18.10 Veikkausliiga: Viimeisiä viedään
TPS - FC Lahti
Over 2.5 at 1.86 (58%) 3/5
TPS on käytännössä varma putoaja, vaikka teoreettiset mahdollisuudet säilymiseen on yhä. Loppukauden ohjelma on ollut vaikea, eikä joukkue ole voittanut ainuttakaan peliä elokuun jälkeen. Materiaali on rajallinen, mutta pitkästä aikaa viimeiseen kotipeliin (Veikkausliigassa) asenne on varmasti kunnossa ja TPS taistelee viimeiseen asti.
FC Lahti on ollut viimeisien kuukausien ajan todellinen tasapeliautomaatti, mutta se on saanut pidettyä itsensä mitaleilla. Vähintään pronssi on käytännössä taskussa, mutta SJK on vain pisteen edellä. Myös Lahden ohjelma on ollut vaikea ja ns. helpot pelit se on hoitanut, kuten esimerkiksi Jaron se kaatoi puhtaasti 4-0. Rafael taistelee vielä maalikuninkuudesta ja tänään vanha herra pääsee nauttimaan lukuisista maalipaikoista.
TPS:n alakerta on todella hutera ja omissa soi aivan varmasti. Edellinen peli päättyi vain 1-0 tappioon, mutta lukemat olisivat voineet olla paljon rumemmat. Hyökkäyspää näyttää varsin laadukkaalta ja uskon myös kotijoukkueen onnistuvan maalinteossa. Pelin ollessa tasan TPS hakee kaikin voimin voittomaalia, sillä tasapeli ei enää riitä. TPS lähtee jo tänään, mutta tyylillä.
Kommentit (0)