Sivu 1/1

Hesen seuranta

Lähetetty:
Kirjoittaja S.Mäenala
Hese on pitkän linjan vedonlyöjä. Hänen kädenjälkensä YK:ssakin kattaa jo yli 10 vuoden pituisen jakson.
Hänet tunnetaan jalkapallon asiantuntijana, erityisesti maajoukkuepelien ja Englannin Premier Leaguen osalta.

Itse tunnen miehen myös monien privaattikeskustelujen pohjalta jo usean vuoden takaa.
Hese on viime aikoina ollut seurantansa puolesta myös kritiikin kohteena, mutta itselleni hän on hyvin selkeästi kaikenlaisten manipulointiepäilysten yläpuolella.
Selvyyden vuoksi kuitenkin allaolevasta tilastostoyhteenvedosta on kaikki polemiikkia aiheuttaneet tupla-merkityt vedot jätetty pois.

Itse kritisoisin Heseä lähinnä siitä että hän on erittäin valikoiva tagien käyttäjä. Puntaroituja kohteita on runsaasti mutta vain aniharva päätyy vihjeeksi.

Hese on pohdiskellut oman osaamistasonsa riittävyyttä jatkuvasti askeleitaan tihentävään markkinaan nähden.
Siksikin pieni kartoitus hänen osaamisalueistaan on paikallaan.

Kuva

Jätän lukujen tulkinnan valtaosin lukijalle. Todetaan tässä kuitenkin se että Sir Hesen Premier-asiantuntemus ei ole realisoitunut vetotuloksissa.
Syyt mitä ilmeisimmin ovat laskennallisella puolella.
Premierissä edellisen ja kuluvan kauden (vihreä alue) palautusprosentti on tällä hetkellä vähän yli 93%.

Kuva

Pieni otos ja siten tässäkin varovaiset johtopäätökset!

Näiden lukujen pitäisi hyvin riittää kannustamaan Heseä eteenpäin! :peukku:
Laakereilla lepäilyynhän tässä puuhassa ei kenelläkään ole varaa.