Vieraskynä: Hesen hautajaiset

Vieraskynä: Hesen hautajaiset

Comments: 4

Hesen hautajaiset - ajatuksia futiksen väärinymmärtämisestä ja oman kuopan kaivamisesta. Onko usko, toivo ja rakkaus taitofutikseen tiensä päässä? Pohdinnassa joukkueiden pelitavat suhteessa voittavaan vedonlyöntiin.

Olin muutama vuosi sitten siunaustilaisuudessa, jonka naispuolinen tähti oli testamentissaan pyytänyt itsensä haudattavaksi rakastamassaan vaatekaapissa. Minulle sopisi mieluummin jääkaappi, sillä niin alhaalla vanhan betsarin energiataso ja tarkkuus ovat viimeisen vuoden olleet. Pari kertaa todella huonon kierroksen jälkeen olen toki viihtynyt liikaakin jääkaapin lähellä ja kulkenut suruissani promilleiden avulla pari päivää.  

Olen kaivannut itselleni kuoppaa syksystä 2014 lähtien, ja vasta viime aikoina on idea pelaamiseen palannut ja tunnen taas iloa prosenttien pyörittämisestä. Innon on tuonut takaisin irrottautuminen jokapäiväisestä todennäköisyyksien laskemisesta, eli muutaman kuukauden lähes totaalinen tauko ja ajatusten irrottaminen vedonlyönnistä. Syksyllä puolitoista vuotta sitten oli takki ensimmäisen kerran täyspäiväisen betsarin urani aikana tyhjä, koko kevään ja alkukesän kestäneen MM-kisatyön jäljiltä.

Muistan, että kirjoitin Ylikerroin-foorumin ystävälleni ennen Valioliigan alkua, miten olin valmis lataamoon. Kuitenkin sain jostain kerättyä energiaa, keräsin voimia ja tein kymmenen päivän aikana ennen liigan alkamista mielestäni kelpo rankin, ja prosenttien laskeminen selvästä stressitilasta huolimatta jatkui. Kun vertaa reilun viikon Valioliigaan keskittymistä aiemmin kesä-heinäkuussa käytyihin samba-kisoihin, joihin tein työtä huhtikuun lopulta alkaen arkipäivisin, kontrasti oli valtava. Kuitenkin pitkä kokemukseni eurooppalaisesta futiksesta sai minut itsevarmaksi. Olinhan melkein 10 vuotta enemmän tai vähemmän biitannut markkinat yhtä kautta lukuun ottamatta.

Varovaisesti betsatun alkusyksyn 2014 jälkeen aloin kehittää monta vuotta otteluiden arviointiin käyttämääni omaa WanhaMooses-menetelmääni, jossa iso paino on ollut ja on joukkueiden koti- ja vieraspelaamisen erilaisuuksien huomioimisessa. Kaipasin kuitenkin vaihtelua ja lähdin muuttamaan analyysimenetelmääni parempaan suuntaan – kuten silloin ajattelin.

Tässä vaiheessa luin ensin baseballin Moneyball-ajattelusta ja myöhemmin muun muassa alun perin jalkapallon analysointiin keskittyneestä Prozone-yrityksestä. Yhtiö pyrkii tuottamaan asiakkailleen infoa, joka tuo etua kilpailijoihin nähden niin kentällä kuin harjoittelussakin. Yhtiö lienee jalkapallotilastojen analysoinnissa edelläkävijä ja tuottaa nykyään dataa monella urheilun saralla. Jotain Prozonen asiantuntemuksesta kertoo, että vanha jäärä Arsene Wenger käyttää yhtiön dataa omassa työssään.

Lisäksi tutustuin mielenkiintoisiin jääkiekon tilastoanalyysimalleihin, kuten Corsiin, joka mittaa lätkässä laukauksia hiukan samalla tavalla kuin plus-miinus-tilasto mittaa maaleja. Fenwick-menetelmä – jonka kehittäjät väittävät luoneensa kaikkein kehittyneimmän tavan arvioida lätkää - mittaa puolestaan muun muassa kiekon kontrollointia. Nämä molemmat perustuvat yksinkertaistaen ajatukseen, että mitä enemmän laukauksia vastustajan maalia kohti vs. laukauksia joukkueen omaa maalia kohti, sitä enemmän pidät kiekkoa ja näin ollen voitat otteluita. Simppeliä.

Näihin liittyen maailmankuulun massachusettsilaisen MIT-instituutin eli USA:n johtavan teknillisen korkeakoulun seminaarissa jo maaliskuussa 2013 Eric Tulsky oli todistanut hyvin suppealla otannalla - joka käsitti Flyersin ja Wildin koko kauden ja Sabresilta ja Capitalsilta puoli kautta sekä noin kymmenen peliä kaikilta muilta NHL-joukkueilta - että kiekon kontrolloidusti yli siniviivan tuomalla joukkue tekee kaksinkertaisen(!) määrän maaleja verrattuna pitkä päätyyn ja äijät perään tavalla pelaamalla. Uskoin ja uskon edelleen, että pallopeleissä – futis, koripallo, jääkiekko etc. – nämä eri analyyseihin ja matemaatikkojen todisteluihin perustuvat lainalaisuudet toimivat tiettyyn pisteeseen asti yli lajirajojen.

Yhdistin em. menetelmien johtopäätökset omaan näkemykseeni aktiivisen jalkapallon ylivertaisuudesta. Siis mitä paremmin joukkue hallitsee palloa, sitä paremmin sillä on mahdollisuus määrittää pelin kulkua ja pitää pelaajien välimatkat sopivan pieninä. Kaikki tämä vahvisti omaa vankkaa käsitystäni siitä, että menestyvän joukkueen pelin tulisi olla proaktiivista, eli huippujoukkueen pitäisi arrogantisti määrittää ottelun tahti, tempo ja pelin kulku. Pienten joukkueiden kohtalona on olla reaktiivisia, eli suomeksi passiivisia; kytätä vastaiskuja ja antaa taidoltaan paremman vastustajan määrätä ottelun käsikirjoitus.

Kaikille näille ajatuksille ja menetelmille oli ominaista, että ne korreloivat luojiensa mukaan hyvin joukkueen menestystä ja perustuivat ajatukseen, että enemmän pelivälinettä kontrolloiva joukkue yleensä voittaa. Olin saatanan fiksu ja sovelsin näitä menetelmiä Valioliigaan ja omiin analyysimenetelmiini loppuvuodesta 2014 alkaen.

Omassa futisanalyysissani hyödynsin em. ajatuksia niin, etten analysoinut suinkaan yhtä pelaajaa vaan koko joukkuetta. Kuten myöhemmin huomasin, en lopulta enää nähnyt metsää puilta ja menin metsään. Olin niin pyörittelemieni numeroiden vallassa, että hyvin todennäköisesti kiinnitin liikaa huomiota esimerkiksi pallonhallinta-, kulmapotku ja syöttöprosentteihin.

Eräs viimeisten vuosien trendi jalkapalloanalyysien tekemisessä on ollut – ei pelkästään minulla - että jokaisen vedonlyöjän ja analyytikon saatavilla on täysin ilmaiseksi lukematon määrä dataa. Itse käytän muun muassa ilmaisia FootStats, Football STATS ja WhoScored.comin tilastoja ja Guardian-lehden keräämää dataa. Ongelma ei ole enää nippelitiedon saaminen, vaan oikean tiedon suodattaminen.

Uskon menneeni syksystä 2014 aina viime vuoden loppuun datan hyödyntämisessä sivupoluille ja jopa harhaan, enkä lopulta löytänyt käsittelemieni numeroiden valtavasta määrästä enää oleellista tietoa. Monesti minun olisi pitänyt katsoa yksinkertaisesti sarjataulukkoa ja myöntää virheeni. Opin kuitenkin vuoden 2015 aikana enemmän kuin monena vuonna sitä ennen, vaikka lopputuloksena olikin kaikkein huonoin vuoteni tuloksellisesti.

Reilun kauden jälkeen nostinkin siis kädet pystyyn. Ainakin hetkeksi. Yksi kausi on todella lyhyt aika tällä alalla. En ala kaivaa lapiota, enkä lopeta otteluiden analysointia, vaan prosenttien laskeminen jatkuu. Mutta olen ymmälläni. Ovatko ajatukset pallonhallintaan perustuvasta ylivertaisen menestyvästä futiksesta täyttä shittiä?

ROMANTIIKAN LOPPU

Olen romantikko. Myös jalkapalloromantikko. Rakkaus futikseen syntyi lumilapionkokoisena samoihin aikoihin kuin raskaaseen musiikkiin. Ihailin Johan Cruyffia sekä Ajaxin ja Hollannin maajoukkueen total footballia yli kaiken. Led Zeppelinin jälkeen. Suosikkijoukkueeni on aina ollut Manchester United. Ainoa syy siihen, miksi rakkain seurani on aina ollut United, on tarina, jonka lapsena kuulin seurasta, jonka valmentaja Matt Busby nosti kirjaimellisesti tuhkasta Euroopan taitavimmaksi joukkueeksi. Ryhmäksi, jonka taito ja hyökkäysvoima oli niin kova, että joukkue saattoi antaa vastustajalle parikin maalia eteen, koska United teki aina kassin tai kaksi enemmän matkallaan suvereeniin Euroopan Cupin voittoon 1968.

Tämä rakkaus futikseen oli myös suurin syy siihen, miksi aikanaan 80-luvun lopulla aloin ystäväni kanssa lyödä vetoa Lontooseen pankkisiirtolappujen avulla. Saman kaverin kanssa kirjoitin vähän myöhemmin paikalliseen ilmaisjakelulehteen pitkävetovihjeitä. Nykyisin nuo vihjeet tuskin kestäisivät päivänvaloa. Uskoin tuolloin ymmärtäväni taitojalkapallon olemuksen, ja pyrin kasvattamaan pientä opintorahapussiani omalla futistietämykselläni.

Enää en tiedä, onko minulla tai kenelläkään muullakaan – ainakaan vedonlyöjällä - varaa moiseen aktiivisen ja kauniin jalkapallon romantisoimiseen? Onko usko, toivo ja rakkaus taitofutikseen tiensä päässä? Runsas vuosi on tietysti liian lyhyt aika, mutta en olisi koskaan uskonut Leicesterin taistelevan tänään Valioliigan mestaruudesta, kun kautta on jäljellä enää 12 ottelua. Ketut johtavat liigaa 43 prosentin pallonhallinnalla ja täysin ansaitusti. Chelsea voitti viime kaudella mestaruuden reaktiivisella pelillä, jonka teho perustui pitkälti vastaiskuihin ja vastustajan vahvuuksien ja heikkouksien analysoimiseen – usein oman pelin kustannuksella. Samalla tavalla Jose Mourinho johdatti kaikki joukkueensa - Porton, Internazionalen, Real Madridin ja Chelsean - mestaruuksiin 13 vuoden aikana peluuttamalla joukkueitaan reaktiivisesti, kytäten rakoja vastustajan puolustuksessa ja keskittyen käärmemäisiin vastaiskuihin juuri silloin, kun vastustaja menetti pallon.

Pallokontrollin ihannointi on ajatuksena lumoava, mutta lienee tullut nykynäkymillä tiensä päähän. Ainoa seikka joka yhdistää viime kauden miljardi Chelseaa ja tämän kauden 20 miljoonan punnan pikku Leicesteriä on passiivinen pelitapa, ja se, että molemmat taistelevat Valioliigan voitosta. On pakko myöntää, että se ei voi olla sattumaa.

Olen paitsi romantikko myös itsepäinen: en pidä Jose Mourinhon filosofiasta pelata jalkapalloa. Mutta täytyy muistaa, että Mourinho ei ole ajatuksineen yksin. Espanja oli tiki-taka futiksellaan vuosikymmenen vaihteen molemmin puolin pallokontrollin menestyvä malliesimerkki, mutta La Ligassa Diego Simeone alkoi vastarannankiiskenä muutama vuosi sitten ajamaan Atléticolle omaa pelitapaansa, jossa puolustetaan stahanovilaiseen tyyliin kollektiivina, ja vasta sen jälkeen lähdetään nopeisiin vastaiskuihin. Ja puolustavasta pelitavasta huolimatta Atléticon pelejä on ilo seurata.

Silti en haluaisi suosikkijoukkueeni pelaavan passiivisesti. Ensi kaudella kannatan kuitenkin edelleen ManUa, vaikka penkin edessä seisoo muuan Jose Mourinho, ja Unitedin pallokontrolliin perustuva, aikoinaan kauniskin futis on enää muisto. Minun on pakko hyväksyä ajatus, että Sir Alexin, Matt Busbyn tai edes Arsene Wengerin kaltaisilla reliikeillä ja taitofutiksella ei enää välttämättä voiteta titteleitä; ellei joukkueessa ole Leo Messin ja Luis Suárezin kaltaisia suvereeneja yksilöitä. Meille vedonlyöjille pallokontrollin ja kauniin futiksen romantisointi on kuin oman kuopan kaivamista. Ikävä kyllä. Silti toivon sydämestäni, että Barcelona voittaa Champions Leaguen. Ja kenties ensi kaudella kaihi silmästäni irtoaa ja osaan nauttia Punaisten Paholaisten tappavista vastaiskuista ilman pallokontrollia. Passiivisesta mutta menestyvästä Mourinhon futiksesta…  

Kirjoittaja on Ylikerroin.comin foorumin jäsen Hese.

Kommentit (4)

Peukku

Hieno kirjoitus. Itselleni tämä ns. "kontrolli"-fudis on suurelta osin kirosana nimeltä pimputtelufudis. Mutta toinen tykkää tyttärestä, toinen äidistä.

Hyvä teksti

Loistava kirjoitus!

Hyvähyvä

Mukavaa luettavaa, lisää tällaista!