Suomi myötätuulessa - voita Panthersin pelipaita Sashan nimmarilla

Suomi myötätuulessa - voita Panthersin pelipaita Sashan nimmarilla

Updated on Su, 22/05/2016 - 10:14

Comments: 0

Lue alta tilannekatsaus Suomen mainiosti sujunneesta turnauksesta (juttu kirjoitettu perjantaina 20.5.). Jutun lopusta löydät ohjeet Sasha Barkovin nimmaripaidan arvontaan.

Ennen kisojen alkua Suomi nostettiin mukaan ennakkosuosikkien Kanadan ja Venäjän mukaan. Nyt kun kisat ovat edenneen välieriin asti, niin voidaan sanoa, että hehkutus Suomesta ei ole ollut turhaa. Kahdeksan ottelua ja kahdeksan voittoa eivät jätä sijaa selittelyille. Suomen turnaus on tällä hetkellä vahvassa myötätuulessa. Leijonat onkin Kanadan ja Venäjän kovin haastaja.

Alkusarjan peleistä poimittakoon ottelu Unkaria vastaan, jota moitittiin monessa piirissä kehnoksi, mutta pitää muistaa, että ei tuollaisista peleistä muisteta kuin kolme pistettä. Leijonien pelistä puuttui siinä ottelussa viimeinen terävyys, jota nähtiin esimerkiksi Valko-Venäjää ja Saksaa vastaan. Tuon pelin jälkeen Ranska, Slovakia ja Kanada kaatuivat vahvaan puolustuspelaamiseen ja hyvään viimeistelyyn tukeutuen. Puolivälieräottelu Tanskaa vastaan ei ollut läpihuutojuttu, mutta siinäkin pelissä Suomen rutiini oli omaa luokkaansa.

Suomen vahva hyökkäys ei juuri esittelyitä kaipaa. Onnistumisia on tullut juuri niiltä pelaajilta, joilta sitä on odotettu. Mikko Koivu, Leo Komarov, Mikael Granlund ja Jussi Jokinen kantavat joukkuetta kokemuksellaan. Patrik Laine on osoittanut pystyvänsä pelaamaan jo tällä tasolla ja Aleksander Barkov on nuoresta iästään huolimatta jo maailmanluokan pelaaja.


Tasainen puolustus on myös Leijonien vahvuus. Kari Jalonen joukkoineen pystyy huoletta peluuttamaan puolustajia tasaisesti ja laajasti. Näin yhdenkään puolustajan kuormitus ei nouse liian suureksi. Pelien koventuessa on siis varaa tarvittaessa tiivistää peluuttamista. Hieman huolta on aiheuttanut Anssi Salmelan loukkaantuminen ja Lasse Kukkosen poissaolo puolivälieräottelusta. Leijonat eivät tule kuitenkaan puolustukseen kaatumaan.

Maalivahtien osalta Jalonen on antanut luottamuslauseensa Mikko Koskiselle. Hänen pelissään ei juuri moitittavaa ole ollut. Myös Juuse Saros on pelannut virheettömästi.

Leijonien erikoistilannepelaaminen on ollut vakuuttavaa. Ylivoimalla onnistumisprosentti on ollut kisojen kolmanneksi paras 28,6% ja alivoimapelaaminen on turnauksen toiseksi parasta prosentein 87,0%. Jos katsotaan vastaavia tilastoja Leijonien välierävastustaja Venäjästä, niin Suomella on selvä etu. Venäjän ylivoima on 7. parasta tehoin 22,2% ja alivoima vasta 11. parasta lukemin 79,2%. Erikoistilanteissa Suomella onkin hyvä iskun paikka.

Osallistu ja voita Sasha Barkovin pelipaita

Ylikerroin.com järjestää yhdessä Vikibetin kanssa ennenkuulumattoman kisan, jossa kaikkien rekisteröityneiden kesken arvotaan kuvissa oleva autenttinen Aleksander ”Sasha” Barkov Florida Panthers -pelipaita nimikirjoituksella varustettuna!

Arvontaan osallistuminen on helppoa!

1) Avaa pelitili Vikibetille tästä linkistä.

2) Olet mukana kuvan paidan arvonnassa.

3) Kisan osallistumisaika on perjantai 20.5. – sunnuntai 22.5.2016.

Tämän lisäksi Vikibet haluaa tarjota sadalle ensimmäiselle tämän viikonlopun aikana rekisteröityneelle asiakkaalle 5€ ilmaista pelirahaa! Tämä ilmaisraha lisätään automaattisesti pelitilillesi tulevan maanantain aikana.

Älä myöskään unohda Ylikertoimen omaa ensitalletusbonusta Vikibetille! Tämän sivuston kautta saat 100% ensitalletusbonuksen 150 euroon asti (normaali 100% 100e asti)!

Pelipaidan arvontaan osallistuvat kaikki Ylikerroin.comin kautta tilin Vikibetille avanneet asiakkaat. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Kommentit (0)