Sporting Gijon-Girona 15.5.2022
Vedonlyöntivihje Espanjan jalkapalloon
Panokset ovat kohdillaan sunnuntai-iltapäivän Segunda-ottelussa.
Gijonin tilanne on tukala
Sporting Gijon on vaarassa tippua ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana kahden ylimmän sarjatason alapuolelle. Se on ensimmäisen putoajan paikalla olevaa Real Sociedad B:tä edellä vain kaksi pistettä, joten pahimmassa tapauksessa se voi löytää itsensä putoajan paikalta ottelukierroksen päätteeksi. Gijonin kausihan alkoi varsin mainiosti ja se jopa johti sarjaa kymmenen kierroksen jälkeen. Se nappasi ensimmäisestä kymmenestä ottelustaan hienot kuusi voittoa, kun noista otteluista tähän päivämäärään mennessä se on pelannut 29 ottelua, joista se on voittanut vain neljä.
Gijon on koko kauden otannalla ollut kovin epäonninen, eikä se ansaitsisi putoamistaistossa olla. Sen suoritustaso on ollut hyvin lähellä sarjan keskiarvoa, eli peliesitystensä perusteella se ansaitsisi olla turvallisesti keskikastissa. Pelaajamateriaalinsa puolesta sen voi sanoa alisuorittaneen, sillä pelaajiston laadun osalta sen voi väittää olevan suunnilleen samalla tasolla kuin esimerkiksi Real Oviedolla tai Tenerifellä, jotka molemmat taistelevat play-off sijoituksista. Gijon onkin vaihtanut valmentajaa jo kahteen otteeseen tällä kaudella, viimeksi ennen viime kierroksen ottelua. Joukkueen peräsimeen palkattiin seuralegenda Abelardo, jonka ensimmäinen ottelu päättyi tasapeliin vieraskentällä Huescaa vastaan.
Gironallakin riittää panosta
Girona kärsi kirvelevän kotitappion Tenerifeä vastaan maanantaina. Tappion myötä se ei ole play-offeihin oikeuttavilla sijoituksilla enää kuin pisteen marginaalilla Ponferradinaan nähden. Girona on kuitenkin yksi sarjan vahvimmista joukkueista eikä sen loppukauden otteluohjelma ole missään nimessä sieltä pahimmasta päästä, joten lähtökohtaisesti Gironalla on vielä todennäköisyydet puolellaan.
Gironan peliesitys Tenerifeä vastaan oli ihan kelvollinen ja sen voi sanoa ansainneen voiton Tenerifeä enemmän. Tenerife-ottelua edelsi vierasmatsit Alcorconia ja Cartagenaa vastaan, joista tuloksena oli voitto ja tappio. Gironan suoritustaso on tällä hetkellä hyvää, mutta ei tekemisen voi sanoa olevan kauden parhaalla tasolla.
Gijonina kupongille
Girona on play-offeihin vievällä viidennellä sijalla, mutta tappion myötä saattaisi tippua sieltä pois. Gijon sen sijaan on kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella, ja tappio voisi sen putoamisviivan alapuolelle tipauttaa. Panokset ovat siis molempien joukkueiden osalta kohdillaan. Girona on joukkueista parempi ja voittaa ottelun hieman Gijonia todennäköisemmin. Vedonlyöntimarkkina on kuitenkin naputellut Gironan mielestäni turhan suureksi suosikiksi, joten edut löytyvät kotijoukkueen menestymisistä.
Vedonlyöntivihje
Sporting Gijon +0, kerroin 2.29. Arvio 47%, panos 2/5.
Kommentit (0)