Tänään on 28.03.2024, 11:45.

Sm-liiga 26-27.10

Eurooppalainen jääkiekkoilu.
Vastaa Viestiin
esgo
Jäsen
Viestit: 62
Liittynyt: 02.04.2004, 15:07
Pisteitä: 0
Paikkakunta: Espoo

Sm-liiga 26-27.10

Viesti Kirjoittaja esgo »

Kärpät-Ässät
Kärpät on huippuvireessä, sillä on jo kuusi voittoa putkessa. Edellisen tappion se koki juuri Ässille, ja vieläpä kotihallissaan Raksilassa. Tulloin Ässät voitti jatkoaikamaalilla 5-4. Ässillä kuntokäyrä osoittaa päinvastaiseen suuntaan, sillä on kolme tappiota putkeen, mutta näistä kolmesta pelistä on silti saatu kaksi pistettä mukaan. Huomionarvoista onkin, että puolet Ässien peleistä (7kpl) on kestänyt kauemmin kuin 60 minuuttia.

Kärpillä on kulkenut viime aikoina mallikkaasti, mutta kauden alkutaipaleella sillä on ollut ongelmia nimenomaan ns. helpoissa peleissä. Lauantainakin joukkue voitti SaiPan vain 2-3, tosin SaiPa pelasi ottelussa mallikkaasti. Niinimaan lähtö joukkueesta oli isku varsinkin joukkueen yv-pelille, mikä saattaa näkyä jonkin aikaa joukkueen pelissä, mutta mm. Ilkka Mikkola on nousemassa paikkaamaan tuota aukkoa.

Mielenkiintoinen kysymys on Kärppien maalivahtivalinta peliin. Bäckström on tietenkin huippuluokan veskari, mutta myös Rinne on hoitanut hyvin ne vähät tehtävät, mitkä hänelle on annettu. Rinteelle saatetaankin hakea pelituntumaa tällaisessä helpommassa pelissä, mikä saattaa antaa mahdollisuuden Ässille.

Ässien pelaamisen puolesta puhuu pari asiaa: Kärpillä mahdollisesti 2. veskari pelissä, Kärppien löysähkö pelailu tällaisissä otteluissa ja tietenkin kertoimet. Mutta kuten luettelosta näkyy, olen lähinnä sitä mieltä, että Kärppien täytyy itse epäonnistua hävitäkseen tämän pelin, Ässien pelaajamateriaali ei tee vaikutusta. Ässiltä pelistä puuttuu Pasi Tuominen (ja Korpisalo). Kärpiltä poissa ovat puolustaja Oskari Korpikari ja ehkä Viktor Ujcik, toinen puolustaja Mikko Lehtonen palannee kokoonpanoon.

Itse en usko että Ässillä on saumoja tämän illan pelissä, enkä viitsi riskeerata Veikkauksen (näyttäisi olevan taas markkinoiden huonoin) 1,30 kertoimen vuoksi, ei peliä.



Jokerit-TPS
Kovatasoinen ottelu odotettavissa. Molemmilla alla voitto lauantailta, Jokereilla onnistui kaikki Bluesia vastaan Espoossa kun taas TPS pelasi loppuun asti tiukan ottelun HIFKiä vastaan.

Jokereiden valtti on ehdottomasti laaja materiaali. Poissa ovat Jalkanen, Kalteva, Valtonen ja Kuki, mutta laadukkaita pelaajia riittää. Marko Jantunen ja Glen Metropolit olivat kovassa iskussa Blues-pelissä, ja Metropolitin ketju onkin Jokereiden vaarallisin tällä hetkellä. Mutta muistakin ketjuista löytyy maalintekotaitoa. Luulen, että tätäkin tärkeämpää TPS-ottelussa tulee olemaan maalivahtipeli. Vastakkain ovat sen verran kovat joukkueet, että maalijuhlia on turha odottaa. Maalivahdeista Tim Thomas on mielestäni tällä hetkellä parempi kuin Lassila, mies sai jopa Blues-ottelussa syöttöpisteen kiitos loistavan pelinlukutaitonsa. Vastaavasti mielestäni TPS:llä on aavistuksen verran laadukkaampi puolustus.

TPS: ltä poissa ottelusta ovat ainakin Vykoukal, Kankaanperä ja Tuokko. Joukkue myös hyvin todennäköisesti esittelee uuden NHL-pelaajan, Tyler Bouckin. NHL-otteluja mieheltä löytyy 73, joissa tehot 3+7=10. Enemmän aikaa on kulunut farmiliigoissa. Mies saa heti kovan näytön paikan ykkösketjussa Aallon ja Nurmisen rinnalta.

Vaikea peli veikata, molemmat joukkueet ovat niin vahvoja. Tasapeli ei välttämättä ole kaukana, mutta kallistun kuitenkin merkkiin 1 Jokereiden kotiedun ja Tim Thomasin takia.



Lukko-SaiPa
Lukko sai viime ottelussaan kyytiä Kärpiltä, mutta sen hyökkäys on vaarallinen Pasi Saarelan johdolla ja maalinsuulta löytyy NHL-veskari Dwayne Roloson, joten joukkuetta ei kannata väheksyä. Kärpät-Lukko ottelua netistä kuunnellessani tuntui lisäksi siltä, että Lukolla oli koko ajan mies tai pari jäähyä istumassa. Kuten jo mainittua, SaiPa pelasi lauantaina hyvän pelin sarjajohtajaa vastaan Lappeenrannassa.

Esa Pirnes saattaa palata Lukon kokoonpanoon, mutta itseasiassa Pasi Saarela on pieni kysymysmerkki. Miehellä on kuulemma pieni alavatsa vamma, mutta joukkueenjohtaja Wallenius sanoo, että miehen pitäisi pelata SaiPaa vastaan. SaiPan taas pitäisi päästä otteluun parhaalla kokoonpanollaan.

Lukolla on parempi pelaajamateriaali, mutta SaiPalta löytyy taisteluhenkeä ja varsin hyvin toimiva ylivoima. Jos Lukko jäähyilee, kuten Kärppä-ottelussa, saattaa SaiPalla olla yllätysmahdollisuus. Tosin minusta tuntuu, että Lukon ei yksinkertaisesti tarvitse jäähyillä tässä ottelussa kuten Kärppä-ottelussa. Lukkoa arvostetaan aika korkealle tässä ottelussa, kertoimia löytyy 1,60-1,40, Veikkaukselta 1,40. Näen SaiPalla paremmat yllätysmahdollisuudet kuin Ässillä Kärppien vieraana, ja sarjan tasaisuuden takia haetaan yllätys X: iä (Veikkaus 4,40).

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Darren
Jäsen
Viestit: 3425
Liittynyt: 26.04.2004, 10:43

Tuotto: +18.41 yks.

Palautus%: 103.31%

Panosten ka: 0.26 yks.

Vetoja: 2117

Pisteitä: 1787

Re: Sm-liiga 26-27.10

Viesti Kirjoittaja Darren »

esgo kirjoitti: Esa Pirnes saattaa palata Lukon kokoonpanoon, mutta itseasiassa Pasi Saarela on pieni kysymysmerkki. Miehellä on kuulemma pieni alavatsa vamma, mutta joukkueenjohtaja Wallenius sanoo, että miehen pitäisi pelata SaiPaa vastaan. SaiPan taas pitäisi päästä otteluun parhaalla kokoonpanollaan.
Jos ei tämä päivä tuo mitään uutta ihmeellistä, niin Pirnes on kehissä mukana, samoin Saarela. Lukon alkukauden tehonyrkki Bartek-Pirnes-Saarela kootaan jälleen yhteen. Essi lupasi lähiaikoina maalinkin tehdä :) , mutta muistaa pitää, että ensimmäisessä pelissä ei ihmeitä sovi odotella.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


janneT
Jäsen
Viestit: 128
Liittynyt: 16.03.2004, 13:48
Pisteitä: 0

Viesti Kirjoittaja janneT »

Laitan omat prossat jo esille, etteivät ne ainakaan tällä kertaa jää ihan viime tippaan (tai jopa kokonaan pois kuten sunnuntaina).

Jokerit - TPS 42% 24% 34%

Kärpät - Ässät 66% 18% 16%

Lukko - Saipa 62% 20% 18%


Jokerit - TPS pelin prosentteihin voinee tulla vielä muutoksia, sillä mutu sanoo että Jokereiden pitäisi olla isompi suosikki. Yleensä en anna mutulle paljoakaan arvoa, mutta näiden melko tasaisten joukkueiden kohdalla mutu tuntuisi korjaavan analyysivirhettä oikeaan suuntaan.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Sputnik
Jäsen
Viestit: 976
Liittynyt: 16.01.2003, 20:54
Pisteitä: 0
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sputnik »

Jokerit-TPS 1X
-tuollaisella vedolla ei kerrointa paljon tule (~1.50), mutta siitä viis, sehän nyt ei ole oleellista kuinka "iso" kerroin on. Itse annan tässä Jokereille isomman suosikin aseman mitä yleinen linja tuntuu olevan, samoin tasapelille muutama pinna "extraa" :wink: TPS:llä alla hyviä tuloksia, mutta ei se peli nyt niin vahvaa taas vaihteeksi ole ollut :roll: Voisi sanoa että vähän yläkanttiin on pisteitä saatu esityksiin nähden. Joku toinen voi nähdä asiat toki toisin ja se on ihan ok. TPS:llä mukana joku NHL-"vahvistus", saa nähdä vahvistaako yhtään mitään vai floppaako, ketjutkin menee vähän uusiksi.... Sen verta tutut joukkueet (mm Jortikka-Koivu...)tässä toisilleen + hyvät maalivahdit että odotellaan vähämaalista...

Lukko-Saipa X2
-en nyt ihan lähtis sille linjalle että Saipalle ei 20:ntä prossaa suurempia mahkuja tässä olisi?! Ei siis sen kummempia "perusteluita" kuin kerroinasettelu...

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Life is a game. Money is how we keep score.

Minikommentit


Pelisijoittajat
Jäsen
Viestit: 85
Liittynyt: 22.10.2004, 16:25
Pisteitä: 0

Viesti Kirjoittaja Pelisijoittajat »

Jokerit - TPS

Tiistaina Hartwall-areenalla kohtaavat rakkaat viholliset kun Jokereiden vieraaksi saapuu TPS. Joukkueet kohtasivat tällä kaudella jo kerran Turussa, jolloin narripaidat ottivat kolme pistettä mukaansa 0-1 lukemin. Joukkueen sankareita tuolloin olivat ratkaisumaalin iskenyt Juha Lind ja maalinsa puhtaana pitänyt Tim Thomas.

Tulossa on varmasti mielenkiintoinen ottelu näiden kahden hyvässä vireessä olevan joukkueen kesken. Eräs mielenkiintoinen vastakkainasettelu ottelussa on valmentajien Hannu Jortikan ja Jukka Koivun kohtaaminen. Molemmat tuntevat toisensa todella hyvin, ja molempien peli perustuu sureksi osaksi samoihin asioihin: puolustukseen ja tiukkaan viisikkopeliin. Tällaisessa ottelussa tärkeään rooliin nousevat maalivahdit. Tänään Jokereiden maalilla aloittaa Tim Thomas ja TPS:n päädyssä Teemu Lassila. Maalivahtivertailussa Jokerit vie pidemmän korren ja on muutenkin etukäteen ajateltuna niskan päällä. Helpolla Jokerit ei kuitenkaan tule voittoa huippuvireiseltä "Tepsiltä" viemään.

Oma prosenttiarviomme otteluun: 43 - 23 - 34

Pelisijoittajat / Jari

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


esgo
Jäsen
Viestit: 62
Liittynyt: 02.04.2004, 15:07
Pisteitä: 0
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja esgo »

Kärpillä aloittaa maalissa Pekka Rinne, Ujcik puuttuu. Lukolla Saarela mukana ketjukokoonpanossa, mutta Pirnes puuttuu. SaiPan maalilla Myllyksen sijasta aloittaa Juha Kuokkanen.

Tiedot peräisin sm-liiga.fi

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Eetvartti
Jäsen
Viestit: 589
Liittynyt: 03.06.2003, 10:52
Pisteitä: 0

Viesti Kirjoittaja Eetvartti »

1.erän pelejä

Koska nyt kävi niin hassusti, että olen aivan eri mieltä Nordicbetin kanssa Jokerit - TPS pelistä niin saan kummankin joukkueen voiton tästä erästä ylikertoimeksi. Tämä taas johtuu suuresta MOA:sta. Toiseksi olen arvioinut TPS aavistuksen verran paremmaksi 1.erän joukkueeksi tässä pelissä.

Tämän takia teemme poikkeuksena kaksi tuplaa(yleensä vain singlejä):

Kärpät - Ässät 1.erä 1 54,8% Nordicbet 2
Jokerit - TPS 1.erä 1 35,8% Nordicbet 2,9

Yhteiskerroin 5,8 19,6%

Kärpät - Ässät 1.erä 1 54,8% Nordicbet 2
Jokerit - TPS 1.erä 2 37,7% Nordicbet 3,45

Yhteiskerroin 6,9 20,7%

Lukko - Saipa 40.7% - 38.6% - 20.6% ei pelejä

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Seuranta Päivitetty: 23.01.2007

Minikommentit


zack
Jäsen
Viestit: 502
Liittynyt: 24.01.2003, 12:05

Tuotto: -115.96 yks.

Palautus%: 97.71%

Panosten ka: 5.12 yks.

Vetoja: 988

Pisteitä: 108

Viesti Kirjoittaja zack »

Jokerit-Tps 44 24 32
Kärpät-Ässät 54 24 22
Lukko-Saipa 60 24 16

Ässiä pitää kokeilla mutta näillä prosenteilla pistetään isolla jakajalla. Pitää alkaa kehittelemään jonkulainen systeemi jolla viilaa voimalukuprosentteja. Pelkillä voimaluvuilla tulee välillä melko hurjia prosentteja altavastaajille.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Darren
Jäsen
Viestit: 3425
Liittynyt: 26.04.2004, 10:43

Tuotto: +18.41 yks.

Palautus%: 103.31%

Panosten ka: 0.26 yks.

Vetoja: 2117

Pisteitä: 1787

Viesti Kirjoittaja Darren »

esgo kirjoitti:Kärpillä aloittaa maalissa Pekka Rinne, Ujcik puuttuu. Lukolla Saarela mukana ketjukokoonpanossa, mutta Pirnes puuttuu. SaiPan maalilla Myllyksen sijasta aloittaa Juha Kuokkanen.

Tiedot peräisin sm-liiga.fi
Pahoittelen omaa aiempaa virheellistä tietoani. Tosiaan Pirnes ei vielä tänään pelaa. Periaatteessa mies on pelikunnossa, mutta mitään riskejä ei tärkeän pelaajan kohdalla haluta ottaa, varsinkaan kun vastassa on sentään "vaan" Saipa. Pirnes kehissä, toistetaan nyt "ellei mitään ihmeitä tapahdu" vielä tällä viikolla. Roloson tekee kotidebyyttinsä tänään Äijänsuolla.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


tomde
Jäsen
Viestit: 6
Liittynyt: 26.01.2004, 13:14
Pisteitä: 0

Viesti Kirjoittaja tomde »

Ässiltä tänään maalissa Nissinen, koska Langkow:lle halutaan antaa vähän huilia.
Kun Kärpillä taas on Rinne maalissa voi olla, että tänään Raksilassa nähdään maaleja!

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


avg
Jäsen
Viestit: 1
Liittynyt: 26.10.2004, 16:21
Pisteitä: 0

Viesti Kirjoittaja avg »

En tiedä onko tällä mitään vaikutusta, mutta Kärppien huoltajat ovat kuulemma lakossa.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Peoplez
Jäsen
Viestit: 234
Liittynyt: 05.01.2004, 22:20
Pisteitä: 0
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Peoplez »

tomde kirjoitti: Kun Kärpillä taas on Rinne maalissa voi olla, että tänään Raksilassa nähdään maaleja!
Rinteen torjuntaprosentti 95.31, Bäckströmin 93.89. Tämä ei tietenkään vielä paljoa kerro koska Rinne pelannut kolme ottelua mutta joka tapauksessa kyseessä on erittäin lupaava nuori maalivahti. En usko että maaliodotusarvot hirveästi tässä tapauksessa nousee.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Blackrock
Jäsen
Viestit: 332
Liittynyt: 29.05.2004, 11:54
Pisteitä: 0
Paikkakunta: Pyhäjoki

Viesti Kirjoittaja Blackrock »

SM-liiga tiistai 26.10:

Jokerit - TPS: 45-21-34
Kärpät - Ässät: 66-18-16
Lukko - Saipa: 60-20-20

Pelit:
Jokerit - TPS: 2 (2,94) Unibet 3,15
Kärpät - Ässät: 2 (6,25) Unibet 6,75
Lukko - Saipa: 2 (5,00) Expekt 5,95

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


esgo
Jäsen
Viestit: 62
Liittynyt: 02.04.2004, 15:07
Pisteitä: 0
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja esgo »

Blues-JYP
Blues on pystynyt 15 pelissä tasan kerran voittamaan varsinaisella peliajalla, viimeisen voittonsa joukkue otti TPS:stä jatkoajalla, jonka jälkeen Blues hävisi molemmille Helsingin joukkueille. JYPillä on kaksi voittoa putkeen, SaiPasta ja Ässistä.

NHL-miesten virta SM-liigaan jatkuu, tässä ottelussa Blues esittelee uuden pelurinsa Krystofer Kolanoksen, mies on pelannut NHL:ssä n. 100 ottelua joissa tehot 15+17=32. Blues muodostaa vahvistuksensa avulla uuden ykkösketjun, joka on muotoa Wilson-Kolanos-Malone.

Bluesilla tekevät pelaajarinkiin paluun viime ottelusta sivussa olleet Teemu Elomo ja Lauri Tukonen, myös Miika Elomo tehnee paluun jäille. Sen sijaan Kari Kalto on vielä sivussa. JYPiltä puuttunee ainakin Huczkowski, Jyri Marttinen sen sijaan palaa jo tähän peliin. Maalissa JYPillä on sen kotisivujen mukaan Sinuhe Wallinheimo.

Olen edelleenkin sitä mieltä, ettei Blues voi alisuorittaa ikuisesti. Uuden miehen hankkiminen ei mielestäni kuitenkaan ole niitä parhaita ratkaisuja -> ketjuja joudutaan taas muuttamaan, ja lisäksi kaveri saattaa flopata (kuten vaikkapa em. Malone, ja Donald MacLean). Saatan tietenkin olla väärässäkin (pikemminkin todennäköisesti olen :? ).

JYP on usein yllättänyt minut voittamalla vieraissa, joten ehkäpä tästä on syntynyt itselleni harhakuva joukkueen vieraspeli kyvystä, mutta haetaan tähän kohteeseen merkiksi 2:sta, JYPin kertoimet ovat sentään yli kolmen.



Tappara-Pelicans
Pelicans jatkoi "pistetehtailuaan" ottaen Ilvekseltä pisteen lauantaina. Tappara sen sijaan on jäänyt viimeksi pisteittä 9 ottelua sitten syyskuun loppupuolella Lukkoa vastaan.

Tapparan alkukauden tärkein hahmo, Ville Nieminen loukkaantui sunnuntain ottelussa HPK:ta vastaan. Toinen ottelussa lievemmin loukkaantunut Tappara-mies, Kimmo Koskenkorva, saattaa pelata jo tässä pelissä. Niemisen loukkaannuttua Tappara tarvitsee lisää maalintekijöitä, itse odottaisin enemmän erityisesti maalitykiksi hankitulta Tomas Chlubnalta.

Viime Ilves pelissä Pelicans sai lentävän lähdön; aikaa kulunut hieman yli 2 minuuttia ja taululla 2-0. Tämän jälkeen joukkueen peli menee lukkoon ja Ilves hinaa itsensä tasoihin ja ohi. Pelicansilla on Nurmisen johdolla potentiaalia, mutta johtoasema ei mielestäni vain oikein sovi joukkueelle.

Niemisen poissaolo tulee varmasti näkymään Tapparan pelissä, ylivoimalla (mikä on Tapparalla ollut liigan tehokkainta) mies on ollut joukkueen tehokkain mies P. Kontiolan jälkeen. Mutta saihan tuo ylivoima HPK-ottelun lopussa vielä pari maalia aikaan ilman Niemistä. Uskon, ettei tämäniltainen peli tule olemaan tuskaista Tapparalle, ja Nurminen saa vaihteeksi kaivaa kiekon selkänsä takaa useamman kerran (jo 4 on mielestäni Nupelle paljon). Ainakaan Tappara ei lähde löysäillen peliin, vaan ennemminkin hakee johtoasemaa mahdollisimman pian. Merkiksi 1 pienellä kertoimella.

Tietenkin nyt on hyvä paikka pelata Pelicansien puolesta, jos uskoo että Tapparasta ei löydy tehokasta korvaajaa Niemiselle, eikä Nurmistakaan voi oikein yliarvioida. Itselläni löytyy luottoa Pelicansiin lähinnä sen kotipeleissä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


harakka
Jäsen
Viestit: 1382
Liittynyt: 07.01.2004, 15:18
Pisteitä: 69

Viesti Kirjoittaja harakka »

Blues JYP 49 21 30
Tappara Pelicans 63 21 16

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Willy
Jäsen
Viestit: 603
Liittynyt: 08.05.2003, 16:35

Tuotto: +3.16 yks.

Palautus%: 103.33%

Panosten ka: 2.26 yks.

Vetoja: 42

Pisteitä: 57

Viesti Kirjoittaja Willy »

Tappara-Pelicans 1.erä X 2.90 Ladbrokes 40% (Nordicilla 2.3)

EDIT: Rämön takia otettu pari prosenttia pois.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Viimeksi muokannut Willy, 27.10.2004, 15:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Minikommentit


TT
Jäsen
Viestit: 432
Liittynyt: 22.08.2003, 15:27
Pisteitä: 0
Paikkakunta: Espoo :-(

Viesti Kirjoittaja TT »

Jaahas. Ladbrokesin vetosivuilla ei olekaan tultu aikoihin käytyä, mutta Willyn viestin jälkeen täytyi mielenkiinnosta käydä.

Aika hyvä palautusprosentti näyttää olevan Pariton/Parillinen lopputulos vedoissa. Parillinen näyttää saavan kummassakin tämän päivän kohteessa kertoimen 2. Hieman hämmästyttää, että parillinen vaihtoehto saa tuon korkeamman kertoimen, sillä muistini mukaan peliajan ollessa 60 minuuttia tulee parillisia tuloksia parittomia enemmän. Tilastoja ei tällä työkoneella ole, mutta äkkiseltään ainakin siltä tuntuisi. 730 euroa saisi noihin maksimissaan tykittää. Onko tässä panoksen tuplaajien unelma?

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Willy
Jäsen
Viestit: 603
Liittynyt: 08.05.2003, 16:35

Tuotto: +3.16 yks.

Palautus%: 103.33%

Panosten ka: 2.26 yks.

Vetoja: 42

Pisteitä: 57

Viesti Kirjoittaja Willy »

TT kirjoitti:Jaahas. Ladbrokesin vetosivuilla ei olekaan tultu aikoihin käytyä, mutta Willyn viestin jälkeen täytyi mielenkiinnosta käydä.

Aika hyvä palautusprosentti näyttää olevan Pariton/Parillinen lopputulos vedoissa. Parillinen näyttää saavan kummassakin tämän päivän kohteessa kertoimen 2. Hieman hämmästyttää, että parillinen vaihtoehto saa tuon korkeamman kertoimen, sillä muistini mukaan peliajan ollessa 60 minuuttia tulee parillisia tuloksia parittomia enemmän. Tilastoja ei tällä työkoneella ole, mutta äkkiseltään ainakin siltä tuntuisi. 730 euroa saisi noihin maksimissaan tykittää. Onko tässä panoksen tuplaajien unelma?
Minulla oli muutama päivä sitten samanlainen ahaa-elämys ja aloin tutkia asiaa tarkemmin. viime kauden peleistä melko tarkkaan puolet päättyi parilliseen, ja se riitti tappamaan innon tutkia vanhempia vuosia. Uskoisin, että jonkunlaista etua voisi saada pelaamalla parillista tolla kertoimella 2 silloin kun odotettavissa on vähämaalinen ja ennakkoon tasainen peli. Poisson tarjoaa tohon jotain 54-55% parhaimmillaan, joten jotain etua tuolta voi joissakin tapauksissa löytyä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Viimeksi muokannut Willy, 27.10.2004, 15:08. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Minikommentit


Eetvartti
Jäsen
Viestit: 589
Liittynyt: 03.06.2003, 10:52
Pisteitä: 0

Viesti Kirjoittaja Eetvartti »

Tappara - Pelicans 1.erä
55.0% - 32.2% - 12.9%

Meillä on näköjään Willyn kanssa aivan erillaiset näkökulmat :wink:
Mutta hienoa, että joku muukin postailee näitä arvioita!!!!


Pelit:
Tappara - Pelicans 1.erä 1 55% Nordicbet 2,15

p.s. Hienoa työtä Esgo... nyt on saatu jo parin kierroksen ajan hyviä alustuksia!

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Seuranta Päivitetty: 23.01.2007

Minikommentit


janneT
Jäsen
Viestit: 128
Liittynyt: 16.03.2004, 13:48
Pisteitä: 0

Viesti Kirjoittaja janneT »

Blues - JYP 50% 22% 28%

Tappara - Pelicans 67% 17% 16%

Pelikaanien arvioita muutettu alkuperäisistä kokoonpanotietojen johdosta.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Eltzu
Jäsen
Viestit: 435
Liittynyt: 24.04.2003, 22:26
Pisteitä: 0
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Eltzu »

Tappara - Pelicans, sulkeutuu 18:30.

------------- clip www.sm-liiga.fi -----------

Pelicans
21
Pasi Nurminen, Maalivahti

31
Karri Rämö, Maalivahti AK

------------- clap ---------------

Oletan että tuo Karri Rämön perässä oleva "AK" merkintä tarkoittaa aloituskokoonpanoa eli Pasi on tällä kertaa luukkumolari? Kuinka usein ilmoitettuihin aloituskokoonpanoihin (lätkässä) voi yleensä luottaa?

Tuli vain vahvasti tunne, että Tappara vie kaikki pisteet helpommin jos Nurminen ei pelaa maalissa...

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Sputnik
Jäsen
Viestit: 976
Liittynyt: 16.01.2003, 20:54
Pisteitä: 0
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Sputnik »

Blues-Jyp X2
-joo yleinen linja tuntuu olevan 50-20-30 ja mähän en tommosia lukemia usko. Joukkueet arvot-...arviotiin ennen kautta suurinpiirtein samoille "lukemille". No, nyt katsotaan koko kautta tähän asti niin Jyp ollut vähän terävämäpi kokonaisuutena. Jos katsotaan viimeisimpiä otteluita niin niissäkin mun mielestä Jyp ollut parempi (no okei, vastus ei ole kärkeä ollut, mutta silti...). Olihan Jypillä toki muutama tappiopelikin, mutta osassa niissäkin esittivät ihan ok pelin. Ja Bluesin tilanteenhan me kaikki tiedämme. En siis näillä lähtökohdilla voi ymmärtää miten Blues voi olla edes himassa 50:n prossan suosikki. Suosikki se toki mullakin on, mutta niukka semmoinen :wink:

Bluesin kotiedustakaan en nyt niin vakuuttunut ole, paineet on kovat ja vähän toisenlaiset kun tilanne on mikä on...kotietu voi siis vaikuttaa myös negatiivisesti :roll: JYPillä taas pyyhkii hyvin, parista viime ottelusta tulos ja pelikin ihan ok ja mikäs sen mukavampaa kuin päättää "vieraskiertue" kiusaamalla ahdingossa olevia makkaramiljonäärejä :lol:

Te jotka saatte Bluesille sellaisia 50:nen lukemia voisittekin kertoa mihin ne perustuu? Ehkä mä opin kanssa sitten joskus :lol: Vaikka Blues tänään 6-1 voiton ottaisi niin se ei kelpaa edes jälkiviisasteluksi ja -"perusteluksi" 50:lle pinnalle...

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Life is a game. Money is how we keep score.

Minikommentit


Darren
Jäsen
Viestit: 3425
Liittynyt: 26.04.2004, 10:43

Tuotto: +18.41 yks.

Palautus%: 103.31%

Panosten ka: 0.26 yks.

Vetoja: 2117

Pisteitä: 1787

Viesti Kirjoittaja Darren »

Eltzu kirjoitti:
Oletan että tuo Karri Rämön perässä oleva "AK" merkintä tarkoittaa aloituskokoonpanoa eli Pasi on tällä kertaa luukkumolari? Kuinka usein ilmoitettuihin aloituskokoonpanoihin (lätkässä) voi yleensä luottaa?

Tuli vain vahvasti tunne, että Tappara vie kaikki pisteet helpommin jos Nurminen ei pelaa maalissa...
Sitähän se AK nimenomaan tarkoittaa. Itse kyllä luotan noihin mutta toki varauksella. Voihan olla, että aloittavaksi maalivahdiksi merkitty kaveri "loukkaakin" itsensä lämmittelyssä ja näin ollen penkkiveska hyppääkin yllättäen kehiin. Olen nähnyt tapauksia, jossa syystä tai toisesta taikka paremminkin ilman mitään syytä "AK" -maalivahti onkin siis penkillä. Mahdollista toki siis on, että tämä on vain taktinen veto Matikaiselta, mutta tähän en kuitenkaan itse usko.

Mikäli Rämö pelaa, on miehellä varmasti kova näyttöhalu, onhan sieltä Suomalainenkin takaa tulossa, jos Nurminen häipyy ulkomaille (Venäjälle). Ehkei Pasin keskittyminenkään ole tällä hetkellä aivan parasta, kun kotona pöydällä odottaa puolen miljoonan sopimustarjous? Tämän ohella talkoot ei ehkä maistukaan? :shock:

Tappara saattaa tuudittautua helppoon voittoon varsinkin, jos Nurminen ei pelaa, joten kaikki on aina mahdollista. :)

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


Willy
Jäsen
Viestit: 603
Liittynyt: 08.05.2003, 16:35

Tuotto: +3.16 yks.

Palautus%: 103.33%

Panosten ka: 2.26 yks.

Vetoja: 42

Pisteitä: 57

Viesti Kirjoittaja Willy »

Eetvartti kirjoitti:Tappara - Pelicans 1.erä
55.0% - 32.2% - 12.9%

Meillä on näköjään Willyn kanssa aivan erillaiset näkökulmat :wink:
Mutta hienoa, että joku muukin postailee näitä arvioita!!!!


Pelit:
Tappara - Pelicans 1.erä 1 55% Nordicbet 2,15

p.s. Hienoa työtä Esgo... nyt on saatu jo parin kierroksen ajan hyviä alustuksia!
Mun prosentit perustuivat ihan suoraan koko ottelun arviotuihin maaliodotuksiin. Tässä ottelussa en nähnyt mitään syytä miksi toinen joukkue olisi syttyneempi pelin alussa. Maalejahan tehdään keskimäärin ensimmäisessä erässä hieman vähemmän, ja tätä en ole ottanut tossa huomioon. Eli ei tuo tasuriprossa mielestäni ainakaan alakantissa ole, tosin Rämön pelaamisen takia siitä joutuu pari prosenttia pudottamaan. Musta Nordicbet on noissa erävedoissa hyvin jäljillä mutta asia vaatii hieman lisää tutkimista.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


esgo
Jäsen
Viestit: 62
Liittynyt: 02.04.2004, 15:07
Pisteitä: 0
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja esgo »

Darren kirjoitti:
Sitähän se AK nimenomaan tarkoittaa. Itse kyllä luotan noihin mutta toki varauksella. Voihan olla, että aloittavaksi maalivahdiksi merkitty kaveri "loukkaakin" itsensä lämmittelyssä ja näin ollen penkkiveska hyppääkin yllättäen kehiin. Olen nähnyt tapauksia, jossa syystä tai toisesta taikka paremminkin ilman mitään syytä "AK" -maalivahti onkin siis penkillä. Mahdollista toki siis on, että tämä on vain taktinen veto Matikaiselta, mutta tähän en kuitenkaan itse usko.
Joo, minultakin löytyy luottoa noihin aloituskokoonpanoihin, jotka katson sm-liiga.fi:stä, mutta poikkeuksia tietenkin on ollut. Tuorein esimerkki oli eilen, kun Ässät oli mielestäni merkinnyt aloittavaksi maalivahdiksi Scott Langkownin, mutta maalilta löytyi kuitenkin Nissinen. Nurmisen tapauksessa juttu on mutkikkaampi, äijän lähdöstähän on puhuttu aika paljon, lokakuun loppu on jokin aikaraja. Jos mies siis on lähdössä, miksei pelaisi näin viimeisissä otteluissa? Mutta sekavaa on pelaako mies vai ei, ja jos pelaa, niin kuinka kauan.

Tossa on lainaus Etelä-Suomen Sanomien nettilehdestä: "- Se on kaikkiaan sekava vyyhti, mutta nyt siellä pitäisi olla ammattilaisten sitä hoitamassa. Sen verran tiedän, että minun kohdallani kuvio on erilainen kuin muilla. Persnettoa ei vielä tule, Nurminen kertoi."

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


100% 200€ bonus librabet.com.

Katso kaikki vedonlyöntibonukset.

Vastaa Viestiin