Tänään on 29.03.2024, 17:00.

Pe 20.10

Tennisvinkkien kohtauspaikka
Vastaa Viestiin
Maverick
Jäsen
Viestit: 526
Liittynyt: 16.05.2004, 12:04
Pisteitä: 0

Pe 20.10

Viesti Kirjoittaja Maverick »

Berdych - Nadal 3,25 Pinnacle 34%

Tenniksen kolmiodraama jatkuu. Berdych potkii Nadalia persuksille, Nadal Federeriä ja Federer Berdychiä.

Nadalin jalkavaivasta ei näy jälkeäkään, mutta ei kuulemma ole yhtä paha kuin vuotta aiemmin samassa turnauksessa, jolloin poistui voittajana. Häviötä Johanssonille selittänee pelituntuman haku ja ei haluttu rasittua liikaa, samaan tyyliin kuin luovutusvoitto Hewittille ennen Wimbledonia.

Pelaajat ovat kohdanneet kolme kertaa aikaisemmin, kerran massalla Nadalille ja kaksi kovalla Berdychille, kaikki ovat olleet kolmeräisiä. Massalla pelatun ottelun tilastot menevät Nadalille, mutta ottelun nähneenä Berdych hallitsi peliä, mutta helpot lyönnit eivät pysyneet sinä päivänä rajojen sisällä. Kovalla pelatut koitokset ovat olleet tiukkoja vääntöjä, joista voittaja olisi voinut olla kumpi tahansa. Nyt kenttänä on sisäkova, jolta Berdych ei ole tuloksellisesti hyviä tuloksia saavuttanut vaikka omasta mielestä pelin pitäisi tällekin alustalle soveltua hyvin. Nadalille kallistaa peliä himpun pidempi reagointiaika, koska palauttajana kiistatta parempi ja Berdychin ykkössyöttöihin pääseminen on ollut Nadalille ongelma.

Nadal päässyt tänne voittamalla Fishin ja Haasin. Kumpikaan vastustaja ei ole ollut parhaimmillaan, etenkin Haasilla peli oli hakusessa. Berdych kukisti Callerin ja toisella kierroksella vastaan asettui loukkaantunut Roddick, joka pysyi ensimmäisessä erässä mukana syöttöjensä ansiosta, mutta palautuspelistä ei ollut tietoakaan Berdychin paukutellessa ässiä. Toisessa erässä Roddick ei luovuttanut vaan sinnitteli ottelun loppuun asti.

Berdych on ollut kaudella ailahteleva, mutta motivaatiota tämän tasoisessa turnauksessa puolivälierissä kyseenalaistamaton. Aikaisemmista peleistä suurin muutos on tullut Nadalin syöttöön, joka on parantunut. Berdychiä tuskin yleisön kannatus Nadalille paljoa häiritsee, hyvät hermot, mutta Nadalille sen pitäisi antaa pientä lisäpotkua.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


mario66
Jäsen
Viestit: 309
Liittynyt: 24.05.2004, 12:04
Pisteitä: 9
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pe 20.10

Viesti Kirjoittaja mario66 »

Maverick kirjoitti:Berdych kukisti Callerin ja toisella kierroksella vastaan asettui loukkaantunut Roddick, joka pysyi ensimmäisessä erässä mukana syöttöjensä ansiosta, mutta palautuspelistä ei ollut tietoakaan Berdychin paukutellessa ässiä. Toisessa erässä Roddick ei luovuttanut vaan sinnitteli ottelun loppuun asti.
Off topic, mutta pakko kysyä, että oliko Roddick siis loukkaantunut jo valmiiksi ennen ottelua?

Voi olla, että olen väärässä, mutta oman käsitykseni mukaan Roddick loukkaantui vasta kolmannessa erässä. :roll:

Joka tapauksessa, Berdychille lähtee huomenna reipasta peliä.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

If you`re not gonna shoot, you`ll always miss.

Minikommentit


timo
Avatar
Jäsen
Viestit: 4773
Liittynyt: 14.01.2003, 14:56
Pisteitä: 3528
Paikkakunta: Out of space

Viesti Kirjoittaja timo »

Raporttien mukaan tuo Roddickin nilkkavamma oli vasen nilkka, joka on vanha vamma. Muljahdus sattui toisen erän alussa.
Eilen pelasin Rafaa vastaan, mutta nyt taidan skipata, koska näyttää epäilyksistäni huolimatta siltä, että Rafa kotiyleisön edessä venyy parhaimpaansa.

ATP - Masters-Series, Madrid

Marat Safin -2.5 games - David Nalbandian 1.90 (Gamebookers)

Safinator jatkaa Moskovan jälkeen vakuuttavia pelejä. Ainoastaan ekalla joutui Acasuson kanssa kolmeen, mutta ei ollut hätää kärsimässä (7-6,6-7,6-3). Nalle ollut kolmessa molemmissa matseissaan (Benneteau ja Henman). Keskinäiset murhaavasti 6-1 Maratille. Alusta ja nykyvire puoltavat selkeästi peliä Safinatorille, joka tässä tekee tarvittavan eron.

WTA - Zurich Open, Zurich

Katarina Srebotnik -4 games - Maria Kirilenko 1.80 (Gamebookers)

Slovakki ollut täällä vakuuttava pudottaen Piercen ja Dementievan. Viime vuonna oli täällä myös neljännesfinaaleissa. Kirilenkolla oli alla 5 tappiota tänne tullessaan. Pelivireestä ei saa täyttä kuvaa, koska sai toisella luovutuksen Golovinilta ekassa erässä oltuaan 4-2 tappiolla. Katarinan peli näytti eilen niin hyvältä, että helpohkon voiton pitäisi tässä irrota.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Vuosi 2016 uudella systeemillä, tasapanoksin 10 yksikköä.
16.06.2016: 52-35, +70.60 yksikköä.

Minikommentit


Maverick
Jäsen
Viestit: 526
Liittynyt: 16.05.2004, 12:04
Pisteitä: 0

Viesti Kirjoittaja Maverick »

Roddickin nilkasta sen verran etten pysty sanomaan varmasti oliko jotakin vialla jo ennen ottelua vai ei, joissakin lähteissä oli jo ennen ottelua, että Roddickia vaivaisi nilkka ja Roddickin vastaanottopeli oli ensimmäisessä erässä sitä luokkaa mitä se ei normaalisti ole ja Berdych syötti jo ensimmäisessä erässä epäilyttävän paljon ässiä, en tarkista, mutta olisiko ollut 12. Roddick hikoili enemmän kuin koskaan ja ruumiinkieli kertoi pelaajasta jolla ei ole kaikki kohdillaan. Toisen erän alussa tapahtui "muljahdus" ja loukkaantumisaikalisä, jonka jälkeen Berdych mursi syötön, mutta vahvasti epäilen Roddickin lähteneen peliin lievästi loukkaantuneena.

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


timo
Avatar
Jäsen
Viestit: 4773
Liittynyt: 14.01.2003, 14:56
Pisteitä: 3528
Paikkakunta: Out of space

Viesti Kirjoittaja timo »

Maverick kirjoitti:Roddickin nilkasta sen verran etten pysty sanomaan varmasti oliko jotakin vialla jo ennen ottelua vai ei, joissakin lähteissä oli jo ennen ottelua, että Roddickia vaivaisi nilkka ja Roddickin vastaanottopeli oli ensimmäisessä erässä sitä luokkaa mitä se ei normaalisti ole ja Berdych syötti jo ensimmäisessä erässä epäilyttävän paljon ässiä, en tarkista, mutta olisiko ollut 12. Roddick hikoili enemmän kuin koskaan ja ruumiinkieli kertoi pelaajasta jolla ei ole kaikki kohdillaan. Toisen erän alussa tapahtui "muljahdus" ja loukkaantumisaikalisä, jonka jälkeen Berdych mursi syötön, mutta vahvasti epäilen Roddickin lähteneen peliin lievästi loukkaantuneena.
Samaa olen minä lueskellut, että nilkka oli jo kipeytynyt ennen matsia.
Siksi tämä himmentää hiukan Berdychin voittoa varsinkin kun näissä kahdessa viimeksi sisäkovilla pelaamassaan turnauksessa on kaatuneet sellaiset "suuruudet" kuin Phau, Vinciguerra ja Calleri. Viime viikolla sai selkäänsä Söderlingiltä 6-3,6-2 !!!
Itse arvostan tuota Rafan 2-0 voittoa Haasista, vaikka Tommykaan ei taida olla ihan huipputikissä, mutta kauden saldo 34-10 (kaikki kovat alustat) on kunnioitettava.
Kotiyleisön edessä pelaaminen ja viime kauden tittelin puolustaminen motivoi varmuudella Rafaa ja siksi pelivalintani on:

Rafael Nadal -3.5 games - Tomas Berdych 1.75 (Gamebookers)

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Vuosi 2016 uudella systeemillä, tasapanoksin 10 yksikköä.
16.06.2016: 52-35, +70.60 yksikköä.

Minikommentit


vixi
Jäsen
Viestit: 437
Liittynyt: 19.03.2004, 09:42
Pisteitä: 0

Viesti Kirjoittaja vixi »

timo kirjoitti:Rafael Nadal -3.5 games - Tomas Berdych 1.75 (Gamebookers)
Sportingbetillä tuohon Nadal -2,5 games 1,833

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Minikommentit


timo
Avatar
Jäsen
Viestit: 4773
Liittynyt: 14.01.2003, 14:56
Pisteitä: 3528
Paikkakunta: Out of space

Viesti Kirjoittaja timo »

WTA - Zurich Open, Zurich

Martina Hingis - Svetlana Kuznetsova 1.95 (Expekt)

Martina ei näyttänyt hyvältä kummassakaan matsissa (Groenefeld,Dechy) ja varsinkin Dechy-matsissa teki paljon helppoja virheitä ja menetti syöttönsä useasti. Tiedä sitten onko kotiyleisön paineet liikaa (?).
Svetlana on voimapeluri ja ellei sorru helppoihin virheisiin on tässä selkeä suosikki. Svetlana nousi ahdingosta 7-5 voittoon Jankovicia vastaan oltuaan 4-5 tappiolla ja vastustajalla oli syöttövuoro.Tänä vuonna keskinäiset 1-1. Tässä venäläinen tuntuu kovakuntoisemmalta ja ehkäpä se ratkaisu käydään mentaalipuolella...

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Vuosi 2016 uudella systeemillä, tasapanoksin 10 yksikköä.
16.06.2016: 52-35, +70.60 yksikköä.

Minikommentit


timo
Avatar
Jäsen
Viestit: 4773
Liittynyt: 14.01.2003, 14:56
Pisteitä: 3528
Paikkakunta: Out of space

Viesti Kirjoittaja timo »

ATP - Masters-Series, Madrid

Novak Djokovic - Fernando Gonzalez 2.16 (-komissio) (Betfair)

Tätä pureskelin pitkään :roll: :? ...
Novak on tulevaisuuden tähtiä, mutta Gonzolla kokemusta riittää. Fernando oli viime viikolla Wienin finaalissa ja pelaa kovilla hyvin. Täällä päässyt helpolla: ensin kolmieräinen Paranormaalin kanssa ja sitten luovutusvoitto Pim-Pimiä vastaan sekä nelinpelitappio. Novak ollut jo kahdesti kolmessa (Gasquet ja Murray). Lisäksi yksi nelinpelitappio. Fernando vaikutti Wienin finaalissa hiukka väsyneeltä, mutta nyt päässyt siis helpommalla. Keskinäiset 1-1, mutta kovalla pelattu chileläiselle 2-1. Fernando viime vuonna täällä neljännesfinaalissa ja varmuudella halajaa nyt semeihin. Uskon Gonzon parempaan vireeseen ja ehkä pelaan enemmänkin liikaa hehkutettua serbokroaattia vastaan...

Pisteitä

Pisteitä yhteensä: 0. Antamasi peukut: 0.

Vuosi 2016 uudella systeemillä, tasapanoksin 10 yksikköä.
16.06.2016: 52-35, +70.60 yksikköä.

Minikommentit


100% 200€ bonus librabet.com.

Katso kaikki vedonlyöntibonukset.

Vastaa Viestiin