Tänään on 29.03.2024, 14:50.

West Bromwich - Bournemouth 19.12.

Live-vedonlyönnin vihjeet.
Vastaa Viestiin
A.Javanainen
Jäsen
Viestit: 54
Liittynyt: 20.08.2005, 10:36
Pisteitä: 14

West Bromwich - Bournemouth 19.12.

Viesti Kirjoittaja A.Javanainen »

Kokeilenpa lähtisikö tästä keskustelua vireille. Olen vuosikausia ollut passiivinen ylikertoimen lukija, mutta kirjoittaminen ollut niin ja näin. Betsailen livefutista ainakin vielä toistaiseksi voitollisesti enimmäkseen pörsseissä. Lähinnä haluaisin avata omaa ajatusmaailmaa foorumilaisille ja toivoisin josko keskustelua saataisiin aikaiseksi tai mitä tahansa palautetta. Olisi mahtavaa mikäli valioliigan foorumiguru SirAlex voisi kertoa oman mielipiteensä seuraavaan.

Kyseessä huominen WBA:n kotiottelu. Valioliigaa seuranneet tietävät että WBA:n taktiikka on puolustusvoittoinen ja perustuu enemmän tai vähemmän vastaiskuihin ja erikoistilanteisiin. Se mikä on ehkä hieman enemmän yllättävää, on se millaisella temmolla joukkue lähtee pelaamaan otteluita ensimmäiselle ja toiselle jaksolle. Alla olevilla statistiikoilla pyrin kertomaan sitä mitä omat silmäni ovat myös huomanneet. WBA lähtee ottelun alkuihin erityisen puolustusvoittoisesti ja pyrkii pitämään oman maalinsa puhtaana antaen pallon hallinnan vastustajalle. Toiselle jaksolle puolestaan tullaankin sitten kunnon hönki päällä. Aiemmissa kotiotteluissa WBA on laukonut ensimmäisen vartin aikana 4 kertaa ja toisen puoliajan ekan vartin kohdalla 19 kertaa.

WBA:n laukaukset ja suluissa maalit kotiotteluissa
0 - 15min: 0,5 (sijoitus 20.) (tehdyt maalit 0)
45 - 60min: 2,4 (sijoitus 8.) (tehdyt maalit 3)

Bournemouthin laukaukset ja suluissa maalit vierasotteluissa
0 - 15min: 1,4 (sijoitus 11.) (tehdyt maalit 2)
45 - 60min: 1,9 (sijoitus 6.) (tehdyt maalit 0)

Ideani live-vedossa siis onkin myydä WBA:ta ennen ottelua ja surettaa ottelu pakkovoitoksi 15 minuutin jälkeen tai katsoa tarkemmin miten ottelu etenee.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Viimeksi muokannut A.Javanainen, 18.12.2015, 23:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Minikommentit


UgadanJouluspesiaali
Avatar
Jäsen
Viestit: 41
Liittynyt: 16.12.2015, 12:22

Tuotto: +6.66 yks.

Palautus%: 102.75%

Panosten ka: 6.72 yks.

Vetoja: 36

Pisteitä: 167

Re: West Bromwich - Bournemouth 19.12.

Viesti Kirjoittaja UgadanJouluspesiaali »

Otan tän
valioliigan foorumiguru SirAlex
julkisena hyökkäyksenä itseäni kohtaan, mutta vastataan nyt kuitenkin. :P Tai pikemminkin kysytään:

Oletko aivan varma, että tuo Weban 19 laukausta maalia kohti kotipeleissä 45-60min välisenä aikana on todellakin ollut:

a) laukauksia maalia KOHTI
b) vain KOTIpelit huomioitu
c) tuon 15MIN aikana, eikä 0-60min?

Kuulostaa oudolta, mikäli näin on, sillä WBA on laukonut tämän kauden kotipeleissä yhteensä, kaikki minuutit huomioituna, vain 26 kertaa vastustajan maalia kohti.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

BLOGIT
FC Lahti: viewtopic.php?f=35&t=48144
Valioliiga: viewtopic.php?f=35&t=47862

Mail: ugadatipservice[at]hotmail.com
Twitter: @UgadaTipService

Minikommentit


A.Javanainen
Jäsen
Viestit: 54
Liittynyt: 20.08.2005, 10:36
Pisteitä: 14

Re: West Bromwich - Bournemouth 19.12.

Viesti Kirjoittaja A.Javanainen »

Hieman tökerösti ja yksinkertaisesti tuon kirjoitukseni kirjoitin ja otetaan sen verran takaisin että kyseessä ei ole laukaukset maalia kohti, vaan kaikki laukaukset whoscored.comin mukaan. Maalia kohden tuo 26 on sama luku minullakin. Varsinaista asiayhteyttä tuo ei kuitenkaan poista. Livevedoissa ja etenkin treidailuissa pelin sisällä tapahtuvat hallintajaksot kun pelaavat suurta osaa. Alla vielä tarkemmat tilastot.

WBA laukaukset kotiotteluissa (ohi menneet, blokatut jne...)

Yhteensä: 79 (sija 18.)
0-15min: 4 (sija 20.)
15-30min: 8 (sija 20.)
30-45min: 11 (sija 18.)
45-60min: 19 (sija 9.)
60-75min: 14 (sija 16.)
75-90min: 23 (sija 14.)

PS. Et sä Ugada ihan yhdellä tai kahdella viestillä Sir Alexia biittaa :)

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 4. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


UgadanJouluspesiaali
Avatar
Jäsen
Viestit: 41
Liittynyt: 16.12.2015, 12:22

Tuotto: +6.66 yks.

Palautus%: 102.75%

Panosten ka: 6.72 yks.

Vetoja: 36

Pisteitä: 167

Re: West Bromwich - Bournemouth 19.12.

Viesti Kirjoittaja UgadanJouluspesiaali »

A.Javanainen kirjoitti:Hieman tökerösti ja yksinkertaisesti tuon kirjoitukseni kirjoitin ja otetaan sen verran takaisin että kyseessä ei ole laukaukset maalia kohti, vaan kaikki laukaukset whoscored.comin mukaan. Maalia kohden tuo 26 on sama luku minullakin. Varsinaista asiayhteyttä tuo ei kuitenkaan poista.
Ei poistakkaan. Mul oli vaan WBA:n goal attempsit kirkkaasti mielessä ku just toissapäivänä niitä tarkkaan perkasin, että piti puuttua tohon, ku kuulosti niin erikoiselta.

Mut enpä mä tohon nyt osaa mitään sanoa. Hienon poikkeavuuden oot löytänyt, ja kyllä tolla varmaan pystyy rahastamaan, kuha liian moni ei huomannu samaa.

Tuskin Alexiltakaan tähän mitää järkevää kommenttia saa. Se on niin syvällä montussa, et näinköhän jaksaa ees viikonlopun vihjeitä tägäillä. Kyllä se niin on, että YK:n Valioliiga-kuninkaan valta on vaihtumassa.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

BLOGIT
FC Lahti: viewtopic.php?f=35&t=48144
Valioliiga: viewtopic.php?f=35&t=47862

Mail: ugadatipservice[at]hotmail.com
Twitter: @UgadaTipService

Minikommentit


SirAlex
Avatar
Jäsen
Viestit: 541
Liittynyt: 27.01.2014, 20:29

Tuotto: +69.96 yks.

Palautus%: 101.20%

Panosten ka: 6.02 yks.

Vetoja: 967

Pisteitä: 4225
Paikkakunta: Lahti

Re: West Bromwich - Bournemouth 19.12.

Viesti Kirjoittaja SirAlex »

Huomenta kuninkaat! Täällä montun pohjalla on niin huono nettiyhteys, ettei kovin pitkää viestiä kehtaa näpytellä. Voisko tässä kuitenki olla niinkin yksinkertainen syy, että Weba fiksaa pelikirjaa ottelutapahtumien mukaan? Ottelun lähtökohta kun on periaatteessa aina totuttu totaali passiivinen, oli vastassa sitten Bournemouth tai Manchester City. Suuressa osassa otteluista Weba on ollut tappioasemassa, jonka jälkeen hyökkäykseen pitää satsata uudella tavalla. Vastustajan leirissä ollaan tällöin luonnollisesti johtoasemassa, joka tuppaa passivoittamaan joukkueen kuin joukkueen. Vastustajan vetäytyessä ja Weban panostaessa hyökkäykseen maalipaikkoja tietysti syntyy enemmän, kuin alkuperäisellä sumputustaktiikalla. Katsoin asian tiimoilta Weban hyökkäys -statseja joukkueen ollessa johtoasemassa/toisella puoliskolla tasoilla ja ainakin tämä saneli edellämainitun puolesta. Myös pallonhallinta näyttäs vihreää tälle. esim. Liverpoolia vs tauolla tasoissa, ekan halffin possession 66-34 Poolille, toka half 75-25 Poolille. Spursia vs tauolla tasoissa, ekan halffin possession 62-38 Spurssille, toka half 69-31 Spurssille. Arsenalia vs tauolla johdossa, ekan halffin possession 65-35 Arsenalille, toka half 79-21.Manua vs tauolla häviöllä, ekan halffin possession 77-23 Manulle, toka half enää 61-39 Manulle.

Aika sekavaa varmaan, sry.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 5. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


A.Javanainen
Jäsen
Viestit: 54
Liittynyt: 20.08.2005, 10:36
Pisteitä: 14

Re: West Bromwich - Bournemouth 19.12.

Viesti Kirjoittaja A.Javanainen »

Nöyrimmät kiitokset kommenteista Sir. Kuopassa istuessa on hyvä valmistautua isoon upswingiin :peukku:
SirAlex kirjoitti:Voisko tässä kuitenki olla niinkin yksinkertainen syy, että Weba fiksaa pelikirjaa ottelutapahtumien mukaan?
Tämä selittää loogisesti kyllä tuon toisen jakson aktivoitumisen ja sen olen itsekin painanut merkille. Alunperin lähdin tilastoja tutkimaan kun omiin silmiin osui WBA:n yleisesti hitaat ja passiiviset 1.jakson alut ja toisen jakson aktivoituminen olivat sitten tappiolla tai tasatilanteessa.
SirAlex kirjoitti:Ottelun lähtökohta kun on periaatteessa aina totuttu totaali passiivinen, oli vastassa sitten Bournemouth tai Manchester City.
Oikeastaan tämä lause vastaa suoraan peli-ideaani mitä tässä hainkin. Eiköhän tästä rahat sisään laiteta ja suretellaan veto viimeistään ennen puoliaikaa.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


ugada
Jäsen
Viestit: 70
Liittynyt: 15.03.2010, 14:43
Pisteitä: 81

Re: West Bromwich - Bournemouth 19.12.

Viesti Kirjoittaja ugada »

SirAlex kirjoitti:Ottelun lähtökohta kun on periaatteessa aina totuttu totaali passiivinen, oli vastassa sitten Bournemouth tai Manchester City.
A.Javanainen kirjoitti:Oikeastaan tämä lause vastaa suoraan peli-ideaani mitä tässä hainkin. Eiköhän tästä rahat sisään laiteta ja suretellaan veto viimeistään ennen puoliaikaa.
En ole erityisesti juuri WBA:n livekertoimien liikehdintää seurannut, mutta kuulostaa kyllä melko oudolta mikäli Weban passiivisuus ei olisi laajasti markkinan tiedossa, vaan hidas ja perääntyvä alku saisi sen kertoimet normaalia suurempaan ja nopeampaan nousuun?

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


ugada
Jäsen
Viestit: 70
Liittynyt: 15.03.2010, 14:43
Pisteitä: 81

Re: West Bromwich - Bournemouth 19.12.

Viesti Kirjoittaja ugada »

Ei siis millään pahalla, mutta kuulostaa aika ohuelta peli-idealta ja markkinan aliarvioimiselta.

Minkä kokoista surea arvioit tästä saavasi?
Varsinkin kun livessä bookkerien palutus% ovat matalampia, niin kuulostaa kyllä hankalalta.

Mutta voihan se tietty olla, että markkina on näissä riittävästi pielessä?

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


A.Javanainen
Jäsen
Viestit: 54
Liittynyt: 20.08.2005, 10:36
Pisteitä: 14

Re: West Bromwich - Bournemouth 19.12.

Viesti Kirjoittaja A.Javanainen »

Toki voin olla väärässäkin. Livestä olen löytänyt paljon hyviä pelikohteita nimenomaan pörsseistä, tiedä sitten olenko ollut vain onnekas ja hyvässä myötätuulessa. Pörsseistä tykkään siksi että panosrajat tulee nopeasti vastaan muualla ja pidän siitä että kaikki vedot ovat yhdessä paikassa eikä tarvitse turhaan siirrellä rahoja.

On hyvin vaikea arvioida millaista surea tässä odotan. Kaikki riippuu yksinomaan siitä millainen ottelun alku on. Voi olla että pelaan jopa pienellä tappiolla vedon pois tai voi olla että pidän vetoa voimassa pidempääkin tai jopa lisään panosta.

Odotan WBA:lta verkkaista alkua ja jopa suurempaa pallonhallintaa Bournemouthille. Tämän uskon nostavan myös WBA:n kerrointa alusta alkaen. Mikäli näin ei tapahdu tai en ole tyytyväinen vetooni, ainahan voin lyödä sen takaisin ilman tappioriskiä. Se on varmaa että WBA:n kerroin ei ainakaan laske, elleivät he sitten juuri tähän otteluun lähde hyökkäämään alusta alkaen mihin en siis usko --> siksi betsi.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

19.12.2015 14:31 <A.Javanainen> Näiden viestien jälkeen voisi lyödä sivubetsin kulmasta

19.12.2015 14:32 <A.Javanainen> WBA:lle toisen minuutin kohdalla josta runnotaan avausmaali


A.Javanainen
Jäsen
Viestit: 54
Liittynyt: 20.08.2005, 10:36
Pisteitä: 14

Re: West Bromwich - Bournemouth 19.12.

Viesti Kirjoittaja A.Javanainen »

Hieman kävi tuuria, mutta olisi tästä paremmankin tilin onnistunut tekemään. Tarjosin WBA:ta kertoimella 2.72. Juuri ennen matsin alkua WBA:n kerroin nousi 2.88 tasolle. Jouduin poistumaan ottelun ääreltä ja suretuksen tein noin 17 min kohdalla. Tässä statsit.

0min.
WBA: 2.88
Bou: 2.82
X: 3.30

17min.
WBA: 3.10
Bou: 2.78
X: 3.00

Pallonhallinta 17min: 34%-66% (whoscored)
Laukaukset 17min: 1-3 (whoscored)

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


100% 200€ bonus librabet.com.

Katso kaikki vedonlyöntibonukset.

Vastaa Viestiin