Me kaikki olemme kuulleet urheilun lukuisista kirjoittamattomista säännöistä. Jalkapallossa joukkue palauttaa pallon vastustajalle, jos se laitettiin tarkoituksella ulos pelistä loukkaantumisen vuoksi. Ammattilaisurheilussa voitto riittää, eikä vastustajaa tarvitse nöyryyttää. Näitä asioita ei ole kirjoitettu sääntökirjoihin, mutta silti ne ovat yleisesti hyväksyttyjä normeja, joita kaikkien odotetaan noudattavan. Vedonlyönti ei eroa tässä mielessä paljoakaan urheilusta. Sen parissa on myös muutamia yleisesti hyväksyttyjä käytöstapoja. Seuraavassa on koottu niistä muutamia erityisesti aloittelevien vedonlyöjien avuksi.

Älä hehkuta voittojasi jälkikäteen

Vihjeiden jakaminen ennen otteluiden alkua on hienoa. Kohteista keskustelu ja mielipiteiden vaihto kehittää kaikkia ja auttaa sinuakin löytämään parempia pelikohteita. Mutta sinua ei kuitenkaan kiinnosta tehdä niin? Siinä ei ole mitään väärää, että pitää omat pelikohteensa vain omana tietonaan. Kuitenkin muista, ettet sitten jälkeenkään päin hehkuta kavereillesi tai sosiaalisessa mediassa voittojasi, kun ottelut ovat päättyneet. Ensinnäkin kukaan ei usko sinua, ellet ole tuonut mielipidettäsi julki ennen otteluiden alkua, ja toiseksi ketään ei kiinnosta. Jos haluat kehuja ja tunnustusta, niin tee jotain oikeasti hyödyllistä.

Älä koskaan puhu rahasummista

Harva kyselee kavereiltaan ja sukulaisiltaan, että paljonko heillä on rahaa pankkitilillään. Ei siis ole myöskään mitään tarvetta kysellä vedonlyöjältä – tai kertoa itse – että paljonko vetoihin meni rahaa. Erilaiset panosskaalat (esimerkiksi 1-5 yksikön panostukset) ovat täysin riittäviä kertomaan, miten paljon vedonlyöjä uskoo kohteeseensa. Toiselle vedonlyöjälle 20 euroa voi olla iso panos, kun taas toiselle 1000 euroa on pikkupanos. Pikkurahallakin pelaava voi olla oikeasti parempi vedonlyöjä kuin isoilla panoksilla vetonsa lyövä. Kaikki on suhteellista, eikä vedonlyöntiä tule käyttää taloudellisten ongelmien paikkaamiseen.

Tuo tietosi julki ennen otteluita

Me tiedämme kyllä, kun vetomme häviää. Me emme tarvitse kavereita, sukulaisia tai sosiaalista mediaa muistuttamaan siitä asiasta. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin kuunnella päänaukomista huonosta pelivalinnasta, kun ottelu on jo pelattu. Jaa tietosi ennen tuloksen ratkeamista ja kaikki voivat oppia jotain uutta. Eriävätkin mielipiteet on silloin helppo hyväksyä, mutta kukaan ei ole kiinnostunut kuulemaan viisastelua jälkikäteen. Urheilussa ei ole mikään etukäteen varmaa, joten voit olla varma että tuolla käytöksellä saat vain ihmiset ärsyyntymään itseesi.

Hyväksy tappiosi

Mitä pidempään lyöt vetoa, sitä todennäköisempää on että tulet häviämään vetosi jollain aivan käsittämättömällä tavalla. Tapahtuu se sitten tuomareiden, toimitsijoiden tai pelaajien ”suosiollisella” avustuksella, niin sinä et sille asialle voi mitään. Jos asiasta ylitse pääseminen tuntuu ylivoimaiselta, niin kannattaa miettiä, onko vedonlyönti sinulle oikea harrastus ollenkaan. Sen sijaan ajattele positiivisesti, että sinulla on yksi uusi tarina lisää, jolle nauraa yhdessä kavereiden kanssa kaljatuopin ääressä.

Muista maksaa velkasi

Vedonlyönti kavereiden kesken on suosittua. Lyötiin vetoa sitten illan ottelun voittajasta tai paremmuudesta Liigapörssissä, niin muista aina maksaa velkasi – summista riippumatta. Mikäli olet onnistunut kaivamaan itsellesi sellaisen kuopan, ettei velkojen hoitaminen hoidu sormia napsauttamalla, niin ole ainakin reilu ja sovi maksusuunnitelmasta. Sanomattakin on myös selvää, että jos sinulla ei ole varaa maksaa mahdollista tappiotasi, koko vetoa ei tule lyödä. Ei vaikka olisit miten varmana paremmuudestasi. Etukäteen varmoja asioita kun ei ole olemassakaan.

Pidä seurantaa vedoistasi

Vedonlyönnissä voitot ja tappiot kulkevat usein putkissa, eikä ihmismieltä ole suunniteltu pitämään automaattisesti kirjaa aiemmasta vedonlyöntimenestyksestäsi. Tästä syystä vetoseurannan pitäminen on tärkeää. Ainakin henkilökohtaisella tasolla sen tarkoitus on enemmän kuin kertoa pelkästään oletko voitolla vai et. Parhaassa tapauksessa se auttaa sinua löytämään tappiollisia kokonaisuuksia, joita muokkaamalla kokonaistuloksesi kääntyy entistä paremmaksi. Vedonlyönnissä huonoinkin aloittelija voi saada yksittäisiä hienoja osumia, mutta vasta pitkäaikainen seuranta kertoo oikeasti, ketkä ovat parhaita ja oikeasti tietävät mitä tekevät. Samasta syystä ei kannata uskoa kaikkea, mitä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kirjoitetaan. Ilman seurantaa on äärimmäisen yksinkertaista puhua valikoidusti vain voitoistaan ja jättää tappiot mainitsematta.

Katso myös nämä tarjoukset

Vedonlyönti: 100 % ilmaisveto 100 € saakka, Kasino: 100 % 200 € asti + 100 FS

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Vedonlyönti:

Panosta talletus 5x, saat 100 % ilmaisvedon. Minimikerroin single 1,5, yhdistelmät 1,7. Kierrätysaikaa 14 vrk.

Kasino:

Ensitalletuksen yhteydessä ansaitut ilmaiskierrokset lisätään osissa, 25 kierrosta per päivä neljän päivän ajan, yhteensä 100 kappaletta. Ensimmäiset 25 ilmaiskierrosta lisätään heti bonuksen aktivoinnin jälkeen. Seuraavat 25 ilmaiskierrosta lisätään 24 tunnin kuluessa ja näin jatkuu 3 päivän ajan. Ilmaiskierrokset ovat peliin Gates of Olympus. Ilmaiskierroksilla saaduilla voitoilla on 50x kierrätysehto. Bonuksen kierrätysvaatimus on 50x. Maksimipanos kierrättäessä on 5 €. Kierrätysaikaa on 14 pv.

Vedonlyönti: 100 % bonus 200 € asti, Kasino: 350 ilmaiskierrosta

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille
Vedonlyönti:
Kierrätysvaatimus: 6x, EI MAKSIMIPANOSTA!, Min. kerroin: 1.60, Bonus voimassa: 30 vrk

Kasino: 1. talletus: 200 FS Legacy of Deadiin, 2. talletus: 150 FS Pandora`s Box of Eviliin, Kierrätys: 30x, Max. panos: 5 €, Bonus voimassa: 3vrk

Kasinobonus: 10 € ilman talletusta + 300 € aloitusbonus + Bonus Wheel -pyöräytys

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

300 € aloitusbonus: Bonus myönnetään 10 € erissä, EI KIERRÄTYSTÄ, EI VOITTOKATTOA, EI PANOSRAJOJA, KAIKKI PELIT SALLITTUJA.

10 € ilman talletusta: Koodi: 25NEW, Kierrätys 40x, Kierrätysaikaa 30 päivää, EI VOITTOKATTOA, Voimassa toistaiseksi.

300 ilmaiskierrosta!

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille
Kasino:
300 ilmaiskierrosta kahdella talletuksella, 1. 100 FS, 2. 200 FS, Kierrätys 20x tai 30x bonus, Kierrätysaika: 3vrk, Max. panos: 5 €.

Vedonlyönti: 200% 60€ asti, Kasino: Vaihtuvia tarjouksia

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Valitse kolmen tarjouksen väliltä: Talleta 10 €, saat heti 10 € bonuksen vain 1x kierrätyksellä. Talleta 20 €, saat heti 30 € bonuksen 5x kierrätyksellä. Talleta 30 €, saat heti 60 € bonuksen 10x kierrätyksellä. Minimikerroin on 1,7 singleissä ja 1,5 yhdistelmävedoissa per kohde. Kierrätysaikaa on 30 päivää.

Vedonlyönti: 100% 100€ (Jopa 5x 20€ ilmaisvetoa), Kasino: 100 % 300 € asti

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Vedonlyönti:

Lyö vetoa väh. 1.50 kertoimella, saat vedon suuruisen ilmaisvedon aina 25 euroon asti! Voit toistaa saman yhteensä KUUSI KERTAA eli hankkia max. 150 € edestä ilmaisvetoja! Ilmaisvedon voi käyttää mihin tahansa urheilukohteeseen. Vedonlyöntibonukset vanhenevat 7 päivän kuluttua, jos niitä ei käytetä.

 

Kasino:

Koodi: XLBET Kierrätysvaatimus on 40x (talletus + bonus). Kierrätysaikaa on 7 pv. Maksimipanos kierrättäessä on 5 €. Enimmäisvoitto kampanjasta on 2 000 €. Tarjous on voimassa pelaajille, jotka eivät ole lunastaneet tätä tai aiempia tervetuliaisbonuksia BP Group Ltd:ltä.

Kasinobonus: 100 % non-sticky bonus 200 € asti + 100 FS

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Bonuksen kierrätys 35x, Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 60 pv.

Vedonlyönti: Jopa 100 € ilmaisvetoina, Kasino: 100 % 300 € asti

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille
Vedonlyönti:
Lyö vetoa väh. 1.50 kertoimella, saat vetosi arvoisen ilmaisvedon max. 20€. Voit toistaa tämän viidesti ja SAAT 100 € edestä ilmaisvetoja! Kierrätysaikaa: 7 vrk

Kasino: Koodi: NITRO, Kierrätys: 40x (D+B), Kierrätysaikaa: 7 vrk, Max. panos: 5 €, Voittokatto: 2 000 €

Bonukset ovat vain uusille asiakkaille.