Lugo-Oviedo 19.3.2022

Lugo-Oviedo 19.3.2022

Betsimies blogi

Comments: 0

Vedonlyöntivihje Espanjan jalkapalloon

Laadukkaampi Oviedo vahvoilla hyytyvän Lugon vieraana. 

Lugo on Segundan vakiokasvo

Lugo on seura, jota ennakoidaan käytännössä ennen jokaista kautta putoamistaisteluun, mutta joka kausi se onnistuu putoamisen välttämään. Se onkin tällä hetkellä Alcorconin jälkeen toisiksi pisimpään Segundaa pelannut joukkue, sillä se on siellä kaudesta 2012-2013 alkaen viihtynyt. Kymmenen parhaan joukkoon se on sijoittunut vain kerran.

Lugo on majaillut lähes koko kauden ajan sarjataulukon keskikastissa. Viime aikoina joukkueen pelillinen taso on tippunut, mutta sen tulokset olleet silti hyviä. Viime kierroksella Lugo nappasi yhden kauden ryöstöistä saadessaan 3-3 tasapelin Almerian vieraana värikkäiden vaiheiden jälkeen. Tuon ottelun maaliodottamat olivat luokkaa 2.50-0.50 Almerian hyväksi, joten melko reilusti tuuria tasapeliin venyminen vaati. Almeria-matsia edelsi kotiottelu Alcorconia vastaan, jonka Lugo voitti, vaikka olisi tappion ansainnut.

Lugon pelilliselle taantumiselle on mielestäni myös selkeä syy. Se menetti tammikuun siirtoikkunassa kaksi hyökkäyspään pelajaa, kun Gerard Valentin myytiin Huescaan ja Hugo Rama Oviedoon. Molempien voi sanoa olleen joukkueen kolmen parhaimman hyökkäyspään pelaajan joukossa. Lugolla on muitakin poissaoloja, joista tuorein viime ottelussa loukkaantunut runkopuolustaja Juan Antonio Ros. Ros on pelannut lähes jokaisen minuutin tällä kaudella, joten merkittävästä poissaolosta on kyse.

Oviedo tähtää play-offeihin

Oviedo on sarjataulukon seitsemännellä sijalla, viisi pistettä viimeisellä play-off paikalla olevaa Gironaa perässä. Pelivoimaltaan Oviedo kuuluu tasaiseen ylempään keskikastiin ja on suorittanut tasaisen hyvällä tasolla koko kauden ajan. Viime kierroksella se voitti Valladolidin 3-0, mitä tosin edesauttoi Valladolidin 14 minuutin kohdalla saama punainen kortti.

Oviedon joukkue on Segundan mittapuulla tasaisen laadukas. Puolustus on yksi sarjan parhaista ja hyökkäyspäästä löytyy maalintekijätilaston jaetulla kärkisijalla oleva Borja Baston. Tästä ottelusta Oviedon kokoonpanosta puuttuu keskikentän Luismi sekä Chritstian Fernandez, joka on ollut lähes koko kauden sivussa. Pienistä vaivoista kärsinyt vasen laitapuolustaja Pierre Cornud kävi kentällä Valladoldia vastaan, mikä on hyvä uutinen Oviedon kannalta.

Pieni sijoitus Oviedon puolesta

Pidän Oviedoa joukkueista sen verran reilusti laadukkaampana, että se ansaitsee vieraiskentälläkin suosikinaseman. Vaikka joukkueiden välillä ei sarjataulukossa ole kuin neljä pistettä, on Oviedo joukkueista paria pykälää kovempi. Vedonlyönrimarkkinalla ottelu on lähellä tasabookkia, joten Oviedon kertoimet riittävät pienen panoksen pelikohteeksi.

Vedonlyöntivihje

Oviedo +0, kerroin 1.925. Arvio 54.5%, panos 1.5/5.

Kommentit (0)