Suosikkien kelkassa monivetoon

Suosikkien kelkassa monivetoon

Comments: 0

Eilinen moniveto koki karun kohtalon Hollannin kahdella viime hetken maalilla. Costa Rica - Kreikka -ottelun tulosvedosta saatiin kuitenkin pientä lohtua. Tänään monivedossa ei ole tarjolla niin suurta etua mitä eilen, mutta pienen systeemin voi kuitenkin muutaman idean ympärille rakentaa.

Vakuuttavasti kisat toistaiseksi pelannut Ranska on lähes 70% suosikki Nigeriaa vastaan. Monivedossa Ranskaa ei ole pelattu ihan noinkaan paljon, joten tässä iskemme suosikin junaan mukaan. Nigerian nolla maalia on rivin lähtökohta. Tähän ei Nigerialle muita merkkejä kannata tuhlata, sillä yksi ja kaksi maalia ovat selvästi ylipelattuja. Ranskan voittolukemista tuottavin valinta olisi 1-0, mutta myös osuvat 2-0 ja 3-0 ok-valintoja. Isommista voittoluvuista saa myös hyvin etua. Tasapeleistä lähinnä 0-0 olisi harkinnan arvoinen valinta.

Toisessa kohteessa Saksa lähtee selvänä suoikkina Algerian kaatoon. Pelijakaumassa ei näy suurta vääristymää 1x2-osuuksien pohjalta. Maalimäärien suhteen ottelu on pelattu liian suurimaaliseksi, joten etua löytyy vähämaalisista tuloksista. Saksan 0, 1 ja 2 maalia antavat hyvän lähtökohdan riville yhdistettynä Algerian nollaan maaliin. Tasapeleistä 0-0:n lisäksi myös 1-1 kannattaa ottaa mukaan, kuten Algerian 1-0-voitto.

Päätöskohde tulee Ruotsin Superettanista. Tämä ottelu on selvästi tasaisempi, kuin päivän MM-matsit. Assyriska on noin 40% suosikki Jönköpingsiä vastaan. Pelijakaumissa Assyriskaa on jäänyt aavistuksen alipelatuksi, joten lähtökohtana riveille voi pitää Jönköpingsin maalimääriä 0 ja 1. Kotijoukkueelle parhaat lukemat olisivat 0, 2 ja 3, mutta myös usein osuva yksi maalia kannattanee riveihin mahduttaa.

MM-kohteiden tulosvetojen kerroinrajat:

Ranska - Nigeria

1 - 0    7
2 - 0    8
2 - 1    9
1 - 1    11
3 - 0    11
3 - 1    15
0 - 0    16
0 - 1    27
2 - 2    27
4 - 1    28
4 - 0    28
1 - 2    35
3 - 2    37
5 - 1    64
5 - 0    64
0 - 2    77
4 - 2    80
2 - 3    137
1 - 3    150
3 - 3    159
6 - 1    175
6 - 0    175
5 - 2    182

Saksa - Algeria

1 - 0    8
2 - 0    8
2 - 1    10
3 - 0    10
1 - 1    12
3 - 1    15
0 - 0    18
4 - 0    23
4 - 1    25
2 - 2    30
0 - 1    34
3 - 2    37
1 - 2    43
5 - 0    49
5 - 1    51
4 - 2    75
0 - 2    102
6 - 0    122
6 - 1    129
5 - 2    156
2 - 3    162
3 - 3    169
1 - 3    194

Kommentit (0)