Tänään on 28.03.2024, 11:40.

Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Yleiseen turisemiseen muustakin kuin pelaamisesta.
Vastaa Viestiin
ptets
Avatar
Jäsen
Viestit: 2226
Liittynyt: 16.05.2008, 09:49

Tuotto: -16.53 yks.

Palautus%: 97.79%

Panosten ka: 2.63 yks.

Vetoja: 285

Pisteitä: 1367

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja ptets »

Punk teemaviikko

70-luvun The Stooges on yksi eniten punk-musiikin syntyyn vaikuttaneista bändeistä ja vaikka bändi ns. proto-punk-kategoriaan lasketaankin niin bändi kuuluu tähän ketjuun. Itse tutustuin bändiin ollessasi opiskelijana viime vuosituhannen lopussa. Vuokran jälkeen opintotuesta ja asumislisästä jäi 500 markkaa(n. 85 euroa) "elämiseen" joten huvitukset olivat lähinnä 2 markkaa maksanut Nääshallin punttisali ja Metson kirjaston musiikkiosasto mistä tuli lainattua älytön määrä levyjä. Jotenkin tuohon rahattomuuden aikaan iski täysillä Fun House-niminen Stoogesin albumi.

Stooges - Down on the street

Stooges - Loose

Stooges - TV eye

Rumaa, likaista, aggressiivista musiikia. Täydellinen soundtrack nuoren miehen rahattomuuteen ja ulkopuolisuuden tunteeseen. Edelleen yksi kaikkien aikojen suosikkilevyjäni.
edit. lisätty wikipedia-linkki
http://en.wikipedia.org/wiki/Fun_House_ ... s_album%29
Though initially commercially unsuccessful, Fun House developed a strong cult following and, like its successor (1973's Raw Power), is generally considered integral in the development of punk rock.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 7. Antamasi peukut: 0.

Children are innocent
teenagers fucked up in the head
adults are even more fucked up
and elderlies are like children

Minikommentit

01.03.2015 22:05 <S.Mäenala> Samoista kokemuksista tuo musiikkikin varmasti kumpuaa..

Lorimer
Avatar
Jäsen
Viestit: 2105
Liittynyt: 24.01.2004, 19:33
Pisteitä: 657
Paikkakunta: Tietäjä 2017

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja Lorimer »

Teemaviikko :
Jos punkin esikuvat kelpaavat niin tässä yksi.
Punk ei ollut todellakaan mitään uutta ,hius - ja pukeutumismuoti, käytetyt tajunnan"laajentajat" ja soittotapa päivittettiin.Parhaimmillaan ja pahimmillaan puhdasta energiaa ja kaaosta.

Varoitus : tämä ei täytä Euroviisu- standardeja eikä myöskään sovellu "Tähdet, tähdet sarjan leppilampivappupimiämukavaan tunnelmaan. Se saattaa myös järkyttää nuorimpia palstan seuraajia.
Tämä bändi on tullut nähtyä livenä , onko kukaan muu?

MC5

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

01.03.2015 23:49 <S.Mäenala> Punkin suosion myötä mauttomuudesta ja huonotapaisuudesta..

01.03.2015 23:49 <S.Mäenala> tuli nopeasti myös aikamoinen rasite bändeille.

Hese
Avatar
Jäsen
Viestit: 4768
Liittynyt: 16.03.2004, 18:33
Pisteitä: 2437

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja Hese »

Live-versio Clash-klassikosta. Tämähän on hyvin yksinkertainen, tarttuva riffittely, mutta the Clash oli punk-bändien joukossa musiikillisesti hyvin kunnianhimoinen ja haki myöhemmin mm. ska- ja reggaerytmejä soittoonsa.

Kaikki ei ehkä tiedä, että albumin tyylikäs kolmivärinen kansi on varastettu Elviksen ekalta levyltä :wink: Olikohan jätkien esikuva...

Kuva

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

credit
Jäsen
Viestit: 5495
Liittynyt: 02.08.2003, 00:47

Tuotto: +232.86 yks.

Palautus%: 104.64%

Panosten ka: 1.57 yks.

Vetoja: 3193

Pisteitä: 4777

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja credit »

Minulla on viime aikoina ollut tällainen korvamato:

It's a fine line between pleasure and pain
You've done it once you can do it again
Whatever you done don't' try to explain
It's a fine, fine line between pleasure and pain

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

TuplaJallu
Avatar
Jäsen
Viestit: 2780
Liittynyt: 13.06.2008, 08:02

Tuotto: +29.15 yks.

Palautus%: 100.25%

Panosten ka: 5.92 yks.

Vetoja: 1951

Pisteitä: 3193

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja TuplaJallu »

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

ptets
Avatar
Jäsen
Viestit: 2226
Liittynyt: 16.05.2008, 09:49

Tuotto: -16.53 yks.

Palautus%: 97.79%

Panosten ka: 2.63 yks.

Vetoja: 285

Pisteitä: 1367

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja ptets »

Tämän biisin julkaisusta tulee tänä vuonna 47 vuotta ja silti vieläkään ei ole tullut voittajaa kitaran soittamisessa ja efektien käytössä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

Children are innocent
teenagers fucked up in the head
adults are even more fucked up
and elderlies are like children

Minikommentit

Henkka
Jäsen
Viestit: 11059
Liittynyt: 14.06.2003, 11:39

Tuotto: +507.09 yks.

Palautus%: 120.53%

Panosten ka: 1.46 yks.

Vetoja: 1695

Pisteitä: 3683
Paikkakunta: Vantaa

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja Henkka »

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

Hese
Avatar
Jäsen
Viestit: 4768
Liittynyt: 16.03.2004, 18:33
Pisteitä: 2437

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja Hese »

Punkittelu loppu. Paint it Purple meets Stones.
Tai Ian Paice meets...

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 4. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

Lorimer
Avatar
Jäsen
Viestit: 2105
Liittynyt: 24.01.2004, 19:33
Pisteitä: 657
Paikkakunta: Tietäjä 2017

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja Lorimer »

Jos se joka palvoo kauneutta
Ei tunne rumuutta kohtaan rakkautta
Hän kitukoon päivän kirkkaudessa
Ilman yön antamaa lohdutusta

Vaikka valot ja varjot taistelevat
Ne ovat toisiaan varten olemassa
Yön sylissä enkelit matelevat
Ja jumalat nukkuvat lattialla

Jos ihminen ei elämässään
Ymmärrä muita kuin itseänsä
Hän on vain tylsä näyttelijä
Ja näyttelee väärässä näytelmässä

Vaikka totuus ja valhe vaihtelevat
Vaatteita ilman varoitusta
Pimeinkin yö aavistamattaan
Kuljettaa aamua kainalossaan

Vain rakkaus on lahjomaton
Sen ilme on viisas ja vaatimaton
Ehkä ei muuta tarvitakaan
Kuin halua antaa rakkautta

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

Lorimer
Avatar
Jäsen
Viestit: 2105
Liittynyt: 24.01.2004, 19:33
Pisteitä: 657
Paikkakunta: Tietäjä 2017

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja Lorimer »

Vaikka ei ole mukana Zimmer , eikä Marr kitarassa , tykkään orkesterin soundista.

Yksinäinen sello aloittaa syksyisen haavan lehden havinalla , piano antaa äänen järven laineille.
Kuuletteko tuon oudon huilun huhuilun taustalla ja mikä lienee on alusta asti bassopoljentaa tehnyt instrumentti ?
Sitten tuulen vilvoittava puhallus ja viulut kuin äidin lämmittävä käsi ja lopulta kitaran joutsenen syksyinen huuto ennen muuttomatkaa, vasket soi ja rummut pärinöi.
Ja se hyrrä , kuinka pitkään se pyörii ja mikä on sen merkitys?

Musiikin ei tarvitse olla monimutkaista , riittää kun siinä on tunnetta ja asennetta.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

Gini
Jäsen
Viestit: 2240
Liittynyt: 09.05.2006, 12:00

Tuotto: +24.78 yks.

Palautus%: 100.18%

Panosten ka: 10.60 yks.

Vetoja: 1311

Pisteitä: 3815
Paikkakunta: Helsinki 00140

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja Gini »

Ei löytynyt Indian Wellsiin pelattavaa tänään. Yksi biisi kuitenkin. Katsotaan huomenna uudestaan.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 3. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

19.03.2015 00:23 <S.Mäenala> Sisällä on siistimpää..

stellar wars
Avatar
Jäsen
Viestit: 781
Liittynyt: 28.09.2009, 01:01

Tuotto: +39.65 yks.

Palautus%: 117.70%

Panosten ka: 2.91 yks.

Vetoja: 77

Pisteitä: 161

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja stellar wars »

Jimmy Nail: Ain't No Doubt (1992)

P.S. Menin viime viikolla vastakkaiseen suuntaan samasta Piccadillyn sisäänkäynnistä :)

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

Hockey-Reipas forever!

Minikommentit

02.04.2015 09:00 <mikko> Pitääkin kaivaa näkemiin vaan muru! dvd:t esille :)

lammpa-1
Avatar
Jäsen
Viestit: 2186
Liittynyt: 20.01.2007, 11:16

Tuotto: +96.12 yks.

Palautus%: 111.49%

Panosten ka: 2.56 yks.

Vetoja: 327

Pisteitä: 873

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja lammpa-1 »

Voi jumalauta.... hiljaseks vetää, kun hevimies vähän vetelee oooooopppperaaa....

Löytyy Katsomosta paremmalla äänenlaadulla, jos haluaa oikein nauttia...
http://www.katsomo.fi/#!/jakso/459112/

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Panokseni ovat 0-10 yksikköä. 10 yksikköä = 2% kassasta.
You bet your money and in the worst case you can only lose.... bet your ass and you might really get hurt...

Minikommentit

lammpa-1 v2.0
Jäsen
Viestit: 1746
Liittynyt: 28.09.2012, 18:03

Tuotto: -117.17 yks.

Palautus%: 96.72%

Panosten ka: 1.04 yks.

Vetoja: 3419

Pisteitä: 902
Paikkakunta: Utopia siellä jossain...
Viesti:

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja lammpa-1 v2.0 »

Ja tässähän oli Jarkon (&co=Teräsbetoni) esikuva.... mun mielestä Jarkko pistää esikuvaansa pataan 100-0... muilla saa olla muita mielipiteitä, mutta ne ovat vääriä ;)

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

lammpa-1 lyö oikeasti vetoa ja lammpa-1 v2.0 vain testailee, älä peesaa kakkoseen ;) paitsi formulaa...

Minikommentit

S.Mäenala
Avatar
Jäsen
Viestit: 1190
Liittynyt: 18.01.2011, 19:17
Pisteitä: 3733
Paikkakunta: Kamppi

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja S.Mäenala »

Leonard Cohen - Everybody Knows

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 4. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit

05.04.2015 01:08 <credit> Loistava.

05.04.2015 01:09 <credit> Ajattelinkin, että pitäisi taas laittaa Cohenia tänne.

05.04.2015 01:10 <credit> Cohenia ei ole koskaan liikaa.

05.04.2015 01:10 <credit> Mutta säästän silti oman postaukseni toiseen kertaan.

lammpa-1 v2.0
Jäsen
Viestit: 1746
Liittynyt: 28.09.2012, 18:03

Tuotto: -117.17 yks.

Palautus%: 96.72%

Panosten ka: 1.04 yks.

Vetoja: 3419

Pisteitä: 902
Paikkakunta: Utopia siellä jossain...
Viesti:

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja lammpa-1 v2.0 »

Nyt on kolmisointuheviaika (Hese ainakin on kuulolla) niin antaapas tulla:

kaikki hyvähevimitäkasariltajaseiskarilta löytyy on sallittu (pl. metallica, kun se ei oo kolmisointuu :P ), eikä tietty LediZeput eikä BLSabbatith... tiätte kyllä missä raja menee...

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

lammpa-1 lyö oikeasti vetoa ja lammpa-1 v2.0 vain testailee, älä peesaa kakkoseen ;) paitsi formulaa...

Minikommentit

lammpa-1 v2.0
Jäsen
Viestit: 1746
Liittynyt: 28.09.2012, 18:03

Tuotto: -117.17 yks.

Palautus%: 96.72%

Panosten ka: 1.04 yks.

Vetoja: 3419

Pisteitä: 902
Paikkakunta: Utopia siellä jossain...
Viesti:

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja lammpa-1 v2.0 »

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

lammpa-1 lyö oikeasti vetoa ja lammpa-1 v2.0 vain testailee, älä peesaa kakkoseen ;) paitsi formulaa...

Minikommentit

lammpa-1 v2.0
Jäsen
Viestit: 1746
Liittynyt: 28.09.2012, 18:03

Tuotto: -117.17 yks.

Palautus%: 96.72%

Panosten ka: 1.04 yks.

Vetoja: 3419

Pisteitä: 902
Paikkakunta: Utopia siellä jossain...
Viesti:

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja lammpa-1 v2.0 »

Tämä mennee kolmisointuhevinä, vaikka brittirockia varsinaisesti onkin?

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

lammpa-1 lyö oikeasti vetoa ja lammpa-1 v2.0 vain testailee, älä peesaa kakkoseen ;) paitsi formulaa...

Minikommentit

lammpa-1 v2.0
Jäsen
Viestit: 1746
Liittynyt: 28.09.2012, 18:03

Tuotto: -117.17 yks.

Palautus%: 96.72%

Panosten ka: 1.04 yks.

Vetoja: 3419

Pisteitä: 902
Paikkakunta: Utopia siellä jossain...
Viesti:

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja lammpa-1 v2.0 »

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

lammpa-1 lyö oikeasti vetoa ja lammpa-1 v2.0 vain testailee, älä peesaa kakkoseen ;) paitsi formulaa...

Minikommentit

05.04.2015 01:25 <credit> Hyvä! Hyvä! Ketjun Van Halen -vajaus korjaantuu vähitellen.

05.04.2015 01:30 <lammpa-1 v2.0> hyvä, että credittikin hereillä, biisiä vaan tulemaan :)

lammpa-1 v2.0
Jäsen
Viestit: 1746
Liittynyt: 28.09.2012, 18:03

Tuotto: -117.17 yks.

Palautus%: 96.72%

Panosten ka: 1.04 yks.

Vetoja: 3419

Pisteitä: 902
Paikkakunta: Utopia siellä jossain...
Viesti:

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja lammpa-1 v2.0 »

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

lammpa-1 lyö oikeasti vetoa ja lammpa-1 v2.0 vain testailee, älä peesaa kakkoseen ;) paitsi formulaa...

Minikommentit

lammpa-1 v2.0
Jäsen
Viestit: 1746
Liittynyt: 28.09.2012, 18:03

Tuotto: -117.17 yks.

Palautus%: 96.72%

Panosten ka: 1.04 yks.

Vetoja: 3419

Pisteitä: 902
Paikkakunta: Utopia siellä jossain...
Viesti:

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja lammpa-1 v2.0 »

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

lammpa-1 lyö oikeasti vetoa ja lammpa-1 v2.0 vain testailee, älä peesaa kakkoseen ;) paitsi formulaa...

Minikommentit

lammpa-1 v2.0
Jäsen
Viestit: 1746
Liittynyt: 28.09.2012, 18:03

Tuotto: -117.17 yks.

Palautus%: 96.72%

Panosten ka: 1.04 yks.

Vetoja: 3419

Pisteitä: 902
Paikkakunta: Utopia siellä jossain...
Viesti:

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja lammpa-1 v2.0 »

paras queenin biisi EVER :peukku:

suhteellisen kovaa pohjoismaista ROKKIA... ei löytynyt yksittäisenä biisinä siedettävällä äänenlaadulla, joten pistetään näin:

Kyseessä siis D.A.D ja biisi nimeltä "Ill Will". Niin harvinainen biisi, että ei löydy oikein helpolla siedettävää esitystä tuubista....

https://youtu.be/bRQTdUOKLCc?t=2326

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 1. Antamasi peukut: 0.

lammpa-1 lyö oikeasti vetoa ja lammpa-1 v2.0 vain testailee, älä peesaa kakkoseen ;) paitsi formulaa...

Minikommentit

lammpa-1 v2.0
Jäsen
Viestit: 1746
Liittynyt: 28.09.2012, 18:03

Tuotto: -117.17 yks.

Palautus%: 96.72%

Panosten ka: 1.04 yks.

Vetoja: 3419

Pisteitä: 902
Paikkakunta: Utopia siellä jossain...
Viesti:

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja lammpa-1 v2.0 »

Ja heti perään samalta bändiltä hmmmmm....... erilaista rokkia :wink:

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

lammpa-1 lyö oikeasti vetoa ja lammpa-1 v2.0 vain testailee, älä peesaa kakkoseen ;) paitsi formulaa...

Minikommentit

05.04.2015 01:53 <Gini> On kova bandi!

05.04.2015 01:54 <lammpa-1 v2.0> on se kova!

lammpa-1 v2.0
Jäsen
Viestit: 1746
Liittynyt: 28.09.2012, 18:03

Tuotto: -117.17 yks.

Palautus%: 96.72%

Panosten ka: 1.04 yks.

Vetoja: 3419

Pisteitä: 902
Paikkakunta: Utopia siellä jossain...
Viesti:

Re: Ylikertoimen käyttäjien musiikkimaku

Viesti Kirjoittaja lammpa-1 v2.0 »

Ja vielä samalta bändiltä, mutta nyt se kovin biisi:

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 2. Antamasi peukut: 0.

lammpa-1 lyö oikeasti vetoa ja lammpa-1 v2.0 vain testailee, älä peesaa kakkoseen ;) paitsi formulaa...

Minikommentit

100% 200€ bonus librabet.com.

Katso kaikki vedonlyöntibonukset.

Vastaa Viestiin