Monivedossa hulppeaa etua

Monivedossa hulppeaa etua

Comments: 0

Avauskohteessa Hollanti lähtee selvänä suosikkina Meksikoa vastaan. Monivedossa Hollannin suosikkiasemaa on kuitenkin liioiteltu rutkasti. Meksiko on osoittanut jälleen kerran pärjäävänsä hyvin näissä karkeloissa. Hollantia on pelattu yli 55% verran, vaikka todellisuudessa joukkueen voiton todennäköisyys on noin 45% luokkaa. Hollannin jääminen nollaan tai yhteen maaliin olisikin tässä tuottoisinta. Niiden pohjalle voi Meksikolle ruksata merkkejä oman tuntemuksen mukaan nollasta lähtien.

Costa Rican ja Kreikan välisestä ottelusta on odotettavissa erittäin vähämaalinen. Monivedossa maalimäärät ovatkin pelattu hieman liian isoksi, mutta suurin etu löytyy Kreikan voittolukemista ja tasapeleistä. Monivedossa Costa Rica on pelattu yli 50% suosikiksi, vaikka todellisuudessa ottelusta on odetettavissa täysin ympäripyöreä. Yllättäjäjoukkue Costa Rica on innostanut monivedon pelaajia paljon enemmän, kuin hieman tylsää futista kisoista toiseen pelaava Kreikka. Costa Rican tasan nolla maalia onkin upea idea kierroksen rivien pohjaksi. Myös Costa Rican tasan yksi maalia on jäänyt liian vähälle pelivaihdolle. Kreikan lukemat kannattaa hakea riippuen hieman ensimmäisen kohteen valinnoista. Mikäli Meksikolle haki useampia maaleja, niin tässä Kreikan 0 ja 1 ovat lähtökohtaisesti todennäköisiä ja myös tuottoisia valintoja. Toisaalta Kreikan kahdessa ja kolmessa maalissa riittää myös etua ja se nostaisi kerrointa, mikäli ensimmäisessä ottelussa jäätäisiin todennäköisiin ja mataliin maalimääriin.

Päätöskohde tulee MLS-liigasta. Tässäkin kohteessa löytyy etua. Kotijoukkue Montrealia ei ole pelattu niin paljoa mitä sen voiton todennäköisyys edellyttäisi. Tässä kannattaa lähtökohtana pitää Houstonin nollaa ja yhtä maalia. Montrealille voi napata isompiakin lukemia lähtien yhdestä maalista.

MM-kohteiden tulosvetojen kerroinrajat:

Hollanti - Meksiko

1 - 1    7
1 - 0    8
0 - 0    11
2 - 1    11
0 - 1    12
2 - 0    12
1 - 2    16
2 - 2    19
0 - 2    22
3 - 1    25
3 - 0    26
1 - 3    44
3 - 2    44
2 - 3    62
0 - 3    63
4 - 1    69
4 - 0    105
3 - 3    116
4 - 2    131
1 - 4    167

Costa Rica - Kreikka

0 - 0    7
1 - 0    7
1 - 1    7
0 - 1    7
2 - 0    14
2 - 1    15
1 - 2    16
0 - 2    16
2 - 2    30
3 - 0    43
3 - 1    45
1 - 3    48
0 - 3    49
3 - 2    92
2 - 3    97
4 - 1    178
1 - 4    201
0 - 4    202
4 - 0    245

Kommentit (0)