnettomia asunnoksi kutsuttuja majoja silmän kantamattomiin, joiden ulkopuolella elämäänsä kuluttaa kaksi tai kolme mustaan hihattomaan t-paitaan sonnustautunutta viiksekästä lihaskimppua tupakka suussa. Spede Pasasella olisi paljon opittavaa kurjuuden maksimoimisessa. Toistaiseksi Rio on ollut juuri sitä mitä odotinkin.

Rion kansainvälisen lentokentän tuloaulassa käy viileä ilmastointilaitteen humina. Mieleni tekisi jäädä hetkeksi istumaan paikoilleen, ja rauhoittua pitkän reissun jälkeen. Yli kahdenkymmenen lentokoneessa istutun tunnin jälkeen jalkani kuitenkin kiristävät nopeasti tahtia, kun Waldemarin, selässään numero kakkosella koristeltu Cafun Brasilian kullankeltainen pelipaita alkaa karata hieman liian kauas. En missään nimessä koe oloani turvalliseksi, mutta vika on pääni sisällä. Jopa Rion kaltaisessa suurkaupungissa ihmisen on 10 kertaa pienempi riski kuolla ryöstön yhteydessä kuin esimerkiksi liialliseen McDonalds napostelun aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Vitsailen oppaani kanssa hänen lempinimestään kutsumalla häntä leikkisästi Wall-E:ksi Andrew Stantonin vuoden 2008 Pixar-animaatiota juhlistaen. Waldemar ei ymmärrä vitsiäni. Päätän olla loppumatkan keskustaan hiljaa.

Maracana on juuri niin taianomainen paikka kuin kuvitella saattaa, mutta en usko että haluaisin palata sinne uudestaan. Vähän kuin Grand Canyon tai Kolmården. Maracanan loisto perustuu tietenkin sen historiaan. Kaikkihan muistavat, miten 16. heinäkuuta 1950 stadionille oli ahtautunut satayhdeksänkymmentäyhdeksäntuhattakahdeksansataaviisikymmentäneljä katsojaa. Jo pelkkä numeron kirjoittaminen ahdistaa. Siitä asti "Marakaana" on aiheuttanut kylmiä väreitä jokaisessa jalkapalloromantikossa, ja hyvä niin. Jalkapallo tarvitsee myyttejä, ja tässä on elävä sellainen. Keltaisen paitameren aikaansaava yhtenäisyydentunne on rauhoittava. Jopa tunteellinen. Täällä olen turvassa, kaikki ovat puolellani. Siellä täällä näkyy tuo yksinäinen punainen kohta, joka aiheuttaa lähinnä hyväksyvän hymähdyksen jossain keltaisen paitani, ja sinä iltana keltaisen sydämeni takana. Joku naispuolinen Seleção-fanaatikko näkee tarpeelliseksi vielä virittää oman katsomolohkoni tunnelmaa ottamalla paidan pois heilutamalla sitä ilmassa yhdellä kädellä "Ole Ole Ole-kannatushuudon" tahtiin. Ikä, ja maan painovoima olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä. Moni kuitenkin innostui, enkä minäkään totuuden nimissä valittanut.

Ó Pátria amada
Idolatrada
Salve! Salve!


Melodia oli tuttu, mutta vasta kansallishymnin päätyttyä osasin yhdistää palaset kohdilleen. Isänmaallisuus ei Brasiliassa suoranaisesti tarkoita, että pitäisi rakastaa jalkapalloa.

"Minä kun luulin, että kaikki brasilialaiset rakastavat jalkapalloa"
, päätin lausua kerättyä itseäni noin kymmenen minuuttia huonohkon Pixar vitsini jälkeen.

"Isäni oli professori, joka oli suunnittelemassa Rioon ensimmäistä yliopistoa 1920-luvun alussa", Waldemar aloitti.

"Se oli ensimmäinen koko Brasiliassa, ja oli iso juttu siihen aikaan. Sitäpaitsi, esi-isiemme juuret ovat japanissa. En juuri perusta urheilun perään vaikka olenkin suuri baseballin ystävä", hän jatkoi, kaivaen toisella kädellään hanskalokerosta Alex Rodriguezin keräilykorttia joka oli hieman revennyt oikeasta alakulmasta.

"My Pele", hän virnisti vinkaten samalla silmäänsä katua ylittävälle Eva Longoria-kopiolle.

Sambakoulu tanssii ja tamborimi soi. Sambakoulun tahdissa tanssiakin voi. Ja niin moni myös teki. Tuskin on koskaan lähes satatuhatpäinen yleisömassa liikkunut yhtä sulavasti ja vilkkaasti paikasta toiseen kuin tuona lämpimänä sunnuntai-iltana ulos Maracanalta. Mielessäni kaikuu yhä muutamaa desibeliä muita huutoja kovemmin raikunut "David Luiiiiz, David Luiiiiz". Kikkarapäinen ja mielestäni äärettömän epäsympaattinen toppari pelasi itsensä viimeistään tässä ottelussa itsensä minun, ja miljoonan muun jalkapallofanin sydämiin. Muuten Brasilia ei minua kuitenkaan vakuuttanut. Espanja joutui pelaamaan 120 minuuttia Italiaa vastaan, ja se pelasti Brasilian. Yltiöpäinen, Scolarin lähes hullunrohkea prässi kolmella ylimmällä pelaajalla onnistui juuri ja juuri. Kuin olisi heittänyt uistimen mökkilaiturilta kaislojen keskelle, ja saanut sen takaisin kuin ihmeen kaupalla kertaakaan rykäisemättä. Brasilia ei välttämättä edes ansainnut voittoa, kyynisimmät voisivat sanoa. Mutta ei sillä oikeastaan enää väliä ole. Agogon tempo säilyi loppuun saakka.

PM
1

_________________
Foorumille vihjattujen kohteiden panostus Kelly/5. 1 yksikkö = 1 prosentti pelikassasta.
Ylös
  Profiili Seuranta
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 131 viestiä ]  Mene sivulle 1, 2, 3, 4, 5, 6>

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Jaybo, scepa, Tunnus112 ja 8 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Hyppää:  


Powered by phpBB © 2008 phpBB Group | Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com
subSilver+ theme by Canver Software, sponsor Sanal Modifiye