Ajatuksia vedonlyönnistä ja elämästä

[Amorim]

Otsikko on jokseenkin mahtipontinen, mutta ehkä lopulta ihan kuvaava, sen aika näyttää.

Blogittaminen on silloin tällöin käynyt mielessä, mutten ole kuitenkaan saanut aikaiseksi aloittaa. Nyt aloittamiskynnys on ylitetty, suurimmat syyt siihen ovat facin blogin mielenkiintoiset reissukuvaukset, jotka tuovat Ylikertoimeen mainion tuulahduksen erilaisuutta, sekä Juuso HR Juzin aloittama Vedonlyönti-podcast. Arvostan suomalaista vedonlyöntiyhteisöä ja Ylikerrointa suuresti. Koska omien arvioiden teko on tällä hetkellä määrittelemättömän mittaisella tauolla ajankäytöllisistä ja motivaatiosyistä, en sitä kautta pysty tuottamaan yhteisölle lisäarvoa. Niinpä yleinen kirjoittelu, joka sivuaa vedonlyöntiä, voisi tulla kyseeseen. Siksi tämä blogi nyt syntyi.

Omasta henkilöhistoriastani sen verran, että pokeri oli kova juttu noin vuosikymmen sitten. Voi sanoa, että siirryin pokerista suoraan vedonlyönnin maailmaan, kun motivaatio edelliseen lopahti. Missään vaiheessa elämääni en ole pitänyt itseäni uhkapelaajana, vaan sekä pokerissa että vedonlyönnissä (ja itse asiassa muussakin elämässä) olen sijoittanut vain silloin, kun tilanne on mielestäni ollut ns. +EV, eli odotusarvoltaan positiivinen. Valuen lisäksi urheilu on kiinnostanut pienestä pitäen melko monipuolisesti, joten siinäkin mielessä järkiperäisen vedonlyönnin tuleminen mukaan kuvioihin ei näin jälkikäteen vaikuta yllätykseltä. Aion tulevassa blogiviestissä listata ainakin muutaman avainhenkilön, joita Suomen vedonlyöntiyhteisössä erityisen paljon arvostan, ja jotka epäsuorasti ovat vaikuttaneet päätökseeni kirjoittaa blogia.

Mikäli joku etsii uutta seurattavaa vihjeiden toivossa, ei sellaista ainakaan tällä haavaa tästä blogista löydy. Sen sijaan toivon tuovani Ylikertoimeen hieman toisenlaista vivahdetta.

Ei ehkä tarvitse edes erikseen mainita, mutta kommentit ja keskustelu ovat äärimmäisen tervetulleita. Blogin päivitystahdille en anna mitään lupauksia, mutta on selvää, että mikäli kiinnostusta tuntuisi löytyvän, ruokkii se varmasti myös blogitusintoa.

[Amorim]

Mielestäni suomalainen vedonlyöntikulttuuri on varsin hyvällä mallilla. Myönnän heti kättelyssä, että tietämykseni useimpien muiden maiden vedonlyöntikulttuureista on hyvin rajoittunutta, mutta uskaltaisin silti arvella, että Suomessa järkiperäinen vedonlyönti on keskimäärin paremmissa kantimissa kuin useimmissa maissa. Veikkaus ja monopoli ovat asioita, joihin en tässä jaksa mennä; niistä keskustellaan riittävästi toisaalla. Kuitenkin vaikkapa pintakosketukseni internetistä ja/tai Twitteristä löytämiini mahdollisesti voittaviin ulkomaisiin vedonlyöjiin on jättänyt itselleni vähän huonon maun suuhun. Aivan varmasti on hyviä vedonlyöjiä, jotka vihjaavat avoimesti, mutta toimintakulttuuri tuntuu olevan erilainen, jos vertaa Ylikertoimeen ja suomalaiseen vedonlyöntikuplaan Twitterissä. Meininki tuntuu näillä analyyttisilläkin vedonlyöjillä olevan lähempänä sellaisia suomenkielisistä vedonlyöntipiireistä tuttuja toimijoita, jotka melko isolla volyymillä mainostavat omia vetojaan esimerkiksi affimielessä. Esimerkiksi prosentuaalisia todennäköisyysarvioita tai rajakertoimia harvemmin näkee missään, hyvä jos pelattu kerroin sentään.

Kieltämättä Suomessakaan maallikkojen vedonlyöntitietämys ei välttämättä ole hirveän hyvällä tasolla. Tämä on asia, joka on itseltänikin välillä unohtunut, kun on tottunut olemaan niin syvällä järkivedonlyöntikuplassa. Muuan sukulaiseni oli sitä mieltä, että liian pieniä kertoimia, esimerkiksi alle 1,5, ei kannata pelata, koska siinä jää automaattisesti pitkässä juoksussa tappiolle. Myös ihmisten arvio eri tapahtumien todennäköisyyksistä on mitä sattuu. –Kärppien kotiottelu Liigassa? Kärpät voittaa varmasti. Jos nyt ei aivan 100-prosenttisesti, niin vähintäänkin 90-prosenttisesti. Tällaisilla arvioilla saisi aika railakkaita vetoja sisään. Tokihan fiksuna vedonlyöjänä tällainen on sinänsä myös ihan hyvä asia – jos markkinan kaikki toimijat tekisivät loistavia todennäköisyysarvioita, ei etuja syntyisi.

Itse olen seurannut suomalaista vedonlyöntiskeneä paljon lyhyemmän aikaa kuin monet tällä palstalla, vajaat kymmenen vuotta. Kuitenkin tänä aikana on nähty esimerkiksi affibisneksen nousu (ja tuho?), ja tähän liittyen eräänlainen vastareaktio, kun vedonlyönnin mainetta on haluttu puhdistaa. Listaan tähän eräänlaisena kunnianosoituksena niitä henkilöitä, joiden ansiosta olen jaksanut itsekin pysyä kuvioissa mukana ja jotka ovat tehneet mielestäni kiitettävää työtä suomalaisen vedonlyönnin hyväksi.

Waarin juttuihin törmäsin ensi kertaa joskus vuoden 2012 kieppeillä. Vaikka väliin on mahtunut pitkiä hiljaiselon jaksojakin, voinee nyrkkisääntönä pitää, että kun Waari puhuu vedonlyönnistä, kannattaa silloin kuunnella. Vuosien varrella on tullut jaettua niin paljon wiisautta, että jo pelkästään sillä pääsisi pitkälle. On ilahduttavaa, että Waari on ollut väkevästi mukana vedonlyöjien järjestäytyessä.

S. Sukkela ansaitsee myös maininnan pitkäjänteisen työnsä vuoksi, ja mielestäni kaikkein eniten siksi, että hän on tuonut täysin avoimesti esiin myös vedonlyöntiammattilaisuuden nurjia puolia. Vaikka ihmisten mielissä vedonlyönnin ammattilainen saattaakin ajella Ferrarilla ja katsoa isoja otteluja VIP-sviiteissä, on Sukkela aina painottanut sitä, että suurin osa ajasta kuluu kyllä siihen orava-ansojen virittelyyn. Sukkela on saanut osakseen myös kettuilua laitettuaan itseään niin kovasti likoon. Minulta heruu paljon arvostusta Sukkelan suorapuheista toimintaa kohtaan, moni olisi jo jättänyt hommat sikseen moisen negatiivisuuden edessä.

Kolmantena kehun jo blogin aloituksessa mainitsemaani HR Juzia, joka on viime aikoina tuottanut erittäin ansiokasta sisältöä. Laadukkaiden vihjeiden lisäksi intohimo alaa kohtaan on välittynyt jo aiemmin golfin major-turnausten ennakkovideoista, sekä nyt ennen kaikkea podcastista, joka on mielestäni niin hyvä ja toteutukseltaankin onnistunut idea, että se ansaitsee erityisiä kehuja. Podcast nimittäin ajaa (muun muassa) juuri sitä asiaa, johon itsekin toivoisin tällä blogilla pystyväni vaikuttamaan: yhteisöllisyyttä. Yhteisölle kuin yhteisölle on aina eduksi fiksu kaveri, jonka ulosanti on mainiolla tasolla.

Kolmen edellä mainitun lisäksi ansaitsevat kiitosta monet muut, esimerkiksi Olli Koski, Janne Hakulinen ja Juha Koivula, jotka kaikki omalla nimellään ovat olleet mukana levittämässä fiksua vedonlyöntitietoutta. Hyviä vihjaajia on niin monia, että en edes lähde tässä listaamaan nimiä, nostin esiin ne minulle vuosien varrelta ensiksi mieleen tulevat nimet, jotka ovat mielestäni jutuillaan hyvän tasonsa osoittaneet.

[Amorim]

Vedonlyönti on miesvaltaisin ala, jonka tiedän. Myös pokeri ja esports pääsevät lähelle, mutta silti omissa silmissäni vedonlyönti vie tässä vertailussa voiton.

Miksiköhän näin on? Ajattelen itse, että vedonlyönnissä yhdistyy monta asiaa, jotka ovat yleensä enemmän miesten kuin naisten kiinnostuksen kohteena. Urheilu, tarkemmin penkkiurheilu, lienee edelleen enemmän miesten suosiossa. Tästä varmaan olisi jotain tutkimustakin, mutta eiköhän urheilua seuraa niin paikan päällä kuin ruutujen ääressäkin useampi mies kuin nainen. Myös uhkapelit ovat enemmän miesten maailmaa, edellä mainitsemani pokeri on selvä esimerkki tästä. Sijoittajistakin valtaosa on miehiä, asiaan on herätty ja sijoittajanaiset ovat aktiivisesti puhuneet naisille sijoittamisen eduista. Voisi spekuloida, että vedonlyönnissä nämä tekijät yhdistyvät, jolloin lopputuloksena on entistä miehisempi ala. Yleisesti voisi varmaan sanoa, että naiset kaihtavat riskinottoa miehiä enemmän. Tälle varmaan löytyy biologisiakin syitä, miehet ovat aggressiivisempia suurempien testosteronimäärien vuoksi ja niin edelleen.

Tiedän itse yhden nuoren naisen, joka harrastaa vedonlyöntiä. Tämäkin vedonlyönti on pienillä panoksilla tapahtuvaa viihdevedonlyöntiä, sillä kyseinen nainen on erittäin innokas penkkiurheilija. Olin kirjoittamassa seuraavaksi, että vedonlyönti ei oikein toimi keskustelunaiheena naisten kanssa, mutta sitten tajusin, että eipä se valtaosan miehistäkään kanssa toimi. Kuitenkin mutuilisin, että naisten kanssa leimautuisi useammin peliongelmaiseksi uhkapelaajaksi, kun taas miesten kanssa asia olisi keskimäärin ihan ok.

Ehkä myös yksi syy siihen, ettei naisvedonlyöjiä juuri ole on se, että niin sanotuissa tilastonörteissä on huomattavasti enemmän miehiä kuin naisia. Tämä ilmenee ainakin matemaattis-luonnontieteellisten alojen opiskelijoiden sukupuolijakaumasta, joka on edelleen selvästi miehiin kallellaan, vaikka ainakin tietojenkäsittelyn puolella naisten osuus on ollut kasvamaan päin. Kunnollisessa vedonlyönnissä tilastot ja niiden käsittely on olennaisessa osassa, joten tässäkin asiassa sukupuolijakauman vinouma toimii eräänlaisena ”alkukarsintana” vedonlyöntialalle.

On mielenkiintoista ajatella, kuinka tämä sukupuoliasia tulee elämään ajan myötä. Voi olla, että mitään varsinaista muutosta ei tule. Tosin ainakin video- ja tietokonepelit ovat ala, joka on alkujaan ollut erittäin vahvasti juuri miesten harrastama, mutta stigma on vähentynyt, ja naisetkaan eivät enää häpeä pelata pelejä. Noin ylipäätäänkin yhteiskunta on jatkuvasti tasa-arvoistunut vähä kerrallaan. En varsinaisesti peräänkuuluta naisia vedonlyöntialalle, kunhan vain rupesin pohtimaan, että eipä heitä juuri tunnu olevan.

[Amorim]

Kohta se on käsillä. Ottelu, jonka jälkeen juhlittaneen Suomen jalkapallomaajoukkueen historian suurinta saavutusta, arvokisapaikkaa. Ei liene hirveän liioiteltua sanoa, että Suomi on paras jalkapallomaa, joka ei ole koskaan esiintynyt arvoturnauksessa (olympialaisia lukuun ottamatta). Kultainen sukupolvi ei sinne koskaan selvinnyt, ei, vaikka Litmanen, Hyypiä, Forssell ja kumppanit kuinka olisivatkin kisapaikan ansainneet. Onko tämä nykyinen joukkue sitten platinasukupolvi? Oli miten oli, näyttäisi lasikatto Huuhkajien yläpuolella vihdoinkin rikkoutuvan. Suomi-Unkari on kaikilla tiedossa, joten ei ruodita sitä tässä sen enempää.

Muistelen hieman itselleni toistaiseksi ikimuistoisinta karsintaa, reilun vuosikymmenen takaista Euro 2008-karsintaa. Tuolloin Suomen lohkossa pelasivat Portugali, Puola, Serbia, Belgia, Armenia, Azerbaidžan ja Kazakstan. Tuo karsinta tarjosi Suomen kannattajille paljon niin hyvässä kuin huonossakin.

Ensimmäinen peli oli vierasottelu Puolassa. Omat tulosodotukseni eivät olleet hirveän korkealla, olisin hymyssä suin ottanut tasapelin. Toisin kuitenkin kävi, Suomi otti jälkikäteen ajatellen yhden historiansa kovimmista voitoista, kun Puola kaatui 3–1. Tämä oli täydellinen lähtökohta muutamaa päivää myöhemmin täydellä Olympiastadionille pelattavalle Portugali-ottelulle.

Portugali oli tuolloinkin todella kova. Cristiano Ronaldo oli tekemässä nousuaan lajin eliittiin, ja keskikentällä hääri uransa huipulla ollut, Portosta, Barcelonasta ja Chelseasta muistettava Deco. Lisäksi joukkueesta voi nostaa esiin muun muassa Ricardo Carvalhon sekä Nuno Gomesin.

Tintti Johansson vei Suomen johtoon parinkymmenen minuutin jälkeen nopean hyökkäyksen päätteeksi. Deco antoi vähän ennen puoliaikaa tarkan läpisyötön Nuno Gomesille, joka tasoitti vuorenvarmasti. Toisen puoliajan alussa Portugalin Ricardo Costa sai toisen keltaisen korttinsa, ja tunnelma nousi huippuunsa. Reilu puoli tuntia jäljellä painostaa tuoretta MM-nelosta kotikentällä! Loppu menikin Suomen komennossa, ja maali oli lähellä. Ottelun jälkeen kotimatkalla oli katkeransuloinen olo. Suomen esitys oli ollut hyvä, mutta silti minulle jäi sellainen tunne, että tämä olisi pitänyt voittaa.

Muistan näiltä ajoilta keskustelun hyvän kaverini kanssa. Kerroin hänelle, että Suomella on nyt ihan hyvät mahdollisuudet selviytyä arvokisoihin. Kaveri pyysi kertomaan, mitä joukkueita Suomen lohkossa on. Kun olin listannut maat, oli kaveri epäuskoisen näköinen, ja kommentti oli luokkaa ”Häh? Eihän Suomella ole tosta lohkosta mitään mahdollisuuksia jatkoon, siellähän on neljä meitä parempaa joukkuetta!”

Seuraavaksi alkoikin vaikea jakso lohkon pikkumaita vastaan. Armeniaa vastaan saatiin vierastasuri ja kotivoitto, Kazakstanista vierasvoitto ja Azerbaidžanista tuli šokkitappio. Tämän jälkeen, kun Serbia haki Helsingistä helpon voiton, oli tilanne taas haastavampi.

Sitten koitti ottelu, joka on jäänyt historiaan täysin poikkeuksellisesta syystä. Kyseessä oli kesäkuun alun 2007 Suomi-Belgia. Mainittakoon, että Roman Eremenko teki tuossa ottelussa maajoukkuedebyyttinsä; ennen peliä stadionilla chantattiin ”suomalainen romani, suomalainen romani!” Kuitenkin tämä ottelu muistetaan ennen kaikkea siitä luontokappaleen aiheuttamasta välikohtauksesta, joka keskeytti ottelun sen ensimmäisellä puoliajalla. Tuolloin Bubi-huuhkaja lensi kentälle ja laskeutui maalin yläriman päälle. Joku Belgian pelaaja säikähti suurta lintua aika lailla. Yleisön riemuksi pöllö teki pienen kunniakierroksen stadionilla, ja yleisö osoitti suosiotaan ”huuhkaja, huuhkaja” -huudoin. Pelin taas jatkuttua otti Suomi täyden hallinnan, ja lopputulos oli erittäin ansaittu 2–0 -voitto. Hurjaa on ajatella, kuinka paljon parempi Suomi tuolloin oli, ja kuinka paljon Belgia on tässä seuraavan vuosikymmenen aikana saanut aikaan. Huuhkaja jäi osaksi suomalaista jalkapallolegendaa, ja media nappasi siitä nopeasti maajoukkueelle lempinimen.

Voitettuaan Kazakstanin toistamiseen Suomi pelasi kolme maalitonta tasapeliä Serbiaa, Puolaa ja Belgiaa vastaan. Näistä peleistä Serbia-ottelusta Suomi voi olla tyytyväinen tasapeliin, mutta kaksi muuta peliä olisivat voineet päättyä edullisemminkin. Kaiken kaikkiaan tuntui vahvasti siltä, että mahdollisuuksia oli ollut vaikka mihin, mutta nyt vaihtoehdot rupesivat käymään vähiin.

Azerbaidžan voitettiin sentään kotona, mutta ennen viimeistä kierrosta tilanne oli hieman epätoivoinen. Portugalista pitäisi hakea vierasvoitto, jotta kisapaikka tulisi. Peli eteni Portugalin vahvassa hallinnassa, mutta eivät hekään hirveän vaarallisia olleet. Parhaiten peliä kuvastaa se, että Suomella oli kymmenisen minuuttia ennen loppua kaikkein paras ”maalipaikkansa”, kun Portugalin pelaaja pisti pallon metrin verran oman maalinsa ohi. No, sitä kaikkien aikojen vierasvoittoa ei tästä pelistä otettu, ja näin kisapaikka jäi tälläkin kertaa haaveeksi, vaikka esimerkiksi lohkovoittaja Puolaa vastaan Suomi saalisti neljä pistettä, ja lohkokakkosta Portugalia vastaan tuloksena oli kaksi tasuria.

Tämän jälkeen Suomi ei ole ollut yhtä lähellä arvokisoja. Välillä uitiin erittäin syvissä vesissä, kun tuntui siltä, ettei Suomi kykene edes maalintekoon, oli vastassa sitten kuka tahansa. Nyt näissä karsinnoissa sitten kaikki taivaankappaleet ovat olleet Suomen kannalta hyvissä asennoissa. Vastustajien avainpelaajat ovat olleet pelikiellossa tai loukkaantuneina, lisäksi Suomi on saanut todella paljon apua siitä, että lohkon muun ottelut ovat menneet miltei aina Suomen kannalta mahdollisimman suotuisasti. En missään nimessä halua ottaa Huuhkajilta mitään pois, mutta kyllä tässä nyt mielestäni on käytetty näihin karsintoihin vuosisadan tuurit.

Kukapa olisi uskonut, että marraskuinen Liechtenstein-peli olisi jalkapallohistoriamme merkittävimpiä? Pasila-TV-sarjan tekijät ainakin, onhan kyseisen sarjan jakso Brasilian pojat hämmentävän lähellä tämänhetkistä tilannetta. Jakso löytyy YLE Areenasta, ja jos uskaltaa, voi sen katsoa lämmittelynä ennen perjantain peliä.

https://areena.yle.fi/1-1331668

En muista, koska olisin itse odottanut yksittäistä ottelua näin paljon. Aion katsoa ottelun mahdollisimman hyvässä seurassa, ja tämän jälkeen täytyy olla valmiudessa siirtyä torille, tai missä sitten Huuhkajien saavutuksia juhlitaankaan? Ennakkotapauksia kun ei ole.

Sukupolvien unelma, siitä tästä todella on kyse. Sadat tuhannet suomalaiset ovat kuluneen vuosisadan aikana odottaneet Suomen kisapaikkaa turhaan. Monet ovat ehtineet siirtyä ajasta ikuisuuteen ilman että koskaan saivat nähdä lippulaivaamme arvokisoissa. Nyt se toteutuu – tai sitten tapahtuu niin käsittämätön romahdusten summa, että se hakee jo maailman mittapuullakin vertaistaan. Nyt meille maksetaan takaisin Unkari-pelin loppu, Portugali-pelien menetetyt mahdollisuudet, Cechin torjunta Kuqia vastaan ja tätä seurannut vastaiskumaali, 2–0 -johdon menettäminen Saksaa vastaan, Mixun joulukuusi, Backen pimeä keskiaika.

Oi Suomi, katso, sinun päiväs’ koittaa!