EURO 2016: Moniveto ke 15.6.2016
Tänään monivedossa ei ole tarjolla mitään herkkukohteita, mutta muutamia ideoita kuitenkin. Lisäksi Veikkaus lisää pottiin 100 000 euroa lisärahaa, niin se takaa riveille hyvän tuoton.
Venäjä - Slovakia
Venäjä lähtee otteluun suosikkina, mutta monivedossa Slovakia on jäänyt hieman alipelatuksi. Lisäksi ottelu on pelattu selvästi liian matalamaaliseksi. Toisella kierroksella pelit avautuvat selvästi varovaisia ensimmäisiä otteluja enemmän, joten nyt reilummat maalimäärät ovat jo vähän todennäköisempiä. Slovakian voitot 0-1, 0-2, 0-3, 1-2 ja 1-3 antavat ylikertoimisen pohjan monivetoon. Venäjän voitoista pelattavaksi ovat jääneet 3,4-0,1.
Romania - Sveitsi
Tässä ottelussa tasureita on pelattu hieman liikaa ja samoin matalia maalimääriä. Kokonaisuudessaan suurta etua ei tähän kamppailuun löydy. Molempien joukkueiden 3-0- ja 3-1-voitot kannattaa sisällyttää mukaan ja ylipelattu 1-1 kannattaa jättää riveistä ulos. Muuten mukaan voi ottaa todennäköisempiä tuloksia.
Ranska - Albania
Monivedon kannalta tietäsi hyvää mikäli alipelattu Albania onnistuisi tekemään yhden maalin. Tässä kohteessa on selvästi ylipelattu kolme todennäköisintä tulosta 2-0, 1-0 ja 3-0. Rivit kannattaakin rakentaa niin, että nuo kolme tulosta jättää pois. Käytännössä kaikki muut tulokset ovatkin sitten ainakin jossain määrin kannattavia. Mukaan kannattaa ottaa ainakin 0-0, 0-1, 1-1, 2-1, 3-1, 4-0, 4-1, 5-0 ja 5-1.
Tulosvedon kerroinrajat:
Venäjä - Slovakia 44 30 26, o/u 2,5 40-60
1 – 1 7,2
1 – 0 7,9
0 – 0 9,0
0 – 1 11,0
2 – 0 11,5
2 – 1 12,0
1 – 2 16,6
0 – 2 22,2
2 – 2 23,0
3 – 0 25,3
3 – 1 26,1
1 – 3 50,5
3 – 2 53,8
0 – 3 68,1
2 – 3 74,8
4 – 0 75,0
4 – 1 77,3
4 – 2 159,4
3 – 3 166,1
1 – 4 208,1
5 – 0 277,7
0 – 4 280,9
5 – 1 286,3
2 – 4 308,3
Romania - Sveitsi 30 32 38, o/u 2,5 37-63
1 – 1 6,8
0 – 0 8,0
0 – 1 8,2
1 – 0 9,5
1 – 2 13,2
0 – 2 13,4
2 – 1 15,4
2 – 0 18,1
2 – 2 23,4
1 – 3 32,6
0 – 3 33,6
3 – 1 44,0
3 – 0 52,3
2 – 3 63,4
3 – 2 73,9
1 – 4 109,7
0 – 4 113,0
4 – 1 170,8
3 – 3 180,1
4 – 0 203,2
2 – 4 213,1
4 – 2 287,0
Ranska - Albania 76 17,5 6,5, o/u 2,5 52-48
2 – 0 6,4
1 – 0 7,5
3 – 0 8,3
1 – 1 12,6
2 – 1 12,7
0 – 0 14,1
4 – 0 14,6
3 – 1 16,4
4 – 1 28,7
5 – 0 32,1
0 – 1 33,3
2 – 2 45,6
1 – 2 56,6
5 – 1 63,0
3 – 2 64,2
6 – 0 84,5
4 – 2 112,6
0 – 2 127,4
6 – 1 165,7
5 – 2 246,9
7 – 0 259,4
2 – 3 286,3
1 – 3 326,4
3 – 3 370,4
Kommentit (0)