Lentopallon MM-kisat 2018

Moi! Olisi pitkästä aikaa vuoro työntää lentopalloennakkoa paperille. Olen ollut melkein täysin irrallaan lajista koko kesän, varsinkin normaaliin verrattuna. Nyt MM-kisoista kuitenkin ehkä aika tehdä jotain yhteenvetoa. 

Kisathan pidetään yhteistyössä Bulgarian ja Italian kesken. Joukkueita kisoihin mahtui 24, ja heidät jaetaan neljään lohkoon. Täten isohkot kuuden joukkueen lohkot kyseessä. Käsittelen laajemmin Suomen tilanteen, ja sitten lisäksi hieman yleistä Suomen lohkosta + kisojen voittajasuosikit. Ja toki myös yksittäisten pelaajien top-listaukset, joiden avulla voi myös seurailla mielenkiintoisimpia pelaajia turnauksen avulla.

Suomen joukkueen osalta teksti saattaa vaikuttaa pahimmillaan aika negatiiviseltakin, mutta käsittelen asiaa tässä pitkälti verraten siihen minkä tasoinen maajoukkueemme on aiemmin ollut ja MM-kisojen kovaan tasoon peilaten. Kyseessä on kuitenkin hyvin nuori joukkue, ja vaikka yksittäisen pelaajan arviokin saattaa kuulostaa rankalta, peilaan tilannetta nimenomaan MM-kisojen tasoon nähden. Jokainen varmasti ymmärtää, että kaikki maajoukkueemme pelaajat ovat erittäin hyviä lentopalloilijoita kun ovat jo sinne asti päässeet.

Suomen tilanne: 

Suomi lähtee kisoihin suoraan sanottuna aika epävakaasta tilanteesta. Se on nuorentanut joukkuettaan pakon edessä nyt jo parin kauden ajan, ja vaikka Euroopan kultaisessa liigassa oli ainakin tuloksien valossa ihan mukaviakin tuliaisia, on EM-karsinnoissa ollut nähtävissä selkeitä ongelmia. Romania on voittanut Suomen kahteen otteeseen sekä vieraissa että kotona, ja Tanskakaan ei päästänyt Suomea missään nimessä helpolla. Toisaalta ei Tanska ja Romania mitään huonoja joukkueita ole, vaan lentopallon taso on Euroopassa nykyään hyvin laaja ja näitä pienempiäkin maita vastaan joutuu pelaamaan hyvin voittaakseen.

Suomen ongelmia ovat toki karsinnoissa lisänneet loukkaantumiset, sillä varsinkin Siirilän poissaolo on näkynyt selvästi. Eritoten torjunta- ja syöttöpuolella Porkka on maileja perässä Siirilää. Tommi on myös maajoukkueemme käytännössä ainoa kansainväliset mitat oikeasti täyttävä pelaaja, libero Kermisen ohella. Passarit Tervaportti ja Esko ovat kyvyissä sitten lähimpänä heidän kannoillaan. Muut ulkomailla pelaavat tai sinne halutessaan pääsevät ovat parhaillaankin heikompien liigojen rivipelaajia tai vaihtomiehen roolissa. Oikeasti koviin joukkueisiin ja vähänkään isompiin rooleihin ei ole kyllä tunkua. Krastins yritti Puolassa, mutta hyökkäyspään kyvyt eivät yksinkertaisesti riittäneet oikein minkäänlaiseen peliaikaan, ja vaihtopenkki tuli harmillisen tutuksi.

Suomen joukkue on nyt ikävä kyllä selvästi heikoimmillaan yli 10 vuoteen. Käydään seuraavassa vähän läpi joukkueemme isoimpia ongelmakohtia. Numeroidut asiat eivät ole tässä missään tärkeysjärjestyksessä keskenään:

1. Poissaolot:

Suomi saisi näihinkin kisoihin selvästi vahvemman joukkueen, jos kaikki peli-ikäiset miehemme olisivat a) fyysisesti terveitä ja hyvässä kunnossa, sekä b) halukkaita pelaamaan maajoukkueessa. Eritoten tärkeä hakkuriosastomme näyttäisi täysin erilaiselta Ojansivun ja Mikko Oivasen kanssa. Yleispelaajien tontille mahtuisi Seppäsen lisäksi myös kokeneet Kunnari ja Siltala mukaan, joskaan heidän peliaikansa ei olisi lainkaan niin kiveen lyöty.

Poissaolot ovat mielestäni täysin ymmärrettäviä, sillä MM-kisoihin sitoutuminen vaatii pelaajilta paljon enemmän kuin parin viikon urakan joukkueen mukana. Pitkät ja raskaat leiritykset poissa kotoa perheen luota, ehkä pienen loukkaantumisen kanssa taistellen ei välttämättä hirveästi houkuttele kun sitä on tehnyt jo 10 vuotta yhtä soittoa. Poisjääminen antaa vapauden viettää kesää ja syksyä perheen kanssa ja kuntouttaa vammoja taas kohta alkavaa sarjakautta varten. Josta heille maksetaan myös oikeasti palkka, jolla sitten eletään pitkät vuodet. Tämän vuoksi pelaajia ei tästä valinnasta voi ulkopuolinen mielestäni kritisoida.

Jääkiekkomaajoukkueemme kanssa nähdään joka kevät hirveät spekulaatiot ja kritiikit siitä, miksi jotkut pelaajat eivät tule edustamaan omaa maatansa arvokisoihin, tietämättä lainkaan heidän tilanteitaan. Ihmiset ovat todella hyviä haukkumaan ja tuomitsemaan toisia ihmisiä ilman mitään taustatietoja ja lähdekritiikkiä nykyajan internet-maailmassa, ja se on mielestäni jopa todella karmivaa. Tässä tapauksessa yksittäiset lentopalloilijat ovat tavallaan paremmassa asemassa, sillä lajina emme kiinnosta suuria massoja riittävällä tavalla kohujen aikaansaamiseksi.

On myös tuotu esille Sammelvuon rooli siinä, että pelaajat eivät haluaisi tulla joukkueeseen tai että Sammelvuo vaatii kohtuutonta sitoutumista kokeneilta pelaajilta. Pelaajat kuulemma pitäisi tarvittaessa ottaa vaikka vain pariksi viikoksi kisat mukaan lukien maajoukkueen mukaan, ja kokemuksella homma hiottaisiin siinä ajassa heidän kanssaan kuntoon. Mielestäni asia ei ole lainkaan näin mustavalkoinen. Minkä signaalin tämä antaisi nuoremmille pelaajille jotka ovat sitoutuneet maajoukkueen mukaan koko kesäksi, vain jotta vanhempi pelaaja tulee viikko ennen kisoja mukaan ja ottaa hänen paikkansa. Kisoissa tälle kokeneelle sotaratsulle sattuu sitten heikompi draivi päälle, ja hän ajautuu vaihtopelaajaksi koko kisojen ajaksi. Saavutettiinko tapauksessa enemmän hyötyä vai haittaa?

Toisaalta olen myös sitä mieltä, että kokeneille ja tasonsa näyttäneille pelaajille koko kesän kestävät leiritykset ovat kenties tarpeettomia, ja näitä vaadittaessa ajan kanssa vääjäämättä tippuu taitotasoltaan kisapaikkansa ansaitsevia pelaajia joukkueesta ulos. Suomen kohdalla tilanne on eritoten hankala, sillä oikeasti kovien pelaajiemme ja kansainväliset kentät kestävä kärki on todella ohut. Suoraa ratkaisua itsellänikään tähän ei ole, mutta toivottavasti ylemmillä tahoilla osataan tehdä parhaat mahdolliset ratkaisut jatkoa varten.

Sammelvuosta haluan kuitenkin sanoa sen verran, että mielestäni hän on ansainnut tukea ja löysää hieman enemmän kuin mitä nyt on nähty. Suomen tasoisella materiaalilla ei voi odottaa koko ajan kuuta taivaalta, ja olisi oikeasti hyvä huomata että materiaali mitä Sammelvuo voi käyttää on jatkuvasti heikentynyt. Kultaisen liigan tulokset esimerkiksi olivat omaan makuuni aivan sinne yläkanttiin mitä rosteriltamme voisi edes odottaa.

2. Yleispelaajat ja hakkurit

On kylmä fakta, että tässä on joukkueemme selvästi isoimmat ongelmakohdat. Nyt kun Ojansivukaan ei enää kannattele nuorentunutta joukkuetta harteillaan, ollaan tultu tilanteeseen jossa laitahyökkääjiemme hyökkäystehot ovat selvästi vajaat molemmilta laidoilta. Seuraavassa tilannetta purettuna pelaajakohtaisesti:

Krastins: Kokenein yleispelaajamme on suhteellisen tasainen paketti, mutta uupuu sitä tarvittavaa kovuutta vähän jokaisella osa-alueella. Nostopelin pienet aivopierut vielä menettelevät, sillä se pysyy kuitenkin ihan hyvin kasassa. Hyökkäyspuolella Krastinsin tehot eivät vain tahdo riittää. Suoria torjunnan ohituksia varsinkin viistopuolelle nähdään harvoin, ja niitäkin harvoja nostellaan paljon peliin. Krastinsin yleisin hyökkäysratkaisu, eli käsistä lyöminen kaipaisi myös lisää kovuutta sillä harmittavan usein torjunta saa ne vaimennettua riittävästi jotta puolustus toimittaa pallot marjoina takaisin passarille.

Selvästi isoin ärsytykseni omalla kohdalla nousee kuitenkin Elviksen peippaamisesta. Miten maajoukkueessa monta vuotta aloituksessa pelannut voi edelleen peipata niin heikosti. Peipit ovat aivan liian korkeita ja ennalta-luettavia. Ja kun Krastins käyttää niitä vielä niitä erityisen paljon, painavat ne hyökkäystehot äkkiä alas. Osa peipeistä osuu myös harvinaisen usein antenniin, joka on omituista. Samaa voidaan sanoa myös Krastinsin syötöstä. Vielä monen vuoden jälkeenkin syöttö on samanlainen tönäisy korvan vierestä. Puhdas toimitus siis. Tämä on asia johon olisin halunnut että viimeistään Sammelvuo puuttuu, sillä pitäähän pelaajalle löytää harjoituksen kautta edes jonkunlainen syöttö pelkän verkon yli laittamisen sijaan. Yhteenvetona voisi aika karustikin todeta, että Krastins kuuluu kyllä nykyisillä yleispelaajillamme kentälle, mutta en keksi juuri yhtään vähänkään kovempaa maajoukkuetta jossa tilanne olisi sama.

Sakari Mäkinen: Oli kesän peleissä joukkueen positiivisin ilmestys, mutta ei mielestäni lainkaan yllätys. Yllättävän kauan meni, että Sakari otettiin mukaan maajoukkuekuvioihin, sillä resurssit olisivat olleet sinne jo aiemminkin. On mielestäni lupaavin yleispelaajamme, ja lyhyestä mitasta huolimatta löytää ajoittain koviakin hyökkäysratkaisuja. Kunhan vuosia ja kovia otteluita tulee lisää, uskon Mäkisen olevan yleispelaajistomme selkäranka. Ei tietenkään vielä ole mikään puhdas vastuunkantaja, ja heikkoja hetkiä tulee välillä otteluidenkin mittaisina. Sakarilta toivoisin ajoittain hieman rohkeampaa syöttöpeliäkin, kun häneltä hyvä hybridi-hypäri kuitenkin löytyy.

Ronkainen: On kehittynyt viime vuosina nopeasti. Ja hyvä että nostettu maajoukkueeseen mukaan, mutta kertoo mielestäni harmillisen paljon Suomen tämän hetken tilanteesta, että taistelee ihan realistisesti pelipaikasta asti. Erot vastustajamaiden yleispelaajiin ovat vielä aika ilmeiset. Myös Ronkaisella löytyy potentiaalinen syöttö jatkoa ajatellen, joka on hyvä asia kun katsoo joukkueemme nykyistä syöttörepertuaaria. Tehot hyökkäyspäässä eivät vielä luonnollisesti riitä, mutta Ronkaisen kanssa katsotaan mielestäni selvästi vasta tulevaisuuteen, ja sielläkin ehkä muutaman vuoden päähän. Kuten tuli jo sanottua, hyvä että on jo nostettu maajoukkueeseen mukaan.

Suihkonen: Aika pitkälti samat asiat pätevät kuin Ronkaisen kohdalla. Tykkään Suihkosen otteista tähän saakka, ja toivottavasti kehitys jatkuu samanlaisena. On ollut nuorten maajoukkueemme selkärankana ja harppasi Valepassa esimerkiksi Peetu Mäkisen ohi selvästi. Nyt kuitenkin vielä aika raakile aikuisten peleihin, ja antaa taas lisäkuvaa siitä missä tilassamme yleispelaajaosasto juuri tällä hetkellä on.

Sivula: Kieltämättä tällä hetkellä ykköshakkurimme, mutta ei vakuuta itseäni oikein millään lailla maajoukkueessa. Liigassa varmasti taas parhaita hakkureita. Kansainvälisissä peleissä tekeminen näyttää kuitenkin jotenkin liian pehmeältä. On hyvin virhealtis, ja ei lyö hyvin isoa torjuntaa vastaan, mikä on hakkurin tärkein tehtävä. Varsinkin meidän maajoukkueessamme kun yleispelaajien tehot ovat niin heikot. Tasonpudotus kunnossa olevasta Ojansivusta, joka viime vuosina on meitä pitänyt pystyssä, on suoraan sanottuna hurja. Sekä syöttö- että hyökkäyspuolella. Sivulalla tulee ajoittaisia härkäpelejä, jotka nostavat hänen osakkeitaan. Sivula saattaa aivan hyvin lyödä 1 vs 1 palloja rättiin tai leveäksi, joka ainakin itseäni raastaa katsoa. Jos seuraatte virkaveljien otteita, ei näitä maajoukkuepeleissä normaalisti nähdä.

Sivulan tyyliin kuuluu myöskin hieman porukan ulkopuolella kulkeminen ja itsekseen jupiseminen, joka joitakin seuraajia ärsyttää. Itse en tätä liigassa näe juuri ongelmana kokeneessa Valepan joukkueessa, mutta nuoressa maajoukkueessamme ei se ole ainakaan etu. On kuitenkin väkisin Sammelvuon ykkösvalinta hakkurin tontille, sillä Jokinen tai Kaislasalo eivät siihen ole valmiita.

Kaislasalo ja Jokela: Tulevaisuudessa voivat nousta koviksin vasaroiksi. Tällä hetkellä kuitenkaan eivät ole valmiita maajoukkueessa kantavaan rooliin MM-kisoissa. Kultaisessa liigassa, jonka taso on luonnollisesti aivan eri kuin tulevissa kisoissa, Kaislasalo näytti kuitenkin ajoittain hyviäkin otteita. Heidän kanssaan katsotaan kuitenkin myös vasta aikaisintaankin parin vuoden päähän. Juuri nyt, MM-kisat ovat heille aika pirun kovat kekkerit.

 3. Syöttö- ja torjuntapeli

Suomen joukkue luottaa syötössään pitkälti taktiseen leijasyöttöön. Tästä on kuultu kritiikkiä paljonkin. On kuitenkin hyvä muistaa, että syöttö on asia jota on hyvin vaikea kaivaa tyhjästä vahvuudeksi. Toiset ovat yksinkertaisesti parempia syöttämään painavaa, tuhoa tekevää leijaa kuin toiset vaikka he harjoittelisivat sitä paljon enemmän. Ja yhtä aikaa tarpeeksi painavaa ja varmaa hyppysyöttöä on käytännössä mahdoton opettaa, jos siihen ei ole minkäänlaisia avaimia. Tässä on pelipaikkakohtaisestikin isoja eroja, sillä hakkurit syöttävät melkein poikkeuksetta aina hyppysyöttöä, kun taas keskareilla ja passareilla leijasyöttö on yleisempää. Totta kai poikkeuksia löytyy jokaisessa kategoriassa.

Kun katsoo menestyvien joukkueiden syöttöjakaumaa, on hyppysyöttö selvästi enemmän esillä. Se onkin syötöistä selvästi paras vaihtoehto, JOS sen hyöty-/virhesuhde saadaan riittävän hyväksi. Maailman parhailla syöttäjillä (Leon, Mikhailov ja Juantorena esimerkiksi) syöttö on jo todellakin yksi hyökkäys. Heidän syöttövuorollaan tulee todella usein ne ratkaisevat pisteputket ja vastustajan vastaanotto tietää tämän, joka ainoastaan lisää painetta. Esimerkkeinä otan tässä nyt vaikkapa huipuista Brasilian, Italian ja Venäjän maajoukkueet. Jokaisessa on yhtä aikaa kentällä vähintään 5 hyppysyöttäjää, joista osa on todella vaarallisia. Tämä luonnollisesti luo vastustajan vastaanotolle jatkuvan painetilanteen, jossa pisteputkia voi syntyä.

Suomen joukkueessa puolestaan leijasyöttö on vallassa. Tämä tietenkin pakon sanelemana, sillä riittävän hyviä syöttäjiä joilla hyppysyöttö on leijaa järkevämpi vaihtoehto on vain viisi. Kaikki kolme hakkuria (Jokela, Kaislasalo, Sivula), sekä heidän lisäkseen hybridiä syöttävät Mäkinen ja Ronkainen. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että kenenkään hakkurin hyppysyöttö ei vielä kuitenkaan ole kansainvälisesti riittävän tehokas. Sivulalla liian isot virhemäärät painavat muuten kovan hyppysyötön arvoa alaspäin. Täten joukkueessamme ei ole enää käytännössä ainoatakaan oikeasti puhdasta, kovaa hyppysyöttöä syöttävää pelaajaa. Tämä lienee ennen kuulumatonta kansainvälisillä kentillä.

Ojansivu oli parhaillaan koko maailman mittapuullakin mitattuna aivan fantastinen syöttäjä. Sivukierteinen, ei lainkaan säännöllinen, ja todella taakse tuleva hypäri on painajainen nostettavaksi. Kun Lelulla löytyi vielä kaveriksi ykköspuolen lyhyt syöttö hyvin piilotettuna, oli se pelote kaikille joukkueille ja jokainen syöttövuoro nosti suomalaisten toiveita pisteputkesta. Virhe oli aina takaisku, koska pisteputkea ei silloin tullut. Nykyään hakkurimme syöttövirhe aiheuttaa lähinnä olankohautuksen, ja onnistuminen spontaanin yllätyksen ilon.

Suomella on täten kentällä siis yhtä aikaa todennäköisesti joko 5 tai 6 leijasyöttöä syöttävää pelaajaa. Onneksemme muutama näistä ovat oikeasti painavaa leijaa, joilla voidaan saada todella hyvääkin jälkeä aikaan. Ennen kaikkea Tervaportin ja Siirilän syötöt ovat ajoittain hyvinkin painavia. Myös Esko ja Sinkkonen pystyvät ajoittain laittamaan vastustajan ahtaille suunnatuilla syötöillä. Krastinsin syöttöä onkin käsitelty jo aiemmin, mutta on tosiaan hankala ymmärtää, miten syöttöä ei ole saatu hankaloitettua lainkaan ajan kuluessa.

Kun meillä on nyt näin paljon leijasyöttäjiä, on vastustajan vastaanoton todella helppo luoda taktiikkaa meitä vastaan. Miehet lähelle 3-metrin rajaa seisomaan ja palloa sormilla ylös mahdollisimman paljon kun tilanne niin sallii. Pahimmillaan Suomen mahdollisuudet voittoon tuhoutuvat jo tässä, kun vastustaja pääsee pyörittämään aivan oman näköistä peliään tasaisesta vastaanotosta. Suomi ei tunnetusti pysty korjaamaan tätä ulottuvalla ja fyysisellä torjunnalla. Kun tätä tilannetta verrataan vaikka aiempaan "kultaiseen maajoukkueeseen", jossa pahaa hyppysyöttöä tykittivät yhtä aikaa Siltala, Kunnari, Ojansivu ja Oivaset terästettynä vielä Eskon leijalla, on lähtökohdat hyvin erilaiset.

Torjunnassa olemme myös jäljessä kilpakumppaneitamme. Siirilän ollessa oikeasti ainoa pelaajamme, josta voi sanoa että on erityisen hyvä torjumaan. Toiset keskarimme Kaurto, ja Sinkkonen selviytyvät kyllä rooleistaan mutta ovat selvästi enemmän hyökkäyspainotteisia, koppeja heille tarttuu hieman liian vähän, ja he eivät aivan kerkeä laitaan Siirilän tavoin. Porkka on heitä vielä askeleen-kaksi enemmän jäljessä.

Laitapelaajamme puolestaan ovat kaikki suoraan sanottuna aika kehnoja torjujia. Tervaportilla on monia hyviä torjuntapaikkoja kun hän vastustajan nelospaikan hyökkäystä aina torjuu, mutta torjuu usein kädet levällään ja täysin pystyssä. Tulosta ei luonnollisesti juuri synny. Myöskään Mäkinen, Sivula ja Ronkainen eivät voi puhua torjunnasta millään lailla vahvuutenaan. Krastins muodostaa ajoittain laitaan ihan mukavan torjunnan, jos saa tehdä sen rauhassa.

Täten tärkeäksi tulisi torjunnan ja puolustuksen yhteispelaaminen. Lyöntien kovuudet ovat tätä nykyä niin suuria, että puhtaita puolustuksia on hyvin vaikea saada jatkuvasti. Joten meidän pitäisi pystyä vaimentamaan todella hyvin. Tämä on aina aika veteen piirretty viiva, sillä juuri lyöntien kovuuden vuoksi pallot usein kimpoilevat täysin pelaamattomiin. Tätä helpottaisi huomattavasti oma painava syöttö, jossa vastustajan lyöntipaikat heikkenisivät ja joko he joutuisivat ottamaan lyöntiin enemmän riskiä, tai pudottamaan tehoja.

Suomen lohko:

Kun MM-kisoissa ollaan ovat vastukset lohkoissa luonnollisesti kovia. Suomen tapauksessa sinne arvottiin Bulgaria, Puola, Puerto Rico, Kuuba ja Iran. Seuraavassa puran jokaista joukkuetta hieman ja Suomen mahdollisuuksia heitä vastaan. Hirveän positiiviselta tilanne ei etukäteen näytä, joten en sitä jaksa lähteä myöskään kaunistelemaan arvioissa.

Puerto Rico:

Kuulostaa varmasti monen korvaan helpohkolta pieneltä vastukselta, niin sanotusti 'pakkovoitolta', mutta voin varmuudella kertoa että ei sitä ikävä kyllä tule Suomelle olemaan. Puerto Rico pelaa ihan mukiinmenevää lentopalloa ja tulee todennäköisesti taistelemaan Suomen kanssa ihan tasapäin. Puerto Ricon hakkuri Torres on lähtökohtaisesti koko kentän kovin pelaaja. Viime kaudella ykköshakkurina Puolan parhaimmistoon kuuluvassa Kedzierzyn Kozlessa pelannut härkä voi tuottaa Suomelle isoja vaikeuksia.

Jos Suomi pelaa huonosti tai Puerto Rico todella hyvin, ei tarvitse ihmetellä miten tässä nyt näin kävi. Molempien pelatessa hyvin, voi olla todella hikinen ilta tiedossa. Kaikki valmentajat ja pelaajat aina sanovat, että jokainen vastus on hankala ja kaikkia vastaan pitää pelata täysillä, mutta kyllä aiemmissa turnauksissa tiesi että nämä ottelut Suomi jollain tavalla kääntää itselleen. Nyt sitä ei voi sanoa yhdestäkään pelistä. Kaikki vastukset todellakin ovat vaarallisia. Puerto Ricon hyökkäysvoima eritoten laidoista on jopa Suomea edellä. Sillä on fyysisiä hyökkääjiä jotka tuottavat Suomelle hankaluuksia. Suomen pitäisi puolestaan olla edellä heitä taktiikassa ja puolustuspelissä. Puerto Ricoa vastaan Suomen leijasyöttö voi purra mukavastikin. Ehdottomasti kuitenkin peli jonka Suomi haluaa ja pystyy voittamaan.

Kuuba:

Hirveän tukun parhaita pelaajiaan muille maille linjauksillaan vuosien saatossa 'lahjoittanut' Kuuba on tutusti mukana taas nuorella joukkueella. Kuuban maajoukkueet eivät ikinä ehdi kovin vanhoiksi, sillä pelaajien vanhetessa ja kehittyessä hyppäävät he usein salaa maasta muiden maiden ammattilaiskentille tienaamaan ensimmäistä kertaa urallaan rahaa, eikä tämän jälkeen ole enää paluuta Kuubaan. Kuuba on tavoilleen uskollisena hyvinkin fyysinen joukkue. Sen pelaajat ovat kimmoisia, pitkiä ja ulottuvia. Hyökkäys- ja torjuntavoimassa he ovat Suomea selvästi edellä. Nuori joukkue on kuitenkin ajoittain hyvinkin virhealtis ja sen vastaanotto haavoittuvainen. Ottelu on kuitenkin Suomelle varmasti hankala, ja pelkona on että Kuuba kaataa yksinkertaisesti Suomen puhtaasti fyysisyydellään.

Bulgaria:

Bulgarian lähtötilanne kotiturnaukseensa ei missään nimessä ole optimaalinen. Siltä puuttuu loukkaantumisten vuoksi erittäin tärkeitä pelaajia, ja muutaman tilanne on vielä lisäksi epäselvä turnauksen alla. Ykköshakkuri Sokolovin ja ykköspassari Bratoevin puuttuminen ovat isoja miinuksia, mutta tästä huolimatta Bulgaria saa jalkeille vaarallisen joukkueen. Kotiedun kanssa pelaavan Bulgarian kaataminen tuntuu näin ennen turnausta aika utopistiselta ajatukselta heidän loukkaantumisistaan huolimatta.

Bulgarialla on hyvin tulivoimaisia pelaajia laidoissa, mutta ennen kaikkea keskellä. Sillä olisi laittaa 4 kolossimaista keskitorjujaa kentälle, eikä taso horjuisi. Myös yleispelaajaosastolla on valinnanvaraa, eikä avauskuusikko olekaan kiveen hakattu. Hakkuri Sokolovin ollessa kunnossa, pelaisi Bulgaria jopa kärkisijoista saakka kotietunsa turvin. Suomi häviää Bulgarialle tällä hetkellä melkeinpä jokaisella osa-alueella, joten ottelusta tulee aivan takuulla hankala. Kuubalaisten tavoin Bulgaria on erittäin fyysinen, mutta lisäksi heidän taitotasonsa ja perusvarmuutensa on auttamatta korkeampi.

Iran:

Kuuluu Bulgarian tavoin jo siihen kastiin, että voitto tästä olisi aivan hurja suoritus Suomelta, enkä sellaista oikein näe tulevaisuudessa vaikka miten asiaa pyörittelee. Iranin ylivoima on kaikilla osa-alueilla peliä sen verran ilmeinen. Sillä on maailmanluokan passari, sekä todella tasainen joukkue hänen ympärillään. Vaihdosta löytyy vaihtoehtoja myös kaikille pelipaikoille. Tämäkin noudattelee vähän samaa kaavaa aiempien vastustajien kanssa, että jo pelkkä etu ulottuvuudessa ja hyökkäysvoimassa puhuu aika pahaa tekstiä Suomelle. Iran pelaa myös hyvin monipuolista hyökkäyspeliä. Se käyttää paljon keskareitaan ja tykkää pelata niiden kanssa paljon siirtoa. Iranin paukut ei ehkä riitä aivan mitalipeleihin saakka, ellei kaikki sitten mene aivan nappiin. Kuuluu kuitenkin jo niihin joukkueisiin joka voi kaataa kenet tahansa.

Puola:

Viimeisimpänä sitten Puola. Maailmanmestaruuksia jo voittanut ja aina erittäin kova maa ei isompia perkaamisia varmaan edes tarvitse. Se hankki yhden omista suosikkivalmentajistani, Vital Heynenin peräsimeensä ja uskon tämän tehneen heille hyvää. Heynen on aivan älyttömän vaativa valmentaja, joka ei pelkää sanoa asioita suoraan. Hän tulistuu hyvin herkästi, ja on myös todella rehellinen pelaajilleen. Palaute ja kehut tulevat molemmat takuulla kuulluksi. Puola on lohkon suosikki, mutta ei missään nimessä varma voittaja. Bulgaria ja Iran tulevat olemaan hankalia vastustajia.

Puolalla on maailmanluokan tähtiä, kuten hakkuri Kurek ja yleispelaaja Kubiak. Sen keskitorjujat ovat todella kovia, ja ennen kaikkea sen syöttöpeli on ajoittain karmean kovaa. Passaria lukuun ottamatta ei leijasyöttöä hirveästi tulla näkemään. Puolalta jos pitäisi mainita pieni heikkous verrattuna muiden huippumaihin tilanteisiin, niin mielestäni Puolan passarit eivät aivan pärjää vertailussa vaikka he varsin hyviä ovatkin.

Suomea vastaan Puola pelasi viime EM-kisoissa alkulohkossa ja voitti 3-0, mutta tässä pelissä Suomi kuitenkin haastoi paikoittain Puolaa hyvin mukavastikin. Nyt samantasoinen suoritus olisi erittäin kova temppu. Jos Suomi pysyy tässä matsissa mukana edes sillä tavalla, että Puolalaiset joutuvat oikeasti pelaamaan tosissaan, voidaan mielestäni olla tyytyväisiä. Sillä riski totaalisesta teurastuksesta on olemassa, eikä se ole kovin kaukainen ajatus. Sama riski on toki olemassa myös Irania ja Bulgariaa vastaan, hieman pienempänä kylläkin. Pienenä hauskuutuksena vielä muistutus vuoden 2007 EM-kisojen matsista, jossa Suomi kylvetti todella kypsällä pelillä Puolaa suoraan 3-0. Oi niitä aikoja.

Yhteenveto lohkosta:

Kuuden joukkueen lohkosta 4 menee suoraan jatkoon. Suomen ollessa näiden 4 joukkueen joukossa, ovat kisat mielestäni olleet jo täysi menestys. Riippumatta ottelun sisäisistä tapahtumista ja jatkopeleistä. Mutta mielestäni turnaus voi olla Suomelta positiivinen vaikka jatkoon ei päästäisi, jos otteet peleissä muuten antavat siihen aihetta. Nyt olisi mielestäni hyvä muistaa, että Suomi on joutunut nuorentamaan joukkuetta pakon edessä todella nopealla aikataululla eikä ole järkeä odottaa samoja tuloksia kuin aiemmissa kisoissa on realistisesti voinut toivoa.

Kylmä tosiasia on, että olemme jäljessä ennen kaikkea hyökkäys- ja syöttövoimassa niin paljon, että ei niitä asioita pelkällä taktisella osaamisella kurota umpeen. Mutta onhan urheilussa tapahtunut ihmeitä kautta aikojen. Ei Tsekin joukkueella ollut mitään asiaa 8 parhaan joukkoon viime EM-kisoissa, mutta niin he vain sinne kampesivat kaatamalla Ranskan neljännesvälierissä. Näin jälkeenpäin en vieläkään ymmärrä asiaa, kun heidän joukkuettaan katsoo. Uskomaton suoritus. Joten nautitaan lentopallosta ja kannustetaan Suomea joka tapauksessa. Jo MM-kisoissa oleminen on kova saavutus. Jälkeenpäin voidaan sitten puida taas jälkipyykkiä ja miettiä mitä pitää tehdä toisin jatkoa varten, jos tarvetta siihen on.

Kisojen suosikit:

Ylipäänsä kisoissa on aika tutut suosikit, mitkä siellä on viime vuosina totuttu näkemään. Tässä pienet yhteenvedot kovimmista:

Venäjä:

Venäjä on ollut viimeisen vuoden aikana todella vakuuttava. Sillä on noussut nuorista todella kovat yleispelaajat Volkov ja Kliuka. Eritoten Volkov on vakuuttanut itseni toden teolla ja jos nimi ei ole tuttu, niin kannattaa se painaa mieleen kisoja ajatellen. Todella hyvä hyökkääjä sekä nelos-, kakkos-, että kutospaikalta. Tutut kokeneet keskarit Muserski ja Volvich, kirittäjänään muun muuassa nuori kolossi Vlasov ovat keskellä aivan turnauksen eliittiä. Hakkurinaan heillä on maailman top-3 mies, eli Mikhailov. Vahvan hyökkäyksen lisäksi hän omaa todella kovan hyppysyötön.

Passarinkin paikalle Venäjällä olisi laittaa ainakin 4 asiansa osaavaa miestä. Grankin ja Butko edustavat kokeneempaa kaartia ja Kobzar sekä Kovalev ovat nuoria mutta todella kyvykkäitä passareita. Mielenkiintoista nähdä mitkä ovat lopulliset valinnat kisajoukkueeseen. Venäjällä on kauttaaltaan todella kova syöttö. Uuden valmentajansa alla he ovat myös löytäneet ainakin omaan silmääni uuden vaihteen myös yhteispelissä. Ehkä se suurin yksittäinen suosikki voittajaksi, joskin koko 7 joukkueen kärkirypäs on siinä melkeinpä rinta rinnan.

Brasilia:

Etelä-Amerikan lentopallohelmi on joka vuosi mukana taistelussa mestaruudesta. Sen tason laajuus on sen vahvin tunnusmerkki. Sillä olisi tarjota jokaiselle peli paikalle useita hyviä pelaajia. Joskin aloitusseitsikko heidän vahvin aseensa onkin, varsinkin passarin ja hakkurin kohdalla. Brasilialla on myös mielestäni maailman paras keskipelaaja Lucas. Eritoten Brunon kanssa yhteispeli on ajoittain kuin taidetta. Huonoistakin vastaanotoista pelatut keskihyökkäykset, sekä erittäin näyttävät takapaterit ovat todella kaunista katsottavaa.

Brasilia koki ennen kisoja kuitenkin yhden todella ison menetyksen, kun maan kenties paras pelaaja, yleismies Lucarelli ei saanut lupaa pelata kisoissa. Lucarelli on kuntoutumassa loukkaantumisesta, ja seurajoukkueen vaatimuksen myötä joutuu jättämään MM-kisat väliin. Lucarellin tasoisen pelaajan poissaolo näkyy jopa Brasilian joukkueessa, sillä juuri yleispelaajat ovat ehkäpä sen pelin heikoin kohta. Brasilialla on tilalle useampikin hyvä yleispelaaja, mutta ei aivan Lucarellin tasoista, varsinkaan hyökkäyspään osaamiseltaan. Tähän uskonkin Brasilian näissä kisoissa hieman ehkä kompastuvan.

Serbia:

Serbia on mielenkiintoinen joukkue, jonka peliesitykset ailahtelevat ehkä eniten kärkiporukoista. Sillä on aivan älyttömän vahvat ja ulottuvat keskitorjujat, joita passari Jovovic tykkää myös käyttää runsaasti. Hakkurin paikallekin on tunkua, sillä Luburic yrittää varmasti parhaansa mukaan haastaa härkämäistä Atanasijevicia. Siinä on hakkuri joka tykkää kyllä lyödä palloa sekä käsistä että raakana. Serbialla on myös laadukkaita yleispelaajia, eritoten tärkeässä roolissa on Kovacevic, joka on maailman top 10 yleispelaaja. Hänen pelinsäkin kuitenkin ailahtelee aika-ajoin. Harvinaisen vasenkätisen yleispelaajan lyöntiratkaisut ovat aika ajoin jopa nerokkaita. Maailman paras, ja ehkä samalla jopa eniten power tippiä käyttävä hyökkääjä. Toisen yleispelaajan paikkaa Serbialla on sen sijaan ehkä pienehkö heikkous vaikka siitä koviten taistelevat Ivovic ja Petric ovatkin laadukkaita pelaajia.

Serbian vahvin ase on todennäköisesti torjunta peli. Sillä on erittäin ulottuva ja hyvin peliä lukeva miehistö. Toki tällä tasolla se on melkeinpä kaikilla huippujoukkueilla, mutta Serbian torjuntataktiikka on ainakin saanut itseni todella vakuuttuneeksi. Isointa roolia siinä näyttelevät jo aiemmin mainitut erittäin vahvat keskitorjujat.

USA:

Pohjois-Amerikan kovin joukkue on kasattu tuttujen pelaajien ympärille. Isoimpana tähtenään yleispelaajan tontin valloittanut Andersson sekä passareiden selkeää parhaimmistoa oleva Christensson. Yleispelaajaosasto on ylipäätään USAlla aivan raudanluja. Anderssonin lisäksi heillä on käytössään Sander ja Russel, jotka molemmat ovat todella kovia tekijöitä. Sander on varmastikin top 10 joukossa maailmassa, ja Russelkin top 20:ssä.

USA on joukkueena todella yhtenäinen ja se on pelannut nyt samalla tutulla avauskokoonpanollaan niin pitkään, että sen peli on hyvin viimeistellyn näköistä. Jokainen pelaaja tietää, missä pitää olla ja milloin. Kovaa yleispelaaja trioa täydentää kovalyöntinen hakkuri Patch, joka on mahdollistanut sen että Anderssonia voidaan peluutta yleispelaajan paikalla ja saada täten paras mahdollinen hyökkäysvoima käyttöön. Patch on ottanut isoja askelia viime vuosien aikaan, ja onkin nyt maailman top 10 hakkurien joukossa. Joukkuetta täydentää kovat ja tasaiset keskitorjujat. USAlla ei suoranaisia isoja heikkouksia ole, ja se taisteleekin ihan kultaisimmista mitaleista saakka.

Puola:

Lue Puolan lyhyt kuvaus Suomen lohkon purkamisen kohdasta.

Italia:

Yksi mitaliehdokas lisää listaan. Italia on joukkue joka tarvitsee ehdottomasti kaikki kolme kirkkainta tähteään kentälle taistellakseen kaikkein kirkkaimmista mitaleista. Hakkuri Zaitsev, passari Giannelli ja yleispelaaja Juantorena ovat kaikki aivan maailman kirkkainta kärkeä. Heidän ympärillään ei kuitenkaan ole aivan samanlaista tulivoimaa tarjolla, vaikka totta kai laadukkaita pelaajia jokainen joukkueessa on. Juantorena ja Zaitsev kantavat selvästi suurimman taakan hyökkäyspäässä, ja melkein järjestään onnistuneesti. Juantorena on myös todella vahva paippihyökkäyksessä. Ei toinen yleispelaaja Lanza ole mikään laiskimus myöskään, ja antaa usein riittävän verran taustatukea. Italian keskitorjujat ovat tasaisia, ja hoitavat kyllä tonttinsa. Keskitorjujien kohdalla Italia on itseasiassa hieman vahvistunut parin viime vuoden takaisesta.

Ranska:

Ranskan yllä leijuu yksi iso kysymysmerkki kisojen yllä. Onko joukkueen ja koko kisojen tähtipelaaja Ngapeth parhaassa kunnossaan. Hän on kärsinyt loukkaantumisesta aivan turnauksen alla ja onkin mielenkiintoista nähdä missä kunnossa hän on turnauksessa mukana. Kyllähän Ranska älyttömän vaarallinen on ilman Ngapethiakin, mutta kyllä niin valovoimaisen pelaajan korvaaminen toisella väistämättä näkyisi. Onneksi juuri yleispelaajien kanssa Ranskalla on aivan hillittömän kova kilpailu pelipaikasta. Siellä on niinkin kovia pelaajia taistelemassa ylipäänsä paikasta joukkueessa kuin Tillie, Lyneel, Clevenot ja Rossard. Kukaan heistä ei tosin pysty paikkaamaan Ngapethin hyökkäystehoja.

Ranskalla on kauttaaltaan todella tasainen joukkue, kuten niin monella muullakin huippujoukkueella. Ranska kärsi hetken aikaa hakkuripulasta kun konkari Rouzier lopetti, mutta nuori Boyer on tullut ryminällä maailman huipulle mukaan, eikä kakkoshakkuri Patry ole myöskään mikään turhake. Passari Toniutti on lyhyt, mutta peliälyltään kenties maailman paras. Myös passitarkkuus pysyy tasaisesti kadehdittavan korkealla tasolla, myös huonoista vastaanotoista. Samoin libero Grebennikov on supertähti pelipaikallaan, kenties jopa maailman paras. Keskellä Le Roux ja Le Goff ovat timanttia, erityisesti ensin mainittu Le Roux on pelipaikkansa maailman parhaita.

Yhteenvetona voisi todeta, että Ranskan joukkue pursuaa supertähtiä. Eikä siis ihme, että se on taatusti jälleen mukana taistelussa ihan mestaruudesta saakka.

Haastajat:

Näiden 7 parhaan joukkueen takana vaanii seuraava ryhmä haastajia, jotka eivät ole aivan yhtä kovia, mutta jotka omaavat kuitenkin mahdollisuudet tehdä mitä tahansa kun kaikki osuu kohdalleen. Joukkueet eivät ole missään järjestyksessä:

- Belgia
- Argentiina
- Iran
- Kanada
- Bulgaria

Keskikasti:

Ja sitten tulee jälleen uusi ryhmittymä. Taso hieman taas putoaa, mutta nämäkin tiimit ovat hyvin vaarallisia edelleen:

- Slovenia
- Japani
- Hollanti
- Kiina

 Alempi keskikasti:

Joiden jälkeen taso taas putoaa seuraavaan ryhmään. Ryhmä johon Suomikin tällä hetkellä kuuluu:

- Kuuba
- Suomi
- Puerto Rico
- Egypti
- Australia

Perän pitäjät:

Joukon viimeisenä tulevat sitten hännän huiput. Nämä joukkueet voivat parhaimmillaankin voittaa vain yhtä kastia heitä edellään olevia joukkeuita, muut lienevät liian kaukana saavutettavissa:

- Tunisia
- Dominikaaninen tasavalta
- Kamerun

Nämä ryhmät ovat totta kai vain suuntaa antavia ja rajat niiden väleillä hyvin häilyviä. Turnauksen kunto voi nostaa tai tiputtaa joukkuetta selvästi, eikä turnauksen alussa tehty lista annakaan todennäköisesti oikeaa kuvaa siitä kuinka turnauksen edetessä voimasuhteet ovat. Jotkin joukkueet ovat selvästi isompia kysymysmerkkejä kuin toiset.

Omat lempijoukkueeni:

Haluan vielä loppuun nostaa esille omat symppaus-joukkueeni Suomen lisäksi ja hieman perustella niiden valintoja. Kyseessä ei siis missään nimessä kovimmat joukkueet, vaan heidän pelityylissään tai pelaajissaan on jotain minkä vuoksi tykkään heidän pelejään katsoa ja heitä kannustaa.

Kanada:

On tehnyt erittäin tasaista ja nousujohteista työtä jo pitkään. Olivat Suomen kanssa pitkään tasaväkisiä, mutta sen jälkeen maat ovat menneet kovin eri suuntiin. Asia mikä on eniten tehnyt vaikutuksen Kanadassa, on se miten laajan ja tasokkaan materiaalin he ovat saaneet luotua eritoten viimeisten muutamien vuosien aikana. Sitä ennen Kanadalla oli kyllä ihan laadukas avauskentällinen, mutta vaihdosta ei löytynyt yhtä lailla vaihtoehtoja. Nyt heillä on mielestäni jopa todella kattava valikoima jokaiselle pelipaikalle.

Yksittäisiä suosikkipelaajiani, joita kannattaa myös pitää silmällä ovat; yleispelaaja Maar ja hakkurit Vernon-Evans sekä Schmitt. Maar on todellinen kova-lyöntinen jässikkä ja on noussut viime vuosina kovaksi pelimieheksi. Uskon että tulevina vuosina hänestä tiedetään vielä enemmän. Vanha jäärältä näyttävä Maar on kuitenkin vasta 24-vuotias. Vernon-Evans on vasta 20-vuotias nuori hujoppi, mutta joka tulee olemaan takuulla tähti. On jo nyt kova pelimies ja vuodet tekevät hänen edukseen vain lisää hyvää. Laittakaa hänet ehdottomasti seurantaan. Schmitt puolestaan on jo tuttu monsteri aiemmilta vuosilta, ja on yksi maailman kovaa lyövimpiä pelaajia. Erittäin näyttävä ja fyysinen pelityyli tuuletuksineen.

Japani:

Japani on todiste siitä, että pelkkä pituus ei ratkaise lentopallossakaan, ja että hyvän joukkueen voi muodostaa siitä huolimatta. Joskin pysyn edelleen kannassani siinä, että pituus on edelleen yksi hyvin tärkeä tekijä lentopalloilijalle ja aivan absoluuttiselle huipulle joukkeelta vaaditaan enemmän pituutta kuin mitä Japanilla on tarjota. Mutta yksittäiset pelaajat voivat luoda todella merkittäviäkin uria pituudesta riippumatta. Japani pelaa tosi iloista lentopalloa, ja he puolustavat palloa aivan mielettömällä intensiteetillä.

Pari pelaajaa on tarttunut omaksi suosikiksi matkalla mukaan. Yleispelaaja Yanagida on todella rauhallinen ja tekninen peluri. Sekä syöttää että hyökkää hyvin. Hakkuri Nishida on puolestaan vasta 18 vuotias ja 186 cm pitkä pelimies. Aivan käsittämättömän lyhyt siis hakkuriksi, pyörittelee sitä miten hyvänsä. Mutta kaverin pomppu on aivan fantastinen, ja hyvä lyöntitekniikka auttaa paljon. Esitti kesällä aivan mielettömiä otteita muunmuuassa Italiaa vastaan. En ole vastaavanlaiseen tapaukseen ikinä aiemmin törmännyt. Kun noita lukuja (18 vuotta ja 186cm) oikein pohtii, ja samalla katsoo kaveria kentällä niin ei voi kuin hymyillä.

TOP-listat:

Kisojen parhaat pelaajat pelipaikoittain top-5 listauksena:

Passarit:

1. Bruno (Brasilia)
2. Christenson (USA)
3. Giannelli (Italia)
4. Toniutti (Ranska)
5. Jovovic (Serbia) 

Hakkurit:

1. Mikhailov (Venäjä)
2. Wallace (Brasilia)
3. Zaitsev (Italia)
4. Kurek (Puola)
5. Atanasijevic (Serbia)/ Schmitt (Kanada)

Keskitorjujat:

1. Lucas (Brasilia)
2. Muserski (Venäjä)
3. Lisinac (Serbia)
4. Le Roux (Ranska)
5. Podrascanin (Serbia)

Liberot:

1. Grebennikov (Ranska)
2. Verbov (Venäjä)
3. Salparov (Bulgaria)
4. Zatorski (Puola)
5. Shoji (USA) 

Yleispelaajat:

1. Juantorena (Italia)
2. Ngapeth (Ranska)
3. Volkov (Venäjä)
4. Andersson (USA)
5. Deroo (Belgia)

Lopuksi listaan vielä turnauksen parhaat/tärkeimmät pelaajat ilman pelipaikkarajoituksia. Tässä tulee isosti esille se, että yleispelaajat ja hakkurit ovat joukkueilleen melkeimpä väistämättä tärkeimpiä, eikä muilta pelipaikoilta ole tämänkaltaiselle listalle oikein asiaa. Tämä listaus tuottaa itselleni jo selvästi enemmän hankaluuksia, mutta karkeita linjanvetoja tehden päädyin seuraavanlaiseen listaan.

Turnauksen parhaat/tärkeimmät pelaajat:

1. Juantorena (Italia)
2. Ngapeth (Ranska)
3. Mikhailov (Venäjä)
4. Wallace (Brasilia)
5. Volkov (Venäjä)

Noniin. Jos olet päässyt tänne saakka tekstiä, kiitän kiinnostuksestasi. Kisat alkavat sunnuntaina ja yritetään kannustaa Suomi mahdollisimman kovaan suoritukseen hankalista lähtökohdista huolimatta. Tekstini pointti olikin myös ehkä hieman hillitä odotuksia, jos joku lajia vähemmän seuraava ei ole niin tietoinen maajoukkueemme nykytilanteesta verrattuna MM-kisojen tasoon. Vaikka suurta menestystarinaa tuskin on odotettavissa, nautitaan hyvistä suorituksista ja erittäin kovatasoisesta lentopallosta. YLE näyttää kaikki Suomen pelit ja varmaan muitakin pelejä turnauksen loppua kohti mentäessä. Todellista lentopallon ilotulitusta on joka tapauksessa luvassa, ja tasollisesti kenties kovimmat kisat koskaan. Nauttikaa!

Terveisin

Volleyball