Sivu 7/24

Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja Snooker-Salming

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Australia-Pakistan + Sveitsi-Iran + Wales-Malesia - peliaika päättynyt

kohde
Australia-Pakistan + Sveitsi-Iran + Wales-Malesia
veto
Australia+Iran+Wales
kerroin
1.820 (Betsafe)
panos
1 yks.

Osuma! +0.82 yks.

Pieni rekka huomiselle. Aussit hävisivät yllättäen Maltalle, kun Robertson ei ollut ihan parhaassa vireessään ja hävisi seniori-Borgille avausframen. Kuitenkin Australian kakkospelaaja Dunham vaikuttaa ihan kohtalaiselta, joten eiköhän aussit hoida Pakistanin, kun Robertson parantaa suorittamistaan. Pakistan ei ollut TV-pöydällä, mutta hävisi Iranille niukasti 2-3. Odotettu tappio. Toisessa parissa Sveitsi kohtaa Iranin. Iranille siis odotettu voitto ja heillä on kaksi ihan OK-peluria eli Hossein Vafaei, joka oli puolivälierissä Irlannissa viime kaudella ja semeissä China Openissa. Hänen parinaan pelaa amatöörien maailmanmestari Soheil Vahedi. Irankaan ei ollut tosiaan TV-pöydällä, joten vaikea sanoa, että miltä peli on näyttänyt. Noh, joka tapauksessa voittivat Pakistanin. Sveitsiä vastaan kelpaa pelata siksi, että ykköspelaaja on vielä kokematon Ursenbacher, mutta ennen kaikkea siksi, että kakkospelaaja Dennis Paris on 46-vuotias veteraani ja oli kyllä todella huono Englantia vastaan. Mies vain naureskeli lyöntiensä jälkeen, ei ollut palaakaan hänellä Trumpia tai Hawkinsia vastaan. Toki Iranilla ei ole yhtä kovia pelureita, mutta odotusarvo on jälleen se, että Paris häviää molemmat matsinsa ja Ursenbacher ei kaada yksinään Irania. Viimeisessä parissa Wales vakuutti, 5-0 voitto Norjasta. Malesia hävisi brasseille 5-0 ja ei siis voittanut kaksi vuotta sitten yhtään ottelua. Näyttää pahasti siltä, että eivät voita välttämättä tänäkään vuonna.

Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja Snooker-Salming

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Norja - Malesia - peliaika päättynyt

kohde
Norja - Malesia
veto
2
kerroin
2.400 (Betsafe)
panos
1 yks.

Osuma! +1.40 yks.

Otetaanpa hieman takaisin arviota Malesiasta. Tänään pojat olivat TV-pöydällä ja yllätyin positiivisesti. Vain 2-3 tappio Walesille. Norja oli myös ensimmäistä kertaa TV-pöydällä häviten Kiina B:lle 2-3 niin ikään. Malesian ykköspelaaja Thor Chuan Leong oli ihan solidi, mutta myös kakkospelaaja Moh Keen Ho on nimenomaan se syy, miksi tähän kokeillaan Malesiaa. Norjan ykköspelaaja on tietysti Maflin, joka voitti Bingtaon viimeisessä framessa, mutta kakkospelaaja Christopher Watts ei minua vakuuttanut. Ei kovinkaan isoja breikkejä ja ei kyennyt käyttämään useita tarjottuja mahdollisuuksia. Norjan hyvä tulos selittyy enemmän sillä, että varsinkin Bingtaolla oli peli hukassa. Walesilla toki myös Williams ei ollut parhaimmillaan, mutta jotenkin malesialaisista jäi parempi kuva. Ja nimenomaan kakkospelaaja Keen Ho yllätti positiivisesti taidoillaan ja rankkaan hänet Norjan kakkospelaaja paremmaksi. Josko nyt Malesia nappaisi sen avausvoittonsa kahdeksannella yrittämällä, kun kahden vuoden takainen kisa lasketaan mukaan.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Malta-Pakistan - peliaika päättynyt

kohde
Malta-Pakistan
veto
2
kerroin
1.900 (Betsafe)
panos
1 yks.

Huti: -1.00 yks.

Pakistan hävisi ausseille 4-1. Malta puolestaan Englannille samoin numeroin. Pakistan oli tänään ensimmäistä kertaa TV-kuvissa. Peli oli ausseja vastaan tiukempi, mitä lukemat kertovat. Ykköspelaaja Hamza Akbar pelasi tiukkaa kisasnookeria. Kakkospelaaja oli silmälasipäinen jamppa, jonka nimeä en nyt jaksa kaivaa esiin, mutta yhtä lailla pelasi kohtalaisen hyvin. Viisaita lyöntejä, ei turhaa hyökkäämistä ja mieluummin safetya. Malta yllätti avauspäivänä aussit, mutta jotenkin kakkospelaaja Bezzina ei ole vakuuttanut minua. Paljon on nimenomaan ykköspelaaja Borgin harteilla, joka on ehkäpä kaikista tämän otteluparin neljästä pelaajasta nimekkäin ja parhaassa vireessä, mutta kysymysmerkki on se, että miten hän pärjää ennakkosuosikkina. Tämä on tasainen parivaljakko joka tapauksessa, mutta Pakistanin tiukka kisasnooker jätti meikäläiselle sellaisen kuvan, että voittoja irtoaa vielä tuollaisella pelillä näistä ennakkoon tasaisista matseista.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Hong Kong - Irlanti - peliaika päättynyt

kohde
Hong Kong - Irlanti
veto
2
kerroin
1.900 (Betsafe)
panos
1 yks.

Huti: -1.00 yks.

HK hävisi Belgialle 1-4, Irlanti voitti Egyptin 3-2 hävittyään avauspäivänä 5-0 Kiinalle. Itse asiassa Egyptiakin vastaan Irlanti oli 1-2 tappiolla, kunnes voittivat kaksi viimeistä erää. Jälleen lyödään Irlantia siksi, että HK:n kakkospelaaja Chi Wai ei ole vakuuttanut. Doherty ja O'Brien nostivat jo tasoaan avauspelistä tuohon toiseen matsiin ja uskon, että petraavat edelleen tekemistään. Molemmat pystyvät voittamaan Fu'n ja kummankin pitäisi voittaa Chi Wai. Fu ei ole ollut myöskään parhaassa vireessään, vaan ailahdellut. Välillä on pelannut hyviä frameja ja välillä ei.

Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja Snooker-Salming
Palstan kuumin runi on historiaa, koitetaan palata jälleen voitollisten päivien pariin seuraavilla vedoilla huomiselle.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Suomi-Malesia - peliaika päättynyt

kohde
Suomi-Malesia
veto
2
kerroin
2.400 (Unibet)
panos
1 yks.

Osuma! +1.40 yks.

Suomi ei ole esittänyt mitään ansaitakseen olla näin iso suosikki. Niva on turnauksen heikoimpia pelureita ja liikaa on Roopen harteilla.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Skotlanti - Pohjois-Irlanti - peliaika päättynyt

kohde
Skotlanti - Pohjois-Irlanti
veto
1
kerroin
1.500 (Bet365)
panos
2 yks.

Huti: -2.00 yks.

Skotlannilla pakkovoitto, jos haluaa päästä jatkoon. P-Irlannin Swail on tämän nelikon huonoin ja Allen on kannatellut melkeinpä yksin joukkuettaan. Higgins Skotlannin kapteenina parantaa pelaamistaan aina mitä tiukempi paikka ja uskon, että niin käy myös nyt. Ollut toki jo tähän asti ihan jees. McGill myös parantanut turnauksen edetessä.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Malta-Sveitsi - peliaika päättynyt

kohde
Malta-Sveitsi
veto
1
kerroin
1.880 (Unibet)
panos
1.5 yks.

Huti: -1.50 yks.

Mjoo, Malta hoiteli Pakistanin 3-2. Sveitsi hävisi ausseille 4-1. On tuo Paris Sveitsin kakkospelaajana vain niin karmean huono, että oletusarvona Malta hoitaa molemmat yksinpelit häntä vastaan. Ursenbacher ei ole sellainen pelaaja, joka noin vain voittaisi sitten Borgin tai Bezzinan, joten luotetaan nyt etelän poikiin tässä.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Australia-Iran - peliaika päättynyt

kohde
Australia-Iran
veto
1
kerroin
1.800 (Unibet)
panos
1 yks.

Huti: -1.00 yks.

Aussit voittaneet kaksi edellistä 4-1. Robertson on herännyt ja Dunham ollut riittävän hyvä kakkonen. Iran otti tukkaan Englannilta 4-1 tänään ja kumpikaan yksilöistä ei mitenkään ole niin ylivoimainen, että he voittaisivat Dunhamin noin vain, joten Robertsonin vuoksi etu tässä ausseilla. Iranin kakkospelaaja Vahedi ei ollut niin hyvä kuin luulin tänään TV-matsissa.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Norja-Brasilia - peliaika päättynyt

kohde
Norja-Brasilia
veto
2
kerroin
1.920 (Unibet)
panos
1 yks.

Osuma! +0.92 yks.

Brassit ottivat kuokkaan tänään Kiina B:lta 4-1, mutta minulle tärkeintä oli nähdä livenä Santosin työskentelyä. Vaikutti viisaalta ja kokeneelta pelurilta, joka on ainakin edellä Norjan kakkospelaaja Wattsia. Ykköspelaaja Figueiredo on hivenen parempi breikin rakentelija. Norja hävisi tänään Malesialle 2-3, jonka brassit voittivat 5-0, joten outoa, että Norja on asetettu suosikiksi. Brassit ovat kuitenkin lohkossa kolmantena positiivisella framesuhteella ja Norjan suhde on -7.

Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja Snooker-Salming

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Kypros-Israel - peliaika päättynyt

kohde
Kypros-Israel
veto
2
kerroin
1.800 (Bet365)
panos
1.5 yks.

Osuma! +1.20 yks.

Israel vakuuttanut yksinkertaisesti enemmän. Kakkospelaaja Ruberg meinasi kukistaa Higginsin tänään. Kyproksella Georgiou ei ole terävimmässä vireessään ja kakkospelaaja Poullios ei ole kovinkaan hääppöinen ollut. Tämän lohkon jumbomatsi, jossa Israelin pitäisi olla askeleen edellä.

Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja Snooker-Salming

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Irlanti-Belgia - peliaika päättynyt

kohde
Irlanti-Belgia
veto
2
kerroin
2.000 (Bet365)
panos
1 yks.

Huti: -1.00 yks.

Irlanti menettänyt jatkomahdollisuudet. Belgia puolestaan on lohkon kärjessä suhteella 15-5 ja ollut todella hyvä. Irlannin Doherty ja O'Brien ovat olleet kuutamolla, joten melko isolta tuntuu Belgian kerroin. Tänään vieläpä Belgia kaatoi Kiinan parin Ding-Wenbo 3-2. Belgialle tämäkin on merkityksellinen matsi, jotta se varmistaa lohkovoiton.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Kiina-Hong Kong - peliaika päättynyt

kohde
Kiina-Hong Kong
veto
1
kerroin
1.390 (Betsafe)
panos
3 yks.

Osuma! +1.17 yks.

Tämä matsi ratkaisee lohkon toisen jatkajan. Kiinalla on 14 pistettä ja hongkongilaisilla 13. Kiina hävisi yllättäen Belgialle 2-3, mutta olisi todella outoa ja yllättävää, jos Ding ja Wenbo häviäisivät toisen putkeen kotiyleisön edessä ja sitä kautta tippuisivat pois jatkosta. Se ei vain käy päinsä ja eiköhän herroilla ole latinki kunnossa alusta asti.

Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja varpuli

Vedonlyöntivihje: - Snooker - Hong Kong Masters voittaja - peliaika päättynyt

kohde
Hong Kong Masters voittaja
veto
Barry Hawkins
kerroin
11.000 (Nordicbet)
panos
1.5 yks.
raja
7.74

Huti: -1.50 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - Hong Kong Masters voittaja - peliaika päättynyt

kohde
Hong Kong Masters voittaja
veto
Neil Robertson
kerroin
11.000 (Nordicbet)
panos
2 yks.
raja
7.31

Osuma! +20.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - Hong Kong Masters voittaja - peliaika päättynyt

kohde
Hong Kong Masters voittaja
veto
Shaun Murphy
kerroin
13.000 (Nordicbet)
panos
2 yks.
raja
7.93

Huti: -2.00 yks.







Vedonlyöntivihje: - Snooker - M. Selby-N. Robertson - peliaika päättynyt

kohde
M. Selby-N. Robertson
veto
N. Robertson
kerroin
2.500 (Bet365)
panos
5.5 yks.
raja
2.06

Osuma! +8.25 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - J. Trump-S. Murphy - peliaika päättynyt

kohde
J. Trump-S. Murphy
veto
S. Murphy
kerroin
2.500 (Unibet)
panos
6 yks.
raja
2.02

Huti: -6.00 yks.


Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja Snooker-Salming

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Barry Hawkins - Marco Fu - peliaika päättynyt

kohde
Barry Hawkins - Marco Fu
veto
2
kerroin
2.000 (Bet365)
panos
1 yks.

Osuma! +1.00 yks.

Onhan tämä täysin 50-50 vääntö, mutta Fu ei ainakaan takki auki tule tähän lähtemään, koska pelaa kotiyleisönsä edessä. Yleensäkin aasialaiset ovat mielestäni extralatautuneita, kun pelataan kyseisellä mantereella, koska suurin osa kisoista on muutoin Euroopassa. Molemmat pelurit olivat mukana World Cupissa, jossa molemmat oikeastaan ailahtelivat välillä, mutta pelasivat myös hyviä frameja, joten sen puoleen ei voi todeta kummankaan olevan toista paremmassa vireessä, mutta kotiyleisö-aspektin vuoksi kokeillaan tähän Marcoa voittajaksi, koska kiinalaisetkin aina suorittavat hyvin kotiyleisön edessä, joten miksei hongkongilainenkin.

Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja varpuli

Vedonlyöntivihje: - Snooker - N. Robertson-M. Fu - peliaika päättynyt

kohde
N. Robertson-M. Fu
veto
N. Robertson
kerroin
1.800 (Bet365)
panos
4 yks.
raja
1.72

Osuma! +3.20 yks.



E:

Vedonlyöntivihje: - Snooker - N. Robertson-M. Fu - peliaika päättynyt

kohde
N. Robertson-M. Fu
veto
N. Robertson
kerroin
1.900 (Nordicbet)
panos
2 yks.
raja
1.72

Osuma! +1.80 yks.


Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja Snooker-Salming

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Judd Trump - Shaun Murphy - peliaika päättynyt

kohde
Judd Trump - Shaun Murphy
veto
1
kerroin
1.570 (Bet365)
panos
2 yks.

Osuma! +1.14 yks.

Murphylla yli kuukauden tauko peleistä, Trump oli mukana World Cupissa ja oli hyvä. Murphyn taso laski viime kaudella ja Trump on vakiinnuttanut paikkansa Selbyn, Dingin ja Higginsin rinnalle. Areenalla on ollut kaiketi hyvä tunnelma 3000 ihmisen hurratessa, joten eiköhän pojat tosissaan lätki palloa, vaikka kutsuturnaus on kyseessä. Trumpin hyvän vireen perusteella ykköstä lapulle.

Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja Snooker-Salming

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Judd Trump - Ronnie O'Sullivan - peliaika päättynyt

kohde
Judd Trump - Ronnie O'Sullivan
veto
1
kerroin
1.900 (Bet365)
panos
1.5 yks.

Huti: -1.50 yks.

Trump hoiti Murphyn vakuuttavasti. Ronnie nousi kahden framen takaa voittoon Higginsistä. Pidän kuitenkin Juddia suosikkina edelleen viimeaikaisen vireen perusteella. Peli näytti hyvältä World Cupissa.

Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja varpuli

Vedonlyöntivihje: - Snooker - J. Trump-R. O'Sullivan - peliaika päättynyt

kohde
J. Trump-R. O'Sullivan
veto
R. O'Sullivan
kerroin
1.980 (Pinnacle)
panos
1 yks.
raja
1.94

Osuma! +0.98 yks.


Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja varpuli

Vedonlyöntivihje: - Snooker - Hong Kong Masters voittaja - peliaika päättynyt

kohde
Hong Kong Masters voittaja
veto
Neil Robertson
kerroin
11.000 (Nordicbet)
panos
2 yks.
raja
7.31
Aikalailla 50-50 finaaliin luvut. Mukavasti saisi Robertsonilla peliä mut jätän väliin kun on tuo voittajaveto. Pinnacle jo 2,70.

Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja varpuli

Vedonlyöntivihje: - Snooker - A. Mehta-K. Filipiak - peliaika päättynyt

kohde
A. Mehta-K. Filipiak
veto
A. Mehta
kerroin
1.500 (Nordicbet)
panos
4 yks.
raja
1.43

Huti: -4.00 yks.



Arviota hieman smoothattu koska BO5.

Alkamisaika epäselvä mutta klo11 näyttäs menevän kiinni Nordicbetillä.

Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja varpuli

Vedonlyöntivihje: - Snooker - S. Vahedi-A. Ursenbacher - peliaika päättynyt

kohde
S. Vahedi-A. Ursenbacher
veto
S. Vahedi
kerroin
2.400 (Nordicbet)
panos
5.5 yks.
raja
2

Osuma! +7.70 yks.


Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja varpuli

Vedonlyöntivihje: - Snooker - R. Williams-R. Lawler - peliaika päättynyt

kohde
R. Williams-R. Lawler
veto
R. Williams
kerroin
1.917 (Pinnacle)
panos
8 yks.
raja
1.61

Huti: -8.00 yks.



Markkapojille. Lähempänä sitten muita.

Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja varpuli

Vedonlyöntivihje: - Snooker - A. Carter-K. Wilson - peliaika päättynyt

kohde
A. Carter-K. Wilson
veto
A. Carter
kerroin
2.000 (Bet365)
panos
2.5 yks.
raja
1.87

Huti: -2.50 yks.


Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja varpuli

Vedonlyöntivihje: - Snooker - J. Lisowski-J. Swail - peliaika päättynyt

kohde
J. Lisowski-J. Swail
veto
J. Lisowski
kerroin
1.400 (Nordicbet)
panos
4.5 yks.
raja
1.34

Osuma! +1.80 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - N. Robertson-R. Hull - peliaika päättynyt

kohde
N. Robertson-R. Hull
veto
R. Hull
kerroin
5.260 (Pinnacle)
panos
3.5 yks.
raja
3.7

Hiukan järjenvastaiselta tuntuu mut painellaa nyt.

Push: +0.00 yks.






Vedonlyöntivihje: - Snooker - M. Joyce-C. Yupeng - peliaika päättynyt

kohde
M. Joyce-C. Yupeng
veto
C. Yupeng
kerroin
2.790 (Pinnacle)
panos
7 yks.
raja
2.1

Osuma! +12.53 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - P. Ebdon-M. O'Donnell - peliaika päättynyt

kohde
P. Ebdon-M. O'Donnell
veto
M. O'Donnell
kerroin
2.640 (Pinnacle)
panos
5 yks.
raja
2.18

Osuma! +8.20 yks.


Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja Snooker-Salming

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Tian Pengfei - Eden Sharav - peliaika päättynyt

kohde
Tian Pengfei - Eden Sharav
veto
2
kerroin
2.700 (Betsafe)
panos
1 yks.

Huti: -1.00 yks.

Sharav pelaili ihan näppärästi World Cupissa, Israelin ykköspeluri. Pengfei oli Riiassa 32:n joukossa ja ei ole sen jälkeen pelannut kilpapelejä. Tasoero selkeästi pienempi mitä kertoimet antavat ymmärtää, koska Pengfeikin on rankingissa jossain sijan 50 hujakoilla.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Ali Carter - Ken Doherty - peliaika päättynyt

kohde
Ali Carter - Ken Doherty
veto
1
kerroin
1.330 (Unibet)
panos
2.5 yks.

Huti: -2.50 yks.

Carter voitti juuri hopeaa World Gameseissa. Doherty oli Riiassa välierissä, mutta jo World Cupissa taso putosi edelliskauden tasolle ja hyvävireisen Carterin pitäisi kairata kyllä tästä voitto. Dohertyn suonenveto oli ja meni. Lisäksi Carter on turnauksen hallitseva mestari ja halunnee varmasti puolustaa titteliään mahdollisimman pitkään.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Noppon Saengkham - Adam Duffy - peliaika päättynyt

kohde
Noppon Saengkham - Adam Duffy
veto
1
kerroin
1.500 (Bet365)
panos
2.5 yks.

Huti: -2.50 yks.

Pidin Nopponista kovin World Cupissa, oli hyvä pari Un-Noohille ja voitti frameja isoiltakin nimiltä. Vastus Duffy ei ole voittanut edelliseen kahdeksaan matsiin ketään, joten thaimaalainen kelpaa peleille mainiosti 1,50 kertoimella.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Zhou Yuelong - Kurt Dunham - peliaika päättynyt

kohde
Zhou Yuelong - Kurt Dunham
veto
Yuelong -1,5
kerroin
1.400 (Betsafe)
panos
2 yks.

Osuma! +0.80 yks.

Jälleen World Cupin perusteella veto. Dunham oli aussien kakkospeluri, melko surkea loppujen lopuksi. Ottaa aivan maksimissaan sen kaksi framea Yuelongilta, mutta en kyllä usko siihenkään. Kiinalainen oli hyvä World Cupissa ja piti joukkuetta pystyssä Bingtaon takellellessa.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Yan Bingtao - Rhys Clark - peliaika päättynyt

kohde
Yan Bingtao - Rhys Clark
veto
2
kerroin
3.400 (Unibet)
panos
1 yks.

Huti: -1.00 yks.

Bingtao tosiaan ailahteli paljon World Cupissa. Clark toki altavastaaja, mutta hävisi esim. Nopponille vain 5-4 kesäkuun alussa. Nuorelle kiinalaiselle saattaa tulla ohipelejä ja tässä voisi olla sellainen.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Jamie Jones - Aleksander Ursenbacher - peliaika päättynyt

kohde
Jamie Jones - Aleksander Ursenbacher
veto
2
kerroin
3.100 (Unibet)
panos
1 yks.

Osuma! +2.10 yks.

Urse pelannut Riiassa ja World Cupissa sekä vielä kaupan päälle World Gameseissa. Jones pelannut viimeksi kesäkuun lopussa Riiassa yhden matsin. Nuori sveitsiläinen tullut tourille sisään hyvin ja jos rasitus ei paina, tästä tullee tasainen vääntö.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Kurt Maflin - James Wattana - peliaika päättynyt

kohde
Kurt Maflin - James Wattana
veto
1
kerroin
1.550 (Betafe)
panos
3 yks.

Osuma! +1.65 yks.

Ohhoh mikä kerroin Maflinilla, joka on kuitenkin ihan ammattilainen ja Wattana puolestaan jäähdyttelijä, joka MM-karsinnoissa hävisi Gouldille 10-2 ja sitä ennen pelasi viimeksi helmikuussa häviten muuten Maflinille juuri 4-3.

Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja varpuli

Vedonlyöntivihje: - Snooker - D. Gilbert-A. Taylor - peliaika päättynyt

kohde
D. Gilbert-A. Taylor
veto
A. Taylor
kerroin
3.780 (Pinnacle)
panos
4 yks.
raja
2.94

Huti: -4.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - M. King-N. Bond - peliaika päättynyt

kohde
M. King-N. Bond
veto
N. Bond
kerroin
2.790 (Pinnacle)
panos
4.5 yks.
raja
2.33

Huti: -4.50 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - S. Donaldson-A. Songsermsawad - peliaika päättynyt

kohde
S. Donaldson-A. Songsermsawad
veto
A. Songsermsawad
kerroin
2.080 (Pinnacle)
panos
2.5 yks.
raja
1.95

Osuma! +2.70 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - R. Milkins-Y. Sijun - peliaika päättynyt

kohde
R. Milkins-Y. Sijun
veto
R. Milkins
kerroin
1.410 (Nordicbet)
panos
10 yks.
raja
1.2

Osuma! +4.10 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - D. Dale-Z. Yong - peliaika päättynyt

kohde
D. Dale-Z. Yong
veto
Z. Youg
kerroin
3.400 (Unibet)
panos
4.5 yks.
raja
2.63

Huti: -4.50 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - M. Georgiou-X. Si - peliaika päättynyt

kohde
M. Georgiou-X. Si
veto
M. Georgiou
kerroin
1.561 (Pinnacle)
panos
10 yks.
raja
1.23

Huti: -10.00 yks.


Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja Snooker-Salming

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Hu Hao - Noppon Saengkham - peliaika päättynyt

kohde
Hu Hao - Noppon Saengkham
veto
2
kerroin
1.500 (Bet365)
panos
2.5 yks.

Osuma! +1.25 yks.

Ei Noppon toista putkeen häviä huonommalleen. Hao otti tukkaan Maguirelta puhtaasti 4-0 tänään Indian Openin karsintakierroksella ja huomenna pelataan siis European Mastersin karsintakierros.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Gary Wilson - Hossein Vafaei Ayori - peliaika päättynyt

kohde
Gary Wilson - Hossein Vafaei Ayori
veto
1
kerroin
1.830 (Bet365)
panos
1.5 yks.

Huti: -1.50 yks.

Wilson hoiti Kleckersin 4-1 tehden yhden satasen. Hossein voitti Lamin niukasti 4-3 tehden kolme yli 60p breikkiä. Wilson oli kesäkuun karsintapeleissä unessa hyvän MM-turnauksen jälkeen, mutta nyt näytti peli loksahtaneen taas uomiinsa, varsinkin kun Kleckers on ollut alkukauden valopilkkuja.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Barry Hawkins - Ken Doherty - peliaika päättynyt

kohde
Barry Hawkins - Ken Doherty
veto
1
kerroin
1.280 (Bet365)
panos
3 yks.

Huti: -3.00 yks.

Ei Doherty kahta yllätysvoittoa voi ottaa putkeen, eihän? Hawkins tulee hyvin levänneenä World Cupin jälkeen pelaamaan.

Vedonlyöntivihje: - Snooker, 17-18 - Adam Duffy - Liam Highfield - peliaika päättynyt

kohde
Adam Duffy - Liam Highfield
veto
2
kerroin
1.500 (Bet365)
panos
2 yks.

Huti: -2.00 yks.

Duffya vastaan peliä. Highfield voitti Boltonin suoraan 4-0 kauden ensimmäisessä pelissään ja en keksi, miksei voittaisi myös Duffya heti perään. Varsinkin kun Duffy voitti pelinsä Nopponia vastaan tekemättä yhtään 50p breikkiä...

Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja varpuli

Vedonlyöntivihje: - Snooker - J. Robertson-S. Baird - peliaika päättynyt

kohde
J. Robertson-S. Baird
veto
S. Baird
kerroin
2.100 (Unibet)
panos
2.5 yks.
raja
1.95

Osuma! +2.75 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - M. King-K. Maflin - peliaika päättynyt

kohde
M. King-K. Maflin
veto
K. Maflin
kerroin
2.030 (Veikkaus)
panos
10 yks.
raja
1.61

Ei kyllä Kingiä kohtaan mitään sympatiaa. En ymmärrä miten voi voittaa kun ikinä tee yli 50 breakkiä :lol: Hyvä nylppäämään.

Vihje poistettu seurannasta.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - P. Ebdon-A. Songsermsawad - peliaika päättynyt

kohde
P. Ebdon-A. Songsermsawad
veto
A. Songsermsawad
kerroin
2.500 (Veikkaus)
panos
2 yks.
raja
2.34

Huti: -2.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - T. Ford-C. Yupeng - peliaika päättynyt

kohde
T. Ford-C. Yupeng
veto
C. Yupeng
kerroin
3.250 (Bet365)
panos
10 yks.
raja
2.06

Osuma! +22.50 yks.


Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja varpuli

Vedonlyöntivihje: - Snooker - M. O'Donnell-R. McLeod - peliaika päättynyt

kohde
M. O'Donnell-R. McLeod
veto
M. O'Donnell
kerroin
2.200 (Bet365)
panos
3 yks.
raja
2.02

Osuma! +3.60 yks.


Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja varpuli

Vedonlyöntivihje: - Snooker - A. Mehta-W. Yuchen - peliaika päättynyt

kohde
A. Mehta-W. Yuchen
veto
A. Mehta
kerroin
1.620 (Nordicbet)
panos
3.5 yks.
raja
1.54

Osuma! +2.17 yks.


Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja varpuli

Vedonlyöntivihje: - Snooker - A. McGill-M. Stevens - peliaika päättynyt

kohde
A. McGill-M. Stevens
veto
M. Stevens
kerroin
2.550 (Veikkaus)
panos
4 yks.
raja
2.21

Huti: -4.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - R. Walden-A. Burden - peliaika päättynyt

kohde
R. Walden-A. Burden
veto
A. Burden
kerroin
3.050 (Veikkaus)
panos
3 yks.
raja
2.64

Osuma! +6.15 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - J. Page-M. Mann - peliaika päättynyt

kohde
J. Page-M. Mann
veto
J. Page
kerroin
2.250 (Unibet)
panos
9.5 yks.
raja
1.72

Huti: -9.50 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - S. Donaldson-O. Lines - peliaika päättynyt

kohde
S. Donaldson-O. Lines
veto
S. Donaldson
kerroin
2.450 (Veikkaus)
panos
6 yks.
raja
2

Huti: -6.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - P. Lines-A. Borg - peliaika päättynyt

kohde
P. Lines-A. Borg
veto
P. Lines
kerroin
1.530 (Unibet)
panos
1.5 yks.
raja
1.5

Osuma! +0.80 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - S. Bingham-T. Pengfei - peliaika päättynyt

kohde
S. Bingham-T. Pengfei
veto
T. Pengfei
kerroin
4.000 (Unibet)
panos
4.5 yks.
raja
3

Huti: -4.50 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker - G. Dott-C. Steadman - peliaika päättynyt

kohde
G. Dott-C. Steadman
veto
C. Steadman
kerroin
3.600 (Unibet)
panos
4.5 yks.
raja
2.74

Huti: -4.50 yks.


Re: Snooker

Lähetetty:
Kirjoittaja jdean

Vedonlyöntivihje: - Snooker 17-18 - Carrington S. - Zhe C. - peliaika päättynyt

kohde
Carrington S. - Zhe C.
veto
Carrington S.
kerroin
1.500 (unibet)
panos
10 yks.
raja
1.4

Huti: -10.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker 17-18 - White M. - Un-Nooh T. - peliaika päättynyt

kohde
White M. - Un-Nooh T.
veto
Un-Nooh T.
kerroin
2.310 (Nordicbet)
panos
10 yks.
raja
2.2

Osuma! +13.10 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker 17-18 - Dott G. - Steadman C. - peliaika päättynyt

kohde
Dott G. - Steadman C.
veto
Steadman C.
kerroin
3.500 (unibet)
panos
10 yks.
raja
3.4

Huti: -10.00 yks.


Vedonlyöntivihje: - Snooker 17-18 - Preece I. - Lam S. - peliaika päättynyt

kohde
Preece I. - Lam S.
veto
Preece I.
kerroin
2.100 (willhill)
panos
10 yks.
raja
2

Osuma! +11.00 yks.