Tänään on 19.04.2024, 22:51.

Tennis 2.4.

Tennisvinkkien kohtauspaikka
Vastaa Viestiin
Verkerk
Jäsen
Viestit: 40
Liittynyt: 23.02.2009, 12:18
Pisteitä: 0

Tennis 2.4.

Viesti Kirjoittaja Verkerk »

Nadal - Roddick

Nadal pelannut Hyvin koko kisat ja menettänyt vain yhden erän. Hän on kohdannut tasokkaita ja erityyppisiä pelaajia matkan varrella. Viimeinen matsi Tsongaa vastaan oli parasta Nadalia. Alusta Sopii Nadalille todella hyvin. Takakentältä on todella vaikea saada painetta aikaiseksi 1-2 lyönnillä, vaan pisteet tarvitsee rakentaa kärsivällisesti. Täällä siis varmuus ja kärsivällisyys ovat avainasemassa.
Roddick on pelannut jopa vielä solidimmin kuin nadal, mutta hän on kohdannut heikohkoja vastustajia. Olen nähnyt kaksi hänen peliään ja täytyy myöntää, että hänen pelinsä on ollut tappavan tehokasta ja tappavan tylsää. Varsinkin hänen puolustuspelinsä on ollut todella hyvää. Takakentältä hän ei edes yritä saada painetta aikaiseksi, vaan lähinnä odottaa vastustajan virhettä tai reilusti lyhyeksi jäänyttä palloa, jolloin hän satunnaisesti hyökkää. Hän on ollut erittäin varma joka matsissa ja pelannut erittäin fiksusti. Lähes jokainen lyöntivalinta on juuri se oikea, slaissi aina sopivaan väliin, ei tarjoa kulmia vastustajalle jne. Syöttö ei ole ollut näissä kisoissa järin suuri ase, mutta Roddick saa tällä hitaallakin alustalla paljon ilmaisia pisteitä syötöllään eikä hänen kakkossyötöstään pääse niskan päälle kovin helposti.
Näillä lähtökohdilla pelivalintani saattaa olla hieman outo. Perustan sen vahvasti siihen, että Roddick ei saa Nadalia vastaan ilmaisia pisteitä takakenttäralleista, vaan hänen on pakko yrittää itse ratkaisuja. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää verkollenousut. Nadal on hyvä ohittaja eikä Roddick ole helppoja volleyta lukuunottamatta kovinkaan maaginen verkolla. Roddick on imo aseeton syöttöään lukuunottamatta. Hänen pitää syöttää tänään erittäin hyvin ja Nadalin palautusten pitää jäädä lyhyiksi, jotta hän voisi matsin voittaa.
Betfair 1.42 sekä 2-0 ,2.12

Berdych - Soderling, 0-2

Berdychilla hyvät kisat takana. Eilen kukisti Dascon ja toissa päivän Rogerin. Dasco-matsi oli todella tiukka ja olisi voinut mennä kumpaan suuntaan tahansa. Peli oli mielestäni ihan tasokasta, vaikka helppojen virheiden määrä antaa toista kuvaa. Tuolla alustalla winnereiden tekeminen on vaan todella hankalaa.
Robin on aivan uskomattomassa liekissä ja mielestäni tällä hetkellä tasoltaan 1-3 maailmassa. Hänen olisi pitänyt jo voittaa edellinenkin turnaus, mutta roddick oli siellä askeleen edellä. Hän voitti eilen helposti Youzhnyn, joka ei todellakaan ole nykykuntoisena helppo vastus Robinille. Youzhny sai robinia liikkeelle, palautti hyvin ja sekoitti peliä slaisseilla, mutta se ei Robinia juurikaan häirinnyt. Robin menetti kaiken lisäksi heti ekan syöttövuoronsa, eikä hermostunut asiasta yhtään, vaan luotti omaan peliinsä ja breikkasi heti takaisin.
Berdych on mielestäni huomattavasti sopivampi vastustaja Robinille kuin Youzhny. Robin ja Berdych ovat hyvin samantyyppisiä, Robin on vaan joka osa-allueella parempi. Ehkä verkkopeli on Berdychin eduksi, mutta sillä ei ole tässä matsissa mitään väliä. Syöttö on aika tasaväkinen, mutta siinäkin robin on parempi. Liikkumisessa ja puolustuspelaamissa on suurimmat erot. Robin on liikkunut ja lyönyt huonoista aseinnoista yllättävän hyvin molemmissa masters-kisoissa tähän mennessä. Lisäksi berdych on ihan puhki kahden kolme-eräisen väännön jälkeen. Vaikka Berdych vetäisi matsin täysin paineettomasti eikä kipsaisi tärkeissä paikoissa (mikä on aika epätodennäköistä), niin silti Robin voittaa tämän reilusti yli 2/3. Myös H2H on selkeästi robinin hyväksi.
Mielestäni tämän vuoden tennisten paras pelikohde. Lyön tähän 2-0 (kerroin noin 2) ja suoraa voittoa (1.4). Mikäli Robin voittaa ekan erän, saatta Berdych väsähtää entisestään ja "luovuttaa" matsin henkisellä puolella.
Heja Sverige!

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


timo
Avatar
Jäsen
Viestit: 4773
Liittynyt: 14.01.2003, 14:56
Pisteitä: 3528
Paikkakunta: Out of space

Re: Tennis 2.4.

Viesti Kirjoittaja timo »

Verkerkillä mainiot perustelut vedoissaan ja täällä myötäillään...

En kuitenkaan usko molempien matsien päättyvän kahdessa erässä.
Nadal ei ole täällä loistanut ja breikkasi jo pahasti Ljuboa vastaan
Indian Wellsissa. Täälläkin pelasi surkean matsin "vanhus" Nallea vastaan eikä
Tsongan kaataminen nykykunnossaan ole mikään erityinen homma. A-Rod on kovempi luu
kuin Tsonga ja on oppinut myös nousemaan verkolle. Elää totta kait yhä paljon syöttöjensä
varassa. On kuitenkin kyennyt kaatamaan espanjalaisen kahdesti, vaikkakin Rafa vienytkin kolme viimeisintä.
Jos Ljubo ja Nalle kykenivät sekoittamaan Rafan peliä, niin kyllä siihen on Andyllakin hyvät saumat.
Odotankin, että Andy vie yhden erän ehkäpä tiebreakin jälkeen.
Berdych breikkaa monesti juuri henkisesti, mutta osoitti luonteenlujuutta Federiä vastaan kahdessa
tiebreakissa. Soda menetti jo täällä erän tiebreakissa epävireiselle Gonzolle. Lisäksi Indian Wellsin tappio
Roddickille osoitti, ettei svedu ehkä sittenkään ole 100% vireessä. Tsekin saumat siinä, että vie juuri ekan erän.
Jos ei, niin Soda vie suoraan.

Oma pelivalintani on tupla Nadal + Söderling @1.93 Pinnacle NO

Pelionnea kaikille, myös mämminsyöjille !

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Vuosi 2016 uudella systeemillä, tasapanoksin 10 yksikköä.
16.06.2016: 52-35, +70.60 yksikköä.

Minikommentit


timo
Avatar
Jäsen
Viestit: 4773
Liittynyt: 14.01.2003, 14:56
Pisteitä: 3528
Paikkakunta: Out of space

Re: Tennis 2.4.

Viesti Kirjoittaja timo »

Ei voisi olla omat päätelmät matseista enempää pielessä! Näin sitä taasen huomasi, että tennispelin kulkua
etukäteen on helppo spekuloida, mutta todellisuus voi sitten olla aivan päinvastainen!
Mutta onneksi on nämä jälkipelit :wink: ...

A-Rod oli jäätävä, vaikka Rafa pelasikin mielestäni lähes omalla tasollaan. Ykkössyöttö kulki (2.erässä voitto% jopa 93%) ja volley-peli
oli loistavaa.
Soda oli varjo eilisestä, sillä ei Berdych ollut mielestäni matsissa niin ylivoimainen kuin tulos 6-2,6-2 osoitttaa.
Hyvin tsekki toki syötti ja piti syöttönsä ja vain kerran antoi svedulle murtopallon.
Ruotsalainen näytti jotenkin masentuneelta ja voimattomalta.
Harvoin tämäntason turnausten välierissä sattuu molemmissa näin suuri yllätys!

Voittajat kohtaavat tänään finaalissa. A-Rod johtaa 5-2 keskinäisissä ja vienyt kolme viimeisintä, viimeksi reilu kuukausi sitten
San Josessa 7-6,7-6. Jenkillä kotietu, valtava nälkä, parempi psyyke ja vähintään yhtä laaja pelikirja nykyisin kuin tsekillä!
Mutta Andyn 1.6 tai Berdychin alle 3.00 tason kertoimet eivät oikein innosta peliin...

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Vuosi 2016 uudella systeemillä, tasapanoksin 10 yksikköä.
16.06.2016: 52-35, +70.60 yksikköä.

Minikommentit


Lint
Jäsen
Viestit: 54
Liittynyt: 25.02.2004, 20:07

Tuotto: -14.75 yks.

Palautus%: 89.46%

Panosten ka: 11.67 yks.

Vetoja: 12

Pisteitä: 12
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tennis 2.4.

Viesti Kirjoittaja Lint »

mielenkiintoinen finaali tulossa. Berdych tunnetusti jäätyy kovissa paikoissa, kämmen hajoaa, mutta tällä viikolla on yllättänyt monet. Lisäksi takaraivossa ei paina "pakko" mastersin voittoon, sillä se on jo hankittu Pariisissa. Tsekkihän pystyy parhaimmillaan paineettomassa tilassa viemään ketätahansa, pää on estänyt aivan kärkeen nousemisen. Nyt vaikuttaa siltä että kupoli on voittojen myötä kunnossa ja lievänä altavastaajana finaalissa. Voiko olla parempaa paikkaa hivenen alle potentiaalinsa pelanneelle kilipäälle? Ei omasta mielestä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Verkerk
Jäsen
Viestit: 40
Liittynyt: 23.02.2009, 12:18
Pisteitä: 0

Re: Tennis 2.4.

Viesti Kirjoittaja Verkerk »

Juu, ei ihan osunut eilen kohdilleen :shock:
Nadalin matsi meni kässärin mukaan 1½ erää, jonka jälkeen Andy tajusi vaihtaa taktiikka ja breikkasi Nadalin nollille lämimällä kämmeneltä kovaa ja suoraan Nadalin kämmenelle. Tällä taktiikalla nadal on ennenkin ollut hädässä. En vaan millään uskonut, että Andy pystyisi vaihtamaan suht passiivista pelityyliään, jota hän on harjoittanut säännöllisesti jo pari vuotta. Propsit Andylle, sillä Nadal pelasi hyvin läpi koko ottelun.

Robin-Berdych matsin suhteen kässäri piti kutinsa jopa 2 keimiä! Sitten tuli todellinen painajainen nimeltä Berdych. Hän pelasi uskomattoman hyvin, suoraastaan erinomaisesti, jättäen Robinin täysin aseettomaksi. Hän oli "hieman" ennakkoarviostani poiketen, suvereenesti parempi joka osa-alueella, erityisesti liikkumisessa ja huonoista asennoista lyömisessä, jotka etukäteen rankkasin selkeimmin Robinin eduksi. En pysty vieläkään ymmärtämään, miten tuo mahdollista, sillä Rogeri- ja Verdasco- matsien perusteella sitä ei voi uskoa todeksi tai ylipäätään minkään näkemäni Berdych-matsin perusteella, Berdych tosiaan liikkui hyvin.
Olen Timon kanssa eri mieltä Robinin huonosta pelistä. Ei hän pelannut mitenkään huonosti, vastus oli vaan eilen niin ylivertainen, että hän jäi täysin jalkoihin ja lopulta joutui yrittämään aivan liikaa ja se kostautui helppoina virheinä. Robin ei edes turhautunut pahasti, vaan yritti loppuun asti toivoen, että Berdychin peli alkaisi sakkaamaan. Annan itse asiassa täyden tunnustuksen Robinille (tai itseasiassa valmentajalleen Normanille), että hän on pystynyt muuttaamaan lyhyessä ajassa aseenteensa noin hyväksi. Hän on nykyään true sportsman eikä enää ylimielinen, kiukutteleva kakara. Eilinen peli oli Selkeästi paras peli Berdychiltä, jonka olen koskaan nähnyt. Harvoin olen ylipäätään nähnyt kenenkään pelaavan noin hyvin.

Finaalissa Uskon kuitenkin Roddickin voittoon. Pelistä tulee täysin erilainen kuin semifinaalista ja Roddick pystyy saamaan Berdychin pelin sekaisin rytmiä vaihtelemalla ja monipuolisella syötöllä. Ymmärrettävästi syistä jätän vetojen laittamisen väliin ja menen kaupungille keräämään pulloja.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


200% 60€ vedonlyöntibonus Ninjacasino.com.

Katso kaikki vedonlyöntibonukset.

Vastaa Viestiin