EURO 2016: Tulosveto pe 10.6.2016

EURO 2016: Tulosveto pe 10.6.2016

Betsari Pro blogi

Comments: 1

Kisojen avausottelussa tasoero on suuri. Ranska on kisojen ykkössuosikki ja vastaavasti Romania on ennakoitu aivan heikoimpien maiden joukkoon. Romania luottaa puolustukseensa, joten mitään suurta maali-iloittelua avauspelistä tuskin tulee. Arvokisojen avauskierroksen otteluissa nähdään muutenkin hieman vähemmän maaleja verrattuna esimerkiksi kolmanteen kierrokseen. Joukkueet lähtevät monesti peleihin asenteella, jolla vältellään tappiota. Toisaalta näissä kisoissa jatkoon selviää myös lohkokolmosia, joten saattaa olla, että riskejä otetaan avauskierroksen peleissäkin hieman normaalia enemmän.

Veikkaus tarjoaa näissä kisoissa paljon lisärahaa vaihtuvakertoimisiin tulosvetoihin ja monivetoihin, joten ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Lisäksi kaikilta välittäjiltä löytyy valikoimasta kiinteäkertoimisia tulosvedon kohteita, joista löytyy myös lähes poikkeuksetta pelattavaa.

Alta löytyvät Ranska - Romania -ottelun tulosvedon kerroinrajat. Mikäli tarjolla on isompi kerroin kuin kerroinraja, niin tulosvaihtoehto on pelattavissa. Veikkauksen vaihtuvissa kertoimissa kannattaa kuitenkin huomioida, että aivan viime hetkillä kertoimet monesti vielä muuttuvat. Näin ollen Veikkaukselle vaihtuvakertoimisia kohteita pelatessa aivan rajatapauksia ei välttämättä kannata lapulle laittaa.

Ranska - Romania 71 20 9, o/u 2,5 45-55

1 – 0    6,1
2 – 0    6,4
3 – 0    10,0
2 – 1    11,3
1 – 1    11,3
0 – 0    11,6
3 – 1    17,6
4 – 0    21,2
0 – 1    23,9
4 – 1    37,2
2 – 2    43,9
1 – 2    44,0
5 – 0    56,1
3 – 2    61,6
0 – 2    81,5
5 – 1    98,3
4 – 2    130,4
6 – 0    177,9
1 – 3    224,6
2 – 3    237,7
6 – 1    312,2

Kommentit (1)

tulosveto

Kiitokset näistä. Toivottavasti näitä löytyy kisojen aikana lisääkin sivuilta.