Ennakko ja pelivihjeet: Liiga to 31.1.2019 HIFK - SaiPa
Ennakko: HIFK - SaiPa
Ottelun kokoonpanoasetelmat
HIFK:llä on pahoja poissaoloja, kun muun muassa Iikka Kangasniemi puuttuu edelleen ja Erik Thorell on jäänyt uutena sivuun. Lisäksi sivussa on ennestään muutama muukin pelaaja. Maalilla pelaa ykkösvahti Atte Engren, jonka peliotteissa on tapahtunut positiivista kehitystä viime aikoina.
SaiPan kokoonpanossa ei ole uusia merkittäviä muutoksia. Tärkein poissaolija lienee puolustaja Robin Salo. Maalilla pelaa eilen huilannut ykkösvahti Frans Tuohimaa. Hän ei ole tällä kaudella loistanut ihan viime kauden tahtiin, mutta on kuitenkin parin viime kauden tilastot huomioiden Liigan paremman puoliskon vahteja. Mielenkiintoiseksi tämän päivän ottelun tekee se, että huhuissa Tuohimaata on vahvasti viety HIFK:n maalille ensi kaudeksi.
Joukkueiden pelitasot
HIFK pelasi alkukaudesta vahvasti maalipaikkatilastojen perusteella, mutta osittain hankalista kokoonpanoseikoista johtuen pelin taso on tipahtanut kauden mittaan. Jossain vaiheessa näytti, että peli lähtee HIFK:lla menemään parempaan suuntaan, mutta edelleen jatkuvat poissaolot kokoonpanossa vaikeuttavat tilannetta. Tänään itse rankkaan HIFK:n voimaluvun 51% kohdalle, sillä poissaolot eivät voi olla näkymättä. Normaalitilanteessa HIFK menisi 55% paikkeille.
SaiPa keräsi alkukaudesta kovaan tahtiin pisteitä, vaikka joukkue oli todella heikko maalipaikkatilastojen mukaan. Niinhän se on, ettei pisteitä loputtomiin kerry keskimääräistä paremman tuurin saattelemana ja kauden edetessä SaiPan pistetahti on hidastunut, vaikka samaan aikaan pelin taso on itse asiassa noussut (mutta ei vielä edes lähelle sarjan keskitasoa). Parantunut kokoonpanotilanne on vauhdittanut pelin tason paranemista. Perusmateriaali SaiPalla on kuitenkin kohtuullisen hyvä. SaiPan voimaluku on tänään itsellä 44%.
Ottelun yhteenveto
Vaikka HIFK:llä on kokoonpanomurheita, niin joukkueiden välillä on kuitenkin kohtuullinen tasoero helsinkiläisten hyväksi. Lisäksi HIFK pääsee levänneempänä tähän otteluun. SaiPa pelasi eilen Jyväskylässä.
HIFK - SaiPa 56 21,7 22,3
Tällä hetkellä kertoimet ovat kohtuullisen linjassa markkinoilla. Tasapeli voisi nousta pelikohteeksi, jos kerroin tuosta nousisi vaikka 4,70:n paikkeille. Kannattaa seurata päivän mittaan kertoimien kehitystä.
Kommentit (0)