Juhannusaaton monivedossa tarkat sävelet

Juhannusaaton monivedossa tarkat sävelet

Comments: 0

Tänään monivedossa peli-ideat hahmottuvat varsin selkeästi. Juhannusaaton iltaan kannattaakin hankkia hieman lisäjännitystä monivedolla! 

Avauskohteessa Italia on suht koht oikein pelattu. Costa Rican yllätysvoitto avausottelussa on nostanut sen peliprosentteja jonkin verran. Ottelu on pelattu liian runsasmaaliseksi. Tässä hyviä lähtökohtia ovatkin Italian vähämaaliset voitot siten että Costa Rican jää nollille sekä vähämaaliset tasapelit.

Toisessa kohteessa Ranskaa on pelattu liikaa, joten Sveitsin voitoista ja tasapeleistä löytyvät parhaat tuotot. Toisaalta myös Ranskan 1-0-voitto riittää lapulle mukaan.

Päätöskohteen jättisuosikki Ecuador on jäänyt jopa hieman alipelatuksi. Myöskään isoja maalimääriä ei ole mitenkään liikaa pelattu. Joten ideana on luottaa Ecuadoriin ja hakea normaalien niukkojen voittojen ja 1-1-tasapelin lisäksi myös hieman isompia voittoja Ecuadorille. Kahteen ensimmäiseen kohteeseen jos sattuisi osumaan vähämaalisemmat tulokset, niin tämän pelin avulla saadaan kerrointa nostettua, jos Ecuador onnistuu maalinteossa esimerkiksi neljä tai viisi kertaa. Hondurasille kannattaa ottaa mukaan sekä nolla että yksi maali.

Tulosvedon kerroinrajat:

Italia - Costa Rica

1 - 0    7
2 - 0    8
2 - 1    10
1 - 1    10
3 - 0    12
0 - 0    13
3 - 1    17
0 - 1    23
2 - 2    28
4 - 0    33
1 - 2    33
4 - 1    34
3 - 2    42
0 - 2    67
5 - 0    82
5 - 1    85
4 - 2    100
2 - 3    147
1 - 3    147
3 - 3    188

Sveitsi - Ranska

1 - 1    8
0 - 1    8
0 - 2    10
0 - 0    11
1 - 2    11
1 - 0    13
2 - 1    18
0 - 3    20
2 - 2    21
1 - 3    22
2 - 0    28
2 - 3    47
0 - 4    52
1 - 4    56
3 - 1    60
3 - 2    77
3 - 0    92
2 - 4    121
3 - 3    134
0 - 5    169
1 - 5    182

Honduras - Ecuador

0 - 1    8
1 - 1    8
0 - 2    9
1 - 2    11
0 - 0    13
0 - 3    15
1 - 0    17
1 - 3    18
2 - 2    22
2 - 1    22
0 - 4    33
1 - 4    39
2 - 0    40
2 - 3    41
3 - 1    77
3 - 2    86
2 - 4    90
0 - 5    92
1 - 5    108
3 - 3    126
3 - 0    140

Kommentit (0)