Maksullisen vihjepalvelun asiakaskiintiöistä
Kirjoitetaan pieni selvennys maksullisen palvelun tilasta. Vieläkin tulee tasaisin väliajoin kyselyä, että olisi kiinnostusta vihjeiden ostoon. Asettamani 45 asiakkaan rajoitus tuntuu monelle oudolta, kun tälläistä ei ole muissakaan palveluissa tai mitä pari lisäasiakasta haittaisi.
Asiakasmäärän päätin jo hyvissä ajoissa ennen kauden alkua, osittain viime kauden asiakkaiden palautteen pohjilta. Ensisijaisena kohderyhmäni oli luonnollisesti viime kauden asiakkaat, joille annoin huomattavan pitkän ajan päättää ovatko mukana tälläkin kaudella vai eivät. Tämän jälkeen loput paikat täytettiin menetelmällä nopeat syövät hitaat ja asiasta kyllä selkeästi informoin eli varmasti kaikista innokkaimmat ja tarkkaavaisimmat pääsivät mukaan. Se miksi vanhat asiakkaat saivat pienen lisäalennuksen, johtuu siitä, että minulla on asiakkaita jotka ovat olleet mukana palvelun perustamisesta lähtien ja vaikka väliin on tullut heikompiakin jaksoja, niin he ovat jaksaneet luottaa minun tekemiseen. Tästä syystä haluan palkita asettamalla heidät etusijalle. Nykyajan markkinoinnissa monesti vanhat asiakkaat unohdetaan liian helposti ja keskitytään ainoastaan uusien asiakkaiden hankintaan erilaisin tarjouksin ja kampanjoin. Tämä varmasti saattaa olla taloudellisesti kannattavaa, mutta itse mielellään pidän asiakkaina henkilöitä, jotka ovat osoittaneet luottavansa minun työhöni ja mielestäni he ovat niitä jotka ansaitsevat tästä uskollisuudesta etunsa.
Miksi sitten asiakasmääräksi on asetettu juuri 45? Tähän ei tiettyä syytä ole paitsi se, että viime kaudella minulla oli noin 40 asiakasta ja, kun kausi oli, niin erinomainen niin halusin tästä itsellenikin taloudellista lisähyötyä ja nostin mahdollista asiakasmäärää hieman. Tiesin, että tuo 45 asiakasta tulen helposti saamaan viime kauden jälkeen jolloin kaikki toimi loistavasti, kun edellisellä kaudella on aina todella suuri merkitys tulevan kauden kysyntään. Ilman maksimimäärää saattaisi asiakasmäärä olla 70 asiakkaan tasossa.
Nyt kuitenkin jo tuo 45 asiakasta on osoittautunut jopa liian suureksi nykyisellä klo. 23 aikataululla. Viime kaudella kertoimet/linjat muuttuivat vihjeen jälkeen paljon tätä vuotta maltillisemmin. Tällä hetkellä total-kohteissa ison panoksen kohde saattaa muuttaa linjaa jopa kaksi pistettä, joka prosenteiksi muutettuna tarkoittaa arviossa noin neljää prosenttia. Vähän huvittavaltahan se tuntuu, että pystyn vaikuttamaan isojen markkinoiden linjoihin maailmanlaajuisesti noin merkittävästi, mutta asiakkaiden kannalta tämä on ongelma. Mikä sitten on muuttunut viime kaudesta? Syitä on varmaan useita. Ennätyksellisen hyvä alkukausi on varmasti pistänyt asiakkaille varmasti bookkereilla henkilökohtaisia merkintöjä, jollaisia esimerkiksi Pinnacle käyttää niin, että voittavilla pelaajilla voi esimerkiksi total-linja muuttua jokaisesta vedosta pisteellä oli panos 300€ tai 3000€. Muita mahdollisia syitä voivat olla asiakkaiden saamat limitit useisiin firmoihin jolloin asiakkaiden panokset keskittyvät pienemmälle ryhmälle bookkereita. Myös asiakkaiden keskipanos on saattanut nousta, asiakkaita on muutama viime kautta enempi sekä bookkerit ovat tiukantaneet omia käytäntöjään.
Tämän hetken tilanne on kieltämättä hieman hankala, mutta muutosta tähän on vaikea tällä kaudella saada, kun ainoa keino olisi siirtää lähetysaikataulua lähemmäksi otteluiden alkua, mutta tämä ei onnistu sillä aikataulut lyötiin melko pitkälti lukkoon ennen kauden alkua ja minulla on paljon asiakkaita, jotka käyvät päivätöissä joten selvästi myöhäisempi aikataulu ei sopisi heille mitenkään. Ensi kaudeksi mikäli maksullista vihjepalvelua jatkan, niin täytyy tarkkaan harkita mm. lähetysaikataulua lähellä otteluiden alkua jolloin kertoimet/linjat eivät merkittävästi liiku isommastakaan panoksesta. Tämän ongelman vuoksi olen antanut jokaiselle asiakkaalle mahdollisuuden peruuttaa tilaus, mikäli tuntuu siltä, että vetoja ei saa sisään ja palvelu ei ole hintansa arvoinen, mutta ainakaan vielä ei ole tullut ainuttakaan peruutusta.
Käyttämiäni asiakasrajoituksia on ainakin ollut myös muilla vihjepalveluita vaikka se ei nyt hirveän yleistä olekaan. Tälläiset rajoitukset eivät ole tarpeellisia, jos vihjepalvelu ei ole niin suosittu että se muokkaisi rankasti markkinoiden kertoimia tai sitten asiakkaat ovat enempi pienemmällä panoksilla pelaavia viihdepelaajia joiden vedot eivät kertoimiin juuri vaikuta tai sitten heille ei ole tarkkaa onko kerroin 1.85 tai 1.7 millä vetonsa lyövät, kun vihjeiden tuotto ei ole kärkipään prioriteetteja. Itselläni uskoakseni lähes kaikki asiakkaat ovat mukana sijoitusmielessä. Osa kyllä seuraa kohteita, mutta uskoakseni suurin osa vaan lyö vedot sisään ja aamulla katsovat tulokset tai pelitilien saldon. Panosskaalani on x/5, enkä olisi yhtään ihmeissäni, mikäli asiakkaiden panoskeskiarvo per yksikkö olisi esim. 300€. Tällöin 4 yksikön vetoon pitäisi 45 asiakkaan saada sisään yhteensä yli 50 000€ ja on itsestään selvää, että varsinkin kun suurin osa vedoista tulee nopealla aikasyklillä, niin tämä muokkaa linjoja ja loistavan alkukauden ovat myös vedonlyöntitoimistot varmasti huomioineet.
Näillä kuitenkin on mentävä loppukausi ja niille jotka eivät tämän kauden kelkkaan mukaan päässeet tulen luultavasti tarjoamaan side-vihjeitä Twitterissä ja Blogissa kauden loppuun asti, joten toivottavasti myös jatkossakin menestys jatkuu, kun ainakin alkukausi on ollut parempi kuin hyvä.
EDIT: Lisätään vielä semmoinen seikka, jonka yksi kyselijä kylläkin varmaan lähinnä huumorilla heitti. Eli mitä jos sanon, että asiakkaita on 45, mutta todellisuudessa on paljon enempi niin tätähän kukaan ulkopuolinen minun lisäksi ei tietäisi. Tämä on periaatteessa totta, mutta olisi suuri mahdollisuus jäädä tuosta kiinni, kun minulla on tuo asiakkaille suunnattu yksityisosio Ylikerroin.comin palstalla. Täällä olen pitänyt äänestyksiä, jossa näkyy äänestäjien määrä, niin tuossa jäisi nopeasti kiinni. Lisäksi tilauksen jälkeen ilmoitin jokaiselle asiakkaalle asiakasnumeron ja nuo ovat 1-45, joten mikäli jotain ongelmaa tulisi niin asiakasmääräni on helposti todistettavissa.
Kommentit (0)