12.7 MM-futis: Pronssiottelu kiinnostaa isäntiä
Brasilia - Hollanti
Brasilia at 2.20 (52%) 5/5 Veikkaus
Brasilian välieräottelu Saksaa vastaan päättyi pahimmalla mahdollisella tavalla ja Saksa oli lopulta parempi lukemin 7-1. Mikään ei onnistunut ja 2-0 -maalin jälkeen joukkue romahti sekä fyysisesti että henkisesti. Välierän kaltaista nöyryytystä näkee harvoin, joten Brasilia haluaaa varmasti pestä kasvonsa. Mitään paineita ei muutenkaan enää ole ja pelaaminen on varmasti vapautuneempaa. Maailman paras toppari Thiago Silva on jälleen käytettävissä, joten Hollanti tuskin yltää Saksan maalimääriin.
Hollanti taisteli itsensä jälleen aina pilkuille asti, mutta Argentiina oli tällä kertaa liian kova vastustaja ja se eteni finaaliin. Ottelun jälkeen van Gaal puhui pronssiottelun olevan lajia alentava ottelu ja pelaajatkin sanoivat turnauksen olevan ohi. Van Gaal on kuitenkin kääntänyt takkinsa motivoidakseen pelaajia, mutta motivaatioetu on silti isännillä. Hollanti on pelannut kahdesti peräkkäin 120 minuuttia rankkarikisoineen, eikä väsymys voi olla näkymättä joukkueen otteissa.
Hollanti on raatanut kaksi jatkoaikaa peräkkäin, kun Brasilian välierä oli ohi puolessa tunnissa. Brasilia on saanut levätäkin päivän pidempään, joten se lähtee tuoreemmilla jaloilla peliin. Kotijoukkue on varmasti motivoituneempi otteluun ja onhan Brasilia paperillakin joukkueista parempi. Ihan parhailla tuskin mennään ja Brasilian penkiltä löytyy enemmän laatua kuin Hollannin penkiltä.
Submitted by Viki — Lauantai, 12.07.2014, 23:59
:Ei lepoetu ja motivaatio
Ei lepoetu ja motivaatio paljon auta, jos puolustus on tuolla tasolla. Huono alku vei pohjan vedon idealta, enkä jaksa uskoa Brasilian nousuun. Puolustusta ei ole lainkaan organisoitu ja hyökkäyspäässä Neymarin kokoinen aukko.