Real Sociedad B-Sporting Gijon 7.3.2022
Vedonlyöntivihje Espanjan jalkapalloon
Hyvässä formissa oleva Real Sociedad B haastaa loukkaantumisista kärsivän Sporting Gijonin.
Real Sociedad B putoamistaistossa
Xabi Alonson luotsaama Real Sociedad B on ainoa B-joukkue Espanjan toisiksi ylimmällä sarjatasolla. Mainitsemisen arvoista on myös se, Real Sociedad C on ainoana C-joukkueena Espanjan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla ja taistee parhaillaan noususta kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle. Kyseessä on hieno seura, jossa selvästi tehdään asioita oikein nuorten jalkapalloilijoiden kehityksessä.
Real Sociedad B on ennakko-odotusten mukaisesti viettänyt koko kauden taistelussa putoamista vastaan. Tällä hetkellä joukkue majailee ensimmäisen putoajan paikalla seitsemän pisteen päässä säilymisestä. Real Sociedad B sai helmikuussa katkaistua 11 ottelun voitottoman putkensa. Tuon putken jälkeen se on onnistunut voittamaan kaksi ottelua peräkkäin ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Etenkin viime kierroksen vieraisvoitto Real Oviedosta oli kova suoritus. Noin muutenkin Xabi Alonson suojateilta on nähty viime aikoina hyviä otteita, eikä sitä missään nimessä voi pitää huonona joukkueena. Erittäin taitavia yksilöitä joukkueesta löytyy.
Real Sociedad B on earlymarkkinassa vaikea arvioitava, koska pelaajia on usein ykkösjoukkueen mukana La Ligan ja Eurooppa-liigan matseissa. Tähän otteluun joukkueen pitäisi saada hyvä avaus kasaan, sillä kokoonpanosta puuttuu ainoastaan Real Madridia vastaan pelannut ja loukkaantunut Djouahra.
Gijonilla vaikea kausi
Sporting Gijon oli alkukaudella sarjan parhaiten suorittavien joukkueiden joukossa. Kauden ensimmäisestä kymmenestä ottelustaan se hävisi vain yhden. Sitten tapahtui jotain, ja seuraavaan kymmeneen otteluun voittoja ei saatu yhtäkään. Joukkue on pudonnut nousutaistelusta lähemmäs putoamistaistelua, eikä suoritustasoa olla missään vaiheessa saatu nostettua takaisin alkukauden tasolle. Seura antoikin valmentaja David Gallegolle odotetut potkut helmikuun lopulla.
Gallegon tilalle palkattiin Jose Luis Marti, jonka aikakausi alkoi 1-2 kotitappiolla Real Zaragozaa vastaan. Gijonin voisi sanoa ansainneen tuosta ottelusta ainakin tasapelin, mutta ei peliesityksessä suurta parannusta ollut havaittavissa. Tätä ottelua Gijon ei saisi missään nimessä hävitä, sillä tappiolla matkaa putoamisviivaan olisi enää kuusi pistettä. Toisaalta voitto nostaisi eron 12 pisteeseen, mikä laskisi putoamisen todennäköisyyden hyvin pieneksi.
Omasta mielestäni Gijonin paras pelaaja hyökkäävä keskikenttä Fran Villalba on ottelusta sivussa loukkaantumisen vuoksi. Poissa on myös kaksi neljästä topparista Valiente ja Berrocal sekä oikea laitapuolustaja Guille Rosas. Poissaolot tuovat selvän miinuksen Gijonin pelivoimaan.
Kotiedussa säätämistä
Real Sociedad B:n kotietu ei ole keskiarvoisen Segundan joukkueen tasolla, mikä selittyy sillä, että se pelaa ottelunsa Anoetalla. Kannattajia on stadionilla usein useita tuhansia, mutta määrä ei kovin isolta tunnu, kun stadionin kapasiteetti on 40000 luokkaa. Vedonlyöntimarkkina ei asiaa mielestäni tarpeeksi huomioi, joten useammin Real Sociedad B saa itseltäni sijoituksen vierasjoukkueena. Tämän ottelun kohdalla asiaa kompensoi hieman se, että Gijon on ison kotivoiman joukkue. Gijonin suoritustason ero koti- ja vierasotteluiden välillä on selvästi Segundan keskiarvoa suurempi.
Real Sociedad B maistuu
Joukkueiden pelivoimat eivät tällä hetkellä ole kaukana toisistaan. Kun ottaa huomioon Gijonin poissaolot ja Real Sociedad B:n vireystilan, nousee kotijoukkue omissa papereissani melko selväksi suosikiksi. Tällä hetkellä vedonlyöntimarkkina arvioi ottelun lähes tasabookiksi, joten kotijoukkueen puolestä pääsee sijoituksen tekemään.
Kotijoukkueen kertoimet ehtivät laskemaan jonkin verran kirjoittamisen aikana, mutta mielestäni niissä on edelleen etua tarjolla. Pelivalinta kohdistuu tasapelillä panoksen palauttavaan +0 muotoon, koska Gijon saattaa minimoida tappion riskiä etenkin ottelun loppupuolella pelin ollessa tasan.
Vedonlyöntivihje
Real Sociedad B +0, kerroin 1.909. Arvio 56%, panos 2.5/5.
Kommentit (0)