Tänään on 20.04.2024, 05:45.

Jokimaa 18.12.2003

Jutustelua hevosista ja heppavedoista
Vastaa Viestiin
pirttiniemi
Jäsen
Viestit: 13
Liittynyt: 06.08.2003, 12:56
Pisteitä: 0
Paikkakunta: Helsinki

Jokimaa 18.12.2003

Viesti Kirjoittaja pirttiniemi »

Keskipäivää vaan kaikille.

Kirjoittelen ajatuksiani Jokimaalle. En ole kirjoittanut
netin keskustelupalstoille kuin pari kertaa aikaisemmin.
Ajattelin tuoda kuitenkin korteni kekoon ravien osalta.
Kirjoitukseni ovat lähinnä mietteitä päivän lähdöistä
enkä tule laittamaan sen kummempia vihjeitä tai v4 rivejä,
vaan kukin saa oman mielensä mukaan käyttää tai olla
käyttämättä tekstejäni.

Uskoisin että kirjoittaminen on tärkeintä lähinnä oman
pelaamisen kannalta, koska sillä tavalla saan jäsennettyä
ajatukseni selkeämmiksi. Monesti ravilähdöt ovat tasaista
puuroa, mihin ei saa minkäänlaista otetta. Näin ainakin
tulee mietittyä. Eri asia on, saako mietinnän jälkeenkään
otetta.

Sitten itse asiaan. Puretaan tämän päivän pakettia lähtö
lähdöltä.

v4-1
Ensimmäisessä kohteessa erottuu selvästi yksi hevonen yli
muiden, 13 Västerbo Hangover. Teki viimeksi hurjan juoksun
ja pitää olla tässä lähdössä lähellä. Prosentit on suhteellisen
matalat 22% ja ainakin itselleni maistuu oikein hyvin. Porukka
on tällä kertaa hieman pahempi kuin viimeksi, Arizona'a Blendia
lukuunottamatta, ja voittoon en usko kuin ehjällä juoksulla.
Oma arvioni on 35% ja on selkeä suosikkini. Muille takamatkan
hevosille tulee mielestäni liikaa kiertämistä enkä usko niiden
riittävän VH:lle. Lähimmäksi nousee mielestäni Harlyman. Luulen
sen olevan ainoa, jolla lähdetään tarpeeksi ajoissa kiriin, sikäli
mikäli klaaraa sisäradan. Paalulla varteenotettavia vastustajia
ovat mielestäni, 1 Magic Frans, 3 MR Diver, 6 Lohengrin, 9 Don Leander
ja 11 Pegasus Macbeth. Muiden voitto olisi itselleni jonkinlainen
yllätys. En usko 2 Highlight Rickin menevän ravia ensimmäistä kurvia
pitempään ja 5 Relentless Laukko tuntuu aina päästävän toisen
edelleen.

v4-2
Toisessa kohteessa suosikkikaksikko ihan syystäkin on 1 Quick Copy
ja 2 Clapton. Paikka on molemmilla hyvä eikä porukkakaan ole mikään
kamalan näkoinen. 4 Hercules Hill ei maistu itselleni millään. Torvinen
sanoi tuossa pari starttia sitten hevosen olevan nousukunnossa, ja
vaikka onkin pari ihan ok starttia tehnyt, niin jotain vielä uupuu
nappisuorituksesta. Itse nostan lapulle 5 Lucky Loun. Asko päräyttää
mielestäni keulaan heti. Kouvolassa oli umpipaketissa 3.sis ja viimeksi
tuli Jimmy Greaves syliin. Alle 1% peliosuudella kuuluu kupongille.
Kolmella merkillä yritän luovia tätä lähtöä.

v4-3
Tähän lähtöön lyön varman ja ostan pientä peliäkin, sillä viime
juoksujen ja poisjäännin myötä parantuneen lähtöradan ansiosta luotto
Tähkälän hevoseen on kova. Oma arvio on 55%. Pekkakin tuntuu ajavan
menestys mielessä, joten uskon voittokulun jatkuvan. Sen verran
jäätävä hevonen on ollut. Itse ajattelin ostaa paripeleihin 5 New Wave
50%, 8 Dead Cert ja 12 Ida Starlet 20% ja 1 Nino Moon 10%.

v4-4
Päivän vaikein kohde. Huomio kiinnittyy 7 Frego Ally prosentteihin.
Maanantaina Turussa oli pelattu 60% ja nyt 17%. Huima tiputus kolmessa
päivässä. Aivan sama miten hyvä tai huono hevonen olikaan, niin silti
uskomaton muutos.
Mielestäni lähtö on hyvin tasainen koitos, ja suosikin
ollessa paikalla 12 tähän lähtöön on hyvä revittää. 2 Brainy W tai
3 Chairman juossee piikissä. Edellämainitun neljän kuuluukin kai olla
muita hieman enemmän pelattuja kuin muiden. Tuntuu niin vaikealta saada
muuten otetta tähän lähtöön, että ainoa tieto on, ettei 8 tai 11 voita.
Aivan hukassa olen nyt.

Troikassa tuntuu, että vaikka miten päin pyörittelee, niin 40m pakkia on
liian vähän Poikahikulle ja Ulrik Hagbylle. Hurjat tasoerot on muihin
hevosiin nähden.

Taidankin päättää tähän eepokseni, laittakaa kommenttia mikäli siltä
tuntuu. Lopuksi kysyn vielä, että kuinka moni tekee etukäteen prosentit
ravilähtöihin?

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


tallipoika
Jäsen
Viestit: 2431
Liittynyt: 02.03.2003, 12:00
Pisteitä: 1876
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja tallipoika »

V4-3 "poisjäännin myötä parantuneen lähtöradan" eli 10 muuttuu 9:än, mikä ei välttämättä tällä hevoselle ole etu. Mielestäni ko hepo on näihin sarjoihin ylikylä, mutta takarivi iso miinus. F S:lla on paha taipumus jäädä painamaan "naruille" ja sisin takarivin lähtöpaikka ei ainakaan helpota asiaa, 10-radalata olisi tarv päässyt heittämään helpommin reissuun (oli muist viim 2 ulkona, jossa kylläkin toimi hyvin reippaasa vauhdissa)
Tänään pidän suurimpana ongelmana, kuinka käy jos alkaa painamaan lähdöstä päälle etkä pääse ulos?

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


pirttiniemi
Jäsen
Viestit: 13
Liittynyt: 06.08.2003, 12:56
Pisteitä: 0
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja pirttiniemi »

Eihän tuo vauhti viimeksi ollut mitään reipasta ja hevonen toimi ihan hyvin. 17,5/19,5/18,0/15,0. Myönnän että takarivi on iso miinus, sillä keulasta kai on paras. Takarivin 10 paikalta lähtemisessä tällaisen eteenpäin vievän hevosen on pieni riski joutua menemään kolmatta siihen asti kunnes pääsee kuolemaan tai keulaan. 9 radalta saa ainakin hetken olla toisella radalla ja tarvittaessa uskon tulevan tilaa ajaa eteenpäin.

Mukavaa huomata että näkemyseroja löytyy jopa näinkin "pienissä" asioissa. Terve spekulointi on aina paikallaan.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


200% 60€ vedonlyöntibonus Ninjacasino.com.

Katso kaikki vedonlyöntibonukset.

Vastaa Viestiin