Sivu 1/7

Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath
Avataanpa tällekin ketju jo kun täällä on aktiivisia viisuveikkaajia ja biisejä alkaa tippua tasaiseen tahtiin. TÄMÄ TEKSTI EI SISÄLLÄ VEDONLYÖNTIVIHJEITÄ!

Toistaiseksi ainoa vakuuttava maa on Italia ja esimerkiksi Betfairin Exchange-puolen suosikkiasema kertoimella 4,50 on täysin perusteltu. Vaikea ottaa vielä suuremmin kantaa, kun ennakkoon vahvimmat viisumaat (esim Ruotsi Venäjä Australia varauksin Ukraina Kreikka tai Romania) eivät ole biisiään vielä julkaisseet. Myös Viro tuntuu ampuvan kovilla tänä vuonna, kaksi selkeää ennakkosuosikkia Eesti-Lauliin voisivat olla vahvoilla kevään viisuissa.

Mitä mietteitä palstalaisilla on Suomen viisusta? Todennäköisyyksiin esim finaalipaikan suhteen en lähde vielä, koska tosiaan biisejä on julkaistu vasta noin kolmannes. Mutta yleisesti ottaen uskoisin finaalipaikan tulevan niukin naukin, finaalissa keskikastin heikommalle puolelle.

Kirjoitelkaahan vapaasti mielipiteitä muistakin biiseistä.

Itsestäni viisuvedonlyöjänä vielä sen verran, että 2013 eteenpäin on tullut erittäin aktiivisesti seurattua ja betsailtua. Vuosi 2014 oli "jackpot" Conchitan voiton takia, 2015 Italian voitto olisi tuonut jackpotin, hyvä plussa kuitenkin. Viime vuosi aika lailla plusmiinus nolla, vasta finaalin alla tajusin pienentää Venäjän voiton riskini osittain täälläkin aktiivisesti kirjoittelevan OskarBettingin Jamala-hehkutuksen myötä. Viime vuonna tuli kokeiltua uutta mallia, joka osoittautui katastrofiksi. Tänä keväänä paluu vanhaan.

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja OskarBetting
Wigdeath kirjoitti:Avataanpa tällekin ketju jo kun täällä on aktiivisia viisuveikkaajia ja biisejä alkaa tippua tasaiseen tahtiin. TÄMÄ TEKSTI EI SISÄLLÄ VEDONLYÖNTIVIHJEITÄ!

Toistaiseksi ainoa vakuuttava maa on Italia ja esimerkiksi Betfairin Exchange-puolen suosikkiasema kertoimella 4,50 on täysin perusteltu. Vaikea ottaa vielä suuremmin kantaa, kun ennakkoon vahvimmat viisumaat (esim Ruotsi Venäjä Australia varauksin Ukraina Kreikka tai Romania) eivät ole biisiään vielä julkaisseet. Myös Viro tuntuu ampuvan kovilla tänä vuonna, kaksi selkeää ennakkosuosikkia Eesti-Lauliin voisivat olla vahvoilla kevään viisuissa.

Mitä mietteitä palstalaisilla on Suomen viisusta? Todennäköisyyksiin esim finaalipaikan suhteen en lähde vielä, koska tosiaan biisejä on julkaistu vasta noin kolmannes. Mutta yleisesti ottaen uskoisin finaalipaikan tulevan niukin naukin, finaalissa keskikastin heikommalle puolelle.

Kirjoitelkaahan vapaasti mielipiteitä muistakin biiseistä.

Itsestäni viisuvedonlyöjänä vielä sen verran, että 2013 eteenpäin on tullut erittäin aktiivisesti seurattua ja betsailtua. Vuosi 2014 oli "jackpot" Conchitan voiton takia, 2015 Italian voitto olisi tuonut jackpotin, hyvä plussa kuitenkin. Viime vuosi aika lailla plusmiinus nolla, vasta finaalin alla tajusin pienentää Venäjän voiton riskini osittain täälläkin aktiivisesti kirjoittelevan OskarBettingin Jamala-hehkutuksen myötä. Viime vuonna tuli kokeiltua uutta mallia, joka osoittautui katastrofiksi. Tänä keväänä paluu vanhaan.
Suomi semissä 8-12 imo. Finaalissa ehkä 20. '

Mutta katsokaapa Belgiaa:

https://www.youtube.com/watch?v=rgdi-Y9K2HU

Siitä juryille vähän ihmeteltävää jos on lavalla vahva. Fairilta porukka sai nätit 10x profitit kun markkina meni sekaisin.

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja OskarBetting
08.03.2017 02:11 <Tenkrat> Onpas tumma ääni laulajalla. Viisu jää jotenki junnaamaan.
08.03.2017 02:14 <Tenkrat> Live ratkaisee (liian) paljon.

Joo, tyttö ei näytä olevan mikään maailman vakuuttavin lavalla. Ite myin 500e 5.5 kertoimella kun huomenna esiintyy illalla ja saattapi lähteä driftaamaan ylös silloin mikälikun ei vakuuta. Osaa kyllä laulaa toki. Katsellaan mihin lähtee markkina.

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja OskarBetting
Puretaan vielä vähän tuota Belgiaa.

Hyvin moderni production, kai tuohon on tarkoituksella Birdy/Aurora-vibat haettu messiin. Biisi kyllä etenee, mutta omaan korvaan progressio on lauantai-illan katsojalle liian hienovarainen. Juryt tykkäävät varmasti mikäli ei lavalla petä.

Se progressio pitäisi jotenkin siirtää visuaalisesti viisulavalle, että taistelisi voitosta. Varmaan jotain spottivaloilla kikkailua voisi tämä olla. Biisi itsessään niin kuin Tenkrat sanoi ei etene tarpeeksi teleääniä ajatellen. Jäädään odottelemaan.

Serbia voisi olla toinen haastaja. Hyvin lupaavan oloinen teaseri. (https://www.youtube.com/watch?v=uFCiuY9HkgA) 0.29--> pätkä voi olla tosi vaarallinen, katsellaan.

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath
Armeniaa ja Bulgariaa lukuunottamatta kaikki maat ovat nyt viisunsa julkaisseet. Ajattelin sanoa pari sanaa ja kommentoida saa/pitää jos jotain näkemystä on :)

Voittajaa tästä joukosta ei meinaa löytää millään. Italia on varmasti suosikki, mutta kyllä alle 3 kertoimet ovat alikertoimia. Biisi on livenä mielestäni aika selvästikin latteampi kuin VEVOn musiikkivideolla. En usko juryjen oikein arvostavan tätä vaikka puhelinäänten ennakkosuosikki tämä on. Biisistä pitäisi myös karsia noin 30 sekuntia pois. Mistä kohdasta? Itse en ole sitä löytänyt.

Itse nostaisin esiin (valitettavasti) Australian. En vielä ole oikein hyväksynyt "Australia Euroviisuissa"-saagaa mutta menkööt. Tämä biisi tulee olemaan kova livenä, Isaiah on todella hyvä livelaulaja ja en usko liveshown olevan pettymys. Tää voi olla todellinen musta hevonen, tällä hetkellä voittokertoimissa 20+ ja TOP10 kertoimissa 1,60+ on mielestäni ilmaa reilusti. Eli tästä ekaa viisuvihjettä peliin niille, joita kiinnostaa.

Belgialla on valtava potentiaali voittaa koko kisat. Uskon, että staging ja livelaulun onnistuminen ovat kynnyskysymyksiä. Jos kummatkin ovat kunnossa, nostaisin Belgian jopa ennakkosuosikiksi.

Romanian jodlausbiisi erottuu mukavasti, mutta tuskin voittoon asti riittää. TOP10 saattaa valueta löytyä vielä pitkään. Puolan "pure art" on mielestäni myös törkeän aliarvostettu, tässäkin valtava potentiaali sijoittua vähintään TOP10.

Portugalin hienoutta en ole ymmärtänyt. Osaako joku avata tätä?

Ruotsi on aina kova, mutta vaikea nähdä voittamassa tänä vuonna. TOP10-sijan luulisi olevan saletti, jälleen.

Venäjä ja Serbia olivat järkyttäviä floppeja suhteessa ennakko-odotuksiin.

Tällä hetkellä TOP5 maat itselleni ovat (ei järjestyksessä): Italia, Belgia, Ruotsi, Australia ja pienin varauksin Romania

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja OskarBetting
Wigdeath kirjoitti:Armeniaa ja Bulgariaa lukuunottamatta kaikki maat ovat nyt viisunsa julkaisseet. Ajattelin sanoa pari sanaa ja kommentoida saa/pitää jos jotain näkemystä on :)

Voittajaa tästä joukosta ei meinaa löytää millään. Italia on varmasti suosikki, mutta kyllä alle 3 kertoimet ovat alikertoimia. Biisi on livenä mielestäni aika selvästikin latteampi kuin VEVOn musiikkivideolla. En usko juryjen oikein arvostavan tätä vaikka puhelinäänten ennakkosuosikki tämä on. Biisistä pitäisi myös karsia noin 30 sekuntia pois. Mistä kohdasta? Itse en ole sitä löytänyt.

Itse nostaisin esiin (valitettavasti) Australian. En vielä ole oikein hyväksynyt "Australia Euroviisuissa"-saagaa mutta menkööt. Tämä biisi tulee olemaan kova livenä, Isaiah on todella hyvä livelaulaja ja en usko liveshown olevan pettymys. Tää voi olla todellinen musta hevonen, tällä hetkellä voittokertoimissa 20+ ja TOP10 kertoimissa 1,60+ on mielestäni ilmaa reilusti. Eli tästä ekaa viisuvihjettä peliin niille, joita kiinnostaa.

Belgialla on valtava potentiaali voittaa koko kisat. Uskon, että staging ja livelaulun onnistuminen ovat kynnyskysymyksiä. Jos kummatkin ovat kunnossa, nostaisin Belgian jopa ennakkosuosikiksi.

Romanian jodlausbiisi erottuu mukavasti, mutta tuskin voittoon asti riittää. TOP10 saattaa valueta löytyä vielä pitkään. Puolan "pure art" on mielestäni myös törkeän aliarvostettu, tässäkin valtava potentiaali sijoittua vähintään TOP10.

Portugalin hienoutta en ole ymmärtänyt. Osaako joku avata tätä?

Ruotsi on aina kova, mutta vaikea nähdä voittamassa tänä vuonna. TOP10-sijan luulisi olevan saletti, jälleen.

Venäjä ja Serbia olivat järkyttäviä floppeja suhteessa ennakko-odotuksiin.

Tällä hetkellä TOP5 maat itselleni ovat (ei järjestyksessä): Italia, Belgia, Ruotsi, Australia ja pienin varauksin Romania
Romania ottaa naamaan juryilta huolella joten projektoisin sen tällä hetkellä jonnekin kymmenen paikkeille +- muutama sija, mikäli duon mies säilyy yhtä aggrona niin voipi tipahtaa jopa hieman alemmaksi.

Portugali on vaikea arvostella. Tosi paha semi, ei paljoa tukea ilmaisten pisteiden muodossa, mutta pitäisi sopia juryille vallan mainiosti. Salvador luo intiimin aidon ja rehellisen tunnelman, vähän niin kuin kaveri laulaisi just sulle mikä imo aika vahva USP varsinkin kun suurin osa muista balladeista on ns. kovaa ja korkealta kamaa.

Italia on imo livenä paljon parempi kuin studiona. Sanremossa oli esim. Fabrizio Moro, jonka studioversio oli huomattavasti parempi kuin Gabbani, mutta Gabbani hoiti homman kotiin livepuolella. Ei hajuakaa miten tuon leikkauksen toteuttavat. Veikkaan että toka versestä lähtee settiä pois.

Australiasta ihan samaa mieltä. Markkina reagoi liikaa fanihaukkuihin ja nykyiset kertoimet ovat jonkun verran liikaa. En usko, että taistelee aivan voitosta mutta ihan treidauspotentiaalin takia kuuluu kyllä omaan portfolioon ehdottomasti.

Belgia on tosiaan kysymysmerkki. Jotenkin toi biisin progressio joka on vähän liian häilyvä pitäisi siirtää visuaalisesti viisulavalle. Joku laulajan liikkeitä seuraava spottivalo etc asteittain valottuva lava ja bridgen jälkeen koko roska vaikka kullan väriseksi voisi toimia.

Puolaa en ymmärrä. En näe, että tuo liikuttaa edes diasporaa samalla tavalla kuin Szpak. Jossain siellä reunalla, että meneekö jatkoon vai ei.

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath

Vedonlyöntivihje: - Euroviisut 2017 - Australia TOP10? - peliaika päättynyt

kohde
Australia TOP10?
veto
Kyllä
kerroin
1.580 (Betfair)
panos
5 yks.
raja
1.42
todennäköisyysarvio
arvio 70%

Lyöty 1,63lla, komissio vähennetty. Uskon kertoimen lähtevän alaspäin, kun live nähdään. Isaiah on todella hyvä livelaulaja ja en jaksa uskoa Australian floppaavan staginginkaan suhteen.

Osuma! +2.90 yks.

9.



Edit. Kerroin pienennetty alun perin väärin merkityn komission takia

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath
Kylläpä oli Italian leikkaus tehty typerästi! :shock:

Väitän että voitto meni siinä. Markkina reagoi yllättävän vähän (2,94 -> 3,30)

Kertsin jälkeen kokonainen säkeistö otettu pois ja kertsi alkaa bridgestä uudestaan. Mielestäni täysin järjetön ratkaisu

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath
Pikkuhiljaa alkaa löytyä Betfairista vaihtoa semifinaaleihin. Sinne voi saada läpi yhtä maukasta kohdetta.

Semifinaali 2 puolelta To-Qualify osiosta löytyy Ireland. Back tällä hetkellä about 1,90, lay 2,10. En saa jatkopaikalle kuin 25-30, eli Irlannin lay noilla kertoimilla jättivalue

Otetaan myös nousseella lisää kisojen ykkösideaa:

Vedonlyöntivihje: - Euroviisut - TOP10 - peliaika päättynyt

kohde
TOP10
veto
Australia
kerroin
1.630 (Betfair)
panos
5 yks.
raja
1.42
todennäköisyysarvio
arvio 70%

Osuma! +3.15 yks.

9.



Edit. Pienennetty kerrointa alun perin väärin lasketun komission takia

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath

Vedonlyöntivihje: - Euroviisut - TOP5 - peliaika päättynyt

kohde
TOP5
veto
Ruotsi
kerroin
1.800 (Betfair)
panos
3 yks.
raja
1.67
todennäköisyysarvio
arvio 60%

Lyöty 1,86, komissio vähennetty. Ruotsilla yksinkertaisen nerokas staging ja biisi on korvamato. En usko, että juryt tai puhelinäänet kummatkaan jäävät vähäisiksi joten TOP5 luulisi olevan hyvissä. En yllättyisi voitostakaan

Osuma! +2.40 yks.

5.



Edit. Kerrointa pienennetty alun perin väärin merkityn komission takia

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath
Italia pudonnut betfairissa jo 2,82. Vaikea vielä tässä vaiheessa arviota laskea, mutta väitän, ettei yli 30% voi olla... Eli layn puolella voisi olla isohkokin value. Mitä mieltä esim Oskar on tästä?

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja OskarBetting
Wigdeath kirjoitti:Italia pudonnut betfairissa jo 2,82. Vaikea vielä tässä vaiheessa arviota laskea, mutta väitän, ettei yli 30% voi olla... Eli layn puolella voisi olla isohkokin value. Mitä mieltä esim Oskar on tästä?
Ite sitä mieltä että vähän valuee lay-puolella mutten lähden tuonne pelleilemään. Oma katse tiukasti Q ja top10 markkinoissa.

EDIT: Itse vaihdoin viime vuoden puolella kokonaan mindsettiä. %arvioita ainakaan tarkkoja sellaisia en enää laske. Kaikki tehdään treidausmielellä. Huomasin kuinka vahingollista on ajatella, ettei vaikka 30 kertoimella periaatteessa pitäisi pelata jos %arvio olisi 2%. Kuitenkin jos hinta tippuu arviolta 15 tunnin sisällä niin kyllähän tuo on treidattava pois.

En halunnut juuttua tuohon niin heivasin prosentit roskikseen. Heti alkoi tulos parantua. Ei viitsi omaa analyysiä perustaa hataralla pohjalla olevan datan taakse.

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath
Semifinaalien esiintymisjärjestykset on julkaistu. Nopeimmat voi yrittää bookata betfairissa Georgiaa semi1 to qualify osiossa about 2,5-3,0 kertoimella. Läpimeno ei voi olla yli 10%. Esiintyy toisena, joka on tilastollisesti huonoin paikka. Sen lisäksi se on ympäröity laadulla, Ruotsi esiintyy ekana ja Australia kolmantena. Ei kukaan muista Georgiaa tosta

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja OskarBetting
Latviaa itse olen läminyt huolella jatkoon vaikka kuinka kauan. Imo visuaalisesti standout. Mulla on se viidentenä semissä.

Valko-Venäjä toinen mitä olen pelannut jatkoon isommin.

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath
Karkeat voimasuhteet ensimmäiseen semiin:

1. Ruotsi
2. Armenia
------------------
3. Azerbaijan
4. Australia
5. Belgia
6. Kreikka
------------------
7. Latvia
8. Portugali
------------------
9. Suomi
10. Kypros
11. Puola
12. Moldova
13. Slovenia
------------------
14. Islanti
------------------
15. Albania
16. Montenegro
17. Georgia
18. Tsekki

Karkeat voimasuhteet toiseen semiin:

1. Bulgaria
---------------------
2. Israel
3. Viro
4. Tanska
5. Romania
---------------------
6. Serbia
7. Unkari
---------------------
8. V-Venäjä
9. Venäjä
10. Makedonia
11. Norja
---------------------
12. Sveitsi
13. Kroatia
---------------------
14. Irlanti
15. Alankomaat
---------------------
16. Malta
17. Itävalta
18. San Marino
19. Liettua

Nämä siis jatkoonpääsyn mukaan nyt kun esiintymisjärjestys tiedetään. Onko esim Oskarilla isompia eroja tähän?

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja OskarBetting
Wigdeath kirjoitti:Karkeat voimasuhteet ensimmäiseen semiin:

1. Ruotsi
2. Armenia
------------------
3. Azerbaijan
4. Australia
5. Belgia
6. Kreikka
------------------
7. Latvia
8. Portugali
------------------
9. Suomi
10. Kypros
11. Puola
12. Moldova
13. Slovenia
------------------
14. Islanti
------------------
15. Albania
16. Montenegro
17. Georgia
18. Tsekki

Karkeat voimasuhteet toiseen semiin:

1. Bulgaria
---------------------
2. Israel
3. Viro
4. Tanska
5. Romania
---------------------
6. Serbia
7. Unkari
---------------------
8. V-Venäjä
9. Venäjä
10. Makedonia
11. Norja
---------------------
12. Sveitsi
13. Kroatia
---------------------
14. Irlanti
15. Alankomaat
---------------------
16. Malta
17. Itävalta
18. San Marino
19. Liettua

Nämä siis jatkoonpääsyn mukaan nyt kun esiintymisjärjestys tiedetään. Onko esim Oskarilla isompia eroja tähän?
Olen yllättävän eri mieltä. Karkeasti luokittelen;

1. Ruotsi
2. Armenia
------------------
3. Oz
4. Belgia
5. Latvia
6. Azer
------------------
7. Kreikka
8. Moldova
9. Portugali
10. Suomi
11. Puola
12. Georgia
------------------
13. Kypros
14. Islanti
------------------
15. Slovenia
16. Albania
17. Montenegro
18. Tsekki

1. Bulgaria
-------------------
2. Tanska
-------------------
3. Valko-Venäjä
4. Serbia
5. Romania
6. Israel
-------------------
7. Unkari
8. Norja
(venäjä)
9. Makedonia
10. Viro
-------------------
11. Itävalta
12. Hollanti
13. Irlanti
14. Kroatia
15. Sveitsi
-------------------
16. Malta
17. Liettua
18. San Marino

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath

Vedonlyöntivihje: - Euroviisut 2017 - TOP10? - peliaika päättynyt

kohde
TOP10?
veto
Australia
kerroin
1.650 (Betfair)
panos
5 yks.
raja
1.42
todennäköisyysarvio
arvio 70%

Taas noussut mukavasti. Lyöty 1,70lla, komissio vähennetty.

Osuma! +3.25 yks.

9.



Oskar, Itävallasta Virosta ja Georgiasta ollaan isosti eri mieltä. Ja en näe Valko-Venäjää noin kovana. Muuten pitkälti samoja. Kypros ja Slovenia tuottavat ykkössemissä itselleni päänsärkyä, saatan hyvinkin yliarvostaa kumpaakin.

Edit. Kerrointa pienennetty alun perin väärin lasketun komission takia

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath

Vedonlyöntivihje: - Euroviisut 2017 - TOP5? - peliaika päättynyt

kohde
TOP5?
veto
Bulgaria
kerroin
1.560 (Betfair)
panos
7 yks.
raja
1.49
todennäköisyysarvio
arvio 67%

Lyöty 1,60, komissio vähennetty

Osuma! +3.92 yks.

2.



Eilisissä Lontoon viisubileissä tosi vakuuttavaa meininkiä. Kaveri on 17 ja tuntuu valloittaneen kaikkien eurooppalaisten sydämet. Omissa papereissa voittaa kakkossemin aika turvallisesti, se tarkoittaa sitä että esiintymispaikka finaaliin pelataan mahdollisimman hyväksi vaikka arpa veisi tämän alkupuolelle.

Vähän aiheen vierestä, Belgia oli livenä iso pettymys. Lay puoli alkaa kiinnostaa sijavedoissa.

Edit. Kerrointa pienennetty alun perin väärin merkityn komission takia

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath

Vedonlyöntivihje: - Euroviisut 2017 - Voittaja? - peliaika päättynyt

kohde
Voittaja?
veto
Bulgaria
kerroin
8.290 (Betfair)
panos
1.2 yks.
raja
6.25
todennäköisyysarvio
arvio 16%

Lyöty 8,80lla, komissio vähennetty

Huti: -1.20 yks.

Portugali



Pidän paljon enemmän sijavedoista mutta pakko tätä on vähän ottaa. Kävin eri foorumeita läpi ja Bulgaria mainitaan positiivisesti kaikkialla. En näe mitään syytä miksi tämä ei voisi voittaa. Uskon, että tämän voi surettaa toukokuussa niin halutessaan, todennäköinen semimenestys ja sitä kautta hyvä esiintymispaikka tuo hyvän pohjan finaalimenestykselle

Edit. Kerrointa pienennetty alun perin väärin merkityn komission takia

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath

Vedonlyöntivihje: - Euroviisut 2017 - Semifinal 1 TOP3? - peliaika päättynyt

kohde
Semifinal 1 TOP3?
veto
Armenia
kerroin
1.930 (Betfair)
panos
2.1 yks.
raja
1.82
todennäköisyysarvio
arvio 55%

Loppupuolen esiintymispaikka iso etu. Muut potentiaaliset menestyjät alkupuolella.

Huti: -2.10 yks.

7.



Edit. Kerrointa pienennetty alun perin väärin lasketun komission takia

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath

Vedonlyöntivihje: - Euroviisut 2017 - Voittaja? - peliaika päättynyt

kohde
Voittaja?
veto
Bulgaria
kerroin
6.790 (Betfair)
panos
1.8 yks.
raja
5
todennäköisyysarvio
arvio 20%

Lyöty 7,20, komissio vähennetty

Huti: -1.80 yks.

Portugali



Euroviisubileitä alkaa olemaan ympäri Eurooppaa hiljalleen ja niistä live-esiintymiset tulee YouTubeen. Otetaan vähän kantaa niissä nähtyihin:

Italia. Edelleen selkeä ykkössuosikki. Betfairilla pelataan jo 2,3 tasolla. Luonnollisesti ykkössuosikki minunkin papereissani, mutta en saa mitenkään edes lähelle 40%. Juryjen varaan ei voi laskea yhtään, ne voi pudottaa tämän kauaskin. Toisaalta jurytkin voivat arvostaa jolloin tämä on todella vahvoilla. Tuo leikkaus on mielestäni tosi huono livenäkin, kyllä se itse viisuissa varmaan kuulostaa paremmalta kuin noissa bileissä jos siihen tehdään jonkintyylinen bridge jollain efektillä. Nyt koko musiikki lakkaa kuulumasta, ihan kuin biisi loppuisi seinään noin 1,5sek ajaksi.

Belgia. Katastrofi. Blanche näyttää livenä siltä, että istuisi mieluummin elinkautista kuin olisi lavalla. TOP10 linja ylittänyt jo 2 ja jopa semikarsiutuminen voi olla uhkana. Voittotaistelu on kaukana historiassa.

Ruotsi. Potentiaalia on. Biisi jää balladimerestä mieleen, mutta onko toisaalta vähän liian jankkaava? Tämä kuitenkin saanee edelleen hyvät pisteet sekä juryilta että puhelinäänestäjiltä ja on kärkikahinoissa varmasti mukana.

Australia ja Portugali. Potentiaalia myös näissä. Molemmat hyviä balladeja ja varsinkin Portugali erottuu Salvadorin live-eläytymisen myötä. Portugali saattaa olla koko roskan todellinen yllättäjä. Australian voittomahdollisuuksiin en usko, koska Bulgariallakin on alaikäinen poika laulamassa ja Bulgaria imo parempi.

Azerbaijan ja Armenia. Voittoon asti tuskin riittää mutta nämä ovat kisan parhaat biisit, joissa naislaulaja. TOP5 jompikumpi mennee, koska en usko 5 miehen siellä olevan. Voin toki olla väärässäkin.

Kaiken tämän jälkeen uskon Bulgariaan entistä vahvemmin. Biisi kasvaa, livelaulu toimii ja poika on suloinen kuin sika pienenä. Kaikenikäiset ihmiset tätä äänestää ja näen tämän juryvoittajana.

Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath

Vedonlyöntivihje: - Euroviisut 2017 - TOP10? - peliaika päättynyt

kohde
TOP10?
veto
Azerbaijan
kerroin
1.740 (Betfair)
panos
3 yks.
raja
1.54
todennäköisyysarvio
arvio 65%

Lyöty 1,80 komissio vähennetty. Juuri edellisessä viestissä mainitsin, että naismenestyjistä ei ole ylitarjontaa. Myös uptempo erottuu ja Azerbaijanilla suuri diasporaetu

Huti: -3.00 yks.

14.


Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath

Vedonlyöntivihje: - Euroviisut 2017 - Semifinal 2 jatkoon? - peliaika päättynyt

kohde
Semifinal 2 jatkoon?
veto
Valko-Venäjä
kerroin
1.690 (Betfair)
panos
3 yks.
raja
1.54
todennäköisyysarvio
arvio 65%

Lyöty 1,74 komissio vähennetty. Otetaan nyt kun noussut. Hyvä esiintymispaikka loppupuolella ja paljon kaverimaita samassa semissä. OskarBettingilla varmasti vielä isompi prossa tälle

Osuma! +2.07 yks.

Jatkoon


Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath

Vedonlyöntivihje: - Euroviisut 2017 - Semifinal 1 jatkoon? - peliaika päättynyt

kohde
Semifinal 1 jatkoon?
veto
Latvia
kerroin
1.560 (Betfair)
panos
3 yks.
raja
1.45
todennäköisyysarvio
arvio 69%

Lyöty 1,60 komissio vähennetty. Noussut takaisin oikein hyvälle tasolle.

Huti: -3.00 yks.

Putosi


Re: Euroviisut 2017

Lähetetty:
Kirjoittaja Wigdeath

Vedonlyöntivihje: - Euroviisut 2017 - Semifinal 2 jatkoon? - peliaika päättynyt

kohde
Semifinal 2 jatkoon?
veto
Valko-Venäjä
kerroin
1.650 (Betfair)
panos
2 yks.
raja
1.54
todennäköisyysarvio
arvio 65%

Lisänapsu, lyöty 1,70 komissio vähennetty. Tosi vakuuttava meininki livenä eilen Amsterdamissa

Osuma! +1.30 yks.

Jatkoon