Seuranta: Veikkausliiga loppui, mutta Brassifutis jatkuu vielä hetken
Veikkausliigassa lyötiin noin viikko sitten kausi pakettiin ja edellisestä seurantapäivityksestä on jo sen verran aikaa, että nyt on hyvä aika päivitellä seurantaa. Eli asiaan:
Veikkausliiga
Vetoja: 27 kpl (14 osuma, 4 PUSH, 9 huti)
Sijoitettu: 108 yksikköä
Takaisin: 115,36 yksikköä
Voittoa: 7,36
Palautus%: 106,8%
Veikkausliigasta jäätiin ihan mukavasti plussalle, vaikka alkukausi oli huono. Kaikkeen muuhun olin tyytyväinen, mutta vihjemäärä blogin puolelle jäi todella vähäiseksi, mistä haluan pahoitella heti ensimmäiseksi. Sunnuntai on Veikkausliigan runkopäivä ja sunnuntait omalla kohdallani ovat liian usein todella kiireisiä, enkä millään kerennyt kirjottamaan vihjeitä aina halutessani. Olen halunnut pitää kiinni siitä periaatteesta, että vihjeeni sisältävät aina perustelut, mutta ajattelin tehdä tuohon muutoksen ensi kaudeksi. Tarkoitus olisi, että voisin laittaa kierroksen vihjeet jakoon myös ilman perusteluja, minkä seurauksena vihjemäärä vähintään tuplaantuisi.
Vihjemäärän takia jäätiin hieman pintaraapaisun puolelle, mutta olen kauteeni tyytyväinen. Harjoituskausi on pitkä, mutta Liigacup ja harjoituspelit alkavat tammikuussa ja aloittanen vihjeet jo niistä peleistä. Ensi kaudeksi mietimme Ylikertoimen porukan kanssa parasta tapaa jakaa myös perustelemattomia vihjeitä ja saadaan kunnon voittotalkoot pystyyn!
Brassifutis
Vetoja: 38 kpl (19 osuma, 3 PUSH, 16 huti)
Sijoitettu: 185,5 yksikköä
Takaisin: 207,43
Voittoa: 21,93 yksikköä
Palautusprosentti: 111,8%
Brasiliassa on oltu koko kausi melkoisessa vuoristoradassa ja nyt alkaisi viimeinen rypistys. Sarjaa on 7.kierrosta jäljellä ja loppukausi on ollut normaalisti vihjeiden kannalta tuottoisinta aikaa. Myös Brassifutiksen kanssa on ollut samaa ongelmaa kun Veikkausliigan kanssa, johtuen jälleen siitä, että sunnuntai on vihjeiden runkopäivä. Jos KuPS:lla on kotipeli niin pääsen koneen ääreen usein vasta ~21.00 ja pelit alkavatkin jo 22.00 niin kiirehän siinä tulee.
Brasiliaan olen saanut kuitenkin tuikattua hieman enemmän vihjeitä kun Veikkausliigaan ja palautuskin on mukava ~112%. Vielä on loppurypistys jäljellä ja tällä hetkellä pystyy keskittämään kaikki voimansa Brasiliaan. Viimeinen kierros pelataan joulukuun alussa, joten tässä vaiheessa on hyvä avata myös blogin jatkosuunnitelmia.
7.12 tulee viimeiset vihjeet Brassifutikseen, minkä jälkeen olen ajatellut pitää pienen tauon. Joulun jälkeen, tai viimeistään seuraavan vuoden puolella on kuitenkin tarkoitus palata vihjeiden pariin. Liigacup starttailee ja kotimaan kentällä pelaillaan treenipelejä, mutta niitä on niin harvakseltaan, että rinnalla alkaa vihjeet Valioliigaan. Olen vihjannut Valioliigaa entisissä blogeissa ja sarja on aktiivisen seurannan alla läpi kauden. Vajaan kuukauden aikana kerkeän laittaa voimaluvut kuntoon ja vihjeitä alkaa napsua joulun jälkeen!
Submitted by Vierailija (ei varmistettu) — Tiistai, 04.11.2014, 21:03
:Hienoa kiitos!
Hyvää tekstiä ja +merkkinen seuranta!