Lähtökohtaisesti en oikein usko kenenkään uhkaavan Roman, Juven ja Napolin sijoitusta top3:ssa tulevalla Serie A-kaudella. Mutta jos väkisin pitäisi ostaa purkki mustaa maalia ja sivaltaa muutama veto jotain hevosta päin niin valitsisin kohteeksi Milanin.
Kulunut kausi oli mitä oli. Milan sai valmistautua kauteen kuitenkin suhkot rauhallisesti ja sitä edeltäneellä kevätkaudella joukkue oli ollut yksi liigan pistehirmuista. Tuota taustaa vasten toinen totaalisen penkin alle mennyt syyskausi tuli tottakai puskista. Joukkue sukelsi kentällä ja taustalla Barbara Berlusconi yritti ajaa hieman muutosta nukkuvaan jättiläiseen. Jossain vaiheessa huhuiltiin jo hyvinkin vahvasti Silvion luottomies Gallianin lähdöstä (joka ei kuulemma ollut kovinkaan hyvissä väleissä Barbaran kanssa) ja Southamptonissa hyvää tulosta tehneen Nicola Cortesen, taikka Hellas Veronassa myöskin loistaneen Sean Soglianon liittymisestä remmiin tuomaan sitä paljon kaivattua uutta näkemystä koko seuran johtamiseen. Myöskin Paolo Maldinille oltiin sovittamassa jonkinlaista roolia seurassa. Lopulta Galliani ja Barbara pääsivät kuitenkin kristilliseen tasajakoon seuran päätösteon suhteen, Galliani jatkaa pelaajaruletin hoitamista ja Barbara vastaa enempi Milanin markkinoinnista. Yksi vuosikymmeniä seuran eteen töitä paiskinut menestyksen tekijä maisemista kuitenkin poistui kun urheilujohtaja Ariedo Braida päätti 67 vuotiaana siirtyä eläkkeelle tehtävistään. Mielestäni isompi remontti olisi tullut tarpeeseen.
Valmentaja Allegri pakkasi laukkunsa vihdoin ja viimein kauden puolenvälin paikkeilla. Allegri oli nimenomaan Gallianin luottomies ja jostain kumman syystä kaljupää puolusteli Allegrin tekemisiä ihan hamaan loppuun saakka. Vetoovastuun otti harteilleen vanha tuttu, Clarence Seedorf. Hollantilaisen siirtyminen penkin taakse tarkoitti samalla kunniakkaan uran päättymistä pelaajana. Sanottaisko nyt näin ettei Seedorf kevätkaudella mitään ihmeitä saanut aikaan. Vaikka pistepottia keltanokka täyttikin Allegria nopeammalla tahdilla niin ei Milanin peli kyllä päätä huimannut missään vaiheessa. Toisaalta ihan ymmärrettävää, olihan hänellä käytössään Allegrin jättämä perintö ja ennekaikkea pelaajat. Top6-jengejä vastaan pelatessaan Milanin huonous kävi parhaiten ilmi, ainoastaan Fiorentina ja Inter onnistuttiin kaatamaan kertaalleen. Hollantilainen peräänkuuluttikin suurempaa muutosta joukkueeseen, uusia pelaajia ja koko valmennusjohdon kokoamista mieleisekseen. Kentällä Seedorf yritti sisäänajaa Milanille aktiivisempaa (lue nykyaikaisempaa) pelitapaa mutta aika torsoksihan tuo yritys jäi, Allegrin miehillä. Ymmärrettävästi pukukoppikin alkoi kauden päätöstä kohti mentäessä kääntyä Seedorfia vastaan kun mies ilmoitti melko suorasanaisestikin ettei joukkueen taso ole sitä mitä hän haluaa. Ja taas kerran seurajohto osoitti munattomuuttaan/persaukisuuttaan isommille muutoksille joita hollantilainen halusi ja näyttiki kauden päätteeksi ovea miehelle. Veikkaan näin, että seurajohdon asettama tavoite pääsystä edes Eurooppa-liigaan tulevalle kaudelle ja siinä epäonnistuminen oli vain tekosyy hankkiutua Seedorfista nopeasti eroon. Seedorfin valmentajan kokemuksen puutetta enemmän seurajohto pelkäsi sitä muutoksen voimaa mitä Seedorf edusti. Jos Seedorf olisi saanut joukkueeseen jäädä olisi kakkoskoutsi Tassotti vaihtanut maisemaa, mutta kun nuin ei käynyt niin Mauro jatkaa Milanissa. Kaikenkaikkiaan tapaus Clarence Seedorf jätti jälkeensä aika pahan jälkimaun.
Seedorfin tilalle joukkue palkkasi vieläkin isomman seuralegendan kun junnuja pelaajauransa jälkeen valmentanut Filippo Inzaghi otti päävalmentajan tehtävän vastaan. Sanottaisko nyt näin, että varmaankin seurajohto olisi mieluummin ottanut tehtävään rutinoituneemman valmentajan (esim. Zenitin jättäneen Spallettin kanssa keskusteltiin ihan loppuun asti) ja antanut Pippon toimia vielä taustalla Primavera-joukkueen parissa. Mutta olisiko Pippo tähän suostunut? Jo viime kauden aikana Sassuolo esitti kiinnostusta Inzaghia kohtaan kesken kauden kun Eusebio Di Francescolle näytettiin ovea (ja kutsuttiin muutama viikko myöhemmin takas vetovastuuseen
). Toisin sanottuna Milanin oli lopulta vähän pakkokin palkata Pippo tuohon vaativaan tehtävään tai muussa tapauksessa seuran ja miehen tiet olisivat voineet erkaantua kun kiinnostusta löytyi muualtakin. Italian lähihistoriasta löytyy kyllä näitä peliuransa jälkeen myöskin valmentajan tehtävässä onnistuneita persoonia (Conte, Montella) sekä tietenkin Italian ulkopuolelta muuan Diego Simeone. Inzaghi tunnettiin peliurallaan parhaiten, maaliensa lisäksi, myöskin siitä kokonaisvaltaisesta sitoutumisesta työhönsä ja tätä hän on halunnut ensisijaisesti painottaa myöskin valmentajana. Toisekseen hänellä on jo hieman kokemusta allaan nuorten pelaajien parissa toimimisesta ja nyky-Milanissahan tuota nuorisoa nimenomaan riittää.
Mutta se vanhan muisteloista, kas tätä päivää kohti!
Milanin mercato on ollut sillä tapaa hyvinkin onnistunut, että seura on päässyt eroon joukkuetta kuormittaneista b-mapin ukoista ja tuonut samalla sisään yllättävänkin paljon laatua, ja pikkurahalla. Milanin lähihistorian siirtoruletti on pyörinyt lähinnä ilmaissiirtojen ja lainojen muodossa eikä tämä kesä ole ollut siinä suhteessa mikään poikkeus. Nyt tulopuolella on kuitenkin ollut muutakin kuin silkkaa täytettä.
Ulos:
Matri - Odotetun karmea floppiostos (varsinkin hintaansa nähden) jatkoi lainakierrostaan Fiorentinasta Genoaan.
Kaka - Oli yksi joukkueen viime kauden harvoista onnistujista joten sikäli paluu punamustiin ei mennyt mönkään. Jäähdyttely ja helppo raha Ameriikan mantereella vei kuitenkin voiton.
Nocerino - Eka kausi Milanissa meni vähän liianki nappiin. Sitä seurasi sitten tasainen taantuminen ja sen myötä lainakierros.
Emanuelson - Ihan ok rotaatioukko joutui Milanissa pelaamaan vain liian suuressa roolissa taitoihinsa nähden. Soppari umpeutui ja tie vei Roomaan.
Traore - Viimeisen päälle täysin turhasta täyteukosta päästiin vihdoinkin eroon.
Constant - Olisi mennyt kyllä avaavien laitapakkien backuppina myöskin tulevalla kaudella mutta en jää kuitenkaan perään suremaan.
Amelia - Joskus muinoin Buffoninkin saappaisiin astujana pidetyn molarin ura Milanissa oli yhdellä sanalla sanottuna surkea.
Vergara - Nuori kolumbialainen lainattiin Serie B:n Avellinoon. Ei ainakaan vielä mitään sanansijaa ykkösjoukkueeseen.
Robinho - Lähinnä maalipaikkojen ruiskimisesta taivahan tuuliin tunnetuksi tullut brassi lähti lainalle jolta ei ikinä enää palaa.
Birsa - Tyhmä hankinta alunperinkin. Ei jatkoon, vaan lainalle.
Andrea Petagna - Pippon Primaveran luottohyökkääjä jonka ei kuitenkaan vielä katsottu olevan tarpeeksi hyvä ykkösjoukkueeseen. Lähti lainalle kasvamaan korkoa Serie B:n Latinaan.
Silvestre - Lainattin hätäavuksi Interista. Oli loukkaantuneena melkein läpi kauden ja palasi takaisin Interiin.
Taarabt - Ihan hyvän kevätkauden joukkueessa lainalla pelanneen marokkolaisen suhteen väännettiin tovin aikaa kättä jopa pysyvän siirron aikaansaamiseksi. Sopua ei kuitenkaan syntynyt ja pelaaja palasi takaisin Lontooseen.
Sisään:
Michael Agazzi - Chievosta saapuneen veskarin kesän harkkapelit menivät niin mönkään, että on jo vaarassa vaihtaa maisemaa heti perään.
Diego Lopez - Real Madridissa itsensä Iker Casillasin haastaneen kokeneen veskarin hankinta oli ajankohtaista kun Agazzin taso kävi hyvinkin nopeasti selväksi.
Adil Rami - Saapui jo vuosi sitten syksyllä Milanin harjoitusvahvuuteen kun sukset menivät Valencian kanssa ristiin. Pelasi kevätkauden lainalla, oli joukkueen paras toppari ja sarjassamme harvoja onnistuneita pelaajia Milanissa kaudella 13/14. Pysyvä siirto Milaniin saatiin kuin saatiinkin aikaiseksi kesän aikana.
Alex - Monessa liemessä kovaksi keitetty kokenut brassitoppari saapui Pariisista. Tätä lähemmäs Thiago Silvan paluuta Milan ei päässyt.
Jeremy Menez - Ailahtelevista otteistaan kentällä ja kentän ulkopuolella tunnetuksi tullut ranskalainen monipuolinen hyökkäyksen yleispelaaja saapui niin ikään PSG:sta Milaniin, ja niin ikään ilmaiseksi.
Pablo Armero - Hyvä päivitys Constantista vasemman laitapakin tontille. Jo Serie A:n metkut kokenut ja tasoltaan hyväksi todettu kolumbialainen. Lainalla aloitetaan mutta eiköhän tämä pysyväksi siirroksi lopulta pääty.
Tätä kirjoittaessa Milan hakee edelleen vahvasti vahvistusta hyökkäyksen oikeaan laitaan. Nimet Alessio Cerci, Ezequiel Lavezzi ja Douglas Costa pyörivät päivä toisensa jälkeen siirtohuhuissa. Henk.kohtaisesti uskon kolmikosta jokaisen olevan Milanille vaan yksinkertaisesti liian kallis. Myös keskikentän keskustaan on haussa pallolliseen pelaamiseen kykenevä vahvistus kun Montolivo on luultavasti vielä jonkin aikaa sivussa ja nuorisosta esim. Cristante kulkee edelleen vain nimikkeellä lupaava pelaaja. Napolin Dzemaili pyörinyt ihan viime päivinä eniten otsikoissa. Toinen juttu sitten onko sveitsiläinen se Milanin kaipaama vahvistus tuolle tontille. Harmi ettei Atalantan lupaavaa Bonaventuraa olla oltu enää ihan viime päivinä tuomassa Milaniin.
Kun alkaa läpikäymään kentän eri osa-alueita ja aloittaa maalivahdin tontista niin kyllähän Milan on tässä vahvistunut muutakin kuin paperilla. Vetovastuu ei ole enää täysin väistämättä neljääkymppiä lähestyvän kumiukon Abbiatin harteilla vaan uusi tulokas Diego Lopez hankittiin Milaniin nimenomaan pelaamaan. Abbiatti allekirjoitti kesällä vuoden jatkot Milanin kanssa joten mitä luultavammin uran viimeinen pelivuosi voidaankin viettää hieman rauhallisemmin mielin kun joukkueeseen saapui toinen ammattimies jakamaan torjuntavastuuta. Parhaimillaan Abbiati on edelleenkin ihan maaginen ja kuului yhdessä De Jongin, Kakan, Ramin ja Taarabtin kanssa siihen viisikkoon jota ei käy syyttäminen viime kauden tarpomisesta. Agazzi oli niin heikko esitys kesän harjoituspeleissä, että tuskin tulee saamaan juurikaan peliaikaa vaikka kaupunkiin jäisikin. Nuori brassiveskari Gabriel ei viime kaudella pelaamaan päästyään sen kummemmin pettänyt taikka vakuuttanut. Diego Lopez on kauteen lähdettäessä ykkösvaihtoehto maalin suulle mutta jos spanski ei palloja kiinni saa toivotulla tavalla niin Abbiati on kyllä sen verta kova konkari ettei Milanin menestyksen mahdollisuudet siihen kaadu. Agazzista ja Gabrielista toinen vaihtaa maisemaa ennen kauden alkua ja toinen kantaa törppöjä harjoituksissa.
Laitapakkien puolelta katseet kääntyvät ensimmäisenä tietenkin nuoreen Mattia De Sciglioon. Joukkueen oma kasvatti, molempia laitoja pelaamaan kykenevä (mutta oikeajalkaisena eritoten oikeassa laidassa viihdytävä) laitapakki on jo onnistunut valtaamaan paikan Italian maajoukkueessa mutta se todellinen läpimurtokausi odottaa kuitenkin vielä itseään. Viime kaudella siihen oli jo kaikki valmiudet olemassa mutta vammojen takia kausi jäi lopulta hyvinkin rikkonaiseksi. Toivottavasti tällä kaudella sairastuvan käynneiltä vältytään ja Mattia puskisi itsensä läpi sinne eliittiin mihin kaverilla on kaikki edellytykset olemassa. Ehdottomasti Milanin tärkeimpiä valttikortteja taistelussa paikasta kolmen sakkiin Serie A:ssa. Kakkosvaihtoehto oikeaan laitaan on Abate joka juoksuvoimaisena pelaajana on vahvimmillaan puolustussuuntaan pelattaessa. Ikävä kyllä tuota juoksuvoimaa ei ylöspäin pelatessa oikein saada hyötykäyttöön kun pelaajan viimeiset ratkaisut hyökkäyspäässä ovat järjestään heikkoja. Ongelmia myöskin erikoistilanteiden vartioimisessa. Vasemman laitapakin ykkösvaihtoehto on tuore kesähankinta Pablo Armero (mikäli siis De Sciglio miehittää oikean laidan ja Abate istuu penkillä). Väkkärä kolumbialainen putosi vähän yllättäen ulos Benitezin kuvioista ja vietti viime kauden lainalla West Hamissa. Siellä peliaikaa ei siunaantunut (taisi olla myöskin osan aikaa loukkaantunut) mutta kesän MM-kisoissa osoitti jälleen tasonsa. Hyvä hankinta siis. Milanilla ei nyt liikaa ole vaihtoehtoja olemassa puolustuksen laitoihin ja kenties tästä syystä nuoren Albertazzin lainakierre laitettiin poikki. Nuori italialainen sai jo ihan mukavasti pääsarjavastuuta viime kaudella Veronassa vietetyn lainavuoden aikana (14 starttia) jotenka kenties kaverin on jo aikakin näyttää piilevä potentiaali oikeasti isoissa ympyröissä. Puolustuksen todellinen yleismies Bonera tulee saamaan mitä todennäköisemmin myöskin tulevalla kaudella ihan liikaa vastuuta takalinjoilla jossa piilee toki iso riski, pahimmillaan Bonera kun on melkoinen hasardi. Kokenut Cristian Zaccardo pystyy pelaamaan niin topparia kuin oikean laitapakinkin tonttia. Zaccardo on kuitenkin todellinen backupin backuppi. Huhujen mukaan Milan yrittää löytää maailmanmestarille vielä uuden työpaikan ennen uuden kauden alkamista. Vaspa Didac Vila sen sijaan vaihtaa maisemaa vielä ihan varmuudella. Spanski on näitä Milanin omituisia hankintoja joka ei ole ikäkuuna päivänä pääsemässä ykkösmiehistössä pelaamaan, mutta josta ei myöskään tunnuta lopullisesti pääsevän millään eroon.
Keskuspuolustukseen Milanilla on tällä hetkellä heittää neljä suhkot tasavahvaa ukkoa kun Rami liittyi remmiin jo viime kauden aikana ja Alex tänä kesänä. Alunperinhän sieltä lötyivätkin jo nimet Zapata ja Mexes. Kysymys vain kuuluu kuka nelikosta ottaa sitten sen todellisen puolustuksen johtotehtävän haltuunsa. Lähihistorian perusteella tuota odotetaan eritoten onnistuneen kevätkauden joukkueessa pelanneelta Ramilta sekä kokeneelta Alexilta. Zapata ja Mexes ovat jo päässet kumpainenkin Thiago Silvan suurien saappaiden perimistä yrittämään, siinä kuitenkaan onnistumatta. Toki viimeksi mainitusta kaksikosta toinen saattaa vielä pakata kamppeensakin ennen kauden alkua ja vaihtaa maisemaa. Melkein mieluummin uhraisin tässä kohtaa Mexesin joka jo palkkansa puolesta on vähän turhan kallis ukko istumaan vaihtopenkille. Ranskalaisella tuntuu olevan myös vähän ylioptimiset odotukset omaan pallolliseen pelaamiseen joka sitten kostautuu tasaisin väliajoin harhasyöttöinä ja vastaavina negativiisina suoritteina kentällä. Zapata on kaksikosta selkeästi nopeampi ja osoitti kyllä kesän MM-kisoissa olevansa mies paikallaan suuren johtajan (Kolumbian maajoukkueessa Yepes) rinnalla. Bonera, Albertazzi (ja Zaccardo) toimivat sitten reservinä keskuspuolustuksen kärkinelikolle/kolmikolle.
Milanin keskikenttä rakentuu pitkälti kahden tasapainottavan elimen, Riccardo Montolivon ja Nigel De Jongin varaan. Näistä varsinkin De Jong on ihan ansaitusti saanut kaikki kehut ja kunniat suorittamalla tasaisesti illasta toiseen vaikka muu joukkue ympärillä sukeltaa ja pahasti. Kannattajat valitsivat De Jongin viime kauden parhaaksi punamustaksi, ilman että muita vaihtoehtoja oli oikeasti edes olemassa. Siinä missä De Jong on kaksikosta se puolustuspäätä enempi auttava pelaaja on Montolivon vastuulla enemmän pelinrakentelu. Ei Monty mikään uusi Pirlo ikinä ole ollut eikä tule ikinä olemaankaan Milanin keskikentän pohjalla, vaan ei tarvitsekaan. Parhaimillaan Montolivo osaa kyllä olla monipuolisuutensa ansiosta olla häikäisevä mutta mukaan mahtuu myös huonojakin iltoja, siitä esimerkkinä kapteenin hihassa otettu typerä suora punainen viime kauden Mestarien liigan lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Ajaxia vastaan ja sitä seurannut pelikielto jonka myötä Atletico Madridia vastaan käydyt kamppailut jäivät väliin. Montolivon itsensä ja Milanin harmiksi pelaaja loukkaantui vakavasti Italian maajoukkuepaidassa pelatussa harjoituspelissä ihan MM-kisojen alla josta syystä MM-kisat jäivät väliin ja paluu kentille siirtynee pitkälti alkutalven puolelle.
Tässä kohtaa esiin nouseekin suuri kysymysmerkki. Kuka tilalle De Jongin kaveriksi keskikentän keskustaan? Bryan Cristante teki Milan-debyyttinsa jo 16 vuoden ikäisenä ja tuosta lähtien nuorukaisen ympärillä ollaan kohuttu enempi tai vähempi. Pelaaja sai jo hieman jalansijaa Allegrin Milaniin juuri ennen valmentajan potkuja. Esiintyi kyllä edukseen näytönpaikan saatuaan ja sitä kautta lunasti jo hieman odotuksia. Seedorfin Milanissa vastuuta ei kuitenkaan tullut. Tästäkin syyttävä sormi seurajohdon suuntaan kun puoliväkisin pakottivat Seedorfin peluuttamaan saatavilla olevaa ykkösmiehistöä ja taistelemaan paikasta Eurooppa-liigaan nuorten pelaajien sisäänajon kustannuksella. Cristantea pidetään ikäluokkansa lupaavimpiin kuuluvana pelaajana niin saapasmaassa kuin myös saapasmaan ulkopuolellakin. Benfica oli kesän aikana nuorukaisesta kiinnostunut ja jo junnuvuosina jopa Manun suunnalta oltiin scoutit raahattu Italiaan seuraamaan pojan otteita. Mutta onko tällä hetkellä 19 vuotiaasta kuitenkaan vastaamaan huutoon ja toimimaan Montolivon vakituisena paikkaajana alkukauden aikana? Siinäpä kysymystä kerrakseen.
Milanin muut vaihtoehdot keskikentän pohjalle ovat kovaotteinen ja hyvästä potkutekniikastaan tunnettu ghanalainen Sulley Muntari. Tuli tunnetuksi varsinkin Allegrin luottomiehenä. Muntarin heikkoudet löytyvät kuitenkin selvästi pelinrakentelun puolelta. Maanmies Michael Essien saapui Milaniin tammikuussa Chelseasta mutta osoittautui pahaksi pettymykseksi. Pitkän aikaa vammoista kärsineellä kokeneella pelaajalla oli pelirytmi kateissa ja pahasti. Essien kuului puolestaan Jose Mourinhon luottomiehiin lusitaanin aiemman Chelsea-visiitin aikana ja kävipäs hänelle kutsu myöskin Mourinhon Realiin. Eli maailmanluokan pelimiehestä parhaimillaan on kyse. Onko parhaat päivät jo lopullisesti Essienin kohdalla ohitse, sen tuleva kausi näyttää. Andrea Polin kohdalla sen sijaan parhaat pelivuodet ovat edessäpäin. Saapui viime kesänä paikkaamaan ensisijaisesti Arsenaliin palanneen Flaminin jättämää aukkoa. Keskikentän hyrrä on jo ehtinyt väläytellä Italian kentillä siihen malliin osaamistaan, että A-maajoukkuedebyyttikin on saatu alta pois. Todella monikäyttöinen pelaaja molempiin suuntiin pelatessa. Ehdottomasti mielenkiintoisempi vaihtoehto kentälle kuin Muntari tai Essien.
Keisuke Honda liittyi Milaniin tammikuun siirtoikkunassa. Suuren hypen säestämänä. Japanilaisen kohdalla siirrosta puhuttiin jo ennen kauden alkua mutta Milan päätti odottaa vuoden vaihteeseen, että japsin sopimus CSKA:n kanssa umpeutuu jolloinka siirtokorvauksilta vältytään. Honda on pelaaja jonka parhaat avut käyvät toteen kun hän pääsee pelaamaan kärkien takana sillä klassisella kymppipaikalla ja jakamaan palloja eteenpäin/laitoihin. Hondan epäonneksi ko. tontille Milanista löytyi jo valmiiksi viime kaudella muuan Kaka. Tästä johtuen siihen kaikkeen hypeen vastaaminen ei ollutkaan niin simppeli juttu. Pelipaikka laidalla oli miehelle vieras, Italian liiga uusi tuttavuus, eikä sopeutumista helpottanut myöskään vajavainen kielitaito tai jo taustalla painanut pitkähkö kausi Venäjän liigassa. Honda on älykäs pelaaja jonka kanssa yhteenpelaamisesta hyökkääjät pääsevät parhaimillaan nautiskelemaan oikein toden teolla. Japanilainen omaa myöskin hyvän potkutekniikan ja on sitä kautta oiva peloite erikoistilanteita laadittaessa. Olisikin suuri harmi mikäli Inzaghin palapelissä Hondaa ei roolitettaisi oikein keskelle vaan suuntana olisi taas kentän oikea laita jossa japanilainen ei yksinkertaisesti ole niin suuri hyöty joukkueelleen tutun kymppipaikan sijaan.
Honda onkin Cristanten tapaan ihan avainasemassa kun peilaa koko Milanin menestyssaumoja tulevalla kaudella. Sanotaan nyt suoraan, että Montolivon puuttuessa Milan tulee olemaan liigassa ihan kusessa näitä keskivaiheen ja häntäpään porukoita vastaan joita vastaan pelatessa pallonhallinta on pääasiallisesti Milanilla...jos siis keskikentän ja hyökkäyksen muodostelma taiotaan tähän tähän tapaan:
Poli (Essien)--De Jong--Muntari (Essien)
Honda--------Balotelli-------El Shaarawy
(4-3-3)
Tämä näyttäisi sen sijaan jo paljon paremmalta omaan silmään:
Cristante-----De Jong----Muntari/Poli (Essien)
---------------Honda-----------------------
-------Balotelli-----------El Shaarawy-------
(4-3-1-2)
Kuitenkin kun nuiden kahden hyökkäyspään veijarin parhaita vahvuuksia ajattelee niin olisiko oikeasti paras mahdollinen vaihtoehto Pippon työkalupakissa sittenkin tämä?
------Cristante-------De Jong-------
----------------Honda---------------
Menez/Niang/?--Balotelli---El Shaarawy
(4-2-1-3)
Siinäpä tulikin jo kenttäkoostumuksia pyöritellessä sivuttua Milanin hyökkäyksen kahta ehdotonta avainhahmoa. Balotellista nyt ei varmaan tarvitse sanoa muuta kuin, että parhaimillaan Mario pystyy olemaan se Zlatan vol 2:n jota mieheltä toki odotetaankin ja jonka roolin vetämiseen kaverilla löytyy potentiaalia. Pahimmillaan Balotelli on kuitenkin Zlatanin irvikuva joka vetää ihan omaa showtaan kentällä ja kentän ulkopuolella sekoittaen samalla koko joukkueen pasmat ja kuviot. Tuota huonompaa puolta nähtiin aivan liikaa viime kaudella joten nyt tuittupään on aika ryhdistyä. El Shaarawy iski kunnolla läpi toissa kaudella, varsinkin silloinen syyskausi oli kaverilta aivan huikea kun vetovastuu Milanin hyökkäyksestä lepäsi lähes yksinomaan nuorukaisen harteilla. Kevään puolella meno hyytyi jonka jälkeen vetovastuusta vastasi joukkueeseen saapunut Balotelli. Viime kausi meni El Shaarawylta täysin piloille loukkaantumisten takia, myös MM-kisat jäivät vammojen takia haaveeksi. El Shaarawy on parhaimillaan laidaltaan boksin sisään leikatessaan. Juoksuvoimaisena pelaajana ehtii mukaan myös auttamaan puolustusta ja onkin kerännyt kehuja myös tällä saralla. El Shaarawyn yksi mahdollisista kirittäjistä voisi olla Riccardo Saponara. Lupaus on toistaiseksi kerännyt nimeä lähinnä Empolin paidassa Serie B:ssa, pääsi kuitenkin jo viime kaudella sen verta tositoimiin että nähtiin avauksessa esim. kauden ensimmäisessä Milanon derbyssa. Jos Milan pelaa kolmella hyökkääjällä niin, että Honda operoi hyökkäyslinjan takana nähdään hyökkäyksen oikeassa laidassa ensisijaisesti toinen parivaljakosta Menez/Niang. Näin siis mikäli se oikeaan laitaan hakusessa oleva vahvistus karahtaa kiville. Nuori Niang on toistaiseksi osoittanut olevansa suhkot vahva pallotaituri joka pystyy suojaamaan pelivälinettä koonsa puolesta hyvin ja juoksemaan siinä samassa vastustajan puolustukset ihan solmuun. Viimeiset ratkaisut ovat kuitenkin toistaiseksi osoittautuneet pelaajan ongelmaksi, aivan liian usein hyökkäys on kaatunut huonoon syöttöön/ohimenneeseen laukaukseen. El Shaarawyn tapaan Niang on myös kykenevä auttamaan oman joukkueen puolustamistakin. Menezin aikaa PSG:ssa ei ole juurikaan tullut seurattua mutta Roman ajoilta on jäänyt mieleen taitava ja monipuolinen hyökkääjä jota kuitenkin leimaa tietynlainen itsekkyys/haluttomuuskin. Ts. ero hyvän ja huonon päivän välillä on ollut aivan liian suuri. Balotellin vastapainoksi Milanilla on tarjota hyökkäyksen piikkiin Giampaolo Pazzini. Balotellihan ei hyökkääjänä käy mitenkään järkeen pelkkänä puhtaana piikkinä, vertailut Zlataniin käyvät siis ihan järkeen. Pazzini on taas enempi puhdas hyökkäysten päättäjä ja pelaaja joka pystyy sitomaan vastustajan pakkeja itseensä kiinni ja avaamaan sitä kautta tilaa kanssapelureilleen. Pazzinin viime kausi meni pitkälti mönkään kesällä tehdystä leikkausoperaatiosta toipuessa. 16 vuotiaasta kohulupauksesta Hachim Mastourista juttelut jätän tuonnemmaksi. Ihan vielä nuorukaista ei näissä kuvioissa (ainakaan kovin säännöllisesti tulla näkemään) tulla näkemään. Katsotaan taas tarkemmin vuoden päästä kunhan on pelannut sitä ennen täyden kauden edes Milanin Primavera-joukkueessa.
Kun näitä em. seikkoja pyörittelee ympäri niin voi todeta, että kyllä Milanissa on kaiken osuessa kohilleen valtavasti potentiaalia. Tarpeeksi potentiaalia uhata jopa liigan top kolmosta. Työnsarkaa se kuitenkin vaatii ja paljon. Harjoituspelit ovat osoittaneet Inzaghin Milanin olevan kaikkea muuta kuin valmis. Milanin onni sarjan suhteen Romaan, Juveen ja Napoliin verrattuna on tietenkin se, että tälla kaudella joukkuetta ei europeleissä nähdä jolloinka kaikki mahdollinen mikä vain irti lähtee voidaan uhrata sarjasijoituksen puolesta. Inzaghi on nyt taas kerran kaiken keskipisteessä ja lienee sanomattakin selvää ettei tämä projekti voi millään kestää vastaavanlaista lähtöä sarjaan mitä ollaan nyt nähty viimeisen kahden syksyn aikana. Ei sitten millään. Viime kaudella kaikki mahdollinen meni oikeastaan mönkään niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Sekoilua viimeisen päälle.
Veikkaan Milanin sijoittuvan ensi kauden Serie A:ssa sijoille 2-6. Kenttä on siis Milanin suhteen hyvinkin avoin ja punamustan värin pärjääminen todella haastavaa. Viime kauden surkeaa 8. sijaa joukkue ei kuitenkaan enää uusi, sen verta paljon epäonnea siihen kuitenkin mahtui jo puhtaasti loukkaantumistenkin takia. Sen lisäksi viime kauden pahimmat kilpakumppanit sarjasijoituksen puolesta (lähinnä Torino) ovat heikentyneet. Toisaalta taas Lazio on vahvistunut...
Minikommentit