NBA Pelaajaspessut 20.1.2016

NBA Pelaajaspessut 20.1.2016

S.Sukkela blogi

Comments: 4

Olen etsinyt ne bookkerit, joihin voi suositella pelaajaspessujen vetämistä, niin että ulosmaksujen kanssa ei pitäisi olla ongelmia. Näissä vedoissa maksimipanokset ovat pieniä ja jokainen firma saattaa asettaa tuhdit panosrajoitukset Kannattaa ainakin sen aikaa poimia minkä kerkiää.

Harmillista, että esimerkiksi Pinnacle on tarjoillut pistemiesvetoja vasta pudotuspeleihin, tosin en muista oliko viime kaudella lainkaan(?) Veikkauksella oli, joku kausi sitten yksi tai pari pistemiesvetoa pudotuspelien loppuvaiheessa, mutta muuten ei ole näkynyt, eli näillä on mentävä. Toivottavasti edes pientä lisäjännitystä otteluita seuraaville näillä saadaan aikaan. 

Lopulta aika moni firma kuitenkin pelaajaspessujs tarjoaa, kun kävin läpi: Bet365, Unibet, 888sport, Expekt, Betsson, Nordicbet, Betsafe, Betway. Alussa saattaa jäädä, joku kerroin huomaamatta, ennen kun näiden listaamisesta tulee rutiinia, mutta kaikilla samat säännät vedoissa. Tällä hetkellä ottaa melkoisesti aikaa, kun osalla nämä on listattu otteluttain pelimuodon mukaan (pisteet, levypallot, syötöt), yhdellä aakkosjärjestyksessä pelaajat ja jollain pitää klikkailla ottelu erikseen ja Expektillä nämä vielä eri valikossakin koripallojen alla, niin melko sekaista listata tälläinen läjä vetoja ennen kunnes hommaan tottuu.

 

Washington Wizards – Miami Heat

Marcin Gortat, yli 12.5 pistettä (Betsson, Nordicbet, Betsafe, Betway)

 

Toronto Raptors – Boston Celtics

I.Thomas, alle 21.5 pistettä 1.9 56% (Bet365)

 

Jae Crowder, yli 15 pistettä 1.85 59% (Betsson, Nordicbet, Betsafe)

 

Brooklyn Nets – Cleveland Cavaliers

Brook Lopez, alle 20.5 pistettä 1.85 60% (Betway)

 

Kevin Love, alle 11 levypalloa 1.85 60% (Unibet, 888sport)

 

Houston Rockets – Detroit Pistons

Reggie Jackson, yli 18.5 pistettä 1.83 58% (Bet365, Betway)

 

Chicago Bulls – Golden State Warriors

Stephen Curry, alle 28.5 pistettä 1.95 55% (Unibet, 888sport)

 

Draymond Green, yli 9.5 levypalloa 2.0 54% (Bet365)

 

Oklahoma City Thunder – Charlotte Bobcats

Kemba Walker, yli 18.5 pistettä 1.85 63% (Betway)

 

Portland Blazers – Atlanta Hawks

Paul Millsap, yli 18.5 pistettä 1.85 57% (Unibet, 888sport, Expekt, Betsson, Nordicbet, Betsafe)

Paul Millsap, yli 8 levypalloa 1.85 62% (Unibet, 888sport)

 


 

Jos limitit aiheuttaa ongelmia, niin 888sport tarjoaa Unibetin kanssa samat kertoimet. Kyseessä on iso pörssilistattu yhtiö, josta voi ainakin hetkeksi saada apua. Tilin voi halutessaan avata TÄSTÄ.

                

Kommentit (4)

Hienoa työtä, mielestäni

Hienoa työtä, mielestäni vähättelet näiden pistemies vetojen tarpeellisuutta/hyvyyttä foorumilla. Kuten olet sanonut hyvin tehtynä näissä odotusarvo voi olla todella hyvä. On totta ettei näihin välttämättä kaikki saa panoksia sisään mutta suurin osa vedonlyöjistä ja tämänkin foorumin lukiosta on kuitenkin tappiollisia joille näistä varmasti on todella paljon hyötyä!

Kiitos. Mukava kuulla!

Kiitos. Mukava kuulla! En minä näitä oikeastaan vähättele kuin kahden asian vuoksi.

1) Minulta tietenkin haluattaisiin voittovia ison panoksen vihjeitä, sillä olen harvoja joka siihen pystyy. Haluan vain painottaa ja tuoda mahdollisimman selkeästi esille, että nämä eivät ole niitä, että kukaan ei availe pelitilejä ja pety. Asenne tälläisiä vetoja kohtaan on usein melkoisen huono, kun löytyy varsinkin tältä sivustolta paljon isolla pelaavia (tai ainakin sellaisen kuvan saanut), joilla on jo kovat limitit näihin kaikkiin buukkereihin.

2) Nämä ovat minulle melkoisen helppoja, joten sitä kautta saattaa vähättely nousta pintaan, kun nämä eivät ole minulle, niitä ns. näytön paikkoja biitata yhdet maailman jättimarkkinoista.

Kuitenkin kuten sanoin teen näitä mielelläni NBA-faneille kerkiämisen mukaan, jotka ovat hieman myöhempääkin pystyssä ja tiedän että monien panoskoolle nämä ovat täysin riittäviä useimmiten. Aikaahan nämäkin toki viä, niin siksi aikataulukin on niin myöhäinen mutta haluan palkita minun innokkaita seuraajia näillä, joille se itse laji usein se ykkösasia ja ovat mainioita lisäjännityksen tuojia, sillä jos positiiivista palautetta saan tulee se useimmiten juuri tältä ryhmältä.

Pistemiesvedot, jos vetoa saa sisään on yksi parhaita jännityskohteita mitä voi kuvitella ja tietenkin voitolliset vielä parempia, koska näistä tiedän 100% varmuudella, että pitemmässä otannssa ovat hyvin voitollisia, johonkin siihen 110-115% väliin.

Kiitos palautteestasi, ilahdutti kovin mieltäni!

Ystävällisin terveisin,

Marko Virtanen 

Kiitoksia hyvistä vihjeistä!

Kiitoksia hyvistä vihjeistä! Kovalla prosentilla tuntuu napsuvan kohdilleen. Vielä kun vähän aikaisemmin saisit ne ilmoille...;)
Sulla oli joku maksullinenkin palvelu? Missä tästä tarkemmin?