Ennakko ja pelivihjeet: Liiga ke 27.3.2019

Ennakko ja pelivihjeet: Liiga ke 27.3.2019

JussiQ blogi

Comments: 0

Alustavat arviot keskiviikolle

Edit. Pelicansin Mikko Kousa tippunut kokoonpanosta. Alla arviossa ei ole tuota huomioitu. HIFK arvio jossain 43,5% paikkeilla. 

HIFK - Pelicans 41,5 24 34,5 -> KP-päivitetty 42,5 24 33,5
Iikka Kangasniemi toi tarvittavaa piristystä HIFK:n peliin ja muutenkin helsinkiläiset olivat viime ottelussa todella hyviä. Pelicans oli kotonaan sellaisessa pyörityksessä, mitä tällä kaudella ei ole vielä nähty. Alustavasti HIFK lähtee kohtuullisena kotisuosikkina tähän otteluun. Pelicansilta löytyy reservistä taitoa, joten yhden (tai kahden) pelin perusteella en kovin rajuja muutoksia lähde tekemään, vaikkakin tuohon kehnoon maanantaiotteluun on reagoitava.

HPK - TPS 47,5 25 27,5 -> KP-päivitys 52 24,5 23,5
TPS sai ottelusarjaan ansaitun voiton Turussa, vaikka ottelun alku oli joukkueelle varsin nihkeä. Kokonaisuutena joukkueiden välillä ei ole näkynyt niin suurta eroa HPK:n hyväksi, mitä etukäteen pohdiskelin, sillä TPS on saanut omaakin hyökkäyspeliä toimimaan paremmin. Tässä ottelussa tekisi mieli ottaa jopa hieman enemmän kantaa TPS:n puolesta, mutta pitäydytään "koneen" lukemissa kuitenkin.

Lukko - Tappara 33 24 43 -> KP-päivitetty 33,5 24 42,5
Kolmas ottelu oli Tapparalta selvästi ottelusarjan paras. Joukkue loi tukuttain laatupaikkoja, mutta Lukon maalilla Oskari Setänen oli hyvässä pelivireessä. Sarja on vahvasti Tapparan hyppysissä, mutta tämän pelin menettäminen ei olisi Tapparalle mitenkään maailmanloppu. Toisaalta Lukkoa alkaa vähitellen painaa sarja JYPiä vastaan, ellei jo painanutkin tuossa maanantain pelissä.

Ilves - Kärpät 25,5 24,5 50 -> KP-päivitetty 26,5 25 48,5 (edit. pieni viilaus tasurille lisää)
Ilves ei ole vielä saanut palkintoa hyvistä esityksistään Kärppiä vastaan. Joukkueen kokoonpanotilanne on alustavasti tähän otteluun jo kohtuullisen hyvä. Kärpiltä uutena on sivussa pelikiellon saanut Jussi Jokinen. Ennestään kakkua kärsii Oskar Osala. Kokoonpanotietojen kääntyminen selkeämmin Kärppiä vastaan tasoittaa tämän ottelun ennakkoasetelmia. Ilves on ollut yllättävänkin pirteä siihen nähden, että silläkin, kuten Lukolla, on alla kolmen ottelun sarja pudotuspelien 1. kierrokselta.

Kommentit (0)