Jääkiekon MM-kisat 2018 - näin parannat pelimenestystäsi

Jääkiekon MM-kisat 2018 - näin parannat pelimenestystäsi

Updated on Su, 20/05/2018 - 23:50

Comments: 0

Jääkiekon MM-kisat 2018 - vinkkejä veikkauksiin

Jääkiekon MM-kisat ja muutkin vastaavat arvokisat eroavat pelimuodoltaan selvästi totutuista kansallisista sarjoista. Esimerkiksi NHL:ssä voi hyvin seurailla vaikkapa kymmenen kierroksen ajan joukkueiden otteita, ennen kuin alkaa sijoittaa veikkauksiin isompia summia. MM-kisojen kohdalla tuollaiseen ei ole varaa. Kisoihin on valmistauduttava hyvin ja otteluista on imettävä kaikki informaatio esille.

Yleisen jutun lisäksi tässä oppaassa on muun muassa karkea jakaumataulukko eri tasoisten maiden kohtaamisiin. (Päivitys: Tämä juttu on alunperin julkaistu vuoden 2017 kisoihin, mutta jutun teoriat pätevät joka vuodelle.)

MM-kisoihin valmistautuminen - tilastot kuntoon

Ennen kisojen alkua on hyvä päivittää vanhojen kisojen tilastot ajan tasalle. Näiden pohjalta on hyvä muodostaa perusarvioita eritasoisten joukkueiden kohtaamisiin (katso taulukko alempaa). Toisin sanoen: kuinka usein esimerkiksi Suomen tasoinen joukkue voittaa Sveitsin tasoisen ja niin edelleen. Jokaisesta maajoukkueesta on syytä pitää myös erillistä tilastointia esimerkiksi otteluiden maaliodotusarvojen pohdintaa varten.

Joukkueanalyysit

Kun vanhat tilastot on saatu ajan tasalle on syytä tutkia kaikki joukkueet pelaajakohtaisesti läpi ja pohtia onko joukkue heikentynyt vai vahvistunut aiempiin turnauksiin verrattuna. Kannattaa huomioida myös valmentajamuutokset. Esimerkiksi Suomen Lauri Marjamäki ei pääse debyyttivalmentajana niin mukavasta lähtökohdasta kisoihin (Vuoden 2017-kisoihin), kuin esimerkiksi joku toinen valmentaja, joka on ollut jo vaikkapa kolme vuotta joukkueen peräsimessä.

Harjoitusmaaottelut

Ennen kisoja pelattavista harjoitusmaaotteluista saa myös hyvin vinkkiä joukkueiden tasosta. Erityisen hyödyllisiä ne ovat silloin, jos niitä otteluita on mahdollisuus itse seurata. Tällöin pystyy tekemään havaintoja myös pelkkien tulosten takaa. Totta kai on huomioitava, että harjoituspeleissä kaikki parhaat pelaajat eivät välttämättä pelaa kerralla.

Yhteenvedosta arvioksi

Nämä kaikki etukäteishavainnot liitetään lopuksi yhteen ja muodostetaan joukkueista rankkaus ennalta määritetyn tavan mukaisesti. Joukkueet voi jakaa esimerkiksi viiteen eri ryhmään ja sijoittaa ne ryhmissäkin järjestykseen. Katso alempaa meidän alustava listauksemme.

Tässä suuntaa-antava taulukko, josta näkee eri tasoisten joukkueiden välisten otteluiden todennäköisyysarvioita.

A vs    A    40    20    40
A vs    B    60    18    22
A vs    C    80    11    9
A vs    D    90    7    3
A vs    E    95    3    2
B vs    B    40    20    40
B vs    C    60    18    22
B vs    D    80    11    9
B vs    E    90    7    3
C vs    C    40    20    40
C vs    D    60    18    22
C vs    E    80    11    9
D vs    D    40    20    40
D vs    E    60    18    22
E vs    E    40    20    40

Kannattaa huomioida, että taulukko antaa vain suuntaa ja riippuu siitä miten joukkueet ovat tilastoihin määritelty. Jokaisen kannattaakin tehdä omat pohjatyöt parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Lisäksi otteluiden maaliodotusarvot joko nostavat tai laskevat esimerkiksi tasapelin todennäköisyyttä. Esimerkiksi vähämaalisten joukkueiden välisissä otteluissa tasurin arvio nousee suhteessa yllä näkyvään taulukkoon.

Suomi - Valko-Venäjä 5.5.2017 esimerkkiarvio (vuoden 2017 tiedoilla)

Jos oletetaan, että Suomi on B-tasolla ja Valko-Venäjä D-tasolla, niin yllä näkyvästä jakaumataulukosta voidaan poimia karkeasti ottelun todennäköisyysarvioksi 80 11 9. Suomi on kuitenkin aivan B- ja C-tason välimaastossa, joten arviota on syytä viilata hieman V-Venäjän suuntaan. Lähtökohtainen arvio otteluun voisi siis olla esimerkiksi 72 16 12, joka on kerroinrajoina ilmaistuna 1,39 - 6,25 - 8,33.

Esimerkiksi Coolbet tarjosi otteluun kertoimia 1,28 - 6,75 - 8,90. Tämän karkean arvion perusteella parhaat pelivalinnat olisivat olleet tasapeli ja Valko-Venäjän voitto. Tässä esimerkissä Valko-Venäjä arvioitiin tasan D-tasoiseksi joukkueeksi. Mikäli olisi nähnyt joukkueen normaalia huonompana, niin arvio olisi voinut hyvin muuttua vaikkapa luokkaan 75 15 10. Näin ollen Valko-Venäjä ei olisi enää ollut ylikerroin. 

Esimerkki kertoo siitä, että todennäköisyysarvioiden teko on tarkkaa puuhaa ja pienetkin säädöt voivat nostaa kohteen pelikelpoiseksi. Yhtä täydellistä ja oikeaa arviota ei ole olemassa. On vain hyviä ja vähemmän hyviä arvauksia. Mitä paremmin tekee valmistavat työt kisoja varten, niin sitä parempia arvioita pystyy tekemään.

Kisojen aikana tehtävät havainnot

Kisojen aikana kannattaa katsoa itse mahdollisuuksien mukaan kaikki ottelut. Otteluista kannattaa tehdä yleisiä havaintoja joukkueiden pelaamisesta, mutta myös kirjata ylös ottelun maalipaikkatilastot. Yksinkertaisimmillaan kannattaa jakaa maalipaikat vaikkapa kolmeen ryhmään:

- Todella hyvä paikka, jossa maalin todennäköisyys keskimäärin 30% (esim. ihan maalin edestä laukaus tai läpiajo, suoraan syötöstä tyhjiin voi olla enemmänkin).

- Hyvä maalipaikka, jossa maalin todennäköisyys 10-20% Tähän ryhmään muut maalipaikat, jotka lähtevät laukaisusektorista, mutta eivät ole aivan maalialueen ytimessä.

- Loput maalipaikat, joissa maalin todennäköisyys on yleensä 5-10%. Nämä laukaukset lähtevät b-pisteen tasolta tai aavistuksen kauempaa.

Muita laukauksia (esim. siniviivalaukaukset) ei välttämättä tarvitse tilastoida, mutta ne voi toki myös laskea mukaan.

Ottelun päätyttyä lasketaan todennäköisyydet yhteen ja saadaan karkea arvio joukkueiden paremmuudesta ottelussa. Jos Suomi saa vaikkapa kolme paikkaa parhaasta sektorista, viisi paikkaa seuraavasta ja kolmannesta ryhmästä 10, niin lopullinen lukema on 3x0,3 + 5x0,15 + 10x0,075 = 2,4. Tähän voi myös lisätä kauempaa tulleet vedot pienellä painotuksella.

Lopullinen arvo voi olla esimerkiksi 2,6, joka karkeasti tarkoittaa sitä, että tuollaisista paikoista yleensä syntyy noin 2-3 maalia. Jos Suomen vastustajan lukemat olivat lopulta vaikkapa about samat 2,6, mutta ottelu päättyi Suomen 5-2-voittoon, niin melko todennäköisesti voidaan päätellä Suomen olleen aavistuksen onnekas. Tulevissa otteluissa voikin siis tulla tarjolle hyviä kertoimia Suomen vastustajille, mikäli Suomen voittoon reagoidaan liikaa.

Kannattaa kuitenkin MM-kisoissa huomioida se, että kovat maat pystyvät viimeistelemään selvästi kovemmalla prosentilla kuin heikot maat puhtaasti ison taitoeron takia. Maalivahdeissa voi myös olla isoja eroja.

Mikäli et pysty katsomaan jokaista ottelua, niin laukaisutilasto antaa suuntaa ottelun painopisteestä. Lisäksi raportit otteluista on hyvä lukea, mutta monesti tiedotusvälineiden raporteissa ei välttämättä keskitytä vedonlyönnin kannalta oleellisiin asioihin.

Nopea lisäys pelikassaasi? Sivuston parhaat vedonlyöntibonukset.

Kommentit (0)